Arto Paasilinna - Hirtettyjen kettujen metsä

Oiva Juntunen pyysi vielä kerran majuria sulkeutumaan vankiselliin. Pitäisi käydä kultakätköllä lohkomassa matkarahoja.

Oiva Juntunen vinttasi kaivosta yhden kokonaisen kultaharkon, ja otti sitten monimurhaaja Siiran repusta tämän saalis-kullan. Sitten hän vapautti majuri Remeksen vankilasta ja ojensi tälle Siira-vainaan kullan.

— Ota, kun sinä olet perheellinen mies. Saat pitää, olet sinä sen ansainnut, lausui Oiva Juntunen juhlallisesti.

Miehet halasivat toisiaan.

Majuri Remes lämmitti saunan. Otettiin oikein helvetilliset lähtölöylyt. Saunan jälkeen kämppä lukittiin lopullisesti ja matkatavarat lastattiin moottorikelkan rekeen. Ennen pimeän tuloa valmistauduttiin ajamaan Puljuun ja sitä kautta maailmalle.

Viisisatanen, joka oli kasvanut pienestä pennunturilaasta melkein täysikokoiseksi, istui liiterin edustalla katsellen miesten lähtövalmisteluja. Se heilutti häntäänsä ja irvisti viekkaasti.

— Olisi mukavaa ottaa tuo kettu Tukholmaan koiraksi, tuumas Oiva Juntunen.

— Mikäpä siinä, mutta muistaakseni Suomen pankin määräysten mukaan Viisisatasia ei saa viedä maasta, totesi majuri Remes.

Moottorikelkka käynnistyi, miehet nousivat kyytiin ja pian se hävisi pimenevään iltaan, etuvalo osoittaen kohti Puljua. Ajettiin läpi Hirtettyjen Kettujen Metsän, ohi Juha-Vainaan Maan... ja lopulta moottorikelkan ääni ei enää kantanut Kuopsuvaaran savotalle saakka.

Viisisatanen nosti kuonon kohti taivasta ja haukahti pari kertaa kaihoisasti. Sitten se lähti hiljalleen juoksemaan kohti Juha-Vainaan Maata. Se ajatteli käydä kusaisemassa Jermakin haudalle, niinkuin sillä oli tähän aikaan vuorokaudesta aina tapana tehdä.

Tapahtuiko oikeus, kohtuus? Toteutuiko jokin mielivaltainen luonnonlaki, vai pantiinko täytäntöön yhteiskunnallisia tuomioita?

Aikanaan ent. kaivinkoneenkuski Sutinen vapautui vankilasta. Siitä pitäen hän harrasti pieniä huonosti suunniteltuja rötöksiä, vieraili tavan takaa Långholmenissa, kunnes heitti haisevan henkensä jossakin rikollisten mitättömässä välienselvittelyssä.

— Alamaailmassa on paljon alamäkiä, totesi Oiva Juntunen kuivakkaasti kuultuaan Sutisen kohtalosta.

Agneta käryytti huumesätkiä aikansa, kunnes viimein menehtyi niihin. Sanottiin että siinä meni hautaan harvinaisen kaunis ruumis. Ruumiinavausta suorittanut obdusentti oli kuulemma ihastunut potilaaseensa. Joka tapauksessa hän askaroi työnsä parissa kolme päivää ja yötä.

Cristinen onnistui hankkiutua Stickanin erääksi jalkavaimoksi. Siten hän turvasi asemansa alamaailman yläluokassa.

Piera Vittorm asettui asumaan Kuopsuvaaraa kämppään. Hän metsästi salaa teeriä kuten ennenkin, ja silloin tällöin hän tappoi myös naapuripaliskunnan poron, pysyen näin särpimessä. Stereot pauhasivat Kuopsun pääpittissä aamusta iltaan.

Pian virkavapautensa päätyttyä majuri Remes palasi yksikköönsä. Eversti Hannisen siirryttyä eläkkeelle Remes peri häneltä prikaatin ja sai ylennyksen everstiluutnantiksi. Nykyisin everstiluutnantti Remes rouvineen tunnetaan sivistyneenä seurapiiri-ihmisenä pienessä varuskunnassaan. Remes soittaa joskus valkoista flyygeliä ja tarjoilee rapukesteissään pomeranssi-viinaa koskenkorvan sijasta. Tapaa pidetään erikoisen kultivoituna.

Turun tullissa tavattiin muuan saksalainen turisti, jonka auton matkatavarasäiliön pohjapeitteen alta löydettiin kallisarvoinen, noin metrin korkuinen ikoni. Salakuljettaja väitti anastaneensa ikonin Lapista hylätyltä metsäkämpältä. Ikoni takavarikoitiin ja luovutettiin Suomen ortodoksiselle kirkolle. Nykyisin se on yleisön nähtävänä Kuopion ortodoksisessa museossa. Konstantinopolin metropoliitta on useaan otteeseen vaatinut ainutlaatuista ikonia haltuunsa, mutta toistaiseksi tuloksetta.

Viisisatanen, irvistelevä puolikesy kettu, on synnyttänyt kymmenkunta jälkeläistä. Se tekee rahassa arvioituna 5 000 markkaa. Tässä on jälleen osoitus metsien moninaiskäytön kannattavuudesta verrattuna yksipuoliseen avohakkuumenettelyyn.

Oiva Juntunen pitkästyi ylenpalttiseen elämäänsä pian Sutisen kuoleman jälkeen. Hän möi omaisuutensa Humlegårdin varrella ja matkusti pois. Ei tiedetä missä hän nykyisin oleskelee.

Hirtettyjen Kettujen Metsässä laukesivat ansat yksi kerrallaan, kun saksalaiset turistit kiinnostuivat ilmakuivista nakkimakkaroista. Aikojen kuluessa virkatielle hirttyi kaikkiaan kuusikymmentä turistia. Riutat repivät vainajien lihat suihinsa. Hirtettyjen Kettujen Metsässä on nykyisin nähtävillä joukko luurankoja, jotka tuulisella säällä heiluvat aavemaisesti kolisten hirttonuorissaan. Kovilla pakkasilla luurangot peittyvät valkeaan kuuraan. Vasten lumista erämaaluontoa ne muodostavat taianomaisen, sykähdyttävän näyn. Ken kerran on ne nähnyt, ei koskaan voi vapautua niiden lumosta, eikä milloinkaan unohtaa eksoottista, kultaista Lappia.