Alexandre Dumas - Myladyn poika

Loppulauselmassa huomautetaan, että Rochefort ja d'Artagnan La Rochellen antautumisen jälkeen olivat kolmasti kaksintaistelussa kardinaalin yritettyä lepyttää heitä ystävyksiksi. Joka kerta haavoittui Rochefort, mutta sitten he jo tekivätkin täydellisen aselevon. Planchetista teki Rochefort kaartinkersantin. Portos nai prokuraattorinlesken ja sai 800,000 livreä tämän mukana, eroten sotapalveluksesta. Aramis siirtyi kuin siirtyikin hengelliseen säätyyn. Atos muutti jollekulle perintötilalleen, palveltuansa vielä kolmisen vuotta d'Artagnanin päällikkyyden alaisena. Bonacieux muistutteli kardinaalille varomattomasti palveluksistaan ja pyysi jotakin korvausta. Hänen ylhäisyytensä vakuutti, että hänestä kyllä pidetään huolta ja kun Bonacieux lähti hyvillä mielin Louvreen, ei häntä sen koommin kuulunutkaan takaisin. Arveltiin viisaan ja jalomielisen Richelieun toimittaneen hänet valtion täysihoitoon johonkin kuninkaalliseen säilöpaikkaan.

Suomentaja .

Richelieun haamu

Eräässä Kardinaalipalatsin huoneessa, jonka jo tunnemme, 1 1 D'Artagnanin käynnistä Richelieun luona – kts. johdantoa. istui päätänsä molempiin käsiin nojaten mies paperien ja kirjojen peittämän pöydän ääressä, jonka kulmat olivat kullattua hopeaa.

Hänen takanaan oli iso liesi, jonka loimuavasta tulennoksesta kekäleet murenivat alas leveän, kullatun ristikon välitse. Takkavalkean hohde kirkasti takaa mietiskelijän upeata pukua, jota edestä valaisivat haaraisen kynttiläjalan vahaliekit.

Kun näki pitkän punaisen levätin ja kalliit kutoukset, kalpean ja harkinnasta painostuneen otsan, – kun tarkkasi tämän työhuoneen yksinäisyyttä ja odotushuoneiden hiljaisuutta, – kun kuuli vartiosoturien säntilliset askeleet eteisestä, olisi voinut luulla, että kardinaali de Richelieun haamu vielä oleili hänen huoneessaan.

Voi, todenperään olikin siinä vain sen suuren miehen haamu! Ranska heikontuneena, kuningasvalta vaipuneena, isoiset jälleen päässeinä voimakkaiksi ja rauhattomiksi, vihollinen edenneenä rajan yli, – kaikki todisti, että Richelieuta ei enää ollut olemassa.

Mutta vielä tuota kaikkea selkeämpiä osoituksia oli siinä, että punainen kauhtana ei kuulunut vanhalle kardinaalille: tämä eristyminen, joka pikemmin muistutti haamun kuin elollisen olennon läsnäoloa, kuten jo huomautimme, – nämä hovilaisista tyhjentyneet käytävät, nämä kaartilaisten täyttämät pihat, ivallinen kohu, jota kokonaisen ministeriä vastaan liittoutuneen kaupungin myrsky kohotteli kadulta tunkeutumaan ikkunain läpi tähän huoneeseen, ja lopuksi etäinen, alituiseen uudistuva kumu laukauksista, jotka onneksi ammuttiin tähtäyksettä ja tehotta ainoastaan varmistuttamaan kansankin aseellisuudesta kaartilaisia, sveitsiläisiä palkkasotureita, muskettimiehiä ja jalkaväkeä, näiden ympäröidessä Palais-Royalia, sillä itse Kardinaalipalatsikin oli vaihtanut nimensä kuninkaalliseksi.

Tämä Richelieun haamu oli Mazarin. Mutta Mazarin oli yksinäinen ja tunsi itsensä heikoksi. "Ulkomaalainen!" hän jupisi; "italialainen! Siinä niiden lentävä lauselma! Tällä sanalla he murhasivat, hirttivät ja repivät Concinin, ja jos antaisin niiden pitää peliään, niin ne murhaisivat, hirttäisivät ja repisivät minutkin, vaikken ole milloinkaan tehnyt niille muuta pahaa kuin hiukan verottanut niiden kukkaroa. Niitä älyttömiä! Ne eivät siis oivalla, että niiden todellinen vihollinen ei suinkaan ole tämä italialainen, joka puhuu kehnosti ranskaa, vaan paljoa enemmän se piiri, joka kykenee latelemaan niille mitä sukoilevinta mielistelyä puhtaimmalla ja sujuvimmalla pariisilaismurteella."

"Niin, niin", jatkoi ministeri ja kalpeilla huulilla näytti hänen viekas hymynsä tällä kertaa kummalliselta, "niin, napinanne sanoo minulle, että suosikkien kohtalo on täpärä; mutta jos tiedätte tämän, pitäisi teidän myös tietää, että minä en ole mikään tavallinen suosikki, minä! Essexin kreivillä oli komea timanttisormus lahjana kuninkaalliselta rakastajattareltaan; minullapa on vain yksinkertainen sormus nimikirjaimineen ja päivämäärineen, 2 2 Tiedetään että Mazarin, joka ei ollut vastaanottanut avioliitolle esteellisiä papillisia säätyarvoja, oli vihitty Itävallan Annan kanssa. (Katso Laporten ja pfalzilaisprinsessan muistelmia). – Tekijä . mutta tämä sormus on siunattu Palais-Royalin kappelissa, ja sentähden eivät ne saa muserretuksi minua, vaikka haluavat. Ne eivät huomaa, että kun yhtämittaa huutelevat: 'alas Mazarin!' panen minä heidät vuorotellen huikkailemaan: 'Eläköön herra de Beaufort! Eläköön prinssi! Eläköön parlamentti!' No, niin, herra de Beaufort on Vincennesin tyrmässä, prinssikin joutuu sinne aikanaan, ja parlamentti…"

Kardinaalin myhäily sai vihaisen ilmeen, jota ei olisi osannut odottaa hänen lempeiltä kasvonpiirteiltään.

"Niin, parlamentti … saammehan nähdä, miten menettelemme parlamentin suhteen; meillä on Orleans ja Montargis. Oh, kylläpä kerkiän; mutta niiden, jotka ovat alottaneet huutamalla alas Mazarinia, pitää lopettaa huutamalla alas kaikkia näitä, kutakin vuorostaan. Richelieu, jota he vihasivat hänen elinaikansa, lakkaamatta puhuakseen hänestä kuoleman jälkeen, on sortunut syvemmälle kuin minä, sillä hänet karkoitettiin moneen kertaan, ja vielä useammin pelkäsi hän häätämistänsä. Minua ei kuningatar ikinä aja pois, ja jos näen pakolliseksi väistyä kansan tieltä, väistyy hän minun mukanani; jos pakenen, niin hänkin pakenee, ja mitähän kapinoitsijat sitten tehnevät ilman kuningatartansa ja kuningastaan. Voi, jospa vain en olisi ulkomaalainen, jospa olisin ranskalainen, jospa olisin aatelismies!"

Ja hän vaipui jälleen mietteisiinsä.

Hänen asemansa oli tosiaan pulmallinen, ja nyt kulunut päivä oli tehnyt sen vielä sekavammaksi. Halvan ahneutensa alituiseen yllyttämänä rasitti Mazarin kansaa veroilla; kansalla oli enää pelkkä henki jäljellä, kuten yliasianajaja Talon lausui, ja sekin vain syystä, että sitä ei voitu myydä huutokaupalla. Sille yritettiin saada kärsivällisyyttä sotaisilla voiton huhuilla, mutta se huomasi, että laakerit eivät olleet ruokaa, josta saattoi elää. 3 3 Rouva de Mottevillen muistelmat. – Tekijä . Kansa oli siis jo aikaa sitten alkanut nurkua.

Mutta siinä ei ollut vielä kaikki, sillä kun ainoastaan kansa napisee, ei sen ääni kuulu hoviin, koska tämän eroittavat siitä porvarit ja aatelisto. Mazarin oli varomattomasti ärsyttänyt virkamiehetkin vastaansa. Hän oli myynyt kaksitoista anomusasiain sihteerin valtakirjaa; mutta kun nämä virkamiehet maksoivat paikoistaan hyvin kalliisti ja noiden kahdentoista uuden kilpaveikon lisääminen vähensi paikkojen arvoa, olivat entiset tulleet koolle, evankeliumin nimessä vannoneet, että he eivät suvaitse tätä lisäystä, vaan vastustavat kaikkia hovin vainoamisia, ja luvanneet toisilleen, että jos joku heistä tämän niskuroimisen takia menettää paikkansa, suorittavat toiset yhteisesti sen rahaerän, minkä hän on siitä maksanut.

Seuraava oli tapahtunut näiltä kahdelta taholta.

Tammikuun 7 p: nä oli seitsemän-, kahdeksansataa Pariisin kauppiasta kokoontunut ja liittoutunut uutta veroa vastaan, joka tahdottiin säätää talonomistajille, ja heidän puolestaan oli kymmenen edustajaa saanut toimekseen puhua Orleansin herttuan kanssa, joka vanhaan tapaansa tavoitteli kansanomaisuutta. Herttua oli ottanut heidät vastaan, ja he olivat hänelle selittäneet päättäneensä olla kerrassaan suorittamatta tätä uutta veroa, vaikkapa heidän pitäisi ase kädessä puolustautua kuninkaan väeltä, tämän tullessa sitä perimään. Orleansin herttua oli kuunnellut heitä hyvin kohteliaasti, antanut heille toiveita jostakin korjauksesta, luvannut puhua kuningattarelle ja selviytynyt heistä ruhtinaitten tavallisin sanoin: "Saammehan nähdä."