Turgenev Ivan - Isät ja lapset
Здесь есть возможность читать онлайн «Turgenev Ivan - Isät ja lapset» — ознакомительный отрывок электронной книги совершенно бесплатно, а после прочтения отрывка купить полную версию. В некоторых случаях можно слушать аудио, скачать через торрент в формате fb2 и присутствует краткое содержание. Жанр: literature_19, Русская классическая проза, Классическая проза, на финском языке. Описание произведения, (предисловие) а так же отзывы посетителей доступны на портале библиотеки ЛибКат.
- Название:Isät ja lapset
- Автор:
- Жанр:
- Год:неизвестен
- ISBN:нет данных
- Рейтинг книги:5 / 5. Голосов: 1
-
Избранное:Добавить в избранное
- Отзывы:
-
Ваша оценка:
- 100
- 1
- 2
- 3
- 4
- 5
Isät ja lapset: краткое содержание, описание и аннотация
Предлагаем к чтению аннотацию, описание, краткое содержание или предисловие (зависит от того, что написал сам автор книги «Isät ja lapset»). Если вы не нашли необходимую информацию о книге — напишите в комментариях, мы постараемся отыскать её.
Isät ja lapset — читать онлайн ознакомительный отрывок
Ниже представлен текст книги, разбитый по страницам. Система сохранения места последней прочитанной страницы, позволяет с удобством читать онлайн бесплатно книгу «Isät ja lapset», без необходимости каждый раз заново искать на чём Вы остановились. Поставьте закладку, и сможете в любой момент перейти на страницу, на которой закончили чтение.
Интервал:
Закладка:
Fênitshka nousi seisomaan ja katseli häntä arasti.
– Tuopas on kerrassaan sievä lapsi, – jatkoi Bazârow. – Olkaa huoleti, ei mull' ole silmät noidan silmät. Miksikäs sillä posket noin hehkuu? Hampaitako saa?
– Niin, – vastasi Fênitshka, – neljä on jo puhjennut, ja nyt on ikenet taas pöhössä.
– Näyttäkääs … älkää peljätkö; minä olen tohtori. Bazârow otti lapsen syliinsä, ja kovin kummastelivat niin Fênitshka kuin Dunjâshakin, ett'ei poika pyristellyt vastaan eikä ensinkään vierastanut.
– Jaha, jaha… Kaikki on niinkuin olla pitää: poika saa uhkeat hampaat. Jos mitä joskus sattuu, pankaa sana minulle. Oletteko te itse terve?
– Terve olen, Jumalan kiitos.
– Jumalan kiitos; sehän onkin paras kaikista. Entäs te? – lisäsi Bazârow, kääntyen Dunjâshaan.
Dunjâsha, tyttönen tuikea tuvassa ja rasavilli tanhualla, tirskautti vaan, eikä vastannut mitään.
– No niin. Tuoss'on pulska prinssinne. Fênitshka otti pojan syliinsä.
– Että hän viihtyi teillä niin hyvin! – virkkoi hän puoliääneen.
– Minulla viihtyy lapset aina, – vastasi Bazârow; mull' on tiedossani taika semmoinen.
– Lapset tuntee kyllä, kuka heitä rakastaa, – huomautti Dunjâsha.
– Se on vissi se, – vahvisti Fênitshka. – Niinkuin Mitjakin: välisti ei menisi vieraan syliin, ei vaikka.
– Entäs minun? – kysäsi Arkâdi, joka oli seisonut kotvan aikaa taampana ja nyt läheni lehtimajaa.
Hän kurotti kätensä Mitjaa kohti, mutta poikanen kääntyi pois ja rupesi uikuttamaan. Fênitshka joutui hämille.
– Kylläpähän tulee vielä, jahka tottuu, – virkkoi Arkâdi suopeasti. Ystävykset läksivät lehtimajasta.
– Mikä hänen nimensä olikaan? – kysyi Bazârow.
– Fênitshka … Feodôsia.
– Entäs isännimeltä? Pitäähän se tietää sekin.
– Nikolâjewna.
– Bene . Minua miellyttää hänessä se, ett'ei hän kainostele liiaksi. Toinen kukaties juuri moittisi häntä siitä. Joutavia! Mitäs siinä olisi kainostelemista? Hän on äiti, ja niinmuodoin hän on oikeassa.
– Hän on kyllä oikeassa, – virkkoi Arkâdi, – mutta isä…
– Isä on oikeassa kanssa, – keskeytti Bazârow.
– Ei minun mielestäni.
– Niin, niin: yksi perillinen lisää, se nähkääs harmittaa meitä hiukan.
– Ettes häpeä, luullessasi minun ajattelevan tuollaista! – huudahti Arkâdi kiivaasti. – En minä siltä kannalta katso isän olevan väärässä; isän pitäisi minun mielestäni naida hänet.
– Vai niin, vai niin! – virkkoi Bazârow tyynesti. – Kas kuinka me ollaankaan jalomielisiä! Sinun mielestäsi siis avioliitolla on vielä jotain merkitystä. Sitä en olisi sinulta odottanut.
Ystävykset astuivat muutamia askeleita ääneti.
– Minä olen nähnyt kaikki sinun isäsi laitokset, – puheli taas Bazârov. – Karja on kehnoa ja hevoset työllä tapetuita. Rakennukset ne hiukan rasahtelevat nekin, työväki on laiskaa ja vetelää, mutta vouti se on joko tomppeli tai veijari, en ole vielä päässyt perille, kumpaako.
– Kovinhan sinä olet ankara tänään, Jevgêni Vasíljitsh.
– Ja kunnonkin talonpojat ne vielä saavat isäsi puijatuksi, usko pois. Ilmankos sananlasku sanoo: "Venäläinen musikka pistää Jumalankin poskeensa."
– Minä alan olla yhtä mieltä sedän kanssa, – virkkoi Arkâdi: – sinulla on kerrassaan huono ajatus venäläisistä.
– Jopa sitten jotain! Ei venäläisessä muuta hyvää olekaan kuin se, että hänellä on peräti huono ajatus itsestään. Kaks kertaa kaks on neljä – se se jotain on; muu kaikki on hölynpölyä.
– Luontokin? – virkkoi Arkâdi, miettiväisenä katsellen tuonne kauas yli moniväristen peltojen, joihin mailleen jo kallistuva aurinko loi kaunista, lempeätä valoa.
– Ja hölynpölyä se on luontokin, siinä merkityksessä, jossa sinä sitä käsität. Ei luonto ole mikään temppeli; paja se on ja ihminen seppänä siinä.
Samassa kuului kartanosta viivähteleviä violoncellon säveleitä. Joku siellä soitti tunteellisesti, vaikka epävarmalla kädellä, Schubertin Träumereitä, ja hunajana hajaantui ilmassa suloinen melodia.
– Mitäs tuo on? – kysyi Bazârow kummastellen.
– Isä soittaa.
– Soittaako sinun isäsi celloa?
– Kyllä.
– Mutta kuinka vanha hän on?
– Neljäkymmentä neljä. Bazârow räjähti nauramaan.
– Mitäs sinä naurat?
– No mutta, hyvä ystävä! Mies viidennellä viidettä, pater familias , asuu täällä maan sydänmaassa ja – soittaa celloa!
Bazârow nauraa hohotti edelleen, mutta Arkâdi, niin syvästi kuin kunnioittakaan mestariansa, ei tällä kertaa edes myhähtänytkään.
X
Kului pari viikkoa. Elämä Mârjinossa kulki kulkuansa: Arkâdi vietti makean leivän päiviä, Bazârow teki työtä. Talossa olivat jo kaikki ennättäneet tottua häneen, hänen leväperäiseen menettelytapaansa, hänen jyrkkäpuheisuuteensa. Fênitshka varsinkin oli jo niin tutustunut häneen, että yöllä kerran käski herättää hänet: Mitja oli saanut suonenvetoja. Ja Bazârow tuli, tapansa mukaan, puoleksi leikkiä laskien, puoleksi haukotellen, istui hänen luonaan parisen tuntia ja sai lapsen entiselleen.
Pâvel Petrôwitsh sitä vastoin oli ruvennut vihaamaan häntä koko sydämensä pohjasta, pitäen häntä röyhkeänä, öykkärinä, kyynillisenä miehenä, plebeijinä. Hän aavisteli, ett'ei Bazârow pidä häntä arvossa, melkeinpä halveksii häntä, – häntä, Pâvel Kirsânowia!
Nikolai Petrôwitsh pelkäili hiukan tätä nuorta "nihilistiä", epäillen, tokko hänen vaikutuksensa Arkâdiin lienee hyvinkään edullista, mutta mielellään hän kuunteli Bazârowia, mielellään oli läsnä hänen fyysillis-kemiallisissa kokeissaan. Bazârow oli tuonut mikroskopin mukanaan ja hääräili tuntimäärin sen ääressä.
Palvelijat olivat hekin kiintyneet häneen, vaikka hän usein teki heistä pilkkaakin. He tunsivat, että siinä se on sentään meikäläinen mies eikä herra. Dunjâsha se mielellään nauraa hihitteli hänen kanssaan, ja heitti häneen vihjaavia silmäyksiä, juosta puikahdellessaan hänen ohitsensa. Pjotr, mies peräti itserakas ja typerä, otsa alati rypyssä, mies, jonka ainoa ansio oli siinä, että osasi katsoa ihmisiä kohteliaasti silmiin ja sai tavaamalla kirjasta selvän ja usein harjaili tukkaansa, – hänkin rupesi myhähtelemään ja kirkastui kasvoiltaan, milloin vain Bazârow kiinnitti häneen huomiota. Palvelusväen pojat ne juoksentelivat "tohtorismiehen" perässä kuin pienet koirat. Ukko Prokôfjitsh se vain ei sietänyt häntä. Tuiman näköisenä hän pöydässä passaili tuota "sammakonnylkijää" ja "lipilaaria", ja vakuutti, että tuo partaniekka roikale on – sika kaalismaassa. Prokôfjitsh oli tavallaan yhtä hyvä aristokraati kuin Pâvel Petrôwitshkin.
Tuli vuoden herttaisin aika, kesäkuun ensimmäiset päivät. Säät olivat ihanat. Kansaa uhkasi kyllä jälleen kolera, mutta X: n läänin asukkaat olivat jo tottuneet näkemään sitä vieraanansa. Bazârowin oli tapana nousta aamulla hyvin aikaisin ja lähteä astumaan parin kolmen virstan päähän, ei kävelemään – kävely ilman mitään tarkoitusta oli hänestä peräti vastenmielistä, – vaan keräämään kasveja ja hyönteisiä. Väliin hän otti mukaansa Arkâdinkin. Paluumatkalla he tavallisesti joutuivat väittelyyn, jossa Arkâdi useimmiten jäi alle kynsin, vaikka pitikin enemmän ääntä kuin toinen.
Kerran he olivat viipyneet tavallista kauemmin. Nikolai Petrôwitsh läksi heitä vastaan puutarhaan. Tultuansa lehtimajan kohdalle hän kuuli äkkiä nopeita askelia, ja odottelemiensa nuorten miesten puhetta. He kulkivat lehtimajan toiselta puolen eivätkä voineet nähdä häntä.
Читать дальшеИнтервал:
Закладка:
Похожие книги на «Isät ja lapset»
Представляем Вашему вниманию похожие книги на «Isät ja lapset» списком для выбора. Мы отобрали схожую по названию и смыслу литературу в надежде предоставить читателям больше вариантов отыскать новые, интересные, ещё непрочитанные произведения.
Обсуждение, отзывы о книге «Isät ja lapset» и просто собственные мнения читателей. Оставьте ваши комментарии, напишите, что Вы думаете о произведении, его смысле или главных героях. Укажите что конкретно понравилось, а что нет, и почему Вы так считаете.