Rudyard Kipling - Viidakkopoika

Kaa ei ollut myrkkykäärme – hän päinvastoin hiukan halveksikin myrkkykäärmeitä pelkureina – , mutta hänen voimansa oli syleilyssä, ja kun hän kerran oli pyöräyttänyt isot renkaansa jonkun ympärille, niin siihenpä se juttu loppui.

"Saalista saaos!" huusi Baloo istahtaen ryntäilleen. Kaa oli kuten kaikkikin sukunsa käärmeet vähäkuuloinen eikä ensin kuullut tervehdystä. Sitten hän kiertyi valmiiksi kaikkien mahdollisuuksien varalle, pää alas painuneena.

"Saalista saakaamme kaikki", vastasi hän tervehdykseen. "Hei, Baloo, mitä sinä täällä teet! Saalista saaos, Bagheera. Yksi meistä ainakin on ruuan tarpeessa. Eikö ole mitään otuksen tietoa? Hirven, taikkapa nuoren kauriinkaan? Olen tyhjä kuin ehtynyt kaivo."

"Me olemme pyyntiretkellä", selitti Baloo huolettomasti. Hän tiesi, ettei Kaata saanut kiirehdyttää. Hän on liian iso.

"Sallikaa minun lyöttäytyä matkaan", tarjoutui Kaa. "Isku sinne tai tänne ei merkitse mitään sinulle, Bagheera tai Baloo, mutta minun – minun täytyy odottamistani odottaa päiväkausia metsäpolulla ja kiipeillä puolet yötä pelkästään nuoren apinan toiveissa. Ässh! Oksat eivät ole samoja kuin nuorena ollessani. Lahoja näreitä ja kuivia risuja ne ovat kaikki."

"Kenties iso painosi vaikuttaa myös asiaan", virkkoi Baloo.

"Minulla on mittaa melkoisesti – on melkoisesti", myönsi Kaa hiukan ylpeästi. "Mutta tämän uuden puunkasvun vikaa se silti on. Olinpa hyvin vähällä pudota viime retkelläni – tosiaankin hyvin vähällä – ja luiskahtamiseni rahina, häntäni kun ei ollut kiinteästi kietaistuna rungon ympäri, herätti bandar-login syytämään silmilleni mitä häijyimpiä nimityksiä."

"Jalaton, keltainen maan mato", jupisi Bagheera ikäänkuin koettaen muistutella mieleensä jotakin.

"Sssss! Ovatko ne koskaan nimittäneet minua siksi?" sähähti Kaa.

"Jotakin sellaista ne viime kuussa hoilailivat meille, mutta me emme niitä ottaneet huomataksemme. Ne sanovat mitä tahansa – sitäkin puhuvat, että sinä olet menettänyt kaikki hampaasi etkä käy mitään isompaa kuin vuonaa ahdistamaan, koska – bandar-log on tosiaan mitä häpeämättömintä riiviölaumaa – koska pelkäät pukin sarvia", pitkitti Bagheera herttaisesti.

Käärme, varsinkaan Kaan kaltainen varova vanha python, ilmaisee aniharvoin suuttumuksensa, mutta Baloo ja Bagheera näkivät Kaan kurkun molemmin puolin isojen nielulihaksien paisuvan ja pingottuvan.

"Bandar-log on vaihtanut aluettansa", hän virkkoi levollisesti. "Saapuessani tänään päiväpaisteeseen kuulin niiden huikkailevan puunlatvoissa."

"Me … me olemme juuri pyydystämässä bandar-logia", huomautti Baloo, mutta sanat takelsivat hänen kurkussaan, sillä ensimmäistä kertaa nyt hänen muistaakseen kukaan viidakon väestä tunnusti apinoista piittaavansa.

"Epäilemättä ei sitten olekaan pieni se aihe, joka saa kaksi moista metsästäjää – johtajia omassa viidakossaan tietenkin – bandar-login jäljille", vastasi Kaa kohteliaasti, mutta uteliaisuuttaan paisuen.

"Totta puhuaksemme", alotti Baloo, "en minä ole sen parempi kuin

Seeoneen sudenpenikkain vanha ja toisinaan hupakko lain opettaja, ja

Bagheera tässä…"

"On Bagheera", täydensi musta pantteri, ja hänen leukansa sulkeutuivat loksahtaen, sillä hän ei luottanut nöyristymiseen. "Pula on tällainen, Kaa: nuo pähkinänvarkaat ja palmunlehtien rääpijät ovat ryöstäneet mukaansa ihmisenpenikkamme, josta kenties olet kuullut puhuttavan."

"Minulle kertoi uutisena Sahi (hänen piikkinsä saavat hänet tungettelevaksi) ihmisenpenikasta, joka otettiin susilaumaan, mutta minä en uskonut. Sahi on tulvillaan puoleksi kuultuja ja ylen kehnosti kerrottuja tarinoita."

"Mutta tämä on totta. Ei ole ollut toista niin verratonta ihmisenpenikkaa", vakuutti Baloo. "Parhain ja viisain ja rohkein kaikista ihmisenpenikoista – oma oppilaani, joka kohottaa Baloon nimen kuuluisaksi kautta kaikkien viidakkojen; ja sitäpaitsi, minä – me – rakastamme häntä, Kaa."

"Ts! Ts!" sanoi Kaa, heiluttaen päätään edestakaisin. "Minäkin olen tiennyt mitä rakkaus on. Voisinpa jutella tarinoita, jotka – "

"Jotka oikean kiitoksen saadakseen tarvitsevat seestä yötä, kun kaikki olemme nauttineet runsaan aterian", tokaisi Bagheera. "Ihmisenpenikkamme on nyt bandar-login käsissä, ja me tiedämme, että kaikesta viidakon väestä ne pelkäävät ainoastaan Kaata."

"Ne pelkäävät ainoastaan minua. Syytäpä onkin", vastasi Kaa. "Lörppöjä, hassuja, turhamaisia – turhamaisia, hassuja ja lörppöjä ovat apinat. Mutta ihmiskapine ei joudu hyvän jäljille niiden käsissä. Ne väsyvät poimimistansa pähkinöistä ja karistelevat ne alas. Ne kantavat karahkaa puolen päivää ja aikovat tehdä sillä suurtöitä, ja sitten ne katkaista ritkauttavat sen keskeltä poikki. Eipä kannata kadehtia tuota ihmiskapinetta. Minuakin ne nimittivät – keltaiseksi kalaksiko?"

"Madoksi – madoksi – maan madoksi", selitteli Bagheera, "ja moneksi muuksikin, mitä en tässä kerrata kehtaa".

"Meidän täytyy muistuttaa niitä puhumaan hyvää herrastansa. Aaa-ssp! Meidän tulee avittaa niiden haihattelevaa muistia. No, minne ne penikan kanssa läksivät?"

"Viidakko yksin tietää. Auringonlaskua kohti, luulen", virkkoi Baloo:

"Olimme arvelleet sinun sen tietävän, Kaa."

"Minun? Mitenkä? Minä korjaan niitä sikäli kuin tielleni sattuvat, mutta minä en metsästele bandar-logia enkä sammakoita – tai lätäkön vihreätä kuortakaan sen paremmin. Hsss!"

"Ylös, ylös! Ylös, ylös! Hilloo! Illoo! Illoo, kurkista ylös, Seeoneen susilauman Baloo!"

Baloo vilkaisi ylös nähdäkseen mistä ääni tuli, ja Chil sääksi se siellä viiletteli alas auringon kimmellellessä siipien röyhistyneillä reunoilla. Chilin lepoaika läheni, hänen haihateltuaan pitkin viidakkoa etsimässä karhua, jonka sankka lehvistö oli kätkenyt.

"Mikä asiana?" kysyi Baloo.

"Olen nähnyt Mowglin bandar-login seassa. Hän pyysi minua sanomaan teille. Minä tähystelin. Bandar-log on vienyt hänet tuolle puolle virtaa apinakaupunkiin – Kylmiin Sijoihin. Ne voivat viivähtää siellä yön, taikka kymmenen yötä, taikka tunnin. Olen käskenyt yökköjä pitämään silmällä pimeän ajan. Se viesti minulla. Saalista saakaa, te kaikki siellä alhaalla!"

"Täyteen ahdettu kita ja sikeä uni sinulle, Chil", huusi Bagheera. "Muistanpa sinua ensi tapossani ja siirrän sivuun yksistään sinua varten pään – sinä sääksistä parahin!"

"Eipä mitään. Eipä mitään. Pojalla oli tietäjäsana. En mahtanut vähempää", ja Chil kieriskeli taas ylös vartiopaikalleen.

"Hän ei ole unohtanut käyttää kieltänsä", riemuitsi Baloo ylpeästi naurahtaen. "Että niin nuori muistaakin yksinpä lintujen tietäjäsanan häntä roikoteltaessa pitkin puiden latvoja!"

"Hanakasti sen häneen taoit", huomautti Bagheera. "Mutta minä olen hänestä ylpeä, ja nyt on meidän porhallettava Kylmiin Sijoihin."

He kaikki tiesivät missä se paikka oli, mutta harvatpa viidakon asujaimet siellä käväisivät, sillä Kylmät Sijat oli annettu nimeksi vanhalle hylätylle kaupungille, joka oli unohtunut ja hautautunut viidakkoon, ja pedot harvoin käyttävät ihmisten aikoinaan asumaa paikkaa. Metsäsika kyllä, mutta metsästäjäheimot eivät. Asuivathan siellä sitä paitsi apinat, mikäli niiden voitiin sanoa missään asuvan, joten mikään arvostaan pitävä eläin ei lähestynyt silmänkantaman päähän muulloin kuin poudan hätyytellessä, jolloin puolittain rapistuneissa säiliöissä norui vettä.

"Puolen yön matka – täydellä vauhdilla", arvioitsi Bagheera, ja Baloo sai peräti totisen katsannon.

"Samoan niin nopeasti kuin voin", lupasi hän apeana.

"Emme me sinua uskalla odotella. Talsi perässä, Baloo. Meidän on pistettävä pikajuoksuksi – Kaan ja minun."