Arto Paasilinna - Hirtettyjen kettujen metsä

— Pitäkää vittunne leirit.

Mutta nyt oli parta ajettu ja reki raskaana ulkomaalaisia naisia. Ympärillä kohisi talvinen erämaa. Piera ajeli hiljakseen kohti Kuopsua, mutta ohitti vaaran kaukaa pohjoisen puolelta. Hän ohjaili kauniin lastinsa aina Sattalomavaaraan saakka, peninkulman päähän Kuopsusta. Siellä hän pysäytti moottorikelkan ja elehti hämmästyneille naisille, että moottoriin oli ilmaantunut merkillisiä käyntihäiriöitä.

Mallin vuoksi Piera sormeili moottoria, irrotti kaasuttimen, puhalteli siitä bensiinit hangelle. Hän kiinnitti sen takaisin paikoilleen ja oli käynnistävinään kelkkaa. Vaan mitenkäs moottori olisi käyntiin lähtenyt kun virta ei ollut päällä. Neljäntuulenlakki vaan huiskahteli kun Piera kiskoi käynnistinnarusta, mutta kovin elottomasti kone vastasi ovelan ukon yrityksiin.

Ei auttanut muu kuin ruveta tulille. Naisia pimeä erämaa kammotti. He kyyhöttivät toisiinsa kietoutuneina kelkassa, kun Piera kaatoi komean hongan ja viritteli rakotulet. Parista kuusesta ukko karsi laavun kannatinpuut, nivoi havuista katoksen ja nosti rakotulelle kahvipannun kiehumaan. Hän levitteli tuoksuvia havuja laavuun ja kehotti naisia kellahtamaan nuotion lämpöiseen loimuun.

Taivaan kansi rei’ittyi tuhansista tähdistä, pakkanen kiristyi. Yön tunteina revontulet heräsivät öisiin leikkeihinsä. Juha-Vainaan Maan suunnassa kiljahteli nälkäinen kettu, Viisisatanen. Naisia nämä erämaan merkilliset äänet pelottivat. Mutta Piera oli turvallinen ukko. Hän hieroi naisia sieltä ja täältä, etteivät paikat olisi pakkasessa kohmenneet. Ovela lapinmies sujautteli osaavat kätensä taljojen alle, syvälle turkisten poimuihin. Pian sinne upposi koko mies; ensin toisen, sitten toisen naisen tykö.

Koko yön Piera Vittorm vehtasi naisten kanssa. Laavussa oli lämmintä ja onnellista. Aina kun Viisisatanen viritti viiltävän laulunsa Juha-Vainaan Maassa, aina silloin Pieralle avautui tie ruotsalaiseen onneen. Piera ajatteli että miten maailmassa tämmöisiä naisia olikin olemassa. Antavat, eivätkä lyö edes korville.

— On ne ulkomaalaiset kohteliaita.

Hellästi Piera viimein peitteli naiset taljoihin. Hän kellahti itse heidän väliinsä ottaakseen aamuyön tunteina unoset kaiken tuon yöllisen ilon päälle.

Samaan aikaan majuri Remes heräili, käyskenteli ulos savotan pihalle. Hän kuulosteli Viisisatasen ääntelyä pohjoisesta. Mutta aamun valju taivas ei paljastanut Pieran salaisuutta Remekselle. Lapin taivas näkee kaiken, mutta se ei kantele.

Majuri huokasi raskaasti. Hän oli niin naisenhimon vallassa ettei tupakkakaan maistunut. Viime aikoina hän oli ajatellut naisia enemmän kuin pomeranssiviinaa.

Koettelee, vaan ei hylkää Herra.

Piera Vittorm ei onnistunut käynnistämään moottorikelkkaa vielä seuraavanakaan päivänä. Tätä hän ei isosti surrut, vaan ampui komean huurremetson. Hän suolisti linnun, kyni ja huuhteli sen avannossa. Hän sulloi metson mahaan toista kiloa sipuleita, varttikilon kovasuolaista voita ja pari kourallista karpaloita. Lopuksi hän työnsi metson peräreikään paksun katajakepin jonka varassa hän alkoi käristää lintua nuotiolla. Hän käänteli lintua tulen loimussa, sivellen tavan takaa sen täkkään voisulaa, niin että metso sai kauniin kultaisen pinnan. Olipa hyvät tuoksut! Ateria nautittiin kelohongasta halkaistujen laudanpätkien päältä. Naiset kaatelivat kuivaa valkoviiniä huurteisiin laseihin. Jälkiruuaksi juotiin kahvia, ja sitten leikittiin hippasta skoonelaisittain.

Vasta kolmantena päivänä Piera Vittorm käynnisti moottorikelkan ja ajoi muina miehinä Kuopsuvaaraan. Retkikunnan saapuminen herätti hämmennystä ja pelkoa kämpällä. Oiva Juntunen joutui toteamaan, ettei hänen valitsemansa lymypaikka sittenkään ollut riittävän kaukana erämaassa, kun turisteja ilmestyi tavan takaa vierailuille. Ensin oli saapunut Naska, sitten sotilaita, lopulta Hurskainen ja nyt kokonainen kuorma.

Piera Vittorm nosteli moottorikelkasta naisten matkalaukut ja muut varusteet savotan pihalle. Äkisti majuri Remeksen mieleen juolahti että tässä saattoi nyt olla se tilattu naislähetys. Korvat punaisina majuri Remes muisteli kuinka hän oli Pohjanhovista soitellut Tukholmaan Stickanille.

Pian kävi ilmi että naiset olivat tosiaankin Stickanin lähettämiä. He toivat terveisiä Tukholmasta Oiva Juntuselle.

— Oih! Hih, he sanoivat. Piera Vittorm kantoi kapsekit kämppään. Oiva Juntunen maksoi hänelle palkkion kyydityksestä ja opastuksesta. Summa oli suuri, sillä Vittorm väitti kuskanneensa naisia kolme päivää kairassa, oli konevian takia joutunut viipymään Sattalomavaarassakin pari yötä.

Kun Piera oli lähtenyt takaisin, komensi Oiva Juntunen majuri Remeksen puhutteluun vankiselliin.

— Mitä tämä merkitsee, tiukkasi Oiva Juntunen.

— Tuota... taisin minä päissään sille Stickanille soitella...

Oiva Juntunen oli todella vihainen. Hän oli heti nähnyt mitä väkeä vieraat olivat: nuoria ja kauniita, kalliisti puettuja, siis huoria.

— Minkä takia sinä sait päähäsi tilata tänne tuommoisen huorakuorman!

Majuri Remes ryki ja murisi sitä ja tätä. Että silloin syksyllä oli tuntunut yksinäiseltä... varsinkin niitten kovien sateitten ja myrskyjen aikoihin...

— Ajattelin että olisikohan naisista seuraa... omalla tavallaan... tuli vaan soitelluksi sille Stickanille... juolahti jotenkin mieleen.

Majuri katsoi putkan hämärissä vetoavasti esimieheensä:

— Sinua minä oikeastaan enemmänkin ajattelin... nuorempi mies... ja kun toden sanon niin Naska on sentään aika vanha. Kauniita näyttävät olevan vai mitä?

Kauniitapa hyvinkin, sen Oiva Juntunen myönsi. Mutta piileskelyn kannalta tämä huorajuttu tuntui vaaralliselta.

— Tästä tempusta sinulle pitäisi antaa puoli vuotta vankeutta, ärisi Oiva Juntunen majurille miesten palatessa pihalle. Portailla Naska jo huuteli miehiä rapaan. Naiset olivat asettuneet kämppään mutkattomasti: pöydälle oli katettu viisi korkeajalkaista lasia. Keskelle oli nostettu suuri samppanjapullo. Agneta, tumma siropiirteinen tyttö, kenties kahdenkymmenenviiden ikäinen, heitti rullan serpentiinejä Oiva Juntusen villapaidan rinnuksille. Cristine, vaaleaverikkö, pari vuotta Agnetaa vanhempi, poksautti tottuneesti samppanjapullon auki ja kaateli kuohuvaa juomaa laseihin. Naska ryyppäsi koko lasillisen yhdellä siemauksella.

— Voi olisitta kertonu että teillä on vaimot, että oisin tienny pukia paremmat vaatteet päälle! Ja ruottia puhuvat, tulkkaapa Oiva mitä net sanovat.

Niin Kuopsuvaaran kultakämppä muuttui kaksikieliseksi. Oiva Juntusen ja majuri Remeksen oli ryhdyttävä Naskan ja ruotsalaisnaisten tulkiksi. Siinä oli puuhaa pitkin päivää, sillä naisilla oli paljon keskinäistä juteltavaa. Ensi alkuun Naska kummasteli, etteivät frouvat puhuneet montakaan sanaa suomea, mutta sitten hän ajatteli että semmoinen tapa oli vallalla hienommissa piireissä. Lapsena Naska oli kuullut kerrottavan että Nikolain hovissakin puhuttiin ranskaa eikä venäjää.

— Mie kyllä olen niin vanha ihminen etten mie ennää rupia mottia opettelemaan. Suonikylässä opettelin vähän norjaa, mutta senki oon jo unohtanu. Venättäkään en ossaa ku muutaman virren verran.

Tervetuliasjuoma lämmitti Oiva Juntusen mieltä ja mahaa. Loppujen lopuksi nuorta naisseuraa tässä yksinäisyydessä kaivattiinkin. Naska oli mukava ihminen, mutta armottoman vanha.

Majuri Remes esitteli Kuospsuvaaran kämpän Agnetalle ja Cristinelle. Katseltiin kylpyhuone, joka herätti vieraissa ihastusta. Luotiin silmäys notkuviin ruokakomeron hyllyihin, vilkaistiin liinavaatevarastoon, käytiin kurkistamassa kaivoon ja pistäydyttiin saunassa ja tallissa. Naiset koettelivat sontaluukun kaltereita ja virkkoivat: