Мика Валтари - Komisario Palmun erehdys / Ошибка комиссара Палму. Книга для чтения на финском языке

»Entä miten kauan arviolta viivyitte tällä matkalla?» kysyi Palmu itsepintaisesti.

Insinööri Vaara tuumi, punastui hieman ja epäröi jälleen ilmeisesti. »Luullakseni kymmenisen minuuttia», hän tunnusti vastahakoisesti.

»Hm», arveli Palmu ja kohotti kulmakarvojaan.

»Olitteko tosiaan niin kauan poissa?» kysyi vanhaneiti Rygseck hieman kummastuneena sekaantuen keskusteluun. »Eipä silti, Alli-rouvalla ja minulla oli siksi tärkeää keskusteltavaa, että aika saattoi kulua huomaamatta.»

»Rohkenenko kysyä —?» aloitti Palmu anteeksipyytävästi

Amalia Rygseck seivästi hänen katseellaan. »Koska kerran olemme näin pitkällä, tahdon olla yhtä suora kuin insinööri Vaara. Ei ole mitään syytä salata, että Alli – hm – rouva Rygseck ja minä neuvottelimme parhaasta ja nopeimmasta menettelytavasta Brunon saattamiseksi holhouksen alaiseksi! Sitä varten pyysin hänet mukaani tänä aamuna Brunoa tapaamaan. Aioimme viimeisen kerran hyvällä saada Brunon suostumaan laitoshoitoon.»

Se oli nyt sanottu ja hän katsoi voitonriemuisesti ympärilleen.

»Mutta täti —!» sanoi Aimo Rykämö soimaavasti.

»Suu kiinni, Aimo! Sinulla ei ole mitään syytä puolustella Brunoa. Pidä vain itse varasi!»

Komisario Palmu puuttui puheeseen: »Insinööri Vaara oli siis kymmenisen minuuttia poissa ja palasi sit-ten saliin. Liikkuiko kukaan hallissa sinä aikana?» hän kysyi kärsivällisesti.

»Salin ovi oli kiinni, hallista tuli kylmää!» selitti van-haneiti jäykästi. »Sitä paitsi keskustelimme, niinkuin jo sanoin. Minä ainakaan en kuullut mitään. Mutta miksi sitä kysytte?»

Insinööri Vaara ei voinut enää hillitä maltittomuuttaan. »Komisario Palmu!» hän sanoi kylmästi. »Lienen jo selittänyt käyntini tarkoituksen ja kaiken muun, mitä minulta voitte vaatia. Minun on nyt ehdottomasti jouduttava konttoriin! Hyvästi!»

Hän kumarsi nopeasti ja kääntyi lähteäkseen. Mutta Palmu kiirehti pidättämään häntä. »Seis!» hän huudahti. »Pieni hetkinen vielä. Sanoin jo etsiväni erästä langanpätkää. Nyt olisi oman itsenne kannalta selvintä, jos an-taisitte apulaiseni tarkastaa taskunne, ennen kuin lähdette. Sen jälkeen minulla ei ole mitään poistumistanne vastaan.»

Kysymyksen vaikutus oli yllättävä. Insinööri Vaara punastui ensin vihasta, mutta sitten hänen kasvonsa kalpenivat siinä määrin, että niiden pohjan harmaus paistoi luonnottamana ihon ruskeutta vasten. »Se – se on loukkaus!» hän änkytti vihdoin epävarmasti. »Saatte – saatte vielä vastata tästä. Luulen, että tapaamme uudelleen pikemmin kuin uskottekaan!»

»Kunhan olette ehtinyt kieliä kaiken johtaja Rygseckille, korkealle esimiehellenne, eikö niin?» sanoi Palmu tyynesti. »Te siis ette anna tarkastaa taskujanne?»

Vaara ei katsonut kysymystä enää vastaamisen arvoiseksi. Hän kääntyi ja törmäsi vihasta suunniltaan ylös portaita. Portaiden yläpäässä hän oli vähällä kaataa Airi Rykämön, joka juuri oli tulossa hallista.

»Erik!» huudahti tyttö ja tarrautui hänen käsivarteensa. »Minne sinä juokset? Mitä on tapahtunut?»

Mutta insinööri Vaara tempautui epäkohteliaasti irti hänen otteestaan ja sysäsi hänet seinää vasten. »Oh, painu hiiteen!» hän sanoi sanomaton kyllästys ja kärsimys äänessään ja hävisi näkyvistä.

Tyttö jäi kalpeana tuijottamaan hänen jälkeensä. »Mitä on tapahtunut?» hän kysyi sitten kääntyen meihin päin ja puristaen epätoivoisesti nyrkkejään rintaansa vasten. »Mikä Erikiä vaivaa?»

Aimo Rykämö katsoi nähtävästi, että häntä oli jo tar-peeksi laiminlyöty. »Erik on böbi!» hän ilmoitti valaisevasta »Pelkään, että täällä moni muukin on böbi! Minä en ymmärrä mitään, eikä kukaan selitä minulle mitään.»

Mutta hän sai edelleen kärsiä viattomasta tietämättömyydestään, sillä samassa kurkisti insinööri Vaara vie-lä kerran hallin ovesta portaihin. Hän oli menossa, hänellä oli jo hattu päässä ja hän puristi tiukasti hansikkaita käsissään.

»Airi!» hän sanoi pakottaen äänensä luonnottoman tyyneksi. »Varo jokaista sanaa, minkä sanot. Sinun ei tar-vitse selittää mitään, ellet itse tahdo. Komisariolla ei ole oikeutta kiusata sinua.»

»Enhän minä —», aloitti tyttö ärtyneesti, mutta ovi paiskautui kiinni kesken sanojen. Insinööri Vaara meni jo ja tyttö puraisi huultaan harmin ja närkästyksen kyynelet ruskeissa silmissään. Sitten uhma nousi hänen kasvoihinsa, hän viskasi kopeasti niskaansa. »Aimo!» hän sanoi. »Mistä on kysymys?»

»Sähkönappulasta», sanoi Aimo ylenkatseellisesti. »Batler kiersi sähkönappulaa ja minä näin sen, mutta Erik kieltää minua sanomasta, että näin, miten Batler kiersi sähkönappulaa. Itse hän ei muka nähnyt, mutta tietysti hän näki. Kaikki ovat aivan böbejä. Koko juttu on aivan emäböbi.»

Hän olisi luultavasti jatkanut sähkönappulan vatkaamista, ellei Amalia Rygseck olisi läväyttänyt häntä sormille sateenvarjon nupilla. »Mitä poika hourii sähkönappulasta», hän tiuskaisi hermostumisesta kimeällä äänellä.

»Mennään pois täältä, mennään saliin mukavammille istuimille», sanoi Palmu vaivautuneesti.

Mutta se oli erehdys. »Tämä on minun taloni!» huomautti vanhaneiti Rygseck jäätävästi. »Tarkoitan, tämä on veljenpoikani talo ja teillä ei ole oikeutta määräillä täällä.»

»Keskustelkaamme aivan rauhallisesti asiasta», eh-dotti Palmu hyvänsuovasti ja yritti tarjota käsivarttaan neidille auttaakseen häntä ylös portaita.

»Rauhallisesti?» toisti Amalia Rygseck ivallisesti ja torjui halveksivasti tarjotun käsivarren. »Pyydän vain kysyä, kumpi meistä on rauhallisempi, te vai minä? Kumpi meistä aiheuttaa sotkua, te vai minä?»

Sanoistaan huolimatta hän käsitti kuitenkin, että jo-takin vakavaa oli tapahtunut, ja lähti ensimmäisenä nousemaan portaita. Pääsimme takaisin halliin ja siirryimme saliin.

Siellä istui ylhäisessä yksinäisyydessään miehestään erossa elänyt rouva Rygseck ja kulutti aikaansa kiillottamalla kynsiään nenäliinan kulmaukseen ja kohottaen vuorotellen kutakin kynttä silmiensä tasalle arvostelevin ilmein.

Aimo Rykämö sujuttautui salavihkaa mahdollisimman lähelle pyörillä liikkuvaa tarjoilupöytää, mutta sisaren tuima katse pidätti hänet kallistamasta pulloa. Asettuessamme paikoillemme tulin vilkaisseeksi ulos ikkunasta ja näin Batlerin ulkona nurmikentällä omenapuun juurella kaivamassa lapiolla kuoppaa maahan. Mutta olin jo niin turtunut tämän mielettömän talon tapauksista, ettei se enää pystynyt minua mainittavasti kummastuttamaan.

Kirjailija Laihonen ja neiti Vanne jäivät hienotunteisesti halliin jatkamaan hiilikellarissa aloittamaansa keskustelua, jonka tulomme oli keskeyttänyt. Kirjailija ei enää puhunut mitään käsikirjoituksestaan ja tuntui muutenkin mieluimmin oleskelevan mahdollisimman kaukana Amalia Rygseckin murhaavasta kritiikistä.

»Rouva Rygseck», aloitti Palmu, »te tulitte siis taloon neiti Rygseckin seurassa ettekä sen jälkeen poistunut tästä huoneesta?»

Rouva loi häneen kovan katseen sinisiksi värjättyjen silmäripsiensä alta. »Menin tietenkin katsomaan Brunoa muiden mukana, ennen kuin ambulanssi vei ruumiin pois», hän sanoi. »Olimme sentään eläneet niin kauan yhdessä, vaikka Bruno rikkoikin paljon minua vastaan.

Mutta muuten en ole poistunut tästä huoneesta.»

»Ette ole käynyt yläkerrassa ettekä talon muissa huoneissa?»

Rouva ravisti vain kieltävästi päätään ja katsoi uteliaasti Palmuun kuin paljastuksia odottaen.

»Neiti Rygseck ja te keskustelitte miehenne saattamisesta holhouksen alaiseksi?

Katse, jonka rouva nyt loi Amalia Rygseckiin, oli kaunopuheisen pitkä [44] Взгляд, который вдова бросила на Амалию Рюгсек, был красноречивее слов. . Vanhaneiti hermostui.