Martti Larni: Neljäs nikama eli Veijari vastoin tahtoaan

— Olin matkalla Hollyvroodiin, sanoi Mr. Atkeson, mutta mikään ei estä minua siirtämästä matkaani huomiseen. Niin, Mr. Finn, kuten jo sanoin, soittonne kiinnostaa minua. Jos levytys onnistuu, teidän ei enää koskaan tarvitse alentua kiropraktikoksi eikä opettajaksi.

Jerry oli kertonut avomielisesti lyhyen elämäkertansa Mr. At-kesonille, ja nyt he olivat matkalla Kansainvälisen Äänilevymu-siikkiyhtiön studioon.

— Oletteko te koskaan soittanut yhtyeessä? tiedusteli Mr. Atkeson.

— En ole soittanut yksin enkä yhtyeessä, vastasi tähdeksi tuleva.

— Minä en huomannut äsken kysyä, osaatteko te lukea ja kirjoittaa.

— Osaan…

— Kysymykseni oli hiukan tyhmä, mutta kun lukutaito on taiteilijain keskuudessa joskus harvinaista, niin minun oli pakko tehdä tällainen tyhmäkin kysymys.

He saapuivat Pohjoiselle Michigan-Avenuelle ja joutuivat keskelle autoruuhkaa. Auton tuntikiito oli pudotettava viiteentoista mailiin. Mr. Atkeson tarjosi matkalaiselleen suuren, miltei lava-kurkun kokoisen sikarin ja kertoi seuraavan tositarinan, jonka viimeinen kertoja elää vielä:

— Alabamassa — siellä missä puuvilla kasvaa — oli farmi. Ja farmilla oli työssä nuori tyttö, Mirriäni Nuckerbocker. Kiltti tyttö. Muuan alabamalainen lannoitetehdas järjesti kolme vuotta sitten kauiieuskuningatar kilpailut, ja kuinka ollakaan, Mirriäni Josephine Nuckerbocker tuli voittajaksi. Miss Apulanta herätti myös Hollywoodin huomiota, ja häntä varten laadittiin elokuvakäsikirjoitus 'Farmarin hurmaava tyttö'. Elokuvasta muodostui ainutlaatuinen menestys. Miss Betty Bondi C se oli miss Nucker-bockerin taiteilijanimi) tuli äkkiä kuuluisaksi ihmeellisestä hymystään. Tehän olette varmasti nähnyt hänen kuvansa tupakka-ja oluttehtaiden mainoksissa? Hänen hymynsä oli tosiaan vertaansa vailla. Sen vuoksi elokuvatuottajat vakuuttivat hänen hymynsä sadantuhannen dollarin summasta. Suuri summa, kun ottaa huomioon, että meillä kaikilla on tapana aina hymyillä kuvissa. No niin, mitäpä siitä. Betty Bondia varten laadittiin toinen käsikirjoitus 'Maailman hurmaavin hymy', mutta sitten tapahtui jotakin odottamatonta. Miss Bondi lopetti äkkiä hymyilynsä. Tuottajat, ohjaajat, sanomalehtimiehet, vakuutusyhtiön edustajat ja mainosmiehet koettivat tehdä parhaansa, mutta miss Bondia ei saatu hymyilemään, ei edes kutittamalla. Päinvastoin hän pillahti tämän tästä itkuun, muuttui surulliseksi ja perin ikävän näköiseksi. Silloin kutsuttiin lääkäri tutkimaan tilannetta. Hän teki miss Bondille muutamia tavanmukaisia kysymyksiä.

— Miksi ette enää hymyile? Ettekö tiedä, miss Bondi, että teidän hymynne on miljoonien arvoinen?

Miss Bondi osoitti kädellään pöytää, jossa oli suuri röykkiö hänen ihailijainsa lähettämiä kirjeitä — tulisia, jumaloivia, hullaantuneita kirjeitä.

— En voi enää hymyillä, koska minulle tulee joka päivä yli viisisataa kirjettä, sanoi miss Bondi surullisesti.

— Olisitte onnellinen, lohdutteli lääkäri.

Miss Bondi ravisteli surullisesti päätänsä ja vastasi nyyhkyttäen:

— En voi olla, koska en osaa lukea enkä kirjoittaa… Mr. Atkeson kääntyi oikealle ja virkkoi selittävästi:

— Nyt te varmasti käsitätte, minkä vuoksi tiedustelin luku- ja kirjoitustaitoanne, Mr. Finn? Muuten, onko lukutaito teidän synnyinmaassanne jo yleistä?

— On varmasti, Mr. Atkeson. Lukutaidossa pieni Suomi on maailman ensimmäinen maa.

Mr. Atkeson hymyili:

— Sitä en usko, Mr. Finn.

Jerry ei väittänyt vastaan, koska hän ajatteli tulevaisuuttaan.

Kansallisen Äänilevymusiikkiyhtiön studio oli suuren liiketalon kuudennessatoista kerroksessa. Mr. Atkeson vei Jerryn upeasti kalustettuun työhuoneeseen, jonka ikkunoista avautui perin suppea näköala: pilvenpiirtäjän seinä, harmaa, ikkunaton seinä. Mr. Atkeson oli toiminnan mies, joka sai ihmiset ja dollarit työskentelemään. Hän kutsui luokseen pari teknikkoa, antoi heille niukkasanaiset ohjeet ja kääntyi sitten Jerryn puoleen.

— Nyt haluamme kokeilla, sopiiko teidän äänenne mikrofoniin. Tehän tunnette nuotit vai kuinka.

— Tunnen… Suurin piirtein…

— Hyvä. Niin kuin jo matkalla sanoin, iskelmähyräilijän äänen ei tarvitse olla suuri, hieman yli oktaavin ääniala riittää mainiosti. Sävelpuhtaus voi vähän horjua, koska silloin syntyy uusi rytmi. Ja nyt me tarvitsemme jotakin uutta, uutta, Mr. Finn. Koettakaa siis parhaanne.

Mr. Atkeson luovutti löytönsä teknikkojen haltuun ja heittäytyi sohvalle lepäämään. Hän oli nykyaikaisen levymusiikin uljas, Kolumbus, jonka nimi tuli varmasti jäämään maailman säveltaiteen historiaan. Joku Toscanini, Walter ja Stokowski oli tietenkin eri mieltä, mutta sillä ei ollut mitään merkitystä, koska heidän mielipiteestään ei koskaan muodostunut yleistä mielipidettä: he olivat tyystin vaarattomia demokratialle.

Seinällä olevaan merkinantotauluun ilmestyi punainen valo. Mr. Atkeson herkisti kuuloaan ja tuijotti jännittyneenä tauluun, jossa ilmoitettiin äänityksen alkaneen. Hän avasi vastaanottimen ja syventyi kuuntelemaan. Iskelmähyräilijä esitti ensimmäisenä numeronaan suomalaisen kansanlaulun 'Syntymistään sureva' ja pianon myötäilemänä 'Tuonne taakse metsämaan'.

Mr. Atkeson vapisi. Hänen sydämensä jyskytti kuin seteli-painokone, hän tarttui kiihkeästi puhelimeen ja soitti studioon.

— Suurenmoista, mutta vaihtakaa rytmiä. Äskeiset menevät hitaana valssina, mutta nyt tarvitaan hiukan foxtrottia ja rumbaa.

Hän sulki puhelimen ja heittäytyi uudelleen lepoasentoon. Taskukammansoittaja Jerry Finn jatkoi tulevaisuutensa luomista. Pianon myötäilemänä hän esitti nyt suomalaiset kansansävelmät 'Juokse porosein' ja 'Kukapa sen saunan lämmittääpi'.

Mr. Atkeson nousi ja hieroi pehmeitä käsiään. Hän ajatteli ääneen:

— En voi käsittää, että toilettipaperiin ja kampaan on kätketty miljoonien aarre…

Jerry saapui teknikon taluttamana Mr. Atkesonin huoneeseen ja vaikutti aivan kuin matolääkkeitä ottaneelta. Mr. Atkeson tiesi kokemuksestaan, että iskelmätaiteilijoita ei pidä liian paljon ylistää ennen sopimuk n allekirjoittamista. Sen vuoksi hän on-nittelikin uutta löytöään hyvin pidättyvästi:

— Teistä voi vielä kehittyä jotakin, Mr. Finn. Ääniteknikko jäi ovensuuhun odottamaan määryksiä ja ohjeita ja ojensi Mr. Atkesonille valmistelomakkeen, johon oli saatava tarvittavat tiedot. Mr. Atkeson ryhtyi silmäilemään lomaketta ja kysyi Jerryltä laulujen nimiä ja säveltäjiä. Kuultuaan, että sävelmät olivat Suomen kansan yhteistä omaisuutta, hän hymähti tyytyväisesti:

— Mainio juttu. Me muutamme hiukan niiden tempoa ja panemme niiden säveltäjäksi suositun Bob Peglerin. Vai onko teillä mitään sitä vastaan, Mr. Finn?

Jerry ravisti tyhmästi päätään, sillä hän ajatteli tulevaisuuttaan. Mr. Atkeson suuntasi nyt sanansa teknikolle:

— Ilmoittakaa Bob Peglerille, että hän tutustuu heti näihin sävelmiin ja hankkii niihin Copyright-oikeudet. Niin, ja sitten sävelmien nimet? 'Syntymistään sureva' on aivan mahdoton nimi. Jos tämä olisi aasialainen sävelmä, se menisi vielä jotenkuten, mutta Amerikassa jokainen ihminen iloitsee syntymisestään. Sen vuoksi ehdotan, että annamme sille nimeksi 'Rakkauden ikuinen kaiho'. Säveltänyt Bob Pegler, soittanut Jerry Finn.

Mr. Atkeson odotti Jerryn mielipidettä, mutta tämä ajatteli edelleenkin tulevaisuuttaan ja nyökkäsi hyväksyvästi. 'Tuonne taakse metsämaan' sai nimekseen 'Odotan sinua, rakas, preerian yössä'…'Juokse porosein' lähti suureen maailmaan 'Kiihkeän rakkauden' nimellä, ja vanhasta kansansävelmästä 'Kukapa sen saunan läm-mittääpi' tuli Bob Peglerin huippuluokan sottiisi 'Karjapaimenen huoleton rakkaus'.