Oliver Goldsmith - Wakefieldin kappalainen
Здесь есть возможность читать онлайн «Oliver Goldsmith - Wakefieldin kappalainen» — ознакомительный отрывок электронной книги совершенно бесплатно, а после прочтения отрывка купить полную версию. В некоторых случаях можно слушать аудио, скачать через торрент в формате fb2 и присутствует краткое содержание. Жанр: foreign_antique, foreign_prose, на финском языке. Описание произведения, (предисловие) а так же отзывы посетителей доступны на портале библиотеки ЛибКат.
- Название:Wakefieldin kappalainen
- Автор:
- Жанр:
- Год:неизвестен
- ISBN:нет данных
- Рейтинг книги:4 / 5. Голосов: 1
-
Избранное:Добавить в избранное
- Отзывы:
-
Ваша оценка:
- 80
- 1
- 2
- 3
- 4
- 5
Wakefieldin kappalainen: краткое содержание, описание и аннотация
Предлагаем к чтению аннотацию, описание, краткое содержание или предисловие (зависит от того, что написал сам автор книги «Wakefieldin kappalainen»). Если вы не нашли необходимую информацию о книге — напишите в комментариях, мы постараемся отыскать её.
Wakefieldin kappalainen — читать онлайн ознакомительный отрывок
Ниже представлен текст книги, разбитый по страницам. Система сохранения места последней прочитанной страницы, позволяет с удобством читать онлайн бесплатно книгу «Wakefieldin kappalainen», без необходимости каждый раз заново искать на чём Вы остановились. Поставьте закладку, и сможете в любой момент перейти на страницу, на которой закончили чтение.
Интервал:
Закладка:
Seuraavana aamuna tuli mr Burchell taaskin meille. Nuo hänen tiheät käyntinsä eivät minua oikein miellyttäneet, ja siihen minulla oli omat syyni, mutta enhän kumminkaan saattanut kieltää häneltä seuraa ja sijaa takkani ääressä. Työtä hän tosin teki enemmän kuin minkä hänen kestittämisensä maksoi, sillä ripeästi hän puuhasi yhdessä meidän kanssamme, oli nenimmäisenä niittämässä ja päällimmäisnä pieleksellä. Sitä paitsi oli hänellä aina jotain hauskaa sanottavana ajan ratoksi ja työssä virvoitukseksi. Hän oli kerrassaan niin omituinen ja järkevä, että minä pidin hänestä, nauraen ja säälien häntä samalla. Ainoa, mikä minusta oli vastenmielistä, oli hänen kernas silmänsä minun tyttäreeni. Hän tapasi sanoa häntä leikillään pikku morsiamekseen, ja milloin hän kummallekin tyttöselle nauhakimpun toi, sai Sofia aina kauniimman. En tiedä, mikä lienee syynä ollutkaan, mutta päivä päivältä hän vaan kävi miellyttävämmäksi, hänen älynsä esiintyi yhä loistavampana ja hänen yksinkertaisuutensa tiesi yhä enemmän syvää elämän viisautta.
Me söimme ateriat ulkona niityllä. Pöytäliina levitettiin kahisevain heinäin päälle, ja siinä sitä sitten istuttiin tai paremmin sanoen loiottiin yksinkertaisen aterian ympärillä. Mr Burchell piti huolta siitä, että kaikki olivat hilpeällä mielin. Hauskuuden lisäksi viserteli rastaspari kilpaa läheisissä pensaissa, kesy punakerttu tuli noukkimaan murenoita käsistä, ja jok'ainoa ääni oli kuin rauhan kajahdusta.
– Aina kun tällä tapaa istutaan, – virkkoi Sofia, – aina johtuvat mieleeni ne kaksi lempiväistä, jotka, niinkuin mr Gay niin kauniisti kuvailee, toisiansa syleillen kuolivat salaman iskeminä. Siinä on jotain niin liikuttavaa tuossa kuvauksessa, että olen satakin kertaa lukenut sen yhä uudestaan ja aina yhtä suurella ihastuksella.
– Minun mielestäni, – virkkoi poikani, ovat kauniimmatkin kohdat siinä koko joukon heikommat kuin Ovidion Acis ja Galateassa. Roomalainen runoilija osaa paremmin käyttää vastakohtia , ja tästä, jos se vain taiteellisesti käsitellään, riippuu liikuttavan kuvauksen koko voima.
– Merkillistä, – arveli mr Burchell, – kuinka nuo teidän mainitsemanne runoilijat ovat, kumpikin kotimaassansa, samalla tavalla kehittäneet runoaistia väärään suuntaan, sullomalla säkeet täyteen epiteetejä. Vähempikykyiset ovat huomanneet helpoksi matkia heidän puutteitansa, ja runous Englannissa, niinkuin keisarikunnan viimeisinä aikoina Roomassakin, ei ole muuta kuin kokoelma loistavia kuvia, vailla suunnitelmaa ja keskinäistä yhteyttä, kokonainen jono epiteetejä, jotka helähtävät kauniilta, mutta eivät kohota tunnetta. Mutta, hyvä neiti, muita tässä moittiessani, te kenties katsotte asianmukaiseksi, että annan teille tilaisuutta maksaa samalla mitalla. Enkä minä tätä huomautusta olisi tehnytkään, ellei olisi tarkoitukseni siten päästä esittämään tälle seuralle ballaadia, jossa, niin virheellinen kuin se muutoin onkaan, ei ainakaan ole edellä mainituita vikoja.
"Käy kanssain laaksoon, erakko,
Ja tuonne näytä tie,
Miss' säde tuikkain viittoaa.
Siell' armasta niin lie…
"Ma väsyksissä harhailen,
Mua painaa, uuvuttaa…
Tääll' erämaata seuraa vain
Taas uusi erämaa."
– Ei sinne, poikain! – vanhus huus.
– Siell' on niin synkkää, voi!
– Se virvatult' on pettävää.
– Sielt' turmios ääni soi.
– Kas tuolla mulla maja pien'.
– Käy vieraakseni vaan!
– On vähät siellä varat, mut
– Ne mielin hyvin jaan.
– Yöks sinne jää, ja minkä voi,
– Sen talo tarjookin:
– Olk'vuoteen, leipää, lepoa
– Ja siunaukseinkin.
– Tuoll' laitumilla laumat käy.
– Ne multa rauhan saa.
– Minua Herra armahti:
– Niit' tahdon armahtaa.
– Mä vuorten rintehiltä vain
– Saan niukan ravinnon.
– On yrtit, heelmät ruokanain,
– Ves' juomanani on.
– Käy, vieras, huoles heitä pois
– Ja mustat murehet!
– Maan lapsen tarpeet vähät on
– Ja lyhyt-aikaiset.
Niin lempeet oli sanat nuo
Kuin kaste taivainen,
Ja nöyrin mielin matkamies
Nyt seuras mökillen.
Syvällä syliss' erämaan
Pien' mökki piilee tuo.
Ja turvan, levon rauhaisan
Se eksyneelle suo.
Ei vartijoita varastot
Vähäiset kaipaakaan:
Siell' oven aukas vieraillen
Puusalpa heikko vaan.
Jo lepoon kutsuu illansuu.
Nyt tulta takkahan!
Ja ehtoollista erakko
Käy rakentamahan.
Hän leipää, hedelmiä tuo
Hymyillen pöytähän,
Ja pitkän illan ratoksi
Satuja kertoo hän.
Ja lattialla leikkiään
Lyö kissa kehräten,
Ja sirkka laulaa raossaan,
Tuli räiskii iloinen.
Mut vieraan kasvot yhä vaan
Hymyä vaille jää.
Suru painaa häntä syvä niin…
Hän itkuun hyrähtää.
Ja syvä suru täytti myös
Erakon sydämen.
– Mikä huoli rintaas rasittaa?
– Oi virka, poikanen!
– Läksitkö linnain loistavain
– Sä huolta karkuhun?
– Vai ystävätkö pettivät,
– Vai petti armas sun?
– Voi, rakkauden riemu on
– Niin halpaa, haihtuvaa.
– Mut kahta halvempi on hän,
– Ken sitä armastaa.
– On nimi vain tuo "ystävyys",
– Se tyyten tenhoo sun,
– Ihanaan uneen painaa, mut
– Herättää itkuhun.
– Ja rakkaus pelkkä hely on,
– On lelu tyttöjen.
– Kenties se viihtyä vielä vois
– Pesässä kyyhkysten.
– Hyi poika! Huoles heitä pois!
– Älä luota naisiin! – Sen
Kun lausui hän, niin puna nous
Jo pojan poskillen.
Ja kas! Uus kauneus elähti
Nyt vieraan kasvoihin,
Niin ihana kuin aamun koi
Ja yhtä kerkeekin.
Mitä tietää katse karttava
Ja povi aaltoisa?
Kas! Poika lempiväinen tuo
On – impi ihana!
"Voi, kurjalle sä anteeks suo!"
Huus' impi tuskissans'.
"Tän huoneen saastutin mä, voi,
Miss' asut Herras kanss'!
"Mun tyttö raukan lempi vain
Se saattoi kulkemaan.
Ha'in rauhaa, mutta löysinkin
Mä epätoivoa vaan.
"Rannalla Tynen asuttiin
Kanss' armaan taattosein.
Kaikk' aarteet linnan säädetty
Mun oli omaksein.
"Mua kodist' armaast' ottamaan
Moni ritar' uljas riens.
Ken lemmestä, ken rikkaun vuoks
Se sinne ohjas tiens.
"Muassa muitten usein näin
Myös nuoren Edwinin,
Mut lempeään ei pukenut
Hän koskaan sanoihin.
"Varoja, valtaa vailla hän,
Ja halp' ol' pukukin,
Mut viisas, uljas oli hän —
Siks' mulle rakkahin.
"On armas aamun aurinko
Ja kaste hiljainen,
Mut armahampi Edwinin
Olj sydän herttainen
"Puu väikkyy kasteen helmissä,
Mut väikkyy hetken vaan:
Hän kaste oli, mut mua voi!
Mä väikyin hetken vaan.
"Ma liehuin kevytmiellä niin,
Mun syömen' ilkamoi:
Kun lemmen tuskaa kärsi hän,
Se mulle riemun toi.
Интервал:
Закладка:
Похожие книги на «Wakefieldin kappalainen»
Представляем Вашему вниманию похожие книги на «Wakefieldin kappalainen» списком для выбора. Мы отобрали схожую по названию и смыслу литературу в надежде предоставить читателям больше вариантов отыскать новые, интересные, ещё непрочитанные произведения.
Обсуждение, отзывы о книге «Wakefieldin kappalainen» и просто собственные мнения читателей. Оставьте ваши комментарии, напишите, что Вы думаете о произведении, его смысле или главных героях. Укажите что конкретно понравилось, а что нет, и почему Вы так считаете.