Leo Tolstoy - Sota ja rauha I

– La balance y est … 21 21 Tilit ovat selvät. Kirveenhamaralla saksalainen elonsa pui, conime dit le proverbe , 22 22 Kuten sananlasku sanoo. – sanoi Shinshin vieden merenvahan toiseen suupieleensä ja iskien kreiville silmää.

Kreivi remahti nauramaan. Muut vieraat, huomattuaan Shinshinin puhelemassa, lähestyivät kuuntelemaan. Berg ei huomannut pilkkaa eikä kuuntelijain välinpitämättömyyttä, jatkoi vain kertomustaan, miten hän kaarttiin siirtymällä oli päässyt arvoasteen edelle koulutovereistaan, miten komppanian päällikkö sodassa voi kaatua, ja hän, jäätyään vanhimmaksi upseeriksi, voi helposti tulla komppanian päälliköksi, ja miten kaikki rykmentissä hänestä pitävät, ja miten hänen isänsäkin on häneen tyytyväinen. Berg nähtävästi nautti kertomuksestaan, ja näytti niinkuin hän ei edes olisi aavistanutkaan, että toisillakin saattoi olla omat harrastuksensa. Mutta kaikki, mitä hän kertoi, oli niin herttaisen säädyllistä, ja hänen nuorekas itsekkyytensä niin luontevan ilmeistä, että hän riisti kuuntelijoiltaan aseet.

– No, batjushka, te menestytte kaikkialla, olette sitten jalka- tai hevosväessä; sen teille ennustan, – sanoi Shinshin, taputtaen häntä olalle ja laskien jalkansa sohvalta.

Berg hymyili iloisena. Kreivi ja hänen jälissään vieraat lähtivät vierashuoneeseen.

Oli tuollainen kutsupuolisten edellinen aika, jolloin vieraat eivät enää antaudu pitkiin keskusteluihin odotellessaan einepalaa, mutta pitävät sentään velvollisuutenaan liikuskella ja puhella, osoittaakseen, miten kärsivällisesti he odottavat aterian alkamista. Isäntäväki katsahtelee ovelle ja vaihtaa vähäväliä keskenään silmäyksiä. Näistä katseista koettavat vieraat arvata, ketä tahi mitä odotetaan: mahtavaa myöhästynyttä sukulaistako, vai viivähtänyttä ruokalajia?

Pierre saapui aivan viime tingassa ja istuutui kömpelösti ensimäiselle tapaamalleen nojatuolille keskelle vierashuonetta, ollen kaikkien tiellä. Kreivitär koetti puhella hänen kanssaan, mutta hän vastaili lyhyesti kaikkiin kysymyksiin, katsellen naivisti ympärilleen lasiensa läpi, aivan kuin olisi jotakuta etsiskellyt silmillään. Hän teki seuraan kiusallisen vaikutuksen, mutta itse hän sitä ei lainkaan huomannut. Suurin osa vieraista tiesi hänen karhujuttunsa ja katseli sentähden uteliaana tätä kookasta, paksua ja rauhallista miestä, ihmetellen miten tällainen vetkistelijä ja nuhjus on saattanut tehdä sellaisen kepposen poliisille.

– Olette hiljan saapunut? – kysyi häneltä kreivitär.

– Oui, madame , – vastasi Pierre, katsellen ympärilleen.

– Oletteko tavannut mieheni?

– Non, madame . – Hän hymähti aivan sopimattomaan aikaan.

– Tehän olette aivan hiljan ollut Pariisissa? Siellä, luulen, on sangen mieltäkiinnittävää.

– Sangen mieltäkiinnittävää.

Kreivitär vilkasi Anna Mihailovmaan. Tämä käsitti, että häntä pyydetään haastelemaan tämän nuorukaisen kanssa, ja istuuduttuaan Pierren vierelle hän alkoi puhua tämän isästä; mutta samoin kuin kreivittärelle vastaili Pierre Anna Mihailovnallekin vain sangen lyhyeen. Vieraat olivat vilkkaassa sananvaihdossa. "Rasumovskit… Se oli hurmaavaa… Te olette erittäin ystävällinen… Kreivitär Apraksin…" kuului eri haaroilta. Kreivitär nousi nojatuolistaan ja lähti saliin.

– Maria Dmitrijevna? – kuului salista kreivittären ääni.

– Hänpä juuri, – vastasi karkea naisääni, ja samassa astui vierashuoneeseen Maria Dmitrijevna.

Kaikki neitoset, vieläpä rouvatkin, vanhimpia lukuun ottamatta, kavahtivat seisaalleen. Maria Dmitrijevna seisahtui ovelle ja pyylevänä seisoi hän siinä, viisikymmenvuotinen harmaakutrinen pää korkealla. Hän katsahti tutkivasti vieraisiin ja korjaili rauhallisena leveitä hihojaan aivan kuin aikoisi ne kääriä. Maria Dmitrijevna puhui aina venättä.

– Rakkaalle nimipäiväin viettäjälle ja hänen lapsukaisilleen onnea, – hän sanoi kovalla, miehekkäällä äänellään, joka saattoi kaikki muut äänet kuulumattomiksi. – Entäs sinä, vanha syntinen, – sanoi hän kreiville, joka suuteli hänen kättään, – tietenkin on sinun ikävä Moskovassa? ei ole kai, missä huhtoisit koirinesi? Mutta mitäpäs sille teet, batjushka, mutta kylläpäs nämä lintuset varttuvat… – Hän viittasi neitosiin. – Tahdot tai et, sulhasia on heille hankittava.

– No, entäs sinä, kasakkani? (Kasakaksi kutsui Maria Dmitrijevna Natashaa) – puhui hän, hyväillen kädellään Natashaa, joka rohkeasti ja iloisena oli tullut suutelemaan hänen kättään. – Tiedän, että äksy olet tytöksi, mutta pidän sinusta kumminkin.

Hän otti mahdottoman suuresta työlaukustaan päärunan muotoiset ametistiset korvarenkaat ja annettuaan ne Natashalle, jonka kasvot nimipäiväin johdosta loistivat ja olivat tulipunaiset, hän heti kääntyi Pierreen.

– Hee, Hee! rakkaani! tulehan tänne, – hän sanoi teeskennellyn hiljaisella ja vienolla äänellä. – Tulehan, rakkaani…

Ja uhkaavana hän kiersi hihojaan entistään ylemmäs. Pierre meni hänen luokseen, katsellen naivisti lasiensa läpi.

– Käy lähemmäs, käy lähemmäs, rakkaani! Minä ainoa isällesikin sanoin totuuden, kun tarvittiin, ja Jumala käskee sinullekin sanomaan.

Hän vaikeni hetkiseksi. Kaikki olivat vaiti, odotellen, mitä tuleman piti, sillä he tiesivät, että olivat kuulleet vasta alkulauseen.

– Hyvä olet, ei ole moittimista! kelpo poika!.. Isä viruu kuolinvuoteellaan, mutta hän huvitteleikse, ajattaa poliisia karhun selässä. Häpeä, batjushka, häpeä! Parempi kun menisit sotaan. Hän käänsi Pierrelle selkänsä ja tarttui kreivin käsivarteen. Kreivi pidättyi vaivoin nauruista.

– No, eiköhän käydä jo puolisille, luulenpa, että on jo aika? – sanoi Maria Dmitrijevna.

Edellä kulkivat kreivi ja Maria Dmitrijevna; sitten kreivitär husaari-everstin käsivarressa. Anna Mihailovna – Shinshinin kanssa. Berg tarjosi käsivartensa Veralle. Hymyilevä Julie Karagin kulki Nikolain käsivarressa. Heitä seurasi paria koko salin pituudelta, ja viimeisinä tulivat yksitellen lapset, kotiopettajat ja kotiopettajattaret. Palvelijat alkoivat hyöriä, tuolit kolisivat, parvekkeelta alkoi kuulua soittoa, ja vieraat asettuivat paikoilleen. Kreivin koti-orkesterin säveleet sulautuivat veitsien ja kahvelien kilinään, vieraiden ääniin ja palvelijain hiljaisiin askeliin. Pöydän toisessa päässä istui kreivitär. Hänen oikealla puolellaan Maria Dmitrijevna, vasemmalla Anna Mihailovna ja muut naisvieraat. Toisessa päässä kreivi, vasemmalla husaari-eversti, oikealla Shinshin ja sitten muut miesvieraat. Pöydän toisella sivustalla istui varttunut nuoriso: Vera Bergin vieressä, Pierre Boriksen vieressä; toisella sivustalla – lapset, kotiopettajat ja opettajattaret. Kristallipullojen ja hedelmämaljakkojen takaa kreivi katseli vaimoaan ja tämän keltaisilla nauhoilla koristettua tanua ja täytteli uutterasti naapureittensa laseja, muttei sentään omaansakaan unohtanut. Myöskin kreivitär ananasien takaa heitteli merkitseviä silmäyksiä mieheensä, jonka kalju ja kasvot hänen mielestään kävivät yhä punakammiksi ja yhä selvemmin alkoivat eroittautua harmaista hapsista. Naisten puoleisessa pöydän päässä kävi tasainen löperrys, miesten puolisessa kävi puhe yhä äänekkäämmäksi, etenkin oli äänessä husaari-eversti, joka söi ja joi vankasti, käyden yhä punakammaksi, niin että kreivi jo mainitsi hänet esikuvaksi, kehoittaessaan muita vieraita syömään ja juomaan. Berg puhui hellästi hymyillen Veralle rakkaudesta, miten tämä tunne ei ole maasta, vaan taivaista peruisin. Boris nimitteli uudelle ystävälleen Pierrelle pöydässä istuvia vieraita ja katsahti vähäväliä pöydän vastakkaisella sivustalla istuvaan Natashaan. Pierre puheli vähän, tarkasteli outoja kasvoja ja söi vahvasti. Liemiruo'ista, joista hän valitsi kilpikonnaliemen kalapiiraan kanssa, pyihin saakka hän ei jättänyt maistamatta ainoatakaan ruokalajia. Hyvältä maistuivat hänelle myös viinit, joita hovimestari lautasliinaan käärityistä pulloista salaperäisenä tarjoeli vieruskumppalin olan takaa, lausuen joko "kuivaa madeiraa", tai "unkarilaista," tai "Reinin viiniä". Pierre ojensi hovimestarille ensimäisen käsiinsä sattuneen kreivin nimikirjaimilla varustetun kristallilasin, joita kunkin vieraan eteen oli asetettu neljä, ja joi tyytyväisenä, katsellen yhä ystävällisemmän näköisenä vieraita. Natasha, joka istui hänen kohdallaan pöydän vastakkaisella sivustalla, katseli Borista, kuten katselevat kolmentoista vuotiaat tyttöset poikaan, jolta hetki sitten ovat saaneet ensimäisen suutelon ja johon ovat rakastuneet. Hänen katseensa kääntyi toisinaan Pierreenkin, ja tämän lystikkään, vilkkaan tyttösen katse oli aina vähällä saattaa hänet nauramaan, vaikkeikaan hän käsittänyt miksi.