StaVl Zosimov Premudroslovsky - PÄIVÄNÄ. Hauska totuus

Se oli lähestymässä keskipäivää. Madame Tumor, joka vihelsi tuomitulle tyttölaululleen, palasi Candeikaan kantamalla toisaalta varastoa ja toisessa pussia, jossa oli alumiinitölkkiä olutta ja pulloja. Ajattelematta tai epäilemättä mitään, hän avasi oven ja astui kandeikalle kohtalonsa kohtaloon…

Aluksi hänet kohtasi sivuttain vilkaisu.

– No, mitä? – Aluksi kauhukonsertissa musta leski, joka tappoi aikaisemmin kolme aviomiesään, istui vyöhykkeellä 15-vuotiaita murhaajia varten, nimeltään Kampuchea, ja kansallisuuden mukaan – Kalmyk ilman etuhampaita.

– Mitä? – peloissaan hieman ja hämmentyneenä, kysyi rouva Tumoria ja asetti luettelon paikoilleen.

– Mitä, mitä? – lisäsi tiukemmin hänen hahaliaan nimeltään – Balamut jolla on avoin tuberkuloosi. – Persessä vittu, ei kuuma??

– Arvasin törmäyksen syyn, sanoi rouva Tumor. – Siivoin alueen.

– Ja miten? – kysyi tämän sarjakuva draaman kolmannen hahmon, fraer lempinimen – Fox.

– Onko kaikki puhdasta?! hän sanoi.

– Ja vittu! – haukkui Kampuchea. – Se ei ole sinun tehtäväsi, et ota sitä, et ole rinnastanut sitä ämpäriin, mutta narttu??

Ja menemme pois: aluksi hänet pahoinpideltiin, potkautettiin jaloihin ja nyrkkiin. Sisäänkäynnin jälkeen esineet menivät: kolme lämpömittaria, rikkoutuneena hänen suuonteloon, kaksi iskua kirvestapauksella pienelle tyttölle, vakavat leikkaukset, joissa ruusu rikkoutuneesta silmä- ja poskipullosta, seitsemän veitsen haavaa vartaloon, rikkoen hänen tuomat olutpullot vasaralla, jotka työnnettiin alkaa säädyttömistä läheisyyden paikoista. Ja vaikka onnistut laulamaan “lumihiutaleen” ja tekemään paahtoleipää. Lopulta kuristumisen jälkeen eloton ruumis vedettiin lahdelle, mutta naapuri tapasi ja kutsui salaa poliisin ja ambulanssin.

Aamupäivään saakka he kuulustelivat ryöstämisen syytä nyrkillään ja veivät heidät aamulla oikeudenkäyntiä edeltävään pidätyskeskukseen, ja lääkärit pumputtivat Madame Tumorin. Nyt hän kävelee Tšernyševskin metroalueen ympäri, viheltää, puhuu jumalien kanssa ja juo paljon. Sitkeä osoittautui ankarien talonmiesten ystäväksi. Ja toisessa candeykassa, yleensä kotimaisen äiti-naisen raa’asta raiskauksesta, hänen poikansa rankaisivat talonmiehiä vasaralla ja veitsellä niin, että he katselivat toisistaan silmät ja panivat toisen höyhenille, loput pakenivat vasaralla iskuilla päähän. Ja tämä tapahtui uudenvuodenaattona, mutta tämä on toinen Sodoman ja Gomorran laulu…

Tässä kurjassa pommittajassa, kodittomien kodissa, Sinopskajan rantatiellä 26, nimeltään RBOO “Nochlezhka”, ei ollut vain rikollisia, rahakkeita, Tšukchi ja kolme ukrainalaista, eli asukkaita Donetskin alueelta. Loput ukrainalaiset ovat Bandera-fasisteja, mutta siellä asui myös kaksi ortodoksisen kirkon munkkia, jotka olivat jo kyllästyneitä uskoon Jumalaan, ja he päättivät ottaa kesäloman tottelevaisuuden lounaalta ja joidenkin maallisten houkutusten kieltämisestä noudattaen tietenkin celibatin pääillaista, annetaan jauheella. Tietenkin, he salaa muilta yöllä, pistivät sormensa toistensa kusipää, ja ilmeisesti heidän ei tarvinnut peruuttaa tätä päivällistä johtuen siitä, että jotkut seisovat kehon osat eivät seiso nivun alueella. He ovat paenneet Pietarin kaupungin Aleksanteri Nevsky Lavran luostarista ja tarkoituksella unohtaneet kaikki lakisääteiset lait ja noudattaneet maallista laittomuutta: tupakoineet, tukahduttaneet, vannoneet ja viimeinkin nukkuneen jälkeen parannelleet Herraaan. Tietenkin, heidät voitiin ymmärtää, koska Isä Seraphim oli ollut munkki jo kaksikymmentä vuotta Neuvostoliiton muista ajoista asti ja istui jopa vyöhykkeellä rikollisten puolesta, uskonnollisten vakaumusten takia. Ja Fionin isä palveli pyhällä kentällä alle kaksitoista vuotta, mutta sai vasta äskettäin tämän tonerin tästä ylimääräiseltä munkkilta Serafimilta, Kiovan Pechersk Lavralta, josta hänet istutettiin neuvostossa, ja hän alkoi vaeltaa luostarien ja kirkkojen ympärillä. Kuten Seraphim on toistuvasti sanonut, että hänen sielunsa on jo pitkään ollut taivaassa, mutta liha ei silti voi rauhoittua ja kuolla. Ja hän odotti tätä tuntia joka ilta, rukoilemalla ennen nukkumaanmenoa. Heidän jumalansa ilmeisesti ymmärsivät myös, etteivätkö he ole rautaa, koska he palvoivat celibatin pääillallista, eivät aloittaneet sitä eikä yleensä kiinnittäneet naisiin huomiota läheisyyteen. Ja heidän rahansa käytettiin ilman työtä ja katosivat heti kun he tulivat.

Nochlezkassa he tekivät heti monia vääriä ystäviä, juomakumppaneita, ja munkkeista tuli vankeuden kautta eräänlainen leipominen joillekin loisloisille, jotka orjuuttivat vammaiset ja vanhukset heidän lattialle, samoin kuin avuttomia köyhiä kavereita rinnastetaan heihin, heidän päivittäisen lahjuksensa. Mutta munkit vähitellen unohtivat tämän ilmaisupuolen omalta osaltaan ja päättivät muuttaa yhteyspiirejä ja yöpymispaikkaa ottamalla minuun yhteyttä ja viettämällä yön Aleksanteri Nevski Lavran seminaarin alakerran kellarissa, missä Aleksashka Nevzorov kerran opiskeli. En ollut vielä menettänyt taistelutaitoja ja -kokemusta ja nauttinut varkaiden erityisestä auktoriteetista. He soittivat minulle ilman tornia ja joskus eivät uskaltaneet väittää. Lyhyesti sanottuna, minuun ei otettu yhteyttä, ja kuultuaan Seraphimia ja Fionaa, jotka tiesivät oikeudestani todella, en huhujen perusteella, viestinnästä ja ansainneista, suostuin varovaisesti. Tärkeintä oli, että olin eräänlainen turvallisuus lompakko. Kasakkaan pukeutuneet he menivät mihin tahansa myymälään ja tarjosivat rukoilla sukulaistensa terveyden hyväksi edellisenä päivänä, oletettavasti jättäen joihinkin Pihkovan luoliin. Yksi nimi oli jälleen arvoinen kaksikymmentä ruplaa. Rahat siirrettiin minulle, ja Kazaanin katedraalissa otetut kuitit poltettiin heidän rukouspalvelunsa alaisena. Minä, toisin kuin he, pukeutui siviilivaatteisiin, mutta partaan. Tämä tehtiin, jos poliisit tarttuivat meihin, olen kuin vasen ja heillä ei ole penniäkään heidän läsnä ollessaan. Ja kaikki meni täydellisesti. Päivänä, kun “pilkkomme”, eli saimme juuri niin, ei tuhatta ruplaa, ja työn jälkeen vaeltelimme tavernien ympäri, missä kaatoi sata grammaa juopumalla sian ulkonäköön. Ja he vaelsivat soluihinsa, seminaarin hostelliin, Alexander Nevsky Lavraan, hyvin ruokittuun ja humalaan, onnelliseen ja väsyneeseen, kuluneesta päivästä, mutta tien koti oli sekä vaarallinen että vaikea. Heräsin eri tavoin, se tapahtui vieroituskeskuksessa. Ja tässä taas meidät viedään jo melko humalassa poliisiasemalle. Fiona on täysin tunnoton. Hän oli ohut, erittäin ystävällinen, hyvin luettu ja naiivi. Ilme kasvoillaan, etenkin humalassa, oli kuin tylsä silmä, jolla oli vino silmä. Serafi, päinvastoin, oli vino ja rasvainen, kuten sika, ahne ja ovela. Hänet oli jatkuvasti etsittävä, aina peräaukkoon saakka, missä heroiini, kokaiini ja rikkaruoho ovat yleensä piilossa. Totta, Fionan isä kiipesi peräaukkoon, hän oli myös aloittanut kaikkien vuorostaan etsimisen, tietysti, paitsi minua, koska minulla oli rahaa, ja pystyin leikkaamaan sen rinteessä tai maksassa, luottamukseksi ja uskooni sanoihini, joten he aina uskonut spesifisyyteni. Ja setelien löytön jälkeen isä Seraphim paransi katkeruuttaan ja pyysi anteeksi antautumistaan polvilleen polvilleen ihmetteleen kuinka ne rullataan sinne, mutistaen:

– Mutta miten he pääsivät sinne?

Vienyt meidät seuraavaan poliisiasemalle, päivystävä päällikkö käski sulkea joukkomme apinakodissa, jossa kaksi turkmeenia ja talvella pukeutunut kurja, haiseva, kodoton schmuck jo pelleivät, vaikka lämpö oli yli laidan plus kolmekymmentä ja hänellä oli myös talvihattu. Ja hän sanoo ilman vaatimusta, että aamulla on kylmä kalastuksesta, ja hän raaputtaa joko lapaluita, sitten pakaraa, sitten kaulaa, sitten kainaloa tai pohjaa ilman, että hän riisutaan kengänsä, sitten nivusiin ja muihin paikkoihin. Ja se on totta.