Уильям Шекспир - Romeo ja Julia

Valkeita lisää, konnat! Pöydät kokoon!
Sammuksiin tuli! Tääll' on liian lämmin.
Tuo äkkipila tuli parhaiks ihan!
Ei, istukaatte, lanko Capulet,
Meilt' on jo tanssi jäänyt. Paljonko
Siit' on, kun viimeks naamiaisiss' oltiin?

2 CAPULET. Jo maarin vuotta kolmekymmentä.

Kuink', ystävä? Niin paljon ei, ei suinkaan.
Lucention häistä ensi helluntaiksi,
Vaikk' oiti ois, viiskolmatta on vuotta.
Ja silloin oltiin naamioituina.

2 CAPULET. Enemmän: poikansa on vanhempi, On kolmekymmentä jo.

Olkaa vaiti!
Kaks vuotta sitten oli holhottava.

Ken on tuo viehättävä neiti tuolla
Ritarin rinnalla?

En tiedä, Herra.

Oi, soihdut hehkumaan hän opettaa?
Yön poskella hän välkkyin heloittaa.
Kuin kiiltokivi maurin ohimolla,
Liiaksi kallis nautintona olla,
Maan omaks liian jalo! Neito-sarjassa
Kuin lumikyyhky varisparvessa.
Kun tanssi päättyy, kättään kosketan
Ja autuaaks teen käteni rohkean.
Lemminkö ennen? Silmäni, se kiellä!
Tät' ennen kauneutt' en nähnyt vielä.

Tuo Montague on äänestänsä. – Poika,
Käy miekkani! – Haa! Uskaltaako tänne
Tuo konna tulla, silmill' irvinaama,
Juhlaamme ivaamaan ja pilkkaamaan?
Sukuni kanta-arvon nimessä,
Ken hänet tappaa, ei tee syntiä!

Mit' aiot, lanko? Miks' noin riihaton?

Kas, setä! Yksi Montague tuoss' on.
On, konna, tänne tullut kiusallaan
Vain juhlakemujamme pilkkaamaan.

Nuor' Romeo on se.

Niin, se Romeo konna.

Rauhoitu, lanko; anna hänen olla!
Hän käyttäytyy kuin täysi ylimys;
Ja, totta puhuin, kaupunkimme uljuus
Tuo siivo, kelpo nuorukainen on.
Veronan rikkauksist' en ma soisi
Ett' talossani häntä loukataan.
Siis rauhoitu ja hänest' älä huoli:
Se tahtoni; jos sitä kunnioitat,
Iloa näytä, pois tuo karsas katse,
Se juhlassa ei ole sopiva.

On, kun on moinen konna vieraana.
En siedä häntä.

Häntä täytyy sietää.
Häh, herraseni? – Täytyy, sanon, – niin!
Ken täällä käskee, sinäkö vai minä?
Et häntä siedä! – Herra varjelkoon!
Sa riitaa tahdot vieraissani; tahdot
Mies olla, korkein kukko tunkiolla!

Se häpeää on, setä.

Katsos vain
Suupaltti olet poika. – Niinkö, totta? —
Tuon kaiken vielä muistat, usko pois!
Mua vastustelet! Niin, niin, hyvään aikaan! —
Niin, ystäväiset! – Tiehes, nokkaviisas!
Vait oiti! – Lisää valkeita! – Hyi, sua!
Ma kyllä kieles salpaan! – Hei vain, lapset!

Kun ehdon vihaan pakko-malttamus
Näin yhtyy, ruumiin valtaa vavistus.
Pois käyn; mut kuje tuo, vaikk' armasta
Nyt on se, jäljessään tuo karvasta.

Jos saastuttanee käsi halpa tää
Tuon pyhäkön, se hurskas synti on;
Mun huuleni, kaks pyhäretkijää,
Sovinnoks tarjoo hellän suutelon.

Kätenne täten liiaks syytä saa,
Vain hartahan se täytti toiminnon;
Saa pyhän kättä hurskas koskettaa,
Ja käden-anto hurskaan muisku on.

Pyhäll' on huulet, niinkuin hurskaallai?

On, mutta rukous on niiden työ.

Suo huulilleni, mitä kädet sai,
Ett' uskoan' ei peitä tuskan yö.

Ei liiku pyhä, vaikka suostuukin.

Seis siis, ett' otan mitä rukoilin.

Nyt huules synnin huuliltani vei.

Näin huulilleni palkaks synnin sain.

Palkaksko synnin? Armas kiusaus,
Pois synti anna.

Kyllä osaat vain!

Teit' äitinne sois puhutella, neiti.

Ken hänen äitins' on? —

Niin, nuori herra,
Sen neiden äiti on tän talon rouva,
Älykäs, hyvä, kunnollinen rouva.
Tytärtä imetin, jok' oli tässä.
Ken hänet saa, sen kelpaa, sen ma takaan.

Vai Capulet! Oi, hinta summaton!
Eloni vihamiehen vallass' on.

Pois joutuin! Kohta päättyy huvi tää.

Niin pelkään; tuskaani se enentää.

Ei, hyvät herrat, viel' ei lähdön aika;
Mitätön, halpa atria on valmis. —
Todellako? No siis, ma teitä kiitän:
Niin kiitos, arvon herrat! Hyvää yötä!
Valkeita lisää! – Tulkaa, mennään maata!
Jo myöhä yö on, toden totta, setä;
Levolle tahdon.

Imettäjä, tänne!
Ken on tuo nuori herra tuolla, sano?

Tiberio-ukon perijä ja poika.

Ja entä tuo, ken nyt käy ovest' ulos?

Se, luulen ma, on nuori Petruchio.

No, entä tuo, tuo, jok' ei tanssinut?

En tiedä.

Käy kysymään. – Jos nainut on hän vaan,
Niin haudan morsius-vuoteekseni saan.

Hän Romeo nimelt' on ja Montague,
Tuon suuren vihamiehen ainoo poika.

Lemp' ainoo syntyi vihast' ainoasta!
Näin liian varhain, myöhään tunsin vasta!
Tää lemmen alku pahaa ennustaa,
Kun vihamiestään täytyy rakastaa.

Hah? Mitä se?

Vain riimi, jonka opin
Eräältä tanssijalta.