Alexandre Dumas - Bragelonnen varakreivi eli Muskettisoturien viimeiset urotyöt II

"No, siinä puhut ihan paikalleen!" yhtyi d'Artagnan.

"Tai kun hupia ei ole kovinkaan yleiseen tavattavissa, tulee ainakin hankkia viihdykkeitä elämän kiusojen lohduksi."

"Ja sinä lohduttelet itseäsi?"

"Niin juuri."

"Kerrohan, millä tavoin?"

"Minä käytän kilpeä ikävystymisen torjumiseksi. Arvioin määräajan kärsivällisyydelleni, ja juuri päivää ennen kuin tunnen ikävystyväni, minä haen hauskutusta."

"Eikö se ole sen pulmallisempaa?"

"Ei."

"Ja tuon kaiken sinä olet keksinyt itseksesi?"

"Ihan itsekseni."

"Ihme ja kumma!"

"Mitä sanotte siitä?"

"Minä sanon, että sinun järkeilylläsi ei ole vertaistaan koko maailmassa."

"No niin, noudattakaakin siis minun esimerkkiäni."

"Tunnen kyllä kiusausta."

"Tehkää kuten minä."

"En parempaa pyytäisi; mutta kaikki sielut eivät ole samaa maata, ja jos minun pitäisi hauskutella sinun tavallasi, niin kenties juuri ikävystyisinkin hirmuisesti…"

"Joutavia! Koettakaahan aluksi!"

"Miten siis menetteletkään?"

"Oletteko huomannut, että minä toisinaan katoan?"

"Olen kylläkin."

"Erityiseen tapaan?"

"Niin, säännöllisin väliajoin."

"Aivan oikein! Kas vain, te olette pannut sen merkille?"

"Tottahan käsität, hyvä Planchet, että kun ihmiset näkevät toisensa jokseenkin joka päivä, toisen täytyy kaivata, kun toinen on poissa? Etkö sinä ole tietääksesikään, kun minä olen virkatoimissa?"

"Kyllä, silloin on minulla kovin tyhjää, – olen kuin ruumis ilman sielua."

"No, sen todettuamme siis jatkakaamme."

"Minä aikoina minä katoan?"

"Aina kuukauden puolivälissä ja viimeisenä päivänä."

"Ja kauanko viivyn?"

"Milloin kaksi, milloin kolme tai neljäkin päivää."

"Mitä olette luullut minun hommailevan?"

"Liikkuvan liikeasioissa."

"Ja miltä olen näyttänyt kotiutuessani?.."

"Hyvin tyytyväiseltä."

"Näettehän nyt, te sanotte sen itse: aina tyytyväiseltä. Ja mistä olette arvellut tyytyväisyyteni johtuvan?.."

"Hyvistä kaupoista, – siitä että riisisuurimain, luumujen, jauhosokerin, kuivattujen hedelmien ja siirapin osto oli onnistunut mieliksesi. Sinulla on aina ollut hyvinkin hienosteleva luonnonlaatu, Planchet, ja minä en ollenkaan ihmetellyt huomatessani sinun valitsevan alaksesi maustekaupan, joka on vaihtelevimpia ja herttaisimpia liikehaaroja, siinä kun saa käsiteliä melkein kaikkia hyvänhajuisia luonnontuotteita."

"Kauniisti sanottu, monsieur, mutta kylläpä kuitenkin kerrassaan erehdyitte!"

"Mitä – erehdyinkö?"

"Luullessanne minun siten kahdesti kuussa liikkuvan täydentelemässä varastojani. Hohoo, monsieur, kuinka hitossa on sellaista johtunutkaan mieleenne! Ho, ho, hoo!"

Ja Planchetin valtasi sellainen naurunröhötys, että d'Artagnan alkoi saada mitä häpeällisimpiä epäilyksiä älynsä pätevyydestä.

"Minun täytyy tunnustaa", sanoi muskettisoturi, "etten ole sinun tasallasi."

"Se on totta, monsieur."

"Onko?"

"Kaiketikin, koska niin sanotte; mutta yhtä suuressa arvossa minä silti edelleenkin pidän teitä."

"Hei, se on toki hyvä!"

"Niin, te olette kyllä nerokas mies, ja kun on kysymys sodasta, väijytyksistä, taktiikasta, hyökkäyksistä ja eksytysliikkeistä, – hitto, silloin eivät kuninkaat merkitse mitään teidän rinnallanne; mutta mitä tulee sielunrauhaan, ruumiillisiin tarpeisiin, elämän ryyteihin, jos niin sopii sanoa, älkää lempo soikoon puhukokaan minulle neromiehistä, monsieur, sillä he ovat omia pyöveleitänsä."

"Hyvä, Planchet!" virkkoi d'Artagnan kihelmöiden uteliaisuudesta; "sinä jännität mielenkiintoani ihan tavattomasti."

"Te olette jo nyt vähemmän ikävissänne kuin äsken, vai mitä?"

"Minua ei vaivannut ikävä, mutta hupaisemmalta kuitenkin tuntuu sinun ruvettuasi juttusille."

"Kas niin, hyvä alku! Minä parannan teidät, siitä menen takuuseen!"

"No, se kelpaa!"

"Annatte minun koettaa?"

"Heti paikalla."

"Hyvä! Onko teillä täällä hevosia?"

"On: kymmenen, kaksi-, kolmekymmentä."

"Sellaista määrää emme tarvitse, kaksi vain."

"Ne ovat käytettävissäsi, Planchet."

"Hyvä! Minä otan teidät mukaani."

"Milloin?"

"Huomenna."

"Minne?"

"Hei, te kysytte liikoja."

"Myöntänet kuitenkin, että on tärkeätä minun tietää, minne matkustan?"

"Pidättekö maaseudusta?"

"Keskulaisesti."

"Olette siis kiintynyt kaupunkilaiselämään?"

"Miten milloinkin."

"No, minä vien teidät paikkaan, joka on puolittain kaupunkia ja puolittain maaseutua."

"Hyvä!"

"Sellaiseen paikkaan, missä teillä on hauskaa, siitä olen varma."

"Erinomaista!"

"Ja on merkillinen sattuma, että juuri samasta paikasta on ikävystyminen teidät vastikään karkoittanut."

"Minut?"

"Kuolettava ikävystyminen."

"Fontainebleauko siis onkin matkamme määränä?"

"Niin, Fontainebleau."

"Sinä poikkeilet Fontainebleaussa, – sinä?"

"Niin oikein."

"Mutta mitä peijakasta sinä Fontainebleaussa teet?"

Planchet vastasi d'Artagnanille hyvin ilkikurisella silmäniskulla.

"Sinua hyväkästä, olet hankkinut sieltä maatilan?"

"Oh, vain palstan ja pikku pöksän."

"Nyt sain sinut kiinni!"

"Mutta se on totisesti siisti asumus."

"Minä pääsen Planchetin huvilaan!" huudahti d'Artagnan.

"Milloin vain suvaitsette."

"Etkö sanonut huomenna?"

"Olkoon menneeksi huomenna; sehän on jo 14. päivä eli sen päivän aatto, jona pelkään kylläännykseni alkavan. Se on siis sovittu."

"Sovittu on."

"Te lainaatte minulle hevosen?"

"Parhaani."

"Ei, otan mieluummin säyseimmän. En ole milloinkaan ollut etevä ratsastaja, kuten tiedätte itse, ja kauppiaana olen vielä jäykistynyt. Sitäpaitsi", lisäsi Planchet taaskin vilkuttaen silmäänsä, "en tahdo päätyä perille väsyksissä."

"Mikset?" kysäisi d'Artagnan umpimähkään.

"Sentähden että minulle ei siitä tulisikaan hauskaa", vastasi Planchet.

Hän nousi maissisäkiltä ja oikoi itseään niin että kaikki niveleet peräkkäin natisivat jonkunlaisena sopusointuisena rätinän sarjana.

"Planchet, Planchet!" huudahti d'Artagnan, "eipä toden totta ole koko maailmassa sinun vertaistasi nautiskelijaa! Voi, Planchet, kyllä näkee, että me emme ole vielä tynnyrillistä suolaa kuluttaneet yhdessä!"

"Kuinka niin, monsieur?"

"Kun minä en vielä tunne sinua", vastasi d'Artagnan, "ja kun alan lopullisesti uskoa, mitä jo hetkisen ajattelin silloin kun sinä Boulognessa kuristit melkein hengiltä herra Wardesin kamaripalvelijan Lubinin, nimittäin että sinä olet neuvokas mies, Planchet."

Planchet remahti itseluuloiseen nauruun, toivotti muskettisoturille hyvää yötä ja meni alas puotikamariinsa, jota hän käytti makuuhuoneenaan.

D'Artagnan otti entisen asentonsa nojatuolissa, ja hänen otsansa, joka oli tuokioksi kirkastunut, kävi nyt miettiväisemmäksi kuin milloinkaan.

Hän oli jo unohtanut Planchetin hupsutukset ja haaveet.

– Niin, – tuumi hän jälleen tarttuen niiden ajatusten lankaan, jotka vastikään kertomamme rattoisa haastelu oli keskeyttänyt, – niin, siinä ongelma:

1. saada tietää, mitä Baisemeaux merkitsee Aramikselle;

2. minkätähden Aramiksesta ei kuulu mitään;

3. missä Portos oleksii.

Näissä kolmessa kohdassa piilee koko salaisuus. Ja koska ystävämme eivät ilmaise meille mitään, – jatkoi d'Artagnan, – niin turvautukaamme omaan heikkoon älyymme. Täytyy tehdä, mitä voipi, mordioux – tai malaga! kuten Planchet sanoo.

Edellämainittuun päätökseen johduttuansa d'Artagnan seuraavana päivänä pistäysikin käymään herra de Baisemeauxin luona.