Bjørnstjerne Bjørnson - Liput liehumassa

Ja hän vannoi, että jos joku rohkenisi tavoitella neitiä aviovaimokseen, siltä hän niskat nurin vääntäisi, samaten kuin neidiltä itseltäänkin ja hänen suvultaan, jos neiti olisi kenellekään muulle kuin hänelle suosiollinen. Ja Hans Fürstiä, joka asui torin laidassa vastapäätä Sancta Marian kirkkoa ja jonka sanottiin kulkevan neidon kotona kosima-aikeissa, Curt pitkäperjantain aamuna Hansin asuntoon tunkeutuneena tämän vielä vuoteellaan maatessa suomi tukevalla raipalla niin surkeasti, että Hans kauan jälkeenpäin virui verissään. Hans Fürst ei enää saanut olluksi kaupungissa, kun Curt saapui sinne laivoineen, niinkuin hän tästä lähtein useasti teki. Samaten ei voutikaan, herra Bernhard v. Klüwer, joka tahtoi häntä ojentaa. Uhitellen Curt laski laivansa voudin talon kohdalle; laivoja oli hänellä silloin kaksi, ja kanuunia ja paljon väkeä. Eikä vouti hirvinnyt enää mennä ulos yksinänsä eikä rohjennut virkaansa toimittaa, vaan matkusti pois ja jäi sille tielleen. Niin meni hyvinkin vuosi, ennen kuin virka jälleen täytettiin. Mutta siihen pantiin saksalainen, joka oli Curtille kaikin tavoin mieliksi. Entinen vouti sai muualla viran.

Curtista kerrottiin yleiseen, että hän oli rosvouksella saanut ensimmäisen laivansa Pohjanmerellä. Sittemmin hän purjehti kahdella laivalla, ja ihmiset pitivät varmana, että hän sen toisenkin oli anastanut. Mutta hänen väkensä oli siitä visusti vaiti, eikä kukaan tehnyt hänelle siinä asiassa mitään. Mutta seuraavalla tavalla hän neidin sai:

Hänen korkean ylhäisyytensä käskynhaltija Ulrik Frederik Güldenlöven kirjuri tuli tuomaan käskyä kaikkivaltaiselta, kaikkeinarmollisimmalta kuningas Frederik Kolmannelta, nyttemmin korkeanautuaasti nukkuneelta Herrassa, jalosukuiselle Klaus Matiaksenpojalle kartanossa ja kaupungin hyville asukkaille, neuvoskunnalle ja porvareille, heidän pitääkseen huolta siitä, että laivuri Curt, joka oli korkeata Saksanmaan aatelia, saisi arvoisan neitsyen Ingeborg Klauntyttären aviovaimoksensa, ja hallitsija lupasi heille kuninkaallisen suosionsa ja erityisen suopeamielisyytensä, jota herra Curt oli lakkaamatta nauttinut. Silloin tapahtui kuninkaan tahto. Kirjuri oli tullut Sören Rasmussenin purrella Oslosta ja oli saksalainen, osaten vain välttävästi tanskaa. Hän vaati uhkeata vastaanottoa, jonka saikin, sillä hänet majoitettiin raatihuoneelle ja pyydettiin viipymään yli häiden sekä sillävälin käyttämään erinäisten kaupungin porvarien vieraanvaraisuutta.

Häät vietettiin hyvin prameasti, mutta monin karvain kyynelin neiti Ingeborgin puolelta, niinkuin myös Klaus Matiaksenpojan, joka tiesi nyt hyvien päiviensä olevan mennyttä. Mutta hääpäivänä tuli Curt humalaan, ja silloin hän yltyi huitelemaan kirjuria, ajaen hänet pois pöydästä, koska hän ei muka ansainnut istua kunniallisten miesten ja heidän naistensa parissa. Sillä hän ei ollut mikään käskynhaltijan kirjuri, vaan karannut parturinkisälli pahainen, joka oli ollut palveluksessa Curtin langolla Pommerissa. Mutta parturi pakeni niemelle ja sieltä pohjoiselle saarelle, mistä kirkui itsensä erääseen ohipurjehtivaan laivaan. Häät loppuivat siihen paikkaan, mutta siitä Curt vähät välitti, sillä morsiamen oli hän nyt saanut.

Näin se kävi: Laivuri Curt oli ollut Oslossa ja siellä tavannut jonkun holsteinilaisen Georg v. Bregentvedtin, joka oli ratsumestari ja autteli käskynhaltijaa sotatoimissa. Mutta Georg v. Bregentvedt ja Curt tunsivat toisensa Saksan ajoilta, ja tämä Georg oli sukkelatuumainen kelmi, ja hän auttoi Curtia siinä konnankoukussa. Parturin he saivat kätyrikseen.

Vanha Klaus Matiaksenpoika matkusti heti Köpenhaminaan valittamaan asiaansa kuninkaalle, jonka luona kolmasti saikin audiencen , ja kuningas vihastui joka kerta kovasti, mutta kaiketikin taas unohti sen muiden asiain tähden, sillä Curtilla oli maanmiehiä hovissa. Sillävälin loppuivat ne rahat, jotka Klaus Matiaksenpoika oli varustanut matkaansa, ja Curt oli ottanut kartanon ja kieltäysi lähettämästä hänelle lisää, samalla uhaten kostoa jokaiselle, joka häntä auttaisi. Kun Klaus Matiaksenpoika sitten sai tyttäreltään erään jahtilaivurin välityksellä salavihkaa lähetetyn kirjeen, että hän nyt kantoi lasta, mutta että Curt haki muun naisväen seuraa sekä kartanossa että kaupungilla, ei hän enää katsonut kannattavan pyrkiä kotiin. Eikä kukaan hänestä sen koommin kuullut. Klaus Matiaksenpoika oli tanskalaista sukua ja kelpo mies.

Kartano oli siihen aikaan tavattoman laaja herrastila lisineen ja etuisuuksineen, omistaen joenkin rantamainensa monta penikulmaa yläjuoksulle päin, metsän ja talot. Ja Curt laittoi jokitöyräälle suuren tiilitehtaan ja kutsui paljon hollantilaisia. Sittemmin hän perusti niinikään laivaveistämön, joka on ollut kaupungille suureksi hyödyksi. Hän rakennutti myös hyvin merkillisen sahalaitoksen, jollaista ei ollut täällä päin koskaan ennen nähty.

Edelleen hän matkusti kuninkaan luokse, joka silloin oli suurivaltaisin perintöruhtinas ja herra, kuningas Kristian Viides, nyttemmin autuaasti nukkunut, tämän hovissa mahtavien, ylhäisten maanmiestensä avulla päästäkseen kuninkaalliseen suosioon ja ystävyyteen. Hän saikin moniaita kertoja audiencen ja miellytti kuningasta suurella voimallaan kuin myöskin koko olennollaan. Hän sanoi kuninkaalle alamaisimmasti olevan entismuistoisena tapana, että jos kuningas armollisuudessaan saapuisi näille seuduille, hän ottaisi asuntonsa kartanosta. Kaksi kuningasta oli ollut siellä yötä, korkeanautuas kuningas Kristian Neljäs kahdestikin, ja hän nöyrimmästi odotti itselleen samaa suosiollisuuden osoitusta. Kuningas ei sitä evännyt. Mutta Curtin tarkoituksena oli täten päästä takaisin niihin aatelisiin oikeuksiin, jotka häneltä oli isänmaassaan tuomittu menetetyiksi. Ja hän matkusti kotiin ja päätti korkeudessaan, että vanha kartanorakennus, vaikka olikin kaikin puolin erinomainen asumus, tilava ja uljas, kuitenkin revittäisiin ja sijalle rakennettaisiin linna kuninkaan kunniaksi hänen majesteettinsa saapumisen varalle.

Ja hän ryhtyi heti tuumasta toimeen. Mutta kun hän tällöin halusi Hans Fürstin taloa torin laidassa vastapäätä Sancta Marian kirkkoa, nimittäin asuakseen siinä uuden linnan ollessa rakenteella, hän karkotti mainitun Hansin sieltä siihen asti, kunnes linna olisi katon alla. Tämä kävi seuraavasti. Hän kielsi merimiehiä ja käsityöläisiä ja kalastajia ostamasta häneltä ainoatakaan korttelia tai unssia taikka kyynärää, sillä Curtilla oli ollut alhainen kansa puolellaan aina siitä saakka, kun hän oli kaupunkiin tullut. Hurjaluontoiset merenkyntäjät ja heidän kumppaninsa eivät ole kuin maallaeläjät. Ne palvovat niitä, joilla on heihin valtaa. Ne ovat, ne ja niiden esi-isät, antaneet kurmoittaa itseään laivassa ja maissa. Ne eivät viihdy, ellei niitä komennella ja sätitä ja mukiloida ja elleivät ole avittamassa laivurin riihatonta eleskelyä.

Mutta lisäksi oli Curt samaan aikaan antanut niille vuoren vapaasti asuttavaksi, niin monelle kuin sieltä vain joka taholla sijaa löytyisi, sekä halvalla rakennustarpeita, niin että vuorella nyt on kokonainen kyläkunta, joka näkyy kauas jokaiselle satamaan purjehtivalle laivalle. Ylimmälle kohdalle ovat luotsit rakentaneet itselleen tähystyskojun.

Voidaankin sanoa, etteivät Curt ja hänen sukunsa ilman tätä kaupungin alhaison suosiota ikinä olisi vallinneet ja elämöineet, niinkuin ovat aina tähän päivään asti menetelleet. Mitä törkeämpiä väkivallan töitä he tekivät, sitä korkeammalle he kohosivat rahvaan silmissä, sillä siltä kannalta se ottaa asiat. Kaikki rikkomuksensa sai siis Curt huoletta jättää korvaamatta. Hän ei koko elämänsä aikana antanut mitään sovitusta kenellekään! Ihmisillä on vielä hänen jälkeensä muistissaan se sanantapa, jota hän käytti, milloin joku vaati hyvitystä: 'Minä sinulle antamas korvausta persauksistani, senkin verdammte bauer -kollo!' Sillä hän ei milloinkaan puhunut kieltämme oikein, ja bauer -kolloksi haukkui hän jokaista, johon hän suuttui. Hänen maassaan nimittäin kuulutaan syvästi halveksittavan talonpoikaa, melkeinpä pidetään elukkana; hän ei ollenkaan omista taloa taikka maata, vaan tekee työtä herralle, hän ja hänen koko perheensä. Ne eivät siitä pääse ennenkuin kuollessaan; ja niinhän on Tanskassakin.

Читать дальше