Martti Larni: Neljäs nikama eli Veijari vastoin tahtoaan

Jerry tunsi sydämessään kipeän vihlaisun, mutta sitten hän muisti, että Bob Pegler oli tehnyt Brahmsin ja Beethovenin musiikista suurenmoista ja kiehtovaa jazzia, joten uusi syntiinlankeemus oli tapahtuva vanhojen perinteiden mukaisesti.

Teknikko jäi vielä kuin jotakin odottamaan. Hän hypisteli valmistelomaketta ja kysyi melkein kuiskaten:

— Paljonko näitä valmistetaan?

Mr. Atkeson ei vastannut. Hän sieppasi lomakkeen teknikon kädestä ja kirjoitti jokaisen sävelmän eteen vaatimattoman mer-kinnön: 300 000 kpl.

Teknikko poistui selkä edellä huoneesta, ja Jerry jäi kahden kesken hyväntekijänsä seuraan. Mr. Atkeson istuutui pöydän ääreen, kirjoitti hurjalla vauhdilla tuhannen dollarin sekin ja ojensi sen maailmankansalaiselle. Jerry silmäili sekkiä, ja hänen huulensa alkoivat väristä:

— Ei, ei, Mr. Atkeson… En voi ottaa tätä vastaan… Hyväntekijä sieppasi sekin takaisin ja kirjoitti uuden. Jerry tuijotti numeroita. Tuhat dollaria oli muuttunut kahdeksi tuhanneksi. Hän ei vastustellut enää. Hän tunsi huimausta ja sulki tuokioksi silmänsä. Mr. Atkeson oli hiukan ymmällään.

— Tämä on vain pieni käteismaksu, Mr. Finn, hän sanoi selit-tävästi. — Jos onnistumme, te saatte suuret palkkiot.

Jerry hypisteli sekkiä ja muisteli Boweryn taiteili j aslummin satoja pikku virtuooseja, jotka kävivät pihoilla soittelemassa ja Keitaassa syömässä. Heitä ei koskaan keksitty. Heidän olisi pitänyt soittaa jonkin rautatieaseman mukavuuslaitoksessa. Ja mieluummin kampaa kuin viulua.

— Ja nyt, Mr. Finn, lopetti säveltaiteen löytöretkeilijä lyhyen hiljaisuuden, teidän on hiukan uusittava vaateparttanne. Sihteerin! auttaa teitä. Ehdotan että siirrytte asumaan hotelli Hollan-diin. Varsinainen työskentelynne alkaa ylihuomenna.

Mr. Atkeson kutsui sihteerinsä ja antoi hänelle lyhyitä ja hyvin täsmällisiä määräyksiä. Nuori sihteeri oli Marilyn Monroen ilmetty kaksoisolento. Hänen silmänsä olivat kutsuvat ja hertta-ässää muistuttava suunsa tuore ja mehevä. Hän hallitsi pikakir-joitusta ja sex-appealia. Hänen kaunis pukunsa oli kuin onnistunut pöytäpuhe: kyllin pitkä paljastaakseen tärkeimmät seikat ja kyllin lyhyt pitääkseen mielenkiinnon vireillä.

Mr. Atkeson luovutti taskukammansoittajan sihteerinsä hoivaan, ja yksin jäätyään hän kutsui puheilleen yhtiön mainos-päällikön. Uuden tuotteen mainonta oli aloitettava heti. Frank Sinatra ja Eddie Fisher saivat siirtyä hetkiseksi syrjään, sillä heidän levyjään myytiin jo kylliksi Euroopan markkinoilla. Uusi päivän nimi oli huomisesta lähtien JERRY FINN, maailman säveltaiteen hämmästyttävä virtuoosi ja uuden ajan Paganini!

Kun amerikkalainen Mrs. Fortuna ryhtyy potkimaan, jää joka potkusta dollarin jälki. Tämän miellyttävän havainnon teki myös maailmankansalainen Jerry Finn, modernin musiikin ihmeellinen löytölapsi. Kolmessa viikossa hänen levyjään myytiin yli kuusi miljoonaa kappaletta. Tuttu suomalainen sävelmä 'Raatikkoon, raatikkoon', jonka Jerry esitti Bob Peglerin mukaelmana, nousi ensimmäisenä päivänä best-sellerien joukkoon. Jokainen tahtoi kuulla reipasta musiikkikirjallisuuden ihmeluomusta, jonka nimestä puuttui sana rakkaus. Se oli nimeltään 'Neljäs nikama', iskehnähyräilijä Jerry Finnin bravuurinumero.

Jerry Finnin nimi oli nyt jokaisen valistuneen ja valistumattoman kansalaisen huulilla ja korvissa. Maailman suurin kampa-tehdas ryhtyi valmistamaan Jerry-merkkisiä kampoja, ja suuret

paperitehtaat työnsivät markkinoille mailikaupalla Jerry-merkin toilettipaperia. Maineen ja kunnian lisäksi tehtaat lähettivät Jerrylle sekkejä ja tuotteitaan. Eräänä päivänä hän myi tukkuliikkeille yli viisituhatta lahjaksi saatua kampaa ja niin paljon toilettipaperia, että se olisi riittänyt vuoden päiviksi Kiinan kansalle sekä soitto- että alkuperäiseen tarkoitukseen.

Mutta kuuluisuuden rinnalla asteli myös kuuluisuuden kirous. Jerry tunsi elävänsä täydellisessä vankeudessa. Kansallinen Ääni-levymusiikkiyhtiö pelkäsi, että Jerry Finn voisi siirtyä jonkin kilpailevan liikkeen, radion, näköradion tai elokuvan palvelukseen, ja sen vuoksi hänelle järjestettiin hyvin tarkka vartiointi. Kaksi Mr. Atkesonin palkkaamaa yksityisetsivää seurasi aina hänen kintereillään. Sanomalehtimiehet ja valokuvaajat saivat tunkeutua hänen loistavaan hotelliasuntoonsa vain Mr. Atkesonin erikoisluvalla. Vasta pari kuukautta myöhemmin, jolloin manner oli jo tulvillaan Jerry Finnin levyjä, hän sai oikeuden liikkua vapaasti ja esiintyä radiossa ja hyväntekeväisyysjuhlissa.

Eräänä helmikuun iltana Jerry käväisi Pelastusarmeijan et-sintätoimistossa tiedustelemassa Boboa, mutta hän sai palata tyhjin toimin takaisin. Psykologi ei ollut antanut itsestään minkäänlaista elonmerkkiä. Myöhemmin Jerry sai kuulla, että hobo-jen hallitsi j anvaali olikin toimitettu New Yorkissa. Boweryn slummista oli valittu hobojen kuningatar, jonka kuva julkaistiin New York Timesin poliittisten uutisten sivulla.

Saatuaan takaisin vapautensa Jerry karttoi vapautta. Joka ainoa kansalainen höyläsi nyt huuliaan toilettipaperiin käärityllä kammalla. 'Neljäs nikama' oli synnyttänyt kansallisen epidemian, joka oli vaarallisempi kuin yo-yo ja purukumi. Kodeissa, kirkoissa, ravintoloissa, sairaaloissa, kaikissa kulkuneuvoissa ja yleisissä käymälöissä soitettiin nyt 'Neljättä nikamaa'. Kansan suosimasta sävelmästä tuli Jerrylle kirottu sävel. Hän alkoi vetäytyä kuoreensa ja kieltäytyi jyrkästi viemästä huulilleen kampaa.

Neljän kuukauden aikana hän oli ansainnut yli kolmesataatu-hatta dollaria. Ja kuitenkaan hän ei ollut onnellinen. Hän kaipasi rauhaa, kaipasi jonnekin, missä ei olisi tarvinnut kuulla 'Neljättä nikamaa'. Mr. Atkesonin neuvoa seuraten Jerry oli sijoittanut rahansa kolmeen luotettavaan pankkiin. Ne olivat kaikki maailman suurimpia ja varmimpia.

Epidemian kulku oli aaltoilevaa, totesi Jerry, kun Mr. Atkeson ilmoitti eräänä päivänä, että Jerry Finnin levyjen myynti väheni päivä päivältä. Se oli ikään kuin hienotunteinen viittaus, että Mr. Finn voi — jos nimittäin haluaa — poistua Chicagosta ja saapua tarpeen tullen takaisin. Jerry nosti tililtään kaikki tekijänpalkkiot ja alkoi sonnustautua matkalle. Hänen mielensä paloi Etelä-Amerikkaan ja Länsi-Intian saarille. Mutta sitä ennen hän tahtoi tavata psykologi Minwegenin, kiropraktikko Riversin ja mahdollisesti myös vaimonsa, jolta hän oli saanut viime kuukausien aikana toistasataa kirjettä, jotka olivat edelleenkin avaamatta. Jerry arvasi niiden sisällön: Joan oli varmaankin ryhtynyt soittamaan toilettipaperiin käärittyä Jerry-kampaa.

Waldorf-Astoria oli ainoa kelvollinen hotelli miehelle, joka ansaitsi enemmän kuin ehti tuhlata. Taiteilija Jerry Finn oli kohonnut tähän harvinaiseen säätyyn. Hän saapui lentokoneella New Yorkiin ja asettui toistaiseksi asuinaan Waldorf-Astoriaan. Tämä tapahtui huhtikuun ensimmäisenä päivänä vuonna 1953, jolloin Amerikka eli McCarthyn järjestämän april-lipilan merkeissä. Oli omituinen sattuma, että molemmat huvi-mestarit, senaattori ja taskukamman soittaja, saivat huoneensa samasta kerroksesta, joten nimikirjoitusten kerääjät löivät kaksi kärpästä yhdellä iskulla — mikäli tällainen sanonta hyväksytään. Jerry ilmoitti portieerille, että hän haluaa asua tuntemattomana ja viettää aikansa rauhassa.

— Liian myöhäistä, Mr. Finn, vastasi portieeri. — Radiouutisissa mainittiin jo, että te asutte hotellissamme. Sitä paitsi sano-malehtimiehet ja valokuvaajat…