Alexandre Dumas - Monte-Criston kreivi
Здесь есть возможность читать онлайн «Alexandre Dumas - Monte-Criston kreivi» — ознакомительный отрывок электронной книги совершенно бесплатно, а после прочтения отрывка купить полную версию. В некоторых случаях можно слушать аудио, скачать через торрент в формате fb2 и присутствует краткое содержание. Жанр: foreign_antique, foreign_prose, Историческая проза, на финском языке. Описание произведения, (предисловие) а так же отзывы посетителей доступны на портале библиотеки ЛибКат.
- Название:Monte-Criston kreivi
- Автор:
- Жанр:
- Год:неизвестен
- ISBN:нет данных
- Рейтинг книги:3 / 5. Голосов: 1
-
Избранное:Добавить в избранное
- Отзывы:
-
Ваша оценка:
- 60
- 1
- 2
- 3
- 4
- 5
Monte-Criston kreivi: краткое содержание, описание и аннотация
Предлагаем к чтению аннотацию, описание, краткое содержание или предисловие (зависит от того, что написал сам автор книги «Monte-Criston kreivi»). Если вы не нашли необходимую информацию о книге — напишите в комментариях, мы постараемся отыскать её.
Monte-Criston kreivi — читать онлайн ознакомительный отрывок
Ниже представлен текст книги, разбитый по страницам. Система сохранения места последней прочитанной страницы, позволяет с удобством читать онлайн бесплатно книгу «Monte-Criston kreivi», без необходимости каждый раз заново искать на чём Вы остановились. Поставьте закладку, и сможете в любой момент перейти на страницу, на которой закончили чтение.
Интервал:
Закладка:
Ja rakastavaiset jatkoivat matkaansa tyyninä ja iloisina kuin kaksi armoitettua, jotka nousevat taivaaseen.
4. Salaliitto
Danglars seurasi silmillään rakastavaisia, kunnes he olivat kadonneet Saint-Nicolas'in linnoituksen kulmauksen taakse. Kääntyessään hän näki Fernandin vaipuneen kalpeana ja vapisten tuolilleen ja Caderoussen sopertelevan erään juomalaulun sanoja.
– Kuulkaahan, hyvä herra, sanoi Danglars Fernandille, – tuo avioliitto ei näy tekevän kaikkia onnellisiksi?
– Se saattaa minut epätoivoon, sanoi Fernand.
– Rakastitte siis Mercedestä?
– Olen rakastanut häntä siitä asti kun häneen tutustuin.
– Ja nyt revitte hiukset päästänne, sen sijaan että keksisitte jonkin keinon! Hitto vieköön, en luullut teidän kansanne miehiä tuollaisiksi.
– Mitä minä sitten tekisin? kysyi Fernand.
– Mistä minä sen tiedän? Enhän minä tietääkseni ole rakastunut Mercedekseen, vaan te. Etsikää, sanoo evankeliumi, niin te löydätte.
– Minä olin jo löytänyt keinon.
– Minkä?
– Tahdoin tikarillani lävistää miehen , mutta nainen sanoi tappavansa itsensä, jos miehelle tapahtuu onnettomuus.
– Joutavia! Sellaista sanotaan, mutta sitä ei tehdä.
– Ette tunne Mercedestä. Hän panee kyllä uhkauksensa täytäntöön.
– Tyhmeliini! mutisi Danglars. – On yhdentekevää, tappaako hän itsensä vai ei, kunhan Dantès ei vain pääse kapteeniksi.
– Ja ennen kuin Mercedes kuolee, jatkoi Fernand äänellä, josta huomasi hänen tehneen horjumattoman päätöksen, – kuolen itse.
– Se on rakkautta, se, sanoi Caderousse yhä humaltuneemmalla äänellä.
– Kuulkaahan, sanoi Danglars, – te näytätte kunnon pojalta, ja tahtoisin, hitto vieköön, pelastaa teidät, mutta…
– No, sanoi Caderousse, – jatkahan.
– Rakas ystävä, sanoi Danglars, – sinä olet jo kolme neljännestä humalassa. Juo pullo loppuun asti, niin olet kokonaan. Juo, äläkä sekaannu siihen, mitä me teemme. Meidän toimissamme täytyy pään pysyä selvänä.
– Minäkö humalassa? sanoi Caderousse. – Joutavia! Joisin vielä vaikka neljä pulloasi, nehän eivät ole hajuvesipulloja isommat! Ukko Pamphile, lisää viiniä!
Ja todistaakseen väitteensä Caderousse löi lasiaan pöytään.
– Mitä tarkoititte? sanoi Fernand kiihkeästi.
– Mitäkö sanoin? En muista enää. Tuo humalainen Caderousse sotki ajatusteni juoksun.
– Olkoon menneeksi humalainen. Sitä pahempi niille, jotka pelkäävät viiniä, heillä on huonoja ajatuksia ja he pelkäävät viinin tuovan ne ilmi.
Ja Caderousse alkoi laulaa siihen aikaan hyvin yleisen laulun kahta viimeistä säettä:
Ain kaikki pahat vettä käyttää, sen vedenpaisumus jo näyttää.
– Sanoitte haluavanne pelastaa minut pulasta, lausui Fernand, – mutta, sanoitte…
– Niin, sanoin mutta … pelastaakseni teidät pulasta ei Dantès saa mennä naimisiin sen naisen kanssa, jota rakastatte. Ja minun mielestäni avioliitto voi helposti jäädä sikseen Dantèsin tarvitsematta silti kuolla.
– Vain kuolema voi heidät erottaa, sanoi Fernand.
– Teet, ystäväiseni, johtopäätöksiä aivan kuin simppu, sanoi Caderousse, ja Danglars, tuo veijari, konna, loihtija, todistaa sinun olleen väärässä. Todistahan se, Danglars. Sanohan hänelle, ettei Dantèsin tarvitse kuolla. Ikäväähän olisi, jos hän kuolisi. Hän on hyvä poika, minä pidän Dantèsista. Terveydeksesi, Dantès!
Fernand nousi kärsimättömänä.
– Antakaa hänen lörpötellä, sanoi Danglars pidättäen nuorta miestä, – ja sitä paitsi, vaikka hän onkin humalassa, ei hän niinkään pahasti erehdy. Poissaolo erottaa yhtä hyvin kuin kuolemakin. Ja ajatelkaahan, jos Edmondin ja Mercedeksen välillä olisi vankilan muuri, niin he olisivat yhtä varmasti erossa toisistaan, kuin jos heidän välillään olisi hautakivi.
– Se on kyllä totta, mutta vankilasta pääsee pois, takertui Caderousse keskusteluun, – ja kun kerran pääsee vankilasta ja kun on Edmond Dantès, niin kostaa.
– Vähät siitä! mutisi Fernand.
– Sitä paitsi, jatkoi Caderousse, – minkä tähden Dantès joutuisi vankilaan? Eihän hän ole varastanut, ei tappanut, ei murhannut.
– Pidä suusi kiinni! sanoi Danglars.
– Minä en tahdo pitää suutani kiinni, sanoi Caderousse. – Tahdon kuulla, minkä tähden Dantès joutuisi vankilaan. Minä pidän Dantèsista! Terveydeksesi, Dantès!
Ja hän joi taas lasillisen viiniä.
Danglars näki räätälin himmeistä silmistä, miten humala nousi nousemistaan, ja hän kääntyi Fernandin puoleen.
– No niin, ymmärrättekö, sanoi hän, – ettei häntä tarvitse tappaa?
– Ei kai, jos voi, niin kuin äsken mainitsitte, toimittaa hänet vankilaan. Mutta tiedättekö millä keinoin?
– Kun oikein etsii, niin ehkä löytääkin, sanoi Danglars. – Mutta, jatkoi hän, – mitä hittoa minä siihen sekaannun, kuuluuko tämä asia minuun?
– En tiedä, kuuluuko asia teihin, sanoi Fernand tarttuen hänen käsivarteensa, – mutta sen tiedän, että te jostakin erityisestä syystä vihaatte Dantèsia. Se, joka itsekin vihaa, ei erehdy toisen tunteista.
– Mitä syytä minulla olisi vihata Dantèsia? Ei mitään, toden totta. Onnettomuutenne vain herätti sääliäni, siinä kaikki. Mutta siitä hetkestä alkaen, kun luulette minun toimivan omaksi edukseni, sanon hyvästi, ystäväiseni. Selviytykää asiasta omin neuvoin.
Ja Danglars oli vuorostaan nousevinaan.
– Ei, sanoi Fernand pidättäen häntä, – jääkää! Vähät siitä, vihaatteko Dantèsia vai ettekö. Minä vihaan, tunnustan sen rehellisesti. Keksikää keino, ja minä panen sen täytäntöön, kunhan mies vain ei kuole, sillä Mercedes on uhannut tappaa itsensä, jos Dantès kuolee.
Caderousse, jonka pää oli painunut pöytää vastaan, kohotti otsansa ja katsoi raskain ja harhailevin silmin Fernandiin ja Danglars'iin.
– Tappaa Dantès, sanoi hän. – Kuka puhuu täällä Dantèsin tappamisesta? Minä en sitä salli. Hän on minun ystäväni. Tänä aamuna hän tarjoutui jakamaan rahansa minun kanssani, niin kuin minäkin olen jakanut hänen kanssaan. Minä en tahdo, että Dantès tapetaan.
– Ja kuka täällä puhuu hänen tappamisestaan, tyhmeliini, sanoi Danglars. – Mehän laskimme täällä ainoastaan leikkiä. Juo hänen terveydekseen, sanoi hän täyttäen Caderoussen lasin, – ja jätä meidät rauhaan.
– Niin, niin, Dantèsin terveydeksi! sanoi Caderousse tyhjentäen lasinsa.
– Hänen terveydekseen … hänen terveydekseen … noin!
– Mutta mikä on keino … se keino? sanoi Fernand.
– Ettekö vielä ole sitä keksinyt?
– En, tehän sen lupasitte keksiä.
– Se on totta, jatkoi Danglars. – Ranskalaiset voittavat siinä suhteessa espanjalaiset, että espanjalaiset hautovat, mutta ranskalaiset keksivät.
– Keksikää siis, sanoi Fernand kärsimättömänä.
– Viinuri, huusi Danglars, – kynä, mustetta, paperia!
– Kynä, mustetta, paperia! mutisi Fernand.
– Niin, olen tilinpitäjä. Kynä, muste ja paperi ovat minun työkalujani. En osaa tehdä mitään ilman työkalujani.
– Kynä, mustetta ja paperia! huusi Fernand vuorostaan.
– Kaikki, mitä tarvitsette, on tuolla pöydällä, sanoi viinuri, osoittaen pyydettyjä esineitä.
– Tuokaa ne sitten tänne.
Viinuri otti paperin, kynän ja musteen ja laski ne lehtimajan pöydälle.
– Minä ajattelen, sanoi Caderousse ja laski kätensä paperin päälle, – että näiden avulla voi tappaa miehen varmemmin, kuin jos väijyisi häntä metsässä surmatakseen hänet! Olen aina pelännyt kynää, mustepulloa ja paperiliuskaa enemmän kuin miekkaa tai pistoolia.
Читать дальшеИнтервал:
Закладка:
Похожие книги на «Monte-Criston kreivi»
Представляем Вашему вниманию похожие книги на «Monte-Criston kreivi» списком для выбора. Мы отобрали схожую по названию и смыслу литературу в надежде предоставить читателям больше вариантов отыскать новые, интересные, ещё непрочитанные произведения.
Обсуждение, отзывы о книге «Monte-Criston kreivi» и просто собственные мнения читателей. Оставьте ваши комментарии, напишите, что Вы думаете о произведении, его смысле или главных героях. Укажите что конкретно понравилось, а что нет, и почему Вы так считаете.