Alexandre Dumas - Myladyn poika

Yhdeksäntenä olivat anomusasiain sihteerit puolestaan saapuneet kardinaalin luo, ja toisten puhemies oli käyttänyt niin rohkeata ja lujaa kieltä, että kardinaali oli joutunut ihan ihmeisiinsä; hänkin oli hyvästellyt heidät samoin sanoin kuin Orleansin herttua: "Saammehan nähdä."

Näkemistä varten oli kutsuttu koolle neuvosto ja lähetetty hakemaan raha-asiain ylivalvojaa d'Émeryä.

Tätä d'Ëmerya vihasi kansa katkerasti, ensiksikin koska hän oli raha-asiain ylivalvoja ja siinä asemassa ehdottomasti täytyy olla vihattu, ja toisekseen syystä, että – meidän on se myönnettävä – hän tosiaankin ansaitsi yrmeyttä.

Hän oli lyonilaisen pankkiirin poika, nimeltään Particelli, mutta oli vararikon tehtyään hienostunut d'Émeryksi. Kardinaali Richelieu oli hänessä keksinyt etevän valtiotaloudellisen kykymiehen ja esitellyt hänet herra d'Émeryna kuningas Ludvig XIII: lle; tahtoen ylentää suosikkinsa raha-asiain valvojaksi, lausui hän tästä hyvin suotuisia sanoja.

"Mainiota!" vastasi kuningas; "olenpa hyvilläni siitä, että ehdotatte herra d'Émerya tähän toimeen, joka vaatii kunnon miestä. Minulle oli sanottu, että kannatitte sitä Particellin lurjusta, ja pelkäsin teidän pakottavan minut ottamaan hänet."

"Teidän majesteettinne saa olla huoletta", vakuutti kardinaali. "Se

Particelli, josta puhutte, on hirtetty."

"Kas, sen parempi!" huudahti kuningas; "ei minua siis syyttä sanota

Ludvig Oikeamieliseksi."

Ja hän vahvisti nimikirjoituksellaan herra d'Émeryn valtakirjan.

Samasta d'Émerysta oli tullut raha-asiain ylivalvoja.

Hänet oli nyt toimitettu saapuville ministerin käskystä; hän oli rientänyt sinne ihan valjuna ja hirmustuneena sekä kertonut, että hänen poikansa oli samana päivänä ollut vähällä saada surman Parlamenttitorilla. Väkijoukko oli tavannut hänet ja soimannut häntä vaimonsa ylellisyydestä, tällä kun oli kokonaisen huonekerran seinät verhottu punaisella kultatupsuisella sametilla. Rouvan isä oli Nicolas Le Camus, valtiosihteeri v: sta 1617, joka oli tullut Pariisiin 20 livreä 4 4 Livre vastaa markkaa, pistole kymmentä. – Suom . taskussaan ja äskettäin jakanut yhdeksän miljoonaa lapsilleen, vaikka pidätti itselleen vuotuiset neljänkymmenentuhannen livren korot.

D'Émeryn poika oli oltu likistää kuoliaaksi, kun joukosta oli muuan ehdottanut, että häntä puserrettaisiin kunnes hänestä heltiäisi kaikki nielemänsä kulta. Neuvosto ei ollut ratkaissut mitään sinä päivänä, kun tapaus oli liiaksi järkyttänyt ylivalvojaa, hänen kyetäkseen ajattelemaan selkeästi.

Seuraavana päivänä taasen oli katuyleisö hätyyttänyt ensimmäistä presidenttiä Mathieu Moléta, joka kardinaali de Retzin mukaan oli kaikkien näiden tapausten vilinässä yhtä miehuullinen kuin Beaufortin herttua ja Condén prinssi, Ranskan urheimmaksi pariksi ylistetyt miehet. Väki uhkasi kostaa hänelle ne kärsimykset, joihin kansa tahdottiin alistaa; mutta ensimmäinen presidentti vastasi tyynenä kuten tavallista, ilman säikkyä tai ihmetystä, että jos rauhanhäiritsijät eivät totelleet kuninkaan tahtoa, toimittaisi hän hirsipuita pystytetyksi toreille ja ripustuttaisi uppiniskaisimmat. Tähän sanoivat ahdistajat, että heidän teki mielensäkin nähdä valmiina hirsipuita, jotta näitä voitaisiin sitten käyttää niille rikollisille tuomareille, jotka ostivat hovisuosiota kansan sorrolla.

Ei siinä vielä kylliksi. Kun kuningatar oli 11 p: nä lähtenyt Notre-Damen tuomiokirkkoon kuuntelemaan messua, kuten hänen säännöllisenä tapanaan oli joka lauantai, oli häntä saatellut hyvinkin kaksisataa naista kirkuen ja pyydellen oikeutta. Heillä ei kuitenkaan ollut mitään pahaa mielessä; he tahtoivat ainoastaan heittäytyä polvilleen kuningattaren eteen, herättääkseen hänen sääliänsä. Mutta vartio esti häiritsijät, ja ylpeänä ja ylväänä pitkitti kuningatar kulkuansa heidän huutojaan kuuntelematta.

Iltapäivällä oli neuvosto jälleen kokoontunut, ja silloin oli päätetty yrittää pitää voimassa kuninkaan arvovaltaa. Sen johdosta kutsuttiin parlamentti koolle seuraavaksi päiväksi, kahdenneksitoista. Tämän päivän illasta alotamme uuden kertomuksemme. Kuningas, joka oli silloin kymmenen vuoden vanha ja vastikään päässyt rokosta, oli käyttänyt verukkeena, että hän tahtoi Notre-Damessa lausua Kaitselmukselle kiitoksensa tervehtymisestään, ja koonnut kaartilaisensa, sveitsiläisensä ja muskettisoturinsa. Ne hän oli asettanut Palais-Royalin ympärille, laiturille ja Pont-Neufille sekä messun jälkeen lähtenyt parlamenttiin, missä hän hetkellisesti järjestetyssä istunnossa ei ainoastaan ollut vahvistanut edellisiä määräyksiään, vaan myöskin julkaissut viisi tai kuusi uutta, toinen toistaan turmiollisempia, kuten kardinaali de Retz sanoo. Tämän johdosta olikin, ensimmäinen presidentti, jonka mainitsimme edellisinä päivinä olleen hovin puolella, nyt rohkeasti esiintynyt tuollaista tapaa vastaan, että kuningas tuotiin Parlamenttitaloon yllättämään ja loukkaamaan äänestysvapautta.

Mutta kiihkeimmin vastustivat uusia veromääräyksiä presidentti

Blancmesnil ja parlamenttineuvos Broussel.

Näiden asetusten tultua julkaistuiksi lähti kuningas taas Palais-Royaliin. Suuri väenpaljous näyttäysi hänen tiellään, mutta kun tiedettiin hänen tulevan parlamentista eikä oltu selvillä, oliko hän käynyt siellä antaakseen kansalle oikeutta vai yhätikö sortaakseen sitä, ei hänen taipaleellaan kuulunut ainoatakaan ilohuutoa onnittelemassa häntä paranemisestaan. Kaikkien kasvot olivat päin vastoin synkkiä ja levottomia, jotkut uhkaaviakin.

Kuninkaan palattuakin jäivät sotaväen osastot asemilleen; pelättiin mellakkaa kansan saadessa tietoonsa parlamentinistunnon tuloksen, – ja tosiaan oli huhu tuskin levinnyt, että kuningas rasitusten keventämisen sijasta oli niitä lisännyt, kun väkeä alkoi parveilla ryhmiksi, ja kuului voimakkaita huutoja: "Alas Mazarin! Eläköön Broussel! Eläköön Blancmesnil!" sillä kansa oli saanut tietää, että molemmat jälkimmäiset olivat puhuneet sen hyväksi, ja vaikka heidän kaunopuheisuutensa oli mennyt hukkaan, oltiin siitä kuitenkin kiitollisia.

Koetettiin hajoittaa väkiryhmiä ja vaientaa huutoja; mutta kuten sellaisissa tilanteissa usein tapahtuu, joukot kasvoivat ja huudot saivat kaksin verroin kantavuutta. Määräyksiä annettiin parhaillaan sekä henkivartiokaartille että sveitsiläissotureille, jotta ne eivät ainoastaan pitäisi puoliansa, vaan vielä lähettäisivät patrulleja Saint-Denisin ja Saint-Martinin kaduille, missä yleisö näytti tunkeilevan tiheimmässä ja kiihkeimmillään; juuri silloin ilmoitettiin palatsissa Pariisin pormestarin tulo.

Hänet tuotiin heti puheille; hän tuli ilmoittamaan, että jollei kiireesti herjettäisi näistä vihamielisistä liikkeistä, olisi koko Pariisi kahden tunnin kuluttua aseissa.

Neuvoteltiin juuri, miten menetellä, kun kaartinluutnantti Comminges astui sisään revityin vaattein ja verisin kasvoin. Hänet nähdessään huudahti kuningatar kummastuksesta ja kysyi häneltä, mitä oli tekeillä.

Niinkuin pormestari oli äsken ennustanut, mielet olivat katkeroituneet ilmestymisestä. Katurahvas oli ottanut haltuunsa kaikki kirkonkellot ja alkanut kaiutella niitä. Comminges oli kuitenkin pysynyt lujana ja pidättänyt miehen, joka näytti olevan pääyllyttäjiä, varoitukseksi käskien hirttää hänet Trahoir-risteykseen. 5 5 Tavallisten rikollisten teloituspaikka. – Suom . Sotamiehet olivat laahanneet hänet mukanaan, toteuttaakseen määräyksen; mutta hallien kohdalla oli heitä käyty ahdistelemaan kivillä ja piilukeihäillä. Kapinoitsija oli käyttänyt tätä hetkeä pujahtaakseen pakoon, päässyt Rue des Lombardsille ja syöksynyt taloon, jonka ovet oli heti lyöty murskaksi.