Petter Aurén - Risto Rytkönen

Risto panihe siis suksille ja lähtee hiihtämään, veräjästä sivumennessään sieppaa hän ne lumeen piiloitetut 14 lankaa ja hiihtää taloon, jossa Olli asui.

Nyt taas päättivät veitikat jatkaa pyytöilvettä edelleen jonakin päivänä, ja päätettiin seuraavalla kerralla virittää kaksi lankaa rinnatusten ja pujoittaa kaksi jänestä molempiin.

Lassi oli tosin tavattoman yksinkertainen, niin että hän uskoi melkeen mitä hyvänsä, liioitenkin sellaisia tapauksia, joissa "sanoja" käytettiin. Kuitenkin joutui hän vähän pyörälle ajatellessansa ja miettiessänsä asiaa, kuinka kolme jänestä yhtäaikaa voivat tarttua lankaan, hän viritti langan, otti kaksi jänestä niskasta kiini toisella ja yhden toisella kädellänsä ja koetti niitä yhtäaikaa pukata lankaan, päästäksensä täydelliseen vakuutukseen asiassa, vaan jänekset eivät tahtoneet tarttua, hän teki monikertaisia kokeita, hän käytti "sanoja" ja muita kokeneen pyytömiehen temppuja, vaan kaikki onnistumattomalla tuloksella, nyt sai epäuskon häjy henki vallan Lassissa. "Tämäpä on minusta käsittämätöntä, eihän se Risto, poika lurjus, vaan ole ottanut aitasta jänekset ja pujoitellut ne lankaan", jupisi hän, ja päätti tästedes pitää Riston toimia tarkemmalla silmällä.

Eräänä päivänä taas sanoo Risto:

"Enköhän taas lähde etsimään jänöjen polkuja ja virittämään lankoja?

Pitäähän isä kestit, jos pyytö onnistuu?"

"Mene vaan, pidetään kestit jos pyytö onnistuu", lausui Lassi epäluuloisesti. No mitäpäs muuta, Risto taas matkaan, jäneslankakääry kaulassa hiihtelee hän muka metsään, vaan kiertelee taaskin Ollin luo, viettelee päivän siellä ja menee illalla taas kotiinsa.

Kumpikin, sekä Lassi että Risto panivat maata tavallisella ajalla. Lassi pian kuorsaa ja on nukkuvinaan, vaikkei nuku. Risto, joka luuli isänsä raskaasti nukkuvan, hiipii ulos tuvasta ja pujahtaa aittaan. Aitan ovi ei näkynyt tuvan ovelle. Lassi myös pujahtaa ulos tuvasta ja hiipii hiljaa aitan ovipieleen ja seisahtuu siihen keppi kädessä. Kohta tulee Risto ähkäin ja puhkain aitan ovelle, kaksi jänestä kummassakin kainalossa. Juuri kun Risto astui kynnyksen yli, tunsi hän lujan kourauksen niskassansa, jonka jälkeen tiheät kepin läiskeet alkoi karvastella takapuolta.

Riston oli nyt helppo arvata että isä oli niskassa, hän huusi: "Isä, isä, älkää lyökö, en minä ole Risto, se on Olli".

"Vai Olli se onkin – ahaa – vai Olli se täällä varastelee jäneksiä, no Ollin pitää saada kovasti rökkiinsä", sanoi Lassi ja kepin läiske tuli aina tiheämmäksi. Vihdoin huusi Risto taas: "Isä rakas, älkää lyökö, ei se ole Olli, vaan oma poikanne Risto!" "Ahaa, Ristoko se onkin, vai niin – no Ristolle annetaan kovasti rökkiin, ensin varkaudesta ja siihen lisäksi valheesta".

"Mutta johan isä löi Ollia varkaudesta, älkää siis minua siitä lyökö", lausui Risto.

"No, mihinkä Olli meni?"

"Varmaan juoksi kotiinsa", ivaili Risto.

"Löinkö minä Ollia varkaudesta?" kysyi Lassi.

"Löittepä tietenkin ja vielä aika kovasti".

"Mutta eihän minun käsistäni ole päässyt kukaan", sanoi Lassi.

"Pääsi kyllä, Olli pääsi, minä näin sen", vakuutti Risto, "älkää siis lyökö minua varkaudesta, kun jo olette Rist… Ollia lyönyt". Samalla onnistui Riston luiskahtaa isänsä käsistä.

"Lyökää nyt Ollia valheestakin", huusi Risto ja pötki tiehensä.

Lassi nakkasi jänekset aittaan, veti oven kiinni, meni tupaan ja pani maata. Hän ajatteli ja aprikoi kumpiko Olli vai Risto se oli, jota hän löi tavattuansa aitan ovella jänekset kainaloissa. Hän koettelee pimeässä Riston vuodetta, Risto oli poissa.

"Ainakin se oli Risto", päätti Lassi vihdoin ja supisi: "Malta, Risto, kyllä saat rökkiisi kun tulet kotiin. Hän taas on juossut Ollin luo. Mutta olisi vähän väärin", jatkoi hän, "että löisin Ristoa, sillä varastinhan minäkin isävainaan langoista jäneksiä ja vaihetin ne viinaan Väisälän Pekalle, eikä isävainaja tiennyt mitään, minä käyttäysin viisaammasti kuin Risto, siinä eroitus". Näihin mietteihinsä nukkui Lassi-ukko raskaasen uneen.

Risto kun pääsi isänsä kynsistä, pilkisteli saunan nurkan takaa ja näki, vaikka oli hyvin pimeä, mutta vielä tarkemmin kuuli, isänsä menevän tupaan. Nyt Risto mietti päänsä ympäri, millä konstin päästä tästä kamalasta pyytöseikasta. "Kun pääsisin tästä pulasta, niin heitän hiiteen koko pyytöhomman", päätti hän. "Muuten on se hyvin väärin", jatkoi Risto, "että tällä kurjalla lailla petän vanhaa isääni, ei – pois nämä koukut pitää heittää, kun vaan nyt pääsisin tästä tyhmästä pulasta. Nykaarlepyyn nimismies sanoi mulle kerran – sen muistan – Risto, tee mitä muuta hyvänsä, vaan älä tee väärin, älä varasta, älä valehtele! – ja se herra sanoi oikein. Kumminkin olen nyt sekä varastanut että valhetellut. Varkaus tosin tässä kohdassa ei ole niin erittäin vaarallinen, eli ei oikeastaan varkaus, sillä jäneksethän isä on saanut takasin, vaan teko on kuitenkin petos. Jokohan menen isän luokse ja tunnustan kaikki. Vaan se pieksää minun pahan päiväiseksi. Kun isä ymmärtäisi tämän asian oikein, kun se tuntisi kuinka raskas mulla nyt on, niin ei se löisi minua kun tunnustaisin ja pyytäisin anteeksi, mutta isä ei ymmärrä. Ei, kyllä tästä pulasta pitää päästä selville jollakin kavaluudella". – Risto tunsi hyvin isänsä tavat, hän tiesi että kun Lassi-ukko kerran pani maata, niin nukkui hän pian ja nukkui raskaasti. Risto pujahti uudelleen aittaan, otti taas neljä jänestä, meni veräjälle, viritti kaksi lankaa rinnatusten ja pujoitti kaksi jänöä molempiin lankoihin. Sen tehtyänsä hiipi hän hiljaa tupaan ja pani maata, vaan eri paikkaan penkille, ei tavalliselle vuoteellensa, joka oli tuvan laattialla.

Aamulla varhain kun Lassi heräsi, puhalsi hän liedestä valkean päreen päähän ja pisti toisen pään seinän rakoon, niinkuin tapa oli. Hän näki Riston makaavan penkillä tuvan nurkassa. Ristokin oli heräävinään samassa vaikka oli valveilla ja katselee ympärillensä, kummaksuen muka kuinka hän makasi penkillä, vaikka vuoteensa oli laattialla ja sanoo vihdoin: "Unissani varmaan olen tänne kömpinyt, kosken muista mitään".

"No, etkö ole ollut ulkona yöllä?" kysäsi Lassi.

"En".

"Enkö minäkään ole ollut yöllä ulkona?"

"En minä ole kuullut, että isä olisi liikkunut paikaltaan, isä varmaan on nähnyt unta".

"Eikö Olli olekaan varastanut aitasta neljää jänestä ja enkö ole pitänyt sinua niskasta ja pieksänyt Ollia?"

Risto: (itsekseen) "siltä tuntuu tauksissani kun olisit Ollia pieksänyt, aijai" – (ääneen): "En suinkaan minä ole nähnyt enkä kuullut mitään semmoista – aijai".

"Lassi: – Mitä – aijai?"

Risto: "Näveri pisti sormeeni, aijaijai".

Lassi: "Mene ulos ja hiero sormeasi lumella niin pian paranee.

Untakohan olen nähnyt, tuossahan on keppikin, jolla pieksin Ollia".

Risto: "Unta isä on nähnyt ja keppi samoin, aijaijai, – menen hieromaan sormeani lumella".

Heti päivän valjettua tuli Olli taas veräjälle, jonne Ristokin riensi ja kertoi Ollille lyhykäisesti, mitä yöllä oli tapahtunut.

Risto taas huutaa, kun näki isänsä kartanolla: "Isä, isä, tulkaa katsomaan, kun on neljä jänestä". Lassi-ukko köpittää paikalle, näki ihmeen taas ja siunaili ja luki kiitossanoja "Tapiolle taitavalle" y.m. – "Tuota se minun menneen öinen uneni merkitsi", lausui vihdoin Lassi. "Jumalalle kiitos, pojastani tuli aika pyytömies".

Illalla pidettiin kestit, vielä juhlallisemmat kuin ensimmäiset. Lassi hankki kannun viinaa, josta meni kolme jänestä ja yksi pari metsoja. Riston pyytämismaine oli nyt ylimmällään koko kylässä, vieläpä naapurikylässäkin, laajalta ja lavialta puhuttiin ja ylistettiin, mimmoinen jalo pyytömies Rytkölän Ristosta tuli, vaikka häntä ennen niin pilkalla kohdeltiin. Itse lautamies Viisanenkin, kun Risto meni Viisalaan, käski Riston kammariin ja tarjosi ryypyn, niinkuin aikamiehelle ainakin. Samoin kohdeltiin Ristoa unilukkari Nukanterillakin j.n.e.