Friedrich Schiller - Kavaluus ja rakkaus

(Töytää ulos. Ferdinand seuraa häntä äänettä.)

Viides kohtaus.

Sali presidentin kodissa.

Presidenti, ritariston-risti kaulassa ja tähti rinnassa,

ja sihtieri Wurm tulevat esiin.

Presidenti. Oikein todellako rakastunut? Minun poikani! – Ei, Wurm, sitä et saa minun koskaan uskomaan!

Wurm. Teidän ylhäisyys voitte vaatia minulta todistuksia.

Presidenti. Että hän käypi niiden porvari-kutaleiden luona – puhelee tuhmuuksia – ehkäpä rupattaa vielä tunteistaankin – se on kaikki mahdollista, eikä liioin nuhdeltavaa – vaan rakastunut – ja vielä musikantin tyttöön, sanot?

Wurm. Soitto-mestari Millerin tyttäreen.

Presidenti. Onko se kaunis? – Vaan johan se on arvattavakin.

Wurm (vilkkaasti). Kauniin kappale valko-verisiä, joka, se ei ole ollenkaan liikaa, vielä parasten hovi-kaunottarienkin rinnalla ei häpeisi.

Presidenti (nauraa). Sanot, Wurm, että hän pitää tätä hempua silmällä – se on luonnollista; – vaan katsoppas, Wurmiseni, se että poikani rakastaa tätä naista, antaa minulle toivon, ett'eivät paremmatkaan rouvat tule häntä vihaamaan; näin voipi hän hovissa jotakin toimittaa. Tyttö on kaunis , sanot sinä; se on minulle mieleen, että pojallani niin muodoin on makua . Jos hän tyttö-hupakolle on naimis-lupauksia tehnyt, on vielä parempi, se osoittaa että hänellä on älyä omaan puoleensa valhella. Hänestä voipi tulla presidenti . Jos hän sitten vielä aikomuksensa voittaa! – mestarillisesti! se osoittaa, että hänellä on onnea. – Jos koko kometia sitten loppuu tervehellä pojanpojalla minulle – vielä paremmin! minä juon kanta-puuni lisäymisestä putellin malagaa enemmän, ja maksan sakon hänen kurvansa edestä.

Wurm. Minä en voi toivottaa muuta kuin että tätä putellia, teidän ylhäisyys, ette tarvitseisi juoda lohdutukseksenne.

Presidenti (vakaasti). Wurm, muista se, että jos minä kerran uskon, niin uskon minä lujasti; raivoon, kun vihastun. – Minua on hykäyttänyt se, että sinä tahdot minua ärsyttää. Että sinä kernaasti pyrit irti kanssa-kosijastasi, uskon minä helsingin hyvästi. Kun et tyttöä saa hänestä luopumaan, pitää tässä isän muka ruveta sinulle kärpäis-läpsäksi, se on helposti ymmärrettävä – ja että sinulla on niin paljo koiran-nahkaa, ilahuttaa minua oikein. – Vaan, Wurm parka, elä kuitenkaan tahdo minuakin pettää. Eläkä leikkiäsi minun kanssani tee niin pitkältä, että mun täytyy suuttua!

Wurm. Teidän ylhäisyys, antakaa anteeksi! Jospa tässä minun puoleltani olisikin, niinkuin uskotte, luulevaisuus kanssa vaikuttamassa, niin olisi se ollut ainoastaan silmissäni, ei kielelläni.

Presidenti. Ja minä kun luulin, että sitä sinussa ei olisi ensinkään! Tuhma pöllö sinä, mitä koskee se sinuun, jos talarin saat uutena myntistä eli vähän pidettynä raha-mieheltä. Sinä voit lohduttaa itseäsi täkäläisen aatelin esi-merkillä; meidän säädyssä tehdään harva naimis-kauppa, jossa ei vähintään puoli-kymmentä häävieraista – eli kuitenkin palvelijoista – voisi tarkoin sanoa, minkä-lainen sulhasen paratiisi on.

Wurm (kumartaa). Siinä asiassa olen minä mieleltäni porvarin-tapainen.

Presidenti. Muuten saat sinä pian tilaisuuden kanssa-kosijallesi antaa pilkkansa kauniimmalla tavalla takaisin. Paraillaan on ruhtinan kabinetissä se aie, että, uuden ruhtinattaren tullessa, lady Milfordille näyn vuoksi annetaan eronsa; saadaksemme petos täydelliseksi pitää meidän lady naittaa. Sinä tiedät, Wurm, kuinka suuresti minun valtani nojaupi ladyn vallalle – kuinka yli-pään minun väkevimpinä ponnistiminani ruhtinan himot ovat. Ruhtinas etsii nyt miestä Milfordille. Joku toinen voipi tulla, tehdä kaupan, neidon kanssa ruhtinan suosion kiskoa puoleensa, tulla hänelle välttämättömän tarpeelliseksi – Mutta näin ei saa käydä. Ruhtinan pitää edellensäkin pysyä minun heimoni verkoissa, ja sen tähden pitää minun poikani naida Milfordin. – Ymmärsitkö?

Wurm. Kuinka silmiäni kirvelee – Tässäpä toki presidenti näytti, että isä on vaan vasta-alottelija häntä vastaan. Vaan jos majuori teille rupee yhtä kuuliaiseksi pojaksi , kuin te hänelle olette hellä isä , niin tuskin aikeestanne tulee mitään.

Presidenti. Kaikeksi onneksi ei minulla koskaan ole ollut hätää aikeitteni onnistumisesta, missä vaan on käynyt sanoa: sen pitää niin olla! – Vaan tämäpä saattaa meidät, Wurm, takaisin taannoiseen kysymykseen. Jo tänä päivänä tahdon pojalleni ilmoittaa hänen naimisensa lady Milfordin kanssa. Se katsanto, jolla hän tämän ilmoituksen ottaa vastaan, on sitten minulle osoittava, onko sinun luulossasi perää vai ei.

Wurm. Teidän ylhäisyysenne, antakaa anteeksi! se surullinen katsanto, jonka hän varmaan tulee teille näyttämään, saattaa tulla yhtä hyvin sen morsiamen tähden, jonka hänelle annatte, kuin sen tähden, jonka häneltä otatte. Olkaa hyvä, pankaa hänet kovempaan koettelemukseen. Valitkaa hänelle kaikkein paras tyttö maassa, ja jos hän suostuu, niin pitäkää sihtieri Wurmia kolme vuotta raudoissa.

Presidenti (puree huuliaan.) Saatana!

Wurm. Niin se on! Tytön äiti, joka on tuhma tuhnus, rupatti minulle typeryydessään kaikki tyyni.

Presidenti (kävelee edes takaisin, painellen vihaansa alas). Jo tänä aamuna!

Wurm. Elkää kuitenkaan unhottako, ylhäisyys, että majuori on minun päällikköni poika!

Presidenti. Sinua ei mainita, Wurm.

Wurm. Ja että kun minä autan teitä irti miniästä, joka ei ole mieluinen —

Presidenti. Niin tulee minun auttaa sinua saamaan vaimo? Muistan senkin, Wurm!

Wurm (kumartaa hyvillään). Ijäti teidän, armollinen herra!

(On pois lähtemässä.)

Presidenti. Mitä tuonnoin sinulle uskoin, Wurm! (Uhaten.) Jos sinä hiiskut —

Wurm (nauraa). Niin voitte te, ylhäisyys, vetää mun väärät allekirjoitukseni ilmi!

(Menee pois.)

Presidenti. Niin tosiaankin! Sinusta olen varma! Minä pitelen sinua omasta konnuudestasi kiinni niinkuin sontiaista rihmasta.

Kammari-palvelija (tulee sisään). Hovi-marsalki von Kalb —

Presidenti. Tulee kuin kutsuttu! – Laske heti sisään!

(Kammari-palvelija menee ulos.)

Kuudes kohtaus.

Hovi-marsalki von Kalb kalliissa, vaan mauttomassa hovi-puvussa, kammari-herran avain kupeella, kaksi taskukelloa ja miekka vyöllä, lakki ja tukan asu menneen-vuosisataiset. Hän lentää suurella pauhinalla Presidentin tyköön ja levittää bisamin-hajun yli koko alus-teaterin. – Presidenti.

Hovi-marsalki (syleillen häntä). Ah, hyvää huomenta, hyvä ystävä! Kuinka olette levännyt, kuinka maannut? – Antakaa anteeksi, että vasta näin myöhään saan kunnian – kiireitä toimituksia – ruokalista – visiiti-piljettiä – tämänpäiväisen huvi-ajelun järestäminen – ah – ja pitihän minun sitten olla läsnä ruhtinan ylös-noustessakin ja hänen korkeudellensa ilma kertoa.

Presidenti. Jaa, marsalki, arvattavasti ette toimiltanne ole päässyt.

Hovi-marsalki. Ja päälle päätteeksi räätäli-lurjuskin odotatti minua.

Presidenti. Ja kuitenkin olette valmis?

Hovi-marsalki. Siinä ei ole vielä kaikki! Tänään ajaa yksi onnettomuus toistansa! Kuulkaahan!

Presidenti (ajatuksissaan). Onko se mahdollista?

Hovi-marsalki. Kuulkaahan vaan! Minä olen juuri vaunuista laskeumassa, kun hevoset säikähtävät, hyppivät ja potkivat, niin että – kuulkaahan! – lika roiskuu yltä ympäri housuilleni. Mitä tehdä? Ajatelkaa itsenne Jumalan tähden minun tilaani, paroni! Siinä seisoin nyt! Aikaa ei ollut jäämään! Ja semmoisessa puvussa hänen korkeutensa eteen – varjele vanhurskas Jumala! Vaan mikä astui minulle mieleen? Olin pyörtyvinäni! Minut nostetaan kiireesti vaunuin takaisin! Minä täyttä laukkaa kotiin – muutan vaatteet – ajan takaisin – ja arvatkaapa? – olin ihko ensimäinen ruhtinan etu-huoneessa – Mitäs siihen sanotte?