Alexandre Dumas - Myladyn poika

"Mutta nämä henkilöt, joista puhutte", huomautti kardinaali itsekseen hymyillen sille havainnolle, että Rochefort itsestään johtui siihen, mihin hän halusi vangin johtaa, "nämä henkilöt eivät olleet kiintyneet kardinaaliin, kun taistelivat häntä vastaan."

"Eivät kyllä, sillä silloin olisi heidät palkittu paremmin: mutta onnettomuudekseen olivat he uskollisia samalle kuningattarelle, jolle te vastikään halusitte palvelijoita."

"Mutta miten voitte te tietää tuon kaiken?"

"Tiedänhän vain, koska nuo henkilöt siihen aikaan olivat vihamiehiäni; koska he taistelivat minua vastaan; koska minä tein heille niin paljon pahaa kuin kykenin; koska he pyrkivät maksamaan minulle samalla mitalla; koska muuan heistä, jonka kanssa olin erityisesti tekemisissä, antoi minulle miekanpiston seitsemisen vuotta takaperin; se oli kolmas, minkä sain samasta kädestä … vanhan laskun kuittaus."

"Voi", huokasi Mazarin verrattomasti teeskennellen yksinkertaisuutta, "jospa minä tuntisin sellaisia miehiä!"

"Monseigneur, teillä on kuuden vuoden ajan ollut saatavissa eräs, jota te kuuden vuoden mittaan ette ole havainnut mihinkään kelvolliseksi."

"Kuka sitten?"

"Herra d'Artagnan."

"Tuo gascognelainen!" huudahti Mazarin oivallisesti teeskennellen kummastusta.

"Tuo gascognelainen on pelastanut kuningattaren ja saanut herra de Richelieun tunnustamaan olleensa oveluudessa, näppäryydessä ja valtiotaidossa vain koulupoika häneen verraten."

"Tosiaanko?"

"Niinkuin minulla on ollut kunnia sanoa teidän ylhäisyydellenne."

"Kertokaahan minulle siitä hiukan, hyvä herra de Rochefort."

"Se on hyvin vaikeata, monseigneur", virkkoi aatelismies hymyillen.

"Sitten kertookin hän sen minulle itse."

"Sitäpä epäilen, monseigneur."

"Ja minkätähden?"

"Syystä että salaisuus ei ole hänen; syystä että, kuten jo sanoin, se salaisuus kuuluu mahtavalle kuningattarelle."

"Ja sellaisen yrityksen hän suoritti yksinään?"

"Ei, monseigneur, hänellä oli kolme ystävää, kolme urheata ystävää auttajinaan, sellaisia urhoja, kuin te äsken toivottelitte itsellenne."

"Ja ne neljä miestä toimivat yhdessä, sanotte?"

"Niinkuin olisivat ne neljä olleet yksi, kuin olisi neljä sydäntä sykkinyt samassa povessa; ja mitä kaikkea ne neljä tekivätkään!"

"Hyvä herra de Rochefort, te yllytätte tosiaan uteliaisuuttani sanomattomasti. Ettekö voisi kertoa minulle sitä juttua?"

"En, mutta voin kertoa teille sadun, todellisen haltiasadun, sen takaan, monseigneur."

"Kas, tehkääpä se, herra de Rochefort; minä pidän saduista."

"Te siis tahdotte, monseigneur?" sanoi Rochefort, yrittäen kardinaalin hienoista ja viekkaista kasvoista oivaltaa jotakin tarkoitusta.

"Niin."

"No hyvä, kuulkaahan siis? Oli kerran kuningatar … mahtava kuningatar, maailman suurimpiin kuuluvan valtakunnan hallitsijatar, jolle muuan suuri ministeri tahtoi paljon pahaa sentähden, että hän oli aikaisemmin yrittänyt parhaansa mukaan miellyttää häntä. Älkää tutkiko, monseigneur – te ette pystyisi arvaamaan kuka. Kaikki tapahtui aikaa ennen kuin te tulitte valtakuntaan, missä tämä kuningatar hallitsi. Saapuipa hoviin lähettiläs niin uljas, niin rikas ja komea, että kaikki naiset hullaantuivat häneen ja että kuningatar itsekin, epäilemättä tunnustukseksi siitä tavasta, jolla hän oli hoitanut valtion asioita, varomattomasti lahjoitti hänelle erään koristeen, niin erikoisen, ettei sitä voitu korvata. Koska tämä koriste oli tullut kuninkaalta, toimitti ministeri jälkimmäisen vaatimaan, että kuningattaren piti seuraavissa tanssiaisissa käyttää sitä koristetta. Minun ei ole tarvis mainita teille, monseigneur, että ministeri varmasta lähteestä tiesi koristeen joutuneen lähettilään mukana hyvin kauas meren taakse. Mahtava kuningatar oli hukassa, syvempään vajonnut kuin halvinkaan alamaisensa, sillä hän lankesi koko suuruutensa korkeudesta."

"Niinkö!" virkahti Mazarin.

"No niin, monseigneur, neljä miestä päätti pelastaa hänet. Nämä neljä eivät olleet mitään ruhtinaita, mitään herttuoita, he eivät olleet isoisia eivätkä edes varakkaita: he olivat sotureita, joilla oli miehuullinen sydän, vankat käsivarret ja kelpo säilät. He lähtivät matkaan. Ministeri tiesi heidän aikeensa ja oli asettanut väkeänsä tolan varrelle estämään heitä pääsemästä perille. Lukuisat hyökkääjät saivatkin kolme heistä taistelukyvyttömiksi: mutta yksi ainoa saapui satamaan, surmasi tai haavoitti pidättelijänsä, purjehti meren yli ja toi koristeen takaisin suurelle kuningattarelle, joka siten kykeni määräpäivänä kiinnittämään sen olalleen, ja ministeri oli vähällä kukistua. Mitä sanotte sellaisesta piirteestä, monseigneur?"

"Suurenmoista!" virkkoi Mazarin mietteissään.

"No niin, tiedän kymmenen samanlaista."

Mazarin ei enää puhunut, hän aprikoitsi.

Kului viisi tai kuusi minuuttia.

"Te ette pyydä minulta sen enempää, monseigneur?" kysyi Rochefort.

"Kyllä vielä – sanottehan, että herra d'Artagnan oli yksi noista neljästä?"

"Hän johti koko yritystä."

"Ja kutka olivat ne toiset?"

"Monseigneur, sallikaa minun jättää heidän nimeämisensä herra d'Artagnanille. Ne olivat hänen ystäviään eivätkä minun; hänellä yksinään on vaikutusta heihin, ja minä en edes tunne heitä todellisilla nimillään."

"Te epäilette minua, herra de Rochefort. No niin, tahdon olla vilpitön loppuun asti; minä tarvitsen teitä, häntä, kaikkia."

"Alottakaamme siis minusta, monseigneur, koska olette haettanut minut ja minä nyt olen täällä; sitten voitte pitkittää heidän kanssaan. Älkää kummeksuko uteliaisuuttani; kun on istunut viisi vuotta vankilassa, tahtoo mielellään tietää seuraavan määräpaikkansa."

"Te, hyvä herra de Rochefort, saatte luottamusaseman; te lähdette Vincennesiin, missä herra de Beaufort istuu vankina; vartioitsette häntä oman valvontanne alaisena. No, mikä on vikana?"

"Te ehdotatte minulle mahdotonta", vastasi Rochefort pudistaen päätänsä, ja hänen katseensa ilmaisi pettymystä.

"Kuinka, mahdotontako! Miksi on se muka mahdotonta?"

"Siksi että herra de Beaufort on ystäviäni tai oikeammin minä hänen. Oletteko unohtanut, monseigneur, että hän meni minusta takuuseen kuningattarelle?"

"Herra de Beaufortista on sittemmin tullut valtion vihollinen."

"Paljon mahdollista, monseigneur, mutta kun minä en ole kuningas, kuningatar tai ministeri, ei hän ole minun viholliseni, enkä minä voi vastaanottaa tarjoustanne."

"Ja sitä sanotte kiintymykseksi? Kyllä on kaunista! Kiintymyksenne ei tuota teille suurtakaan pulaa, herra de Rochefort."

"Ja toisekseen, monseigneur", pitkitti Rochefort. "Käsittänette, että kun ihminen pääsee Bastiljista, joutuakseen Vincennesiin, hän vain vaihtaa vankilaa."

"Sanokaahan suoraan, että kuulutte herra de Beaufortin puolueseen; se olisi teidän taholtanne vilpittömämpää."

"Monseigneur, minä olen niin kauan istunut telkien takana, että kuulun ainoastaan yhteen puolueeseen: vapaan ilman. Käyttäkää minua mihin hyvänsä muuhun, lähettäkää minut jollekin luottamusmatkalle, antakaa minulle joku tehtävä, joka vaatii toimellisuutta, mutta avoimilla teillä, jos mahdollista!"

"Hyvä herra de Rochefort", virkkoi Mazarin kömpelön leikkisällä sävyllään, "intonne haltioittaa teidät: luulette vielä olevanne nuori mies, kun sydämenne on säilynyt sellaisena; mutta voimanne pettäisivät. Uskokaa siis minua: te tarvitsette nyt lepoa. Hei, tänne joku!"

"Te ette siis päätä mitään minun suhteeni, monseigneur?"

"Päin vastoin, olen päättänyt."

Bernouin astui sisälle.

"Kutsukaa joku talonvartija", käski kardinaali, "ja jääkää luokseni", hän lisäsi ihan hiljaa.