StaVl Zosimov Premudroslovsky - PÄIVÄNÄ. Hauska totuus

– No, saitko alkoholia? Kysyin.

– Kyllä. hän vastasi ja istui tulen ääreen, joka tuskin palaa, mutta. Tarzan osoitti jälleen lempinimensä. Silti sytin nämä jäädytetyt tukit. Hän on kokenut vanki, yhdeksäntoista vuotta vankeutta hänen takanaan, jättänyt Sovdepiin ja siirtynyt demokratiaan. He kirjoittivat hänet kotaa ja auttoivat äitiään puhdistamaan heti, kun he myivät asunnon, jossa hän kasvoi ja asuivat koko elämänsä vyöhykkeelle. Hän oli viileä, tuli varkaiksi ja vapautui kerjäläiseksi, mutta silmänsä takia hän ei sanonut niin. Hänestä tuli professori-liikemies, hän jopa asetti sopivat lasit ja piilotti tatuoinnit käsiinsä nahkahansikkaalla eikä ostanut mitään, Jumala sai kaiken. Hän asui kadulla ja laittoi kaiken saamansa rahat harhauttamalla kiristys hostelliin. Joten hän oli aistillinen kaveri ja piti taistelujen sijasta yritysneuvotteluja.

Vika, ainoa naispuolinen bum meidän joukossamme, on nuori ja jo hieman turvonnut juomasta päivittäistä mettä. Hän asui Virossa jaloissa rikkaassa perheessä. Kun hän meni naimisiin ja muutti setänsä kanssa miehensä kanssa Pihkovaan, missä hänen miehensä tappoi setänsä, ja he myivät kotaansa, mutta hän ei saanut rahaa ja meni juoksemaan Pietariin. Saavuin kesällä ja jatkoin ymmärtämistä, mutta kansallinen syrjintä selvisi hänestä paneelista ja hän liittyi meihin Tarzanin kautta. Hän joi ja menetti esityksen. Totta, hänelle annettiin edelleen palvelu, mutta hyvin humalassa asiakkaassa, ja sitten vain puoli dollaria eikä enää.

Dima, ryhmämme seuraava elementti, ajoi – Churka.

Hän näytti savustetulta pekonilta, ansaitsi rahaa tiukasti kirkoissa. Menin reppun kanssa ja sanoin haluavansa mennä kotiin Kazakstaniin. Ja niin on tapahtunut kaksitoista vuotta. Hän käytti puolet rahoistaan itseensä ja puolet hostelliin.

Ja lisää Lyokhasta. Lyokha oli hunajalle hukka. Hänellä oli tyhmä kortti ja kortti: kyynärpään alueella oli murtunut saumoista musta muratti turkki ja näkyvissä oli vaaleanharmaa kerros, mikä nöyryytti hänen ulkonäköään charomygan tilaan. Hänen muhkeat kevyet hatut näyttivät sissilta. Ainoa mitä puuttui, oli visiirissä punainen nauha, kuten sissi, mutta se korvattiin sinisellä maalilla. Hän oli näkyvissä myös hänen käsiensä ja poskiensa sormissa, joita hän naarmutti, kun maali ei ollut ilmeisesti vielä kuivunut. Ja hän likaantui aattona, kun tapasimme hänet metrolla. Hän selitti tämän sillä, että metrolla varustetut vartijat pyysivät häntä maalaamaan vanerirajan lähellä katupuuta, joka asetettiin uudenvuodenaattona viisikymmentä ruplaa. Mutta hän suostui tähän yritystoimintaan, mutta harjoja ei löytynyt ja Lech käytti kenkäharjaa ja naarmutti poskiaan, koska ne naarmuuntuneet, ja hänen hatunsa oli puristettu maalattuilla käsillä, koska utet tukkivat pään, joka on enintään kissan pään halkaisijaltaan, ja tämä ei ole hauskaa. Illalla lumimyrsky puhalsi puusta. Mutta Lyokha oli vaikea surullinen ja bio-terroristinen taipumus, tarkemmin sanottuna, kun hän pyysi rahaa leivälle, ei, ei niin. Kun hän huusi leipää kaikkialla kadulla, monet yksinkertaisesti hiukkuivat pois hänestä, ja sitten kaapaten kourallisen täitä käsivarren alle tai päästä ja muista paikoista, hän heitti ne ulos ja juoksi hiljaa ylös uhrin kaulaan, joka osoittautui ahneiksi vaimoiksi. uudet venäläiset ja eri kansallisuudet. Ja hän nauroi salaa kiroamalla heitä neljän sukupolven ajan. Se oli Lech. Sitten hän ehdotti, että menemme illalla Nikolaev-kirkkoon, joka sijaitsee lähellä Sennaya-aukiota ja leikkaamaan rahaa.

Tietenkin, Churka ja Vika poikkesivat sanotusta tyhjästä ideasta. Dima meni Kukuyevoon maanmiehensä luo, ja Vika järjesti pullon viiniä kuuron Kostyan kanssa, joka oli todellakin ilman korvaa. He leikkasivat hänet Tšetšeniaan eivätkä tappaneet häntä, mutta se on toinen tarina.

Syönyt raikkaassa ilmassa ja metropolin keskustassa kypsennettyä kylmää kuumaa ruokaa ja juomalla sitä alkoholin kanssa, menimme liiketoimintaamme kuin mehiläiset. Metroissa oli rahaa ja meidän piti hypätä esteiden yli. Lyokha, joka ei ole rikas kasvulla, käveli rauhallisesti turnin alla, taipuen hieman. Tarzan ryömi kannettavan aidan alla, ja minä menin sadan ja kolmentoista kilogrammani läpi kääntyvän radan läpi, takertuen tiheässä nivussa kävelevän hoikkaan ohutan oppilaan tai pikemminkin hänen kimmoisiin pakaransa kohtaan, pudoten siten liikkuvien askelten ja vaakasuuntaisten palkkien tilaan. Tyttö huokaisi hellästi, kun työnsin häntä kovemmin ruuvitaltallani, pyysin anteeksi ja juoksin, hävisin joukosta. Metrolin aulassa tapasimme. Kun odotimme junaa, puristimme vaunuun, joka oli täynnä cramponeja ja…

Tarzan huusi koko auton toisesta päästä:

– Herää kun saavumme!!! – kiipesi istuimille ja heitti väkivaltaisesti ulos istuvat virkailijat ja johtajat. Obmateril heitä ja meni nukkumaan. Ihmiset pahasti hiljaa ja kärsivällisesti. Totta, kaksi nuorta halusi parantaa melonin, mutta yksi heistä sulki silmänsä hetkessä ja ripusti joukon puristamana. Tarzan oli ollut perheenjäsen useita vuosia vyöhykkeellä entisen Tiibetin munkin, taistelulajien asiantuntijan kanssa.

Saavuttuaan Sennaya-aukiolle ryntäsimme liukuportaiden luo. Joku juoksi taaksepäin, potkaisi Tarzania coccyxiin ja juoksi pakeneen todistaen, että tuomitsemattomat St. Petersburgerit eivät olleet ollenkaan hartioita, Nevan sankareita oli edelleen, eivätkä vain antaneet periksi. Tarzan, vaikka paikallinen, tarkkaili häntä hiljaa.

Noustessaan liukuportaiden päälle ilman mitään tekemistä, Tarzan eteni raaputtaa Humanoidia kuin koiranpentu. Hän napsahti, vähän ja vastustikseen vihaisesti.

– Lopeta, Tarzan! – korjaten hattuaan, murisi Lech. – Valmis!!

Tarzan pysähtyi väliaikaisesti, ja Humanoid, hyödyntäen hetken, kiersi hatunsa itsensä päälle ja otti sen pois, alkoi julkisesti murskata täitä. Tarzan ei pitänyt tästä, samoin kuin jalankulkijoiden seisova ja liikkuvan liukuportaiden päällä.

– Mikä sinä, karja, häpeä meitä?? hän huusi koko metroa ja jatkoi Humanoidin ravistamista. Lyokha ei kestänyt sitä ja työnsi “apinakania”, hän kompastui ja kaatui perseelleen puristaen viattomia seisovia matkustajia. Laskevan väkijoukon puolelta seurasi nöyryytystä. Tarzanin takia kaikki oikealla ja sitten vasemmalla puolella seisovat alkoivat pudota. Ja vain liukuportaiden johtajan pysähdys pelasti vammoilta, mutta lisäsi pudotuksen voimaa. Pieni kasa oli jo näkyvissä alla.

Metrosta me pilkottiin, ja Tarzan fingaalla.

– No, missä on kushu-wushu? kysyi Humanoidilta. – mitä, schmuck, sai sen?

– Ole vaiti, paskiainen. – Snarled Tarzan levittäen lunta silmään. – Paremmin mennä satamaan.

– Rakastajat, onko kirkko kaukana? Kysyin.

– Ulos. Sininen hehkuu, katso kupoli? – näytti Lyokha.

– No, helvettiin itsesi kanssa, kuinka paljon enemmän leikata sitä?! – Olin yllättynyt nähdessäni etäisyyden meistä häneen, kuten Pekingiin.

– Ei mitään, sinun täytyy ottaa kelkka lapselta, ja kummajainen vie sinut. – kiinnitti Tarzan.

– Olet itse friikki!! – Lech napsahti ja aiheutti Tarzanin mellakan.

– Oletko vielä täällä? Ostitko viiniä?

– Ja mitä varten?! – Humanoid kysyi pullistuttaen pieniä rotta silmiään.

– Perseelläsi! Lähti pois, haiseva koira!! – määräsi Tarzan.

– Miksi huutaat?! – loukkasi Lyokhaa.

Rehellisesti, jos minulla olisi rahaa, antaisin sen hänelle, mutta sellaista havaittiin vain Humanoidissa. Hänellä oli aina rahaa. Vain hän ajatteli, että emme tiedä, ja ajattelimme tietävän, koska seisoimme aina hänen takanaan.

Oltuaan juonut pullon satamaa, Lech jäätyi ja trudisti perässämme. Menemällä suoralle jalkakäytävälle, emme enää olleet huolissamme.