Martti Larni: Neljäs nikama eli Veijari vastoin tahtoaan

— Sävelsin…

— Arvasinhan! Mutta minä en ole uskaltanut sanoa sitä Milto-nille, kun hänkin pitää siitä. Me soitamme joskus yhdessä 'Neljättä nikamaa', ja meillä on oikein ihanaa. Milton on myös musikaalinen. Ja sivistynyt. Hän voisi ostaa vaikka koko maailman. Mutta, Jerryseni, sano nyt minulle aivan suoraan: — rakastatko sinä minua?

Jerry pidätti sanoja huulillaan. Viimein hän äänsi hiljaa ja vakavasti:

— En…

Joanin silmissä välähti iloinen lieska. Hän tarttui miehen käteen ja huudahti onnellisena:

— Suurenmoista, Jerry! Sitten kai sinä myönnytkin eroon aivan heti?

— Myönnyn…

— Oo, Jerry! Sinä olet jumalallinen! Tätä puolta minä ihailen sinussa.

— Paljonko sinä vaadit? kysyi mies vakavasti.

— En dollariakaan. Katsos, Miltonilla on rahaa.

— Minulla on myös.

— Miltonilla on varmasti enemmän. Minä uskallan vannoa, että hänellä on enemmän. Hän antaa joka paikassa kymmenen dollaria juomarahaa ja juo vain skottilaista viskiä. Milton sanoi, että jos sinä suostut heti eroon, hän ottaa minut vaimokseen ja ryhtyy ensi vaaleissa kongressimieheksi. Ja katsos, Jerry kultaseni, kongressiiniehellä täytyy olla edustava vaimo, joka auttaa miestään vaalimainonnassa. Minähän voin vaikka tanssia tai vaikka laulaa.

Jerry katseli ihailevasti vaimoaan, joka puhui kuin tiibettiläinen rukousmylly. Samassa Joan nousi, kohenteli kiharoitaan ja sanoi:

— Nyt meidän täytyy lähteä. Jos viivyn perin kauan, Milton voi luulla, että sinä rakastat minua. Hän on niin mustasukkainen, että vartioi minua aina. Hänen edellinen vaimonsa oli kuulemma kovin uskoton. Kerran he olivat olleet vieraisilla jossakin oikein hienossa perheessä, ja sillä aikaa, kun Milton oli käväissyt veeseessä, vaimo oli jo pettänyt hänet. No niin, kultaseni, puehan nyt yllesi nopeasti, niin lähdemme alakertaan. Milton odottaa meitä hotellin baarissa asianajajansa kanssa.

Jerry kietaisi solmion kaulaansa, veti takin ylleen ja laskeutui hissillä kuusitoista kerrosta alemmaksi tulevan Mrs. Doron seurassa. Milton Doro loi taskukammansoittajaan tutkistelevan katseen ja meni muitta mutkitta asiaan.

— Noh, kaveri, mitä sä olet päättänyt? Suostutkos eroon heti? Sinussa on muuten syy, koska jätit vaimosi oman onnensa nojaan ja rupesit pommiksi. Mulla on tarkat tiedot hommistasi. Mua ei huiputeta. Jos suostut, niin eropaperit päivätään tammikuulle ja sinä olet vapaa heppuli heti. Ja Joan on minun.

Jerryn oli vaikea puhua. Hän ei ollut vielä tutustunut kylliksi kauppa- ja liike-elämään, jossa lyriikka ja dramatiikka saivat väistyä hienotunteisesti syrjään niukkasanaisen proosan tieltä.

— No, Jerry! Vastaa nyt, kun Milton niin kauniisti kysyy, kehotti Joan.

— Minä suostun kaikkiin vaatimuksiinne, äänsi Jerry vakavasti. — Paljonko joudun maksamaan elatusapua?

Mr. Doro naurahti leveästi:

— Laulajan rahat menevät viheltäen, mutta bisnesmies pysyy aina pinnalla. Joan ei ole sun lanttiesi vaivainen.

Mr. Doro kääntyi lakimiehensä puoleen ja lausahti:

— Hoitele sinä loput ja pane tulta pyllyjen alle.

Uusien har j äkäisten kunniaksi juotiin malja. Sitten Jerry onnitteli ja hyvästeli Mr. Doroa ja entistä vaimoaan, toivotti heille pitkää ikää ynnä muuta kaunista ja palasi takaisin huoneeseensa, jossa häntä odotti kaksi tukevaa herrasmiestä. He esittivät itsensä etsiviksi ja näyttivät FBI:n merkkiä.

— Mr. Finn, sanoi toinen etsivä. — Oletteko te kirjoittanut tämän sekin?

Hän ojensi Jerrylle sekin, joka oli kirjoitettu professori Minwegenille. Jerry tarkasteli kellertävää paperia, tunsi nimikirjoituksensa ja vastasi:

— Olen, ehdottomasti.

Etsivä ojensi hänelle nyt tukun sekkejä ja tiedusteli:

— Entäs nämä?

Jerry silmäili kirjallisen luomiskautensa tuotteita ja vastasi myöntävästi:

— Olen kirjoittanut ne kaikki. Onko niissä jotakin vikaa?

— On. Ne ovat katteettomia, vastasi etsivä kuivasti.

— Mahdotonta! huudahti Jerry. — Minulla on pankissa kolme-sataatuhatta dollaria. Haluatteko nähdä? Tässä on talletuskirjani.

Etsivä silmäili hienosti sidottua pikku kirjaa, ravisteli päätänsä ja sanoi synkästi:

— Mr. Finn. Otan osaa suruun…

— Minkä tähden? En ymmärrä, mitä tarkoitatte.

— Te olette joutunut karkean petoksen uhriksi. Ette ole ainoa, mutta teitä on huiputettu raskaammin kuin toisia. Tällaista pankkia ei ole olemassakaan. Saammeko vaivata teitä parin tunnin ajan?

Nousu huipulle tapahtui nopeasti, mutta kuitenkin asteittain. Alas huipulta oli vain yksi jyrkkä askel. Ristikuulusteluja, allekirjoituksia, juhlallisia lupauksia. Kaikki tuli ja meni huimaavaa vauhtia. Etsivät veivät hänet pankkiin, jonne hän oli pari päivää sitten sijoittanut kaikki varansa. Pankin ovi oli lukittu ja suuri toimistohuone autiona. Uutta rahalaitosta oli pidetty avoinna vain kolme tuntia. Sen jälkeen se oli suljettu. Luottamusta herättävät pankkimiehet ja heidän kauniit toimistovirkailijansa olivat kadonneet miljoonan dollarin omaisuus mukanaan.

Päästyään kuulusteluista vapaaksi Jerry palasi hotelliin ja itki kuivaa, kyyneletöntä miehen itkua. Hänen taskussaan oli kahdenkymmenen dollarin seteli, ja alakerrassa odotti maksamaton hotellilasku. Juuri silloin, kun hän olisi tarvinnut hiukan tukea ja lohdutusta, saapui verovirastosta kirje, jossa vaadittiin pikaista selitystä tulojen salaamisesta ja verovelvollisuuksien täyttämättä jättämisestä. Jerry otti puhelinyhteyden Chicagoon, mutta Mr. Atkeson oli parhaillaan päivällislevolla. Jerry jätti hänen sihteerilleen lyhyen tiedonannon: "Olen menettänyt kaikki rahani. Hotellilasku maksamatta. Verot maksamatta. Odotan apuanne."

Kaksi tuntia myöhemmin saapui sähkösanoma:

Jerry Finn Hotel Waldorf Astoria New York City Valitan l tilillänne on vain 60 dollaria l lähetän kuitenkin 200 dollaria l levynne eivät mene kaupaksi 1150 miljoonaa ihmistä soittaa nyt kampaa l koettakaa löytää jokin uusi instrumentti l muuttakaa halvempaan hotelliin

Vanha tuttavamme Isaac Rivers vietti sävyisää yksinäisen miehen iltaa näköradion ääressä. Sadistinen rikosnäytelmä, jossa näkymätön murhaaja tappoi uhrinsa kutittamalla ja kuristamalla, synnytti karmivan tunnelman, ja Isaac tarttui pontevasti oluttuoppiin. Näytelmän esitys katkesi vähän väliä tupakkatehtaan mainoksiin. Isaac etsi uuden lähetysaseman ja syventyi seuraamaan AI Caponen sadunhohtoista elämää. Hetken kuluttua hän väsyi siihenkin ja etsi jälleen uutta nähtävää. Viimein hän sulki radion ja kääntyi katselemaan itseään. Hän oli perin harvoin syventynyt itsetutkisteluun, ja hän havaitsi nyt, ettei ollut menettänyt mitään.

Toiset ihmiset elivät ja oppivat, toiset vain elivät. Isaac Rivers kuului viimeksi mainittuihin. Hänen elämänsä oli suurin piirtein tasaista pintaa, jossa oli harvoin suuria nousuja ja laskuja. Hän oli nähnyt, että optimistit perivät maan, ja sen vuoksi hänkin tahtoi olla optimisti. Kaiken uhalla.

Kello läheni kymmentä, ja New Yorkin makuuhuoneessa valmistauduttiin yöelämään. Isaac katseli tuokion ikkunasta kadulle, jossa loppumaton ihmisvirta kiiruhti jonnekin, haukotteli leveästi, loi kutsuvan katseen vuoteeseen ja alkoi verkkaisesti riisuutua. Samassa kuului ovelta arka koputus. Isaac mietti hetkisen, avatako vai ei. Hän oli jo illan kuluessa lahjoittanut neljä dollaria erilaisiin hyväntekeväisyystarkoituksiin: pelastusrenkaan hankkimiseksi East Kiverin sillalle, etelävaltioiden lukutaidon poistamiseksi, Korean sodassa mukana olleiden elokuva-ja sirkustähtien eläkerahaston kartuttamiseksi ja pesäpalloväli-neiden hankkimiseksi erääseen Pakistanin amerikkalaiseen siirtokuntaan.