Мика Валтари: Komisario Palmun erehdys / Ошибка комиссара Палму. Книга для чтения на финском языке

Подготовка текста, комментарии и словарь О. М. Макеевой

© The Estate of Mika Waltari and Werner Söderström Ltd (WSOY)

Original title “Komisario Palmun erehdys”

First published in Finnish by Werner Söderström Corporation in 1940, Helsinki, Finland

© ANIGOR – комментарии, словарь, 2010

© КАРО, 2010

Syksyinen maanantaiaamu poliisilaitoksessa ja komisario Palmun mietteitä murhasta kirjallisena aiheena. – Luutnantti Hagert ja pohjoismaisten poliisipäivien seuraukset. – Komisario Palmu kertaa rikoshistoriaa ja pitää minulle kansantaloudellisen luennon. – Batler astuu näyttämölle.

Oi syksyinen maanantaiaamu niinä aikoina, jolloin kaikki ei vielä ollut muuttunut toiseksi.

Oli syksyinen maanantaiaamu. Ja tarkoitan täysin, mitä sanon.

Sillä kaikista pirullisista päivistä poliisilaitoksella on maanantai pahin. Ja syksyn harmaus torilla tuo mieleen vankilan kumisevat käytävät ja halvan suovan ja juovikkaiden vaatteiden hajun.

Komisario Palmu oli tavallista ikävämmällä maanantaiaamutuulella. Silmät rakoina hajamielisesti eteensä tuijottaen hän piirteli lyijykynällä ristikkoja ja ukonpäitä hänen työpöydälleen jättämäni kuulustelupöytäkirjan marginaaliin pakottaakseen minut kirjoittamaan sen uudelleen puhtaaksi parin mitättömän virheen takia. Sillä hän tiesi hyvin, etten tuollaisena uskaltaisi viedä sitä Hagertille.

»Murha —», sanoi hajamielisesti, »murha on kaikista rikoksista lopullisin ja ratkaisevin, sillä sitä ei voi koskaan sovittaa.»

Hän kohensi asentoaan, katsoi arvostelevasti lyijykynänsä taiteellisia saavutuksia kuulustelupöytäkirjan mar-ginaalissa ja jäi taas tuijottamaan syksyisen Suurtorin [1] Suurtori – Сенатская площадь, главная площадь Хельсинки. Там до 1986 года располагалось Центральное управление полиции. harmauteen ikkunan takana.

»Varastetun tavaran voi palauttaa», hän jatkoi marisevaan maanantaisävyynsä, »väärennyksen voi hyvittää, pahoinpitelyn arvet paranevat, kavalluskin unohtuu joskus kaikki, kaikki unohtuu aikanaan, sillä ihmisten muisti on sanomattoman lyhyt. Mutta murhattua ihmistä ei kukaan enää koskaan voi palauttaa henkiin.»

»Hnh», en voinut olla pyhähtämättä mieli kiehuen salaista raivoa, kun kynän kärki alkoi jälleen armottomasti piirtää uutta ristikkoa paperinreunaan.

»Ja siksi», sanoi Palmu, pani kynän pois ja laski painokkaasti kämmenensä turmelemansa kuulustelupöytäkirjan päälle, »siksi murha on salapoliisiromaanin ainoa pätevä aihe. Ja siksi sinä viet nyt takaisin Venholle ne väärennysjutun pöytäkirjat, jos haluat edelleen palvella tässä laitoksessa minun alaisenani. Ja sen tehtyäsi kirjoitat uudelleen puhtaaksi tämän raportin!» Hänen paksu kämmenensä painui taas hyväilevästi turmellun kuulustelupöytäkirjan päälle ja hyväntahtoisen ivallisesti hän lisäsi vielä: »Siinä on sinulle kylliksi kirjallista askartelua [2] Так что писанины у тебя будет вдоволь. .»

»No niin», sanoin, »no niin!» Ja sinä hetkenä vihasin häntä jälleen palavasti ja katkerasti ja vieläkin enemmän siksi, että salassa tiesin hänen olevan oikeassa. Avasin laatikkoni ja aloin masentuneesti kerätä Venhon minulle antamia papereita viedäkseni ne takaisin. Mutta sydämeni vuoti verta.

Asianlaita oli niin, että kun Palmu ja minä olimme yhdessä ratkaisseet rouva Skrofin murhan arvoituksen [3] Речь идет о событиях, описанных в первом романе о комиссаре Палму, «Кто убил госпожу Скроф?» , olin kirjoittanut tästä jutusta kaunokirjallisessa muodossa salapoliisiromaanin. Se oli saavuttanut yllättävän hyvän menekin, eikä se itse asiassa omastakaan mielestäni ollut hullumpi kirjana. Nyt paloin tietysti halusta jatkaa tuotantoani, olin tutustunut kirjani avulla useihin oikeihin kirjailijoihin ja heidän ystävälliset huomautuksensa olivat yllyttäneet kunnianhimoani. Minulta puuttui vain sopiva aihe, kuukaudet olivat kuluneet enkä ollut saanut mitään aikaan ja sitten komisario Venho oli yllyttänyt minua kirjoittamaan eräästä aika jännittävästä ja sotkuisesta konkurssirikosjutusta, jonka hän oli selvittänyt, mutta se taas ei sopinut lainkaan Palmun las-kuihin [4] Это совершенно не устраивало Палму , sillä heidän suhteissaan on eräänlaista ammatillista kireyttä.

Ja vaikka tätini toinen mies onkin ministeriön kansliapäällikkönä, voisi Palmu sittenkin tehdä asemani kestämättömäksi tässä laitoksessa, jos ryhtyisin kapinoimaan hänen tahtoaan vastaan. Joten oli parasta kerätä paperit, viedä ne Venholle takaisin ja jäädä odottamaan, vain odottamaan aihetta, jota kenties ei tulisi kymmeneen vuoteen.

»Aivan niin», sanoi Palmu ja hänen silmänsä katsoivat kahtena melkein myötätuntoisena rakona minuun. »Moni muukin on pilannut mahdollisuutensa liialla kiirehtimisellä. Sinä olet vielä nuori, mutta kun olet tullut minun ikääni, olet jo oppinut odottamaan, aina vain odottamaan.»

Ja hetkeksi Palmun olemuksesta puhkesi jotakin in-himillistä ja lämmittävää, joka sovitti hiukan kärsimääni vääryyttä, kun hän jatkoi:

»Eihän se tietenkään ole hauskaa! Luuletko sinä, että minusta on hauskaa aina vain odottaa. Mutta suuret asiat kypsyvät hitaasti ja nuorena murharyhmän poliisimies tekee pahimmat virheensä ja erehdyksensä kuvitellessaan, että hänen on aina oltava menossa ja tehtävä jota-kin. Se juuri on pahin erehdys. Sillä meidän tehtävämme ei ole tehdä jotakin, siitä pitävät rikolliset huolen. Meidän tehtävämme on selvittää. Se on luonteeltaan kokonaan passiivinen tehtävä, sillä harkittua murhaa emme kuitenkaan kykene ennakolta ehkäisemään.

Hän puhui ystävällisesti ja jähmettynyt mieleni lämpeni hiukan, mutta sitten hän pilasi taas kaiken jatkaessaan painokkaan opettavasti:

»Ja tästä selvittämisestä puuttuu kerta kaikkiaan romantiikka. Se on pelkkää asiallista realismia. Sinä puhut niin paljon rikoksen teoriasta ja psykologiasta ja intuitiosta ja ties mistä. Minä olen vain tällainen yksinkertainen, vanha poliisimies ja tahdon nyt vielä kerran junta-ta sinun päähäsi, että mielikuvituksella ja psykologialla ei ole eikä saa olla mitään tekemistä rikoksen asiallisen selvittämisen kanssa. On vain kerättävä faktat, vankkumattomat tosiasiat, asetettava ne oikeihin yhteyksiinsä ja tehtävä niistä välttämättömät johtopäätökset. Siinä kaikki! Ja mikä tulee yli sen, on omiaan vain sotkemaan, ehkäisemään ja eksyttämään harhateille.»

Taas, niinkuin sata kertaa ennenkin, nousi tunteeni kapinoimaan häntä vastaan, mutta nämä Palmun mietelmät joutuivat pian näyttämään kestävyytensä. Niin, ne muodostivat ikään kuin johdannon kaikkeen seuraavaan, ja siksi olen toistanut ne tässä. Minun olisi pitänyt säilyttää ne mielessäni, silloin en ehkä olisi taas niin monta kertaa nolannut itseäni kahden seuraavan päivän kuluessa, mutta mielikuvitus johti minut jälleen harhateille.

Siksi lukija on paremmassa asemassa. Kun hän kertomukseni loppupuolella miettii kaikkea tapahtunutta, ei loppu enää voi häntä yllättää, jos hän vain pitää mielessään komisario Palmun ainoan johtavan periaatteen: on kerättävät faktat, asetettava ne oikeihin yhteyksiin ja tehtävä niistä välttämättömät johtopäätökset.