Arne Garborg - Paholaiselle luvattu

Здесь есть возможность читать онлайн «Arne Garborg - Paholaiselle luvattu» — ознакомительный отрывок электронной книги совершенно бесплатно, а после прочтения отрывка купить полную версию. В некоторых случаях можно слушать аудио, скачать через торрент в формате fb2 и присутствует краткое содержание. Жанр: foreign_antique, foreign_prose, на финском языке. Описание произведения, (предисловие) а так же отзывы посетителей доступны на портале библиотеки ЛибКат.

Paholaiselle luvattu: краткое содержание, описание и аннотация

Предлагаем к чтению аннотацию, описание, краткое содержание или предисловие (зависит от того, что написал сам автор книги «Paholaiselle luvattu»). Если вы не нашли необходимую информацию о книге — напишите в комментариях, мы постараемся отыскать её.

Paholaiselle luvattu — читать онлайн ознакомительный отрывок

Ниже представлен текст книги, разбитый по страницам. Система сохранения места последней прочитанной страницы, позволяет с удобством читать онлайн бесплатно книгу «Paholaiselle luvattu», без необходимости каждый раз заново искать на чём Вы остановились. Поставьте закладку, и сможете в любой момент перейти на страницу, на которой закончили чтение.

Тёмная тема
Сбросить

Интервал:

Закладка:

Сделать

Arne Garborg

Paholaiselle luvattu

I

Vouti Niilo Pedersen oli soma ja väkevä mies. Hän ei tehnyt koskaan hyvää enempää, kuin hänen täytyi; mutta ei hän kumminkaan tehnyt pahaakaan enempää, mitä sai käymään päinsä, sanoi kansa. Hän ei ollut siis suuresti suosittu, mutta kansa kunnioitti kuitenkin voutiaan.

Kun hän siis ylevänä ja vankkana, leveine hartioineen ja pitkine harmaine hiuksineen, jotka riippuivat paksun, mustan nahkapäähineen alta, kävi pitkään ja harvakseen astuskellen ulkona, niin väistyi kansa syrjään ja tervehti häntä, kuten itse kuningasta. Ja kun hän tuli pahalle tuulelle, niin katsoa tuijotti hän muihin ihmisiin suurilla, terävillä silmillään niin, että ne oikein vaalenivat siitä. Suunsa oli aina kiinni kuin kiven sauma, eikä kukaan ollut nähnyt voudin naurahtavan. Hän oli harva-puheinen, vaan kova ääninen, ja mitä hän sanoi se oli sanottu.

Niilo Pedersen oli leskimies. Ja ne, jotka tunsivat ja muistivat hänen vaimonsa, sanoivat tämän olleen tavattoman sorean, vaan mustapintaisen ja ilkeä-katseisen. Aniharvoin saatiin häntä nähdä ja tuskin milloinkaan kirkossa. Voudin palvelusväki arveli rouvallaan olevan semmoisia asioita, joista ei kenenkään muun saisi tietää, ja hänen kuoltuaan kertoi huhu, että paholainen oli muka nähty hänen sairastushuoneessaan samana yönä, jona hän kuoli, ja siitä päättivät kohta kaikki ihmiset, että tuo musta, jäykkä rouva Margareta oli myynyt itsensä paholaiselle.

Voudilla oli vaimonsa kanssa tytär, jonka nimi oli Gunhilda, ja joka kaikin puolin oli äitinsä näköinen, vaan että hän oli vaaleapintaisempi ja kauniimpi. Mutta tämä tuli tietysti hänen nuoruudestaan, arveli kansa.

Ollessaan kymmenen vuotias, sattui Gunhilda kerran näkemään huoneen harjalla pöllöhoukan. Tyttö juoksi tupaan kertomaan tätä äitillensä. Äiti ei vastannut sanaakaan, vaan vaaleni heti kuin ruumis. Seuraavana aamuna sairastui hän kuolintautiinsa, ja ennenkun viikko oli lopussa, päätti hän päivänsä.

Sitten sai Gunhilda kasvaa vapaana. Isänsä ei hänestä paljoa huolinut ja sitäpaitsi oli ukko harvoin kotonakaan. Tyttö kiiti ja heiskalehti metsissä ja mäillä, kuin lintu, jonka vuoksi häntä ruvettiin sanomaankin villiksi eli metsistyneeksi lapseksi. Ainoat, joiden kanssa hän oleskeli ja viihtyi, oli palvelusväki, jotka kertoivat hänelle satuja ja opettivat iloisia lauluja. Muuten kasvoi hän saamatta paljon tietoa niissä aineissa, joita muut ihmiset harrastivat, ja niinpä sanottiinkin, että hän tuskin osasi "Isä meidän", kun hän rippikouluun meni. Hän oli kaunis, terve ja uljas; mutta silmissänsä oli tytöllä jotakin omituista, joka muistutti äidistään.

Rippikouluun meni hän viidentoista ijässä. Hänellä ei ollut paljon yhteyttä muun nuorison kanssa, sillä useat vaan pelkäsivät häntä; mutta yhtä iloinen oli hän kuitenkin. Hän ei välittänyt muista kuin yhdestä ainoasta tytöstä, ja se oli Signe Lid; häntä näet sen, Gunhilda kaihoksui. Signe Lid oli ystävällinen ja vaaleaverinen, leppeä katseinen ja lempeä koko olennossaan; pojat pitivätkin hänestä paljon. Bård Neset myöskin oli yksi niistä, jotka loivat suosion silmäyksiä Signeen. Mutta tämäpä juuri ei ollutkaan Gunhildalle mieluista. Kun Bård istui ja silmäili Signeä, sai Gunhilda ikäänkuin piston rintaansa. Gunhilda koki yhä enemmin ja enemmin vetää Bård'in silmäilyjä puoleensa. Bård tajusikin vihdoin tämän ja piti sen oivallisena tuumana. Onhan kaikille hyvä asia olla kauneiden neitojen miellykkeenä; mutta vielä jalommalta tuntuu olla semmoisen tytön lemmittynä, kuin Gunhilda Niilontytär oli.

Kuluipa aikaa ja Bård sai vakuutuksen, että Gunhilda oli kauniimpi kuin Signe. Hän oli, näet sen, uljaampi ja hienompi sekä vielä päälliseksi iloisempi, reippaampi ja soreamman näköisempi kuin tuo valkoisen kalpea, hiljainen Lid'in tyttö. Tälläiset olivat nuo lumoavat vilkkaat silmät; Bård kuumeni ja punehtui, kun Gunhilda katsoi häneen. Sitä paitsi oli hän Signeä rikkaampi ja korkeasukuisempi. Bård'ille tuli paljon miettimistä tämän asian vuoksi ja usein toivoi hän saavansa vakaasti puhutella Gunhildaa. Mutta se ei tullut äntiin. – On myöskin muistettava, että vouti ei ole koskaan ollut hyvässä kansan suosiossa.

* * * * *

Kun he olivat päässeet ripille, saatiin heitä yhä harvemmin nähdä; Gunhilda oleskeli enimmäkseen kotona. Muuan vanhanpuoleinen rouvasnainen tuli tähän aikaan voutilaan, missä hänen piti ruveta emännöimään sekä opettamaan samalla Gunhildaa hienompiin tapoihin; hän kuuluu olleen, niin ainakin sanottiin, voudin sukulaisia. Mutta eipä Gunhilda hänestä paljoa välittänytkään. Enimmälleen oleili hän vaan piikakamarissa ja keittiössä, taikka heiskalehti toisinaan ulkona, kuten ennenkin oli tehnyt, hiihteli ja liukuili suksilla, lauleli totuttuita laulujaan sekä ajatteli Bård'ia. Aina sunnuntaina ja pyhinä, jolloin messua pidettiin, meni hän halulla kirkkoon ja oli perin onnellinen saatuaan nähdä lempensä esineen. Mutta Bård ei sattunut olemaankaan kaikisti kirkossa ja silloin tuli tyttö moneksi päiväksi pahalle tuulelle. – Kukaan ei arvannut eikä oivaltanut asian oikeaa laitaa; mutta vanhat palveliattaret sanoivat hänen tulevan yhä vaan paremmin ja paremmin äitinsä kaltaiseksi.

Tähän aikaan rupesi Bård uudelleen ajattelemaan Signeä. Hän olisi paremmin paikallaan omakseni, mietti hän, ja hänen kanssaan yhtymisestä seuraisi enemmän etua ja mukavuutta. Gunhilda on liian raivoisa ja vielä muukalais-sukuinen; eikä tuokaan, mitä hänen äidistään on huhuttu, ole mitään viehättävää muistella, ja eikä niistä seurauksista tyttökään vapaa liene, ajatteli Bård. Hän mieltyikin Signe'en, ja tällä tavoin kului vuosi umpeen. Silloin puhuivat kyläläisetkin kaikenmoista Bård Neset'istä ja Signe Lid'istä. Ja ihmisten lörpötykset levisivät aina voudin taloon asti.

Kun Gunhilda sai tämän kuulla, tuli hän niin mielipahoilleen, että hän oikein itki. Hänessä syttyi ankara viha Signeä vastaan, semmoinen viha, että veri oikein kuohui hänessä. Onko tuo heikko Lid-tynkkä hänen voittava? Ottaako hän nyt sen pojan, jonka Gunhilda on itselleen valinnut? Ei sinä ilmoisna ikänä! Gunhilda tahtoo saada tuon pojan, ja kukaan ei häntä siitä estä. Mitä sitten moinen moukan-tympykkä, tuommoinen kuollon-kalpea, tyhmä olento hah, hah, kyllä hän saa nähdä, miten pitkälle hän pääsee Gunhilda Niilon tyttären kanssa! Ja nyt Gunhilda päätti kun päättikin saada Bård'in vaikka kiven sisästä. Bård on hänen; Gunhilda piti hänestä, ja sen jonka hän lemmittynään piti, tahtoi hän saada. Sen hän myöskin tiesi, että Bård'kin pitää hänestä. Bård oli ujo eikä hän luullut voivansa saada sellaista tyttöä kuin Gunhilda; sen vuoksi oli hän koettanut kosia Signeä, mutta nyt voipi hän mietteensä muuttaa, ja Gunhilda tiesi siis hänen olevan tulossa. Silloin saa Lid-tynkkä vaan pureskella kynsiään hänen peräänsä! Sittenpä saa hän hävetä oikein luuta silmillä siitä, että hänellä on ollut niin suuria ajatuksia. Hah, hah, kyllä se nyt kuitenkin toisin käy! Ja Gunhilda nauroi ilosta. Nyt ei hän voinut olla sisällä, vaan meni ulos heikkalehtamaan ja mietiskeli mietiskelemistään, kunnes hän vihdoinkin pääsi ihan selville siitä, että asia oli niin. Ilta läheni ja hän oli väsyksissä. Erään koivun juurella oli kivi, ja hän istui sille. Aurinko oli laskeumaisillaan; laajat varjot levisivät lehdoille ja joille. Hiljaisuus vallitsi metsässä; vaan kaukaa vuorten välistä kuului jotakin toitotusta. Linnut asettuivat yöpuilleen pesiinsä. Hyttyset survoilivat laskevan auringon punertavien säteiden kimalteessa. Gunhilda istui kauvan ja uneksi; vihdoin nousi hän seisoalleen, katseli loistavilla silmillään laaksoa, hymyili kahdelle rastaalle, jotka tulivat lentäen, hälvi puunlehvällä sääskiä kasvoiltaan, ja lähti laulaen kotiinsa.

Читать дальше
Тёмная тема
Сбросить

Интервал:

Закладка:

Сделать

Похожие книги на «Paholaiselle luvattu»

Представляем Вашему вниманию похожие книги на «Paholaiselle luvattu» списком для выбора. Мы отобрали схожую по названию и смыслу литературу в надежде предоставить читателям больше вариантов отыскать новые, интересные, ещё непрочитанные произведения.


Отзывы о книге «Paholaiselle luvattu»

Обсуждение, отзывы о книге «Paholaiselle luvattu» и просто собственные мнения читателей. Оставьте ваши комментарии, напишите, что Вы думаете о произведении, его смысле или главных героях. Укажите что конкретно понравилось, а что нет, и почему Вы так считаете.

x