Petter Aurén - Risto Rytkönen

"Empä tuota kummaa vielä ole nähnyt, vaik'oon saanut monta sataa jänestä", ihmetteli Lassi.

"Mutta lisäsanat, eikö isä muista!"

"Mitkä lisäsanat?" kuului Ollin ääni.

"Kyllähän sanat auttavat, sen kyllä tietää jokainen pyytömies", säesti Lassi.

"Mutta jos sanon isällesi", kuiskasi Olli Riston korvaan.

"Pidä suus kiini".

Olli: "Teetkö mulle virsut keväällä?"

Risto: "Teen, pidä suus kiini!"

Lassi hyppeli ihastuksissansa ja laittoi suuret "kestit" Riston ensimmäisen onnellisen pyydön muistoksi; lautamies Viisanen, susivouti Melkoinen, unilukkari Nukanteri sekä sen renki Taavetti ja Olli kutsuttiin kestiin. Lassi kävi itse kutsumassa vieraat, jotka olivat arvokkaat kun ollakin piti niin juhlallisissa pidoissa. Unilukkarin renki tosin ei ole erittäin arvoisa, vaan kun se kosioipi Liisaa, niin pitää hänkin kutsua. Molemmat Riston saamat jänekset keitettiin. Lassi itse keitti ne ja opetti Ristolle "keittosanat":

"Entäs lisäsanat?" määkäsi Risto.

"Ole vaiti! ei keittosanoissa käytetä lisäsanoja".

Sitte kun keitto oli tarkoin maistettu ja kypseksi tunnettu, ammennettiin se kapustalla lihoinensa lieminensä isoon pöydälle asetettuun pahkakuppiin, jonka ympärille kestivieraat ynnä talonväki Lassi, Jussi ja Risto istuivat. Itsekukin leikkasi omalla puukollansa kupista lihapalasen ja nosti viisihaaraisella kahvelilla eteensä pöydälle, jossa se pienenneltiin suunmukaisiin palaisiin.

Risto tosin oli huomauttanut isäänsä että kestissä Uudellamaalla ja kaupungeissa käytettiin "taltrikkia" ja "kahvelia", joita voisi tehdä, taltrikkiä vahvasta tuohesta, ja kahvelia katajasta eli kuivan kuusen oksista. Vaan Lassi vastasi: "sellaisia joutavia herrastelemisia ei tarvitse, pyytömiehet ovat ennenkin pitäneet kestinsä samalla lailla ja siihen on jokainen tyytyväinen kun vaan keitto on makia ja kun siihen saapi viinaryypyn alle. Minulla on vielä senverran viinaa, että saatan tarjota vieraille ja setällesi; sinä et saa ottaa ryyppyä, viina ei piisaa. Tässä tuonnoin ostin savotan Eerikalta putelin viinaa, siitä meni kaksi jänestä vaikka on hän noita – se Eerikka saattaa niin paljon ottaa viinasta".

Lassi oli samalla kertaa isäntä ja emäntä kestissä, sillä ehkä Jussilla, jonka mökissä Lassi poikineen asui, oli tyttö Liisa (vanhin tyttö oli naimisissa miilumestari Mustosen kanssa) oli hän vielä liian nuori – ei täyteen 30 vuoden vanha – ja siis ujo miesten seurassa, jonka tähden Liisa menikin kestinajaksi saunaan. Liisakin muuten kulki isänsä Jussin kanssa ketunpyydössä, ja oli erittäin taitava kärpän pyytäjä.

Niin kestit pidettiin ja ryypyt otettiin, kestisanatkin lausuttiin ja laulettiin.

Lassi lausui ensiksi kestisanat:

"Entäs lisäsanat" muistutti Risto.

"Mitä siihen panisin lisäsanojasi?"

"Anna kolme neljä kerrallansa – eikö se passaisi?" liitti Risto.

"No olkoon", säesti Lassi.

"Esi-isäimme tapa oli tällaisissa juhlatiloissa pitää laulukilvoitukset; tehkäämme me myös niin", kehoitti Lassi.

Susivouti lauloi:

Unilukkari lauloi:

Lautamies lauloi:

[Vihtahousu = Piru.]

Unilukkarin renki lauloi:

Risto jatkaa ivaillen:

"Siihen Taavi takertuipi – "

Jussi istui äänettä koko aterian ajan, vaan vihdoin hänkin piti velvollisuutenansa pyytömiehenä ja vanhan hyvän tavan mukaan ottaa osaa laulukilvoitukseen ja lausui siis:

"Entäs lisäsanat", ivaili Risto.

"Tiijä huutia, poika, kiitossanoissa ei koskaan ole lisäsanoja", lausui

Lassi.

"Kyllä minä panen lisäsanat", kuiskasi Olli Riston korvaan.

"No mitä panisit?"

"Panisin näin:

"Reistaapa hiiskua, niin saat selkääsi", sanoi Risto hämmästyksissään.

"Sinäkö mulle antaisit selkään? Kas sitä minä en pelkää. Teetkö mulle kontin kesällä, niin en pane lisäsanoja?"

"No muistatkohan sitte pitää nylkyri suusi kiini, jos sulle teen kontin?"

"Kun kontin tehnet, niin en pane lisäsanoja".

Kestien jälkeen Risto makaili muutamia päiviä tuvassa. Eräänä päivänä sanoi Risto isällensä: "Minulla tekee mieli lähteä hakemaan jäneksen polkuja, saanhan minä lankoja, isä?"

"Saat, mene vaan".

Risto otti taas isänsä sukset ja lähti hiihtämään muka metsään, vaan hiihtikin Ollin luo niinkuin viime kerrallakin. Nyt päättivät kumppanit että lanka viritetään saman veräjän pieleen, mutta toiselle puolen veräjää ja että kolme jänestä tällä kertaa pujotetaan lankaan niin että kahden päät yhtäällepäin ja yhden pää vastasuuntaan. Muuten sovittiin että Olli seuraavana aamuna taas samaan aikaan kun edelliselläkin kerralla saapuisi muka kuin sattumalta samaan paikkaan. Kun Risto illalla saapui kotiin, kysäsi isä:

"Löysitkö polkuja, kuinka monta lankaa viritit?"

"Löysin polkuja ja viritin 15 lankaa".

"Muistitko sanat?"

"Muistin ja panin lisäsanatkin: Anna kolme, neljä kerrallansa".

"Muistitko kaikki muut temput virityksen jälkeen?"

"Muistin".

"Kyll' sitten jumall' antaa riistaa!"

Risto teki taas kuten edelliselläkin kerralla: kun isänsä oli nukkunut, hiipi hän ulos tuvasta, meni aittaan, otti sieltä kolme jänestä, vei ne veräjälle, pujotti ne lankaan ja hiipi jälleen tupaan nukkumaan. Ne toiset 14 lankaa piilotti hän lumeen. Seuraavana aamuna päivän tultua käveli Risto veräjälle langan luo, jonne Ollikin saapui muka sattumalta miltei yhtäaikaa. Pojat huutelivat muka kummastuksissansa niin että ääni kuului tupaan, josta Lassi hyppäsi ulos säikäyksissään, luullen Ristolle tapahtuneen jotakin pahaa. Mutta Risto, kun näki isänsä hyppäävän ulos tuvan ovesta huutaa: "Isä, isä, tulkaa katsomaan kun kolme kerrallaan!" Lassi rientää paikalle, näkee kolme jänestä langassa – se on totinen tosi – ja sanoi: "Enpä ole kummempaa nähnyt enkä kuullut. No vie jänekset aittaan! Sitähän minä aina olen toivonut ja uskonut että Ristosta tulee onnellinen pyytömies, hän on syntynyt Kekri-iltana, se on hyvä merkki se, – ja nyt on käynyt ennustukseni toteen – Jumalan kiitos", lausui Lassi. Risto kantoi jänekset aittaan ja lähti sitte hakemaan toisia lankoja, jotka hän muka oli virittänyt metsään.