Мика Валтари - Komisario Palmun erehdys / Ошибка комиссара Палму. Книга для чтения на финском языке

»Mutta minä näin, ihan selvästi näin», vastusti Aimo Rykämö loukkautuneena. »Totta kai sen tiedän, kun itse näin.»

»Batler!» sanoi komisario Palmu terävästi. »Käsitätte varmaan, mistä on kysymys. Kiersittekö sähkönappulaa insinööri Vaaran potkaistessa oven auki? Harkitkaa tar-kasti.»

Batler tuijotti kuin hypnotisoituneena suoraan Palmuun. Hänen kasvonsa olivat harmaankalpeat.

»Herra komisario», hän sanoi matalalla, kiristyneellä äänellä. »Vanhasta tottumuksesta kiersin vaistomaisesti sähkönappulaa. Juuri silloin en tullut lainkaan ajatelleeksi, mitä se merkitsi.»

»Mutta mitä se sitten merkitsee?» tulistui Aimo Rykämö kysymään. »En lainkaan tajua, mitä te oikein jaarittelette. Sähkönappula sinne tai tänne, te puhutte siitä aivan kuin koko maailma tuossa paikassa menisi kumoon sen takia.» Kukaan ei kiinnittänyt huomiotaan häneen, sillä insinööri Vaara meni Batlerin luokse ja las-ki kätensä hänen olkapäälleen.

»Hyvä Batler!» hän sanoi vetoavasti. »Olimme kaikki jännityksestä hermostuneita, kaikki oli pelkkää mylläkkää, teidän on mahdoton muistaa tarkasti tuollaista vähäpätöistä pikkuseikkaa. Tästä seuraa vain rettelöitä, kuulustelu toisensa jälkeen, ikävyyksiä meille kaikille, niin, Batler, ei vähimmin teille itsellenne. Luuletteko to-siaan voivanne vannoa, että kiersitte sähkönappulaa?»

Batler katsoi ensin häneen, sitten Palmuun. »Kyllä, insinööri», hän sanoi järkähtämättömän kohteliaasti, »voin vannoa, että kiersin sähkönappulaa.»

Vaara nykäisi äkkiä kätensä hänen olkapäältään.

»Ahaa, te olette sellainen, Batler!» hän sanoi ilkeästi korostaen. »Hyvä on! Mutta pelkään, että itse joudutte eniten tästä kärsimään. Tiedän teistä ja menneisyydestänne yhtä ja toista. Ja sattumalta muistan aivan varmasti, että ette kiertänyt sähkönappulaa. Olen hyvin huvittunut näkemään, kumman todistus painaa enemmän vaa’assa, teidän vai minun. Sillä olen aivan varma, että myös Aimo tarkemmin harkittuaan yhtyy minuun todistukseeni.»

»Mutta Erik-hyvä!» aloitti Aimo Rykämö kärsivästi. »En lainkaan jaksa käsittää —»

Hänen lauseensa keskeytyi, sillä kaikkien katseet kohdistuivat halliin vieviin portaisiin. Vanhaneiti Amalia Rygseck tuli sieltä ryhdikkäänä, leuka pystyssä ja hänen kiivaista askeleistaan ja ilmeistään näki huonokin havannoitsija, ettei hän suinkaan ollut hyvällä tuulella.

»Insinööri Vaara!» hän sanoi. »Mitä tämä merkitsee? Lähetin teidät tänne kiirehtimään poliisia, ja sen sijaan te jäätte itse tänne aikaanne kuluttamaan. Minun on päästävä kotiin, minun on hankittava surupuku ja -harso. Minun on neuvoteltava veljeni kanssa hautauksesta. Minulla on tuhat asiaa toimitettavana ja täällä vain lorvaillaan.» [43] Мне нужно переделать тысячу дел, а здесь все только бездельничают.

Hän kääntyi Batlerin puoleen ja tökkäsi häntä vat-saan sateenvarjollaan. »Ja Batler! Teillä ei ole täällä mi-tään tekemistä. Sitä paitsi hautakaan ei vielä ole valmis. Tahdon nähdä sen, ennen kuin lähden.»

»Heti, neiti, aivan heti!» sanoi Batler.

»Hauta —?» sanoi komisario Palmu.

»Mutta Batler —», yritti insinööri Vaara.

»Suu kiinni!» sanoi Amalia Rygseck.

Ei ollut epäilystäkään, että hän oli ottanut toistaiseksi johdon käsiinsä. Palmu kohautti avuttomasti olkapäitään ja nyökkäsi Batlerille, joka luisui äänettömästi tiehensä.

»Täällä on vieraita!» huomautti neiti Rygseck tylysti ja osoitti sateenvarjollaan neiti Vannetta.

»Neiti Vanne», sanoi Palmu ja lisäsi vaistomaisesti: »Vuorineuvos Vanteen tytär.»

Amalia Rygseck suvaitsi aavistuksen verran hymyillä. »Muistan nähneeni ohimennen teidät eilen illalla, kun Bruno käyttäytyi niin epämiellyttävästi. Entä tämä herra? Mitä hän täällä tekee?»

Kirjailija Laihonen kavahti taaksepäin sateenvarjon tieltä.

»Kirjailija Laihonen on sattumalta joutunut paikalle —», aloitti Palmu, mutta nyt oli vanhanneidin vuoro peräytyä askel.

»Kirjailija Laihonen!» hän sanoi eikä hänen äänensä kuvastanut ainakaan iloista yllättymistä. »Kulttuurikriitikko!» Kirjailija Laihonen kumarsi hämillään. Vanhaneiti tuumi tuokion.

»Olen lukenut erään kirjanne!» hän sanoi sitten.

»Todellakin?» ilahtui Laihonen ja koetti hymyillä.

»Ja luettuani poltin sen!» kertoi vanhaneiti tyynesti. Hän tuijotti Laihoseen ja hetki hetkeltä kummeksivampi ilme kohosi hänen kasvoihinsa. »Tuollainen pieni hyypiö!» hän sanoi sitten puoliääneen melkein lempeästi ja hänen puolustuksekseen voi sanoa, ettei hän luultavasti tiennyt puhuvansa ääneen.

Kirjailija Laihonen hätkähti rajusti, punastui ja alkoi hermostuneesti hypistellä silmälasejaan luoden apua anovan katseen komisario Palmuun. Neiti Vanne puristi ystävällisesti hänen käsivarttaan ja hymyili hänelle kuin osoittaakseen, ettei hänen arvolleen sopinut kiinnittää huomiota tuollaisen vanhan linnunpelättimen sanoihin.

Vanhaneiti muisti asiansa ja kääntyi äkeästi Palmun puoleen. »Kuulkaahan, hyvä mies!» hän sanoi. »Mitä te oikeastaan täältä enää haette?»

Komisario Palmu katsoi häneen ja vilkaisi sitten arvostelevasti kylpyhuoneen oveen. »Tällä hetkellä haen lähinnä noin seitsemänkymmenen sentin pituista langanpätkää?» hän sanoi kunnioittavasti.

Amalia Rygseck hätkähti, hänen ulkonevat silmänsä pullistuivat entistä enemmän ja koko hänen varmuutensa järkkyi. »Mies on mielenvikainen!» hän parahti pelästyksestä kimeällä äänellä.

Minulla ei myöskään ollut aavistusta Palmun sanojen tarkoituksesta, mutta Kokin silmissä näin valpastuvan ilmeen ja hän nyökkäsi itsekseen päätään.

»Ja asioiden tässä vaiheessa», jatkoi Palmu tyynesti, »minun on myös saatava selville, miksi täällä juuri tänä aamuna on näin ihmeteltävä väenkokous. Mitä asiaa esimerkiksi insinööri Vaaralla oli herra Rygseckille?»

Insinöörin kasvot vavahtivat ja kädet puristuivat nyrkkiin. Oli ilmeistä, ettei hän enää voinut eikä tahtonut hillitä itseään. »Ei niin, että se lainkaan kuuluisi teihin, komisario», hän sanoi vihasta vapisevalla äänellä, »mutta minulla ei ole mitään salattavaa! Ja siksi voin mielihyvin kertoa, että tulin tänne tänä aamuna iskeäkseni Bruno-herran leuan sijoiltaan, muuratakseni hänen silmänsä umpeen, sanalla sanoen, antaakseni hänelle sellaisen selkäsaunan, että hän kerrankin muistaisi saaneensa. Riittääkö?»

Tuskin sanat olivat kajahtaneet loppuun, kun Amalia Rygseck välittömän tunteensa pakottamana astui hänen luokseen, ojensi hänelle luisevan petolinnunkouransa ja sanoi kasvot hymyyn sulaen: »Insinööri Vaara! Sallikaa paljon kärsineen vanhan naisen puristaa kättänne. Te olette kunnian mies!»

Ja hän ravisti lämpimästi insinööri Vaaran hämmästyksestä herpaantunutta kättä. Mutta Palmu halusi käyttää hyväkseen Vaaran avomielistä mielentilaa.

»Te tulitte taloon klo 9.45, insinööri Vaara!» hän sanoi toteavasti. »Miten kulutitte aikanne odottaessanne herra Rygseckiä?»

Insinööri katsoi kysyvästi Amalia Rygseckiin. Kysymys ei ilmeisesti ollut hänelle mieluinen. Mielenkuohu alkoi talttua ja hän palasi varovaiseen, harkitsevaan sävyynsä. »Batler sanoi tullessani isäntänsä jo nousseen ja men-neen kylpyyn», hän aloitti epäröivästi. »En ole tottunut täysin luottamaan Batlerin sanoihin. Sitä paitsi asiani oli yksityistä laatua, eikä minulla ollut halua tavata muita ihmisiä. Niinpä menin suoraan yläkertaan ravistaakseni Brunoa niskasta, mutta hän ei ollut enää makuuhuoneessaan. Siksi palasin alakertaan ja menin saliin odottamaan. Ehkä – ehkä pelkäsin hieman omaa kiivauttani.»