Emil Almberg - Juhana Hus

Kuudentena päivänä Heinäkuuta vuonna 1369 syntyi etelä-Böhmissä, lähellä Baierin rajaa, Hus-nimiseen kuninkaanlinnaan kuuluvassa kauppalassa Husinek, Juhana Hus. Hänen vanhempansa olivat alhaista sukuperää olevia Tsjekiläisiä. Miten hän vietti lapsuutensa ja nuoruutensa päivät, ei tarkoin tunneta; sen verran kuitenkin tiedämme, että hän kasvoi köyhyydessä ja raskaassa työssä; itse soimaa hän itseään turhamielisyydestä, kauniiden vaatteiden himosta j.n.e. Pragin, Böhmin pääkaupungin, yliopistossa sai hän tieteellisen kasvatuksensa ja kilvoitteli myöskin täällä sen hyvän kilvoituksen, joka tuotti lepoa ja rauhaa hänen sielullensa. Paljon vaikutti häneen täällä tuomioherra Mattias Janovilainen, muuan vakava, hurskas ja syvämielinen mies. Hus tahtoi kerran perinpohjin koetella itseään; eräänä päivänä, niin kerrotaan, pisti hän, marttyri Laurention elämänvaiheista [Laurentio paistettiin tulisen parilan päällä kuolliaksi Rooman keisarin Valerianon aikana v. 258] luettuaan, kätensä tuleen, tunteaksensa missä määrin hän voi sitä kärsiä; hänen ystävänsä riensivät hänen luoksensa, ja heidän oli väkisin vetäminen hänet pois. – Luonteeltaan oli hän lempeä ja hyväsydäminen; mikä erittäinkin häntä huolestutti, oli hänen kansansa kurja ja sorrettu tila. Jo aikaisin rupesi hän senvuoksi harrastamaan kansansa koroittamista paremmalle kannalle. Ensimmäisenä ehtona tässä kohden oli, että kansankieltä ruvettaisiin viljelemään, jotta kansa omalla kielellään voisi ammentaa tiedon ja valon lähteestä. Hus tyytyi uutterasti asiaan ja hän onkin laskenut perustuksen tsjekiläiselle oikokirjoitukselle. Muissakin suhteissa tuli hänestä todellinen kansan mies.

Vuonna 1396 tuli hän vapaiden tieteitten maisteriksi, mutta vasta vuonna 1398 astui hän esiin julkisena opettajana yliopistossa. Paitsi tätä virkaa sai hän muutamia vuosia senjälkeen eli v. 1401 myöskin saarnaajaviran; hän tuli kansan saarnamieheksi. Böhmissä oli näet kansan kielellä saarnaaminen vallan syrjään sysätty ja jumalanpalvelus toimitettiin melkein yksinomaisesti latinan kielellä. Tätä epäkohtaa auttaaksensa oli eräs rikas ja hurskas mies Pragissa rakennuttanut kirkon, jonka hän nimitti Betlehem'iksi, jotta tässä Leipähuoneessa , niinkuin perustus-kirjassa sanotaan, uskovaiset Tsjekiläiset tulisivat virvoitetuiksi pyhän saarnan leivällä ja saisivat kuulla Jumalan ijankaikkista sanaa äidinkielellänsä julistettavan. Tässä kirkossa saarnaili nyt Hus suurelle kuulijajoukolle ja silminnähtävällä siunauksella. Hänen saarnansa olivat yksinkertaisia raamatun selityksiä ilman mitään korskeilemista. Etenkin harrasti ja vaati hän elävää kristillisyyttä, kristillisyyttä, joka osoittihe työssä ja totuudessa, eikä vaan tyhjissä sanoissa. Niin kauan kuin hän nyt nuhteli vaan maallikoissa vallitsevia syntejä, niin kauan pitivät myöskin papit ja munkit häntä siunattuna välikappaleena Jumalan kädessä; mutta kuin hän rupesi ahdistamaan myöskin pappien ja munkkien irstasta ja pahantapaista elämätä eikä säästänyt edes paaviakaan, silloin nousi papisto häntä vastaan, ja samat miehet, jotka ennen olivat sanoneet Jumalan hengen hänessä puhuvan, sanoivat nyt: "Hänessä on perkele ja hän on väärä-oppinen". (Väärä-oppiseksi sanottiin jokaista, joka jossakin suhteessa poikkesi paavilaisen eli roomalais-katolisen kirkon opista. Väärä-oppinen oli rauhaton mies, jonka vangitsemista ja polttamista pidettiin Jumalalle otollisena työnä.) He menivät sentähden kuningas Venceslaon luokse kantelemaan Hus'in päälle, mutta kuningas vastasi heille: "Niin kauan kuin maisteri saarnaili valheita meitä vastaan, olitte siitä iloissanne, mutta nyt, kun tulee teidän vuoronne, rupeette meluamaan, pitäkää vaan hyvänänne".

Hus'ia pitivät kuitenkin suuressa arvossa sekä ne seurakuntalaiset, jotka kaikista kansaluokista kokoontuivat hänen ympärillensä, että myöskin kuninkaan puoliso, kuningatar Sofia Baierista, joka otti hänet rippi-isäksensä. Tähän aikaan olikin hän vielä paraimmassa sovussa Pragin arkkipispan Zbynek'in kanssa. Tämäkin vaati ajanmukaisia parannuksia kirkon oloissa sekä moninaisten taikauskoisten tapojen poistamista. Hän pani luottamuksensa Hus'iin eräässä hänelle tärkeässä asiassa. Se koski näet pyhäinjäännösten palvelemista. Brandenburg'in maakunnassa sanottiin löytyvän kolme veristä ehtoollisleipää, jotka muka sisälsivät Kristuksen totista verta. Sinne riensi nyt joukko uskovaisia ihmisiä kaikista maista, ylistäen tämän leivän merkillisiä vaikutuksia. Moni Böhmiläinenkin matkusti sinne. Silloin päätti Pragin arkkipispa ottaa tämän asian tarkemman tutkinnon alaiseksi ja määräsi Hus'in kahden muun yliopiston maisterin kanssa pitämään tätä tutkintoa. Tutkinto ei suinkaan päättynyt pyhänjäännöksen eduksi. Hus oli tullut vakuutetuksi siitä, että kaikki oli pelkkää petosta. Kuulusteleminen, joka pidettiin niiden kanssa, joiden kuultiin ihmeen kautta parantuneen, osoitti, että he olivat antaneet joko lumota itsensä, taikka käyttää itseänsä välikappaleina voittoa tuottavassa kaupan-teossa. Arkkipispa senvuoksi kielsi kaikki pyhissä-käynnit Brandenburg'iin ja Hus kirjoitti paitsi sitä esitelmän "Kristuksen veren kirkastuttamisesta". Jo tässä esitelmässä lausuu hän paavillisen kirkon opista eriävän mielipiteensä. Jota suuremmassa arvossa hän piti Kristuksen pyhää ja syntisen maailman eteen vuodatettua verta, sitä vakavammin vastusteli hän taika-uskoista leikintekoa ja petoskauppaa niin sanotulla verellä. Koska Kristuksen ruumis, opetti hän, on kirkastettu, niin täytyy myöskin veren olla kirkastettuna ruumiin kanssa, eikä se siis voinut siitä eroitettuna jäädä tänne maan päälle. Tätä ihmetöitten tavoittelemista sanoo Hus vallan oikein epä-uskon merkiksi; jota puhtaampi, jota luottavaisempi usko on, sitä vähemmin tarvitsee se ihmeitä. Ja kuitenkin oli hän itse taipuvainen tässä tapauksessa näkemään ihmettä, vaikka toisenlaista, väittäessään, niinkuin moni muukin hänen aikanansa, että pahat henget jälittelivät niitä ihmetöitä, joita Kristus ja apostolit tekivät. Tämmöisenä pahojen henkien ihmetyönä piti hän nyt Brandenburg'issa tapahtunutta ihmettä. Sitä vakavammin varoittaa hän ryhtymästä tämmöisiin ihmeisin, näyttäen, kuinka vaarallista olisi, jos ihmiset panisivat luottamuksensa tämmöisiin asioihin eikä Jumalan omaan apuun ja armoon. Yleensä nämä tämmöiset ulkonaiset toimet, kuin pyhissä käynnit ja pyhäinjäännökset, olivat vaan omiansa vetämään ihmisiä pois elävästä Jumalasta ja vahvistamaan heitä heidän pahuudessaan.

Näin pitkälle oli Hus toiminut arkkipispan mielen ja määräyksen mukaan, ja jos kohtakin moni, joka rakasti enemmin pimeyttä kuin valkeutta, oli suutuksissaan tästä esitelmästä, niin eivät he kuitenkaan voineet mitään Hus'ia vastaan. Mutta vuonna 1408 syntyi eripuraisuus hänen ja arkkipispan välillä. Syy siihen oli se, että muutamat nuoret jumaluussoppia tutkineet miehet Oxford'in yliopistosta Englannissa olivat tulleet Prag'iin ja siellä ruvenneet julistamaan maanmiehensä Wiklefin opinmietteitä. (Tämä Wiklef oli Englannissa vastustellut munkkien pahaa elämää ja ylellisiä vaatimuksia, paavin ylivaltaa sekä jumalanpalvelukseen juurtuneita väärinkäytöksiä, jonka ohessa hän hartaasti vaati raamatun lukemista ja levittämistä kansalle). Samaan aikaan palasi Oxford'ista böhmiläinen ritari Hieronymo Pragilainen , tuoden myötänsä Wiklefin kirjoja, sekä rupesi innokkaasti ja palavalla rakkaudella saarnaamaan Wiklefin tapaan. Wiklefin oppia suosivien luku eneni enenemistään ja Hussin luki ja tutki Wiklefin kirjoja, vaikka hän ei voinut hyväksyä kaikkia hänen mietteitään. Tämä suututti arkkipispaa ja hän koetti estää Wiklefin kirjojen ja oppien leviämistä, käskien kaikkia, joilla oli Wiklefin kirjoja, jättämään ne hänelle. Sen ohessa panivat Englantilaiset Prag'issa näytteille pari maalausta, joista toinen kuvasi Kristusta, joka köyhänä ja nöyränä ratsasti aasin selässä, toinen sitä vastoin paavia kaikessa komeudessaan, pöyhkeänä istuen pulskean ratsun selässä, kardinalit ympärillä; nämä maalaukset ja Wiklefin kirjat olivat jo avanneet monen silmät.