Various - Romaneja ja kertomuksia - Lyhyet kertomukset

Lettie ja minä olimme molemmat yksinäisenä maailmassa – meillä ei ollut isää, ei äitiä eikä ketään tiettyä sukulaista. Lettie oli seitsentoista vuotias, minä häntä neljää vuotta vanhempi. Molemmat olimme ompeliattaria, työskentelimme joko kotonamme taikka kävimme ompelemassa kylässä. Asuntonamme oli pieni olilla katettu maja, jossa oli kolme huonetta vähäisen ulkopuolella kaupunkia, ja ikkunamme alla pienoinen sievä ryytimaa. Jotkut olivat antaneet meille neuvon muuttaa kaupunkiin, syystä että meillä varmasti siellä olisi parempi työ-ansio. Mutta niinhyvin Lettiestä kuin minusta oli tämä palkka, jossa olimme syntyneet ja kasvaneet, niin paljoa mieluisempi noita suletuita ahtaita katuja, ett'emme koskaan tulleet sitä päättäneeksi, emmekä sitä milloinkaan katuneetkaan. Korkomme ei ollut suuri, mutta me olimme kuitenkin niin iloiset, saada turvautua siihen, kun milloin hyyrymme oli aivan päivälle maksettava; emäntämme näet oli hyyryläisilleen sangen ankara; jos hiukankin viipyivät maksulla, antoi hän kohta heidän siitä kuulla.

Minä käytin tarkoin kaiken ajatusvoimani, löytääkseni jonkun neuvon, millä saisin Lettien Londoosen, mutta turhaan koko sen yötä, niinkuin seuraavan päivänkin. Niin kauvan kun meillä oli kahdet kädet, jotka voivat tehdä työtä, olisimme aivan hyvin voineet itsemme elättää; mutta kuinka nyt kävisi, kun meillä vaan oli yhdet! Rikkaat ihmiset eivät voi ymmärtää, miten monesti köyhälle pyrkii vaikeaksi käsillään ansaita toimeen-tulonsa ja miten mahdotointa toisinaan on voida mitään säästää vastaiseksi pahaksi päiväksi.

Sunnuntai tapasi minut yhtä neuvotoinna. Mutta kun se oli joutopäiväni, päätin etsiä tohtori Nashin, sillä aikaa kun Lettie oli kirkossa. Hän pukeutui aina hyvin sieväksi, sillä hänellä oli näöstään tuo kainomainen ylpeys, joka niin hyvin sopii nuorelle tytölle. Minusta hän oli sangen kaunis, ja sinä häntä pitivät kaikki naapuritkin. Hänellä oli valkovärinen hieno muoto ja vienoinen ruso poskilla, hieno kastanjanruskea tukka ja kauniit ruskeat silmät. Ei ollut helppo huomata niissä olevan mitään vikaa, jos ei vaan hyvin tarkkaan niitä katsonut, sillä silloin huomasi niillä himmeän varjon, joka kenties osoitti kivuloisuutta. Nyt hän oli karkoittanut mielestään kaikki itseään koskevat ajatuksensa ja käveli iloisena kuin sirkka pitkin viheriäistä käytävää valkeassa hatussa ja vaaleassa musliinileningissään. Hän nyykäytti iloisesti minulle päätään, siinä kun seisoin ovella, silmin seuraten häntä. Minä olin Lettiestä yhtä ylpeä, kuin milloinkaan äitini lie ollut. Aina hän oli ollut niin sukkela, helläsydäminen, herttainen olento, huolimatta hänen joskus vähä ylpeästä luonteestaan.

Текст предоставлен ООО «ЛитРес».

Прочитайте эту книгу целиком, на ЛитРес.

Безопасно оплатить книгу можно банковской картой Visa, MasterCard, Maestro, со счета мобильного телефона, с платежного терминала, в салоне МТС или Связной, через PayPal, WebMoney, Яндекс.Деньги, QIWI Кошелек, бонусными картами или другим удобным Вам способом.