Saša Tšekalov - Lumilinnoitus. Vapaat jakeet

Mutta ei,
kaupunki, tätä kaupunkia —
ei ole tarkoitettu jollekin asumaan siinä.
Se on liian pölyinen —
ja kaikki sen sisällä tukehtuu
tästä pölystä,
jota ei voida poistaa millään tavalla…

Vain veri… vain veri —
aika ajoin absurdisti vuodatettu oudon,
selittämättömän huvin vuoksi —
koristaa joskus tätä harmaata asfalttia

ja tätä harmaata taivasta…

mutta koko kaupungin maalaamiseen
kaikki veremme ei riitä.

Silti olisi mielenkiintoista
selvittää kohtalo pojan nimeltä
Mikko,
jonka kanssa aikoinaan asuimme
samassa talossa —
osoitteessa
Särkiniementie
15…

Se oli kauan sitten,
noina muinaisina aikoina,
jolloin pihoilla juoksivat jänikset,
fasaanit kävelivät ympäriinsä,
ja monet sienet kasvoivat,
vaikka kukaan ei poiminut niitä.

Mikko oli lyhyt, mutta tukeva poika,
jonka kanssa
pelasimme joskus jalkapalloa —
aina seurassamme vaalea Kari,
laiha kuin olisi hajoamassaan,
ja Markku, hidas ja flegmaattinen.

Selitimme itseämme
aina useilla eleillä
ja lisäksi hyräilimme eri sävyillä,
koska
emme puhuneet toistemme kieltä,
henkilökohtaisesti tiesin
vain sanat "rauha", "musta" ja "aukko",
ja osasin myös laskea suomeksi
yhdestä kahteenkymmeneen,
mutta mitä tulee näihin kavereihin, niin …
henkilökohtaisesti en muista,
että kukaan heistä
olisi edes yrittänyt turvautua venäjään,
jota itse asiassa
en edes odottanut heiltä.

Ja – koska tämä on edelleen runo,
eikä
eläkkeellä olevan Klim Samginin
muistelmia,
on syytä mainita, että yöllä
auringon päivällä lämmittämän asfaltin