Eliel Aspelin-Haapkylä - Muoto- ja muistikuvia II

Yhdeksän A. Kiven kirjettä eräälle ystävälle. 2 2 Liitto, 1904.

Syksyllä 1873 sain haltuuni metsänhoitaja August Robert Svanströmiltä ne hänelle osotetut Aleksis Kiven kirjeet, jotka tässä ensi kerran julkaistaan. Minä keräilin silloin aineksia sitä runoilijan elämäkertaa varten, joka myöhemmin painettiin johdantona Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimesta (ensi kerran 1877) ilmestyneeseen kokoelmaan A. Kiven valittuja teoksia, ja siinä on useita otteita näistä kirjeistä. Vaikka siis kirjeet eivät ole kokonaan tuntemattomia, katson niiden kuitenkin ansaitsevan tulla täydellisinä julkisuuteen. Ovathan tietomme runoilijan persoonallisista olosuhteista siksi vaillinaisia, että vähätkin lisät ovat arvossa pidettävät.

Svanström oli syntynyt Helsingin pitäjässä 1 p. huhtikuuta 1838 ja kävi teknillisen reaalikoulun läpi, josta hänet laskettiin 1854. Sen jälkeen hän useita vuosia palveli konttoristina yksityisten liikemiesten luona. Se uusi paikka, jonka johdosta Kivi ensimäisessä kirjeessä onnittelee häntä, oli Osberg ja Baden konttorissa, ja sinne lähinnä seuraavat kirjeet olivat osotetut. Myöhemmin Svanström kääntyi aivan toiselle uralle: hän rupesi näet maanmittariksi ja kävi sitte Tukholman kunink. metsänhoito-opiston, jonka jälkeen hän 1861 otettiin metsäkonduktööriksi Suomen metsävirkakuntaan. Toimitettuaan alimetsänhoitajan virkaa silloisessa maanmittauksen ja metsänhoidon ylihallituksessa v: teen 1864 saakka, hänet nimitettiin Hyrynsalmen piirin metsänhoitajaksi, mistä hän 1873 muutti samanlaiseen virkaan Kuohatin piiriin, Kuopion läänissä. V. 1885 Svanström nimitettiin metsänhoitajaksi metsähallitukseen ja tuli takaisin Helsinkiin. Täällä hän sitten eli ja toimi siksi kuin hän pitkänlaisen kivulloisuuden perästä kuoli 19 p. maaliskuuta 1901.

Svanströmin sanotaan olleen tunnollisen virkatoimissaan sekä olennoltaan hiljaisen ja ystävällisen, mutta Kiven arvostelun mukaan oli hänellä "luonnossaan jotakin tavallista enemmänkin". Hänen kuolemansa jälkeen kerrottiin sanomissa, että hän erittäin oli harrastanut soitantoa. Luonto oli varustanut hänet kauniilla lauluäänellä, ja hän oli aikoinaan arvossa pidetyn käsityöläis-laulukunnan innokkaimpia jäseniä. Sitä paitsi kuuluu hän olleen harras jäsen yhdistyksissä "Arbetets Vänner" ja "Helsingfors yrkes- och industriidkareförbund", osottaen silläkin haluansa vapaaseen toimintaan virkatehtävien ulkopuolella. Mitä tulee kirjallisiin taipumuksiin, joista Kivi puhuu yhdessä kirjeessä, ei Svanström näy niitä kehittäneen huomattavammalle asteelle. Kumminkin hänellä oli tapa lähettää kirjoituksia milloin mistäkin aineesta sanomalehtiin, – niin Gabriel Laguksen toimittamaan Östra Finlandiin ja samoin Helsingfors Dagbladiin. Hänen runoilunsa sitä vastoin rajoittui tilapääsepitelmiin perheen ja ystäväpiirin merkkipäivinä.

Kiven ja Svanströmin ystävyys juontui kouluajoilta saakka. Ensimäisestä kirjeestä päättäen oli se jo 1857 vanhaa alkuperää. Sanoohan Kivi neljä vuotta nuorempaa Svanströmiä paraaksi ystäväkseen tunnustaen olevansa suuressa kiitollisuudenvelassa hänelle. Ja että ystävyys oli tosisydämellistä laatuaan, näkyy sen kestävyydestä. Viimeinen kirje on tosin v: lta 1868, jonka jälkeen runoilija vielä eli neljä vuotta, mutta muistettava on että hänen terveytensä näinä viimeisinä vuosina oli niin huono, että kirjeenvaihdon ylläpitäminen arvatenkin kävi hänelle rasittavaksi, lopulta mahdottomaksi. Tultuaan ylioppilaaksi oli Kivi saanut paljon uusia ystäviä, mutta niiden tähden hän ei unohtanut Svanströmiä eikä hän näy heille kirjoittaneen noin vain sydämen kyllyydestä ilman erityistä "asiaa".

Silmällä pitäen muutamia kirjeissä mainituita henkilöitä tahdon edelliseen lisätä joitakuita tietoja.

Svanström ja Kivi olivat molemmat hyvin tuttuja varakkaan räätäli mestari Albin Palmqvistin sivistyneessä perheessä. Palmqvist, jonka mukaan vieläkin on tapa nimittää suurta kivitaloa Fabianin ja Pohj. Esplanaadin katujen kulmassa, oli itse Oulun tienoilta (isä, talonpoikainen mies, oli nimeltä Palokangas, äiti Stjerncreutz), mutta hänen vaimonsa Anna Nilssen oli Kööpenhaminasta kotoisin ja tanskalainen synnyltään, joskin oikeastaan hollantilaista sukuperää. Lapsia oli perheessä kolme tytärtä, joista tässä mainittakoon kaksi nuorempaa, Albina ja Hilma, sekä kaksi poikaa, joista toisen, Edmundin, nimi tavataan kirjeissä. Edmund Palmqvist oli kouluajoilta ystävyyssuhteissa Svanströmin ja Kiven kanssa, ja arvattavasti nämät hänen kauttaan tulivat perheen tuttavuuteen, missä Kiveä kohdeltiin suurella myötätuntoisuudella. "Rouva P.", jonka taholta runoilija sanoo kokeneensa ainoastaan anteliaisuutta ja hyväntahtoisuutta, ei näet ole kukaan muu kuin Anna Palmqvist. Perheen tyttäristä kuuluu Albina, jolle Kivi kerran lähettää "kunnioittavan tervehdyksen", erityisesti vaikuttaneen häneen. Tämä Kiveä viisi vuotta vanhempi neiti oli oleskellessaan sukulaistensa luona Kööpenhaminassa muun muassa oppinut vieraita kieliä ja kotonaankin hän – jolle kivulloisuuden takia seuraelämä oli vähemmän otollinen – hartaasti lueskeli saksalaista, englantilaista ja muuta kirjallisuutta. Häneltä Kivi sai lainaksi suurten runoilijain teoksia, ja yhdessä ollen oli heillä tapana keskustella siitä, mitä olivat lukeneet. Vähemmän tuttu oli Kivi Hilma Palmqvistin kanssa, sillä tämä neiti oli häntä paljon nuorempi, kävi sitä paitsi koulua Kööpenhaminassa ja oli sieltä palatessaan jo kihloissa. Hän menikin 1868 naimisiin pastori Brauneiserin kanssa Flensburgista, joka kumminkin kuoli seuraavana vuonna; palattuansa leskenä Suomeen meni hän 1874 uusiin naimisiin metsänhoitaja Svanströmin kanssa. Edmund Palmqvist, jonka Kivi kertoo 1865 naineen neiti Dorthe Rylingin, oli tilanomistaja ensin Lohjalla (Koskis) ja sitten Rantasalmella (Lammasmäki); mutta kuoli Luostan kurituslaitoksen johtajana 1870. V. 1863 kirjoittaa Kivi vanhemmilleen, että Palmqvist oli kutsunut hänet luokseen Lohjalle viettämään siellä kesää, vaikka hän silloinkin mieluummin asettui Siuntioon. – Näistä tiedoista käy selväksi, että Kivellä Palmqvistin perheessä oli hyvä seurustelu- ja turvapaikka, joka hänenlaiselle kodittomalle nuorelle miehelle oli sangen kallisarvoinen. – Toinen paikka, jossa hän arvattavasti myöskin oli tavannut ystävällistä kohtelua, oli peruukintekijä August Weckströmin perhe. Rouva Weckström oli tunnettu herttaiseksi ja hyväntahtoiseksi. Kivi lähettääkin molemmille sydämellisen tervehdyksensä. – Kolmesta kirjeissä mainitusta ystävästä, Lindforsista, Lindbladista ja Holmstenista, ei ole varmoja tietoja.

Ensimäinen kirje, joka on kirjoitettu erittäin tuskallisessa mielentilassa, sisältää ainoan rakkautta ilmaisevan tunnustuksen näissä kirjeissä. Kivi ei mainitse nimeltä sitä "enkelinsuloista" olentoa, jota hän toivottomasti rakastaa ja josta hän öisin näkee unta. Se olikin tarpeetonta, sillä Svanström tiesi kyllä ystävänsä salaisuuden. Tuo neitonen, "lumivalkea silkkihuivi päässä", oli helsinkiläisten silloinen suosikki, tanssijatar Alina Frasa. Tämä neiti, joka 1850-luvun lopulla oli hempeimmillään, oli talvella 1847 – 48 ensi kerran tullut Helsinkiin Frasan lapsitanssijajoukon mukana. Hän oli silloin noin 8-9 vuoden vanha ja esiintyi tanssien joko yksin taikka pojan kanssa, jota sanottiin hänen veljekseen. Aug. Schaumanin muistelmien mukaan oli hän mainittuna vuonna jo 14-vuotias ja tanssi näytösten välillä A. Köhlerin saksalaisen teatterijoukon näytännöissä. Miten lieneekään sen asian laita, käyvät kertomukset yhteen siinä, että Alina herätti suurta mieltymystä ja myötätuntoisuutta yleisössä. Hänestä juteltiin, että hän oli Baierista kotoisin, pienenä varastettu vanhempiensa luota ja oikealta nimeltään Helena Anderlé. Kuinka asiat selvitettiin hänen "isänsä" kanssa, on tuntematonta, mutta varmaa on, että Alina jäi kuin jäikin Suomeen: eräs neiti Tammelin otti hänet kasvatikseen ja oli hänen holhoojansa, kunnes hän meni naimisiin kauppias J. R. Ahreniuksen kanssa. 3 3 Seikkaperäisempiä tietoja Alina Frasasta antaa Anders Ramsay vasta ilmestyneissä muistelmissaan Från barnaår till silfverhår II, s. 103 ss. Tämä uusi Mignon ei ollut loistavan kaunis enemmän kuin Goethenkään, mutta hän tanssi erinomaisesti ja oli sulavaliikkeinen ja viehättävän kiehtova olennoltaan. Oliko kumma, että Kivi, joka ennen oli nähnyt vain Hämeen jäntteriä tyttöjä, mutta jonka sisässä piili luontainen kauneuden kaiho, tuossa romanttisessa, yksinäisyydessään säälittävässä neitosessa oli näkevinään ihanteensa? – Myöhemmin Alina Frasa rouva Ahreniuksena tuli tuttavallisiin väleihin Palmqvistinkin perheen kanssa, mutta silloin oli runoilijan päivä jo alkanut pimentyä.