Saša Tšekalov - Lumilinnoitus. Vapaat jakeet

Yöllä sumu
Peitti kukkulat lahden yläpuolella.

Tähti horisontissa
Kuten majakka
Vastaa sinulle etäisyydellä…
Tai ei sinulle.

…Et voi luopua.
Pettäminen ei ole parannuskeino.
Kotimaa tuntee
Spontaanin amerikkalaisen …

Vittu wigwam! —
Parempi etsiä pyhää Jordania —
Katsellen maailmaa omalla tavallasi:
Vaikka kaikki on keskinkertaista —
Liittyä ikuisesti jauhelihaan lihaan

Tykinrehuna, kyllä,
Mutta – lihana, lihana…

Mutta jos en ole lihaa,
Jotain muuta?!
…Maisemat alkavat muuttua kerralla.

Metsä ja vesi
Yöllä he käärivät sen,
Mutta aamulla —
Verho käännetään auki niin leveäksi
Ja paiste on niin mittaamatonta,
Että edes kukat eivät tuoksu!
Edes saalis!

…Ei, en ole kalastaja…
Mutta kykenen
Johtamaan laumaa kuin pastori —
Tai juhlien järjestäjä…

Salaa heitän pois
Sanamaailman passin.

Heittän pois jopa esineet,
Itsensä ajan lahjoittamat:

Veitsi, nuhjuinen viltti, tulitikut, kirves…

Yöllä tupakkasumu sulaa erityisesti.
Vieraat määkivät…
Ja surullinen pianisti
Soittaa pianoa itselleen.

Kamerat asennettu kaikkialle,
mutta ne eivät nauhoita ääntä

ja siksi
missään ei tule tallennetuksi,
kuinka asiakasjohtaja loukkaa minua
(tietysti osittain se tulee,
mutta loppujen lopuksi
kukaan ei osaa lukea huulilta)

vaikka kaikki näkisivät varmasti
kuinka tapan hänet

jos vain minulla olisi rohkeutta…

kuitenkaan minulla ei koskaan ole sitä.

…Huulet liikkuvat,
ja ehkä olisi järkevää lukea,
mitä he koko ajan kuiskivat

mutta näytön lumisade sakenee,
yhä enemmän,
yhä kovemmin —
eikä kukaan näe melkein mitään.

Ostin kenkäkaapin käytävälle
ja nyt käytävällä
haisee juuri koottu puinen tuote

tämä haju vallitsee koko talon
ihana pistävä tuoksu käsitellyn puun

Suunnilleen samalta
se haisi missä palvelin armeijassa —
koska meidän sotilasyksikkö
sijaitsi
välittömässä läheisyydessä satamaan,
jossa nousivat taivaalle tukkikasat,
tukkivuoret

…suuri kaupunki suuren meren rannalla —
pestynä toiselta puolelta
vieläkin suuremmalla merellä:
metsän merellä.

Metsä – jota riittää hukkumaan siihen,
menetät peruuttamattomasti tien lisäksi
myös itsesi.
Ja jos tässä metsässä on polkuja,
niin vain ne,
jotka on tallattu
ilman kenkiä

polkuja, joita tehnyt ei ihminen —
ei ihmiselle.

Ja sen ympärillä tuoksuu puulle —
mutta tämä on
täysin
erilainen
tuoksu

minä jaan, jaan, jaan tämän pimeyden
tasan pöydälle kokoontuneiden kesken

läsnä olevat ovat hiljaa
päät ovat painuneina,
lihakset ovat jännittyneinä
nyrkit ovat puristettuina

lähellä vasenta nyrkkiä – haarukka,
lähellä oikeaa – veitsi
mietitte milloin illallinen alkaa
jotta
voitte helpottuneina poistua pöydästä
kun se on ohi

tänä lomana
sinun täytyy kokeilla jokaista ruokaa
koska ei ole turhaa,
että kaikki auringonvalo
on vähitellen haihtunut täältä

koska luultavasti jossain vaiheessa
vieraat kokoontuivat pöydän ääreen
tähyillen kiihkeästi keskelle
puristivat vierustovereidensa käsiä
eivätkä päästäneet irti
edes kuoleman uhatessa

tai elämän

odottaen, odottaen kauhuissaan
paniikissa kuunnellen
milloin ensimmäinen koputus kuuluu
ja olisi mahdollista sanoa:

«Henki, joka on ilmestynyt meille,
ilmoita nimesi!»
…

en tiedä hänen nimeään

yritän vain jakaa
tämän tuskallisen odotuksen kanssasi

mutta en voi

vain yksi matala lautanen, kaikille meille,
täynnä ammottavaa tyhjyyttä
värisee hermostuneesti pöydän keskellä

oi kuinka heikosti,
kuinka avuttomasti kiertäen tavuni,
ikään kuin
vahingoittuneen puhelimen kautta
jonka gugl-kääntäjä on ohjannut…
mutta miten olla hiljaa, kun rakastat!

kun ensimmäinen asia mitä ajattelet
kun avaat silmäsi aamulla
nämä ovat rakkaasi silmät —
unisesti peitetyt jossain kaukana,
toisella alueella!

kuinka hän voi siellä —
ilman apua
ja tukea? —
nukkuen sikiöasennossa,
vaistomaisesti, kuin lapsi…
kuinka hän voi siellä – ilman tukeani,
minua,
joka myös
avuttomana lukittuna kotona
karanteenissa.

…mitä tapahtui?
miksi gugl-käännös on jumissa?
ei ole voimaa sietää —
kaiken tämän loputtoman,
väsyttävän hälinän keskellä
jätetty kohtalon armoihin rakkaani,
minun pupuni, minun pieni kapybara…

oi kuinka heikko,
kuinka avuttomasti kiertäen tavuni,
tunnen
vain vieraskielisten merkitysten varjoja
mutta miten voit olla hiljaa,
kun et voi halata!

kun ensimmäinen asia mitä ajattelet
kun avaat silmäsi aamulla
nämä ovat rakkaasi silmäluomet —
tiiviisti suljetut jossain kaukana,
toisella alueella…

Valopilkuista autojen,
ostettu luotolla
huolimattomien idioottien,
pyyhkäisevät ohi
kuin sateenkaariheijastukset,
kuin auringonsäteet…
mutta jopa aurinko on voimaton,
kun se tulee
Moskovaan.

On aina pilvistä täällä —
vaikka olisi aurinkoista,
aina pölyistä —
silloinkin,
kun satoi minuutti sitten…

Kasteluautot ja sprinklerit
voivat juosta koko päivän —
ja niin päivä päivältä —
mutta ne eivät silti voi pestä tätä
väistämätöntä harmautta…

Kremlin tornit – ne ovat matkailijoille,
ja lukuisat kaupat
historiallisessa keskustassa
eivät myöskään ole meille,
ei paikalliselle väkijoukolle…

Nämä kadut
eivät ole tarkoitettuja kulkemiseen
vaan
ulkomaisten kirjeenvaihtajien
esittelemäksi:
katsokaa, he sanovat,
olemme myös sivistyneitä,
olemme myös
mukana
kulttuurisessa kontekstissa, vittu…