Вальтер Скотт - Musta kääpiö

Tämä eriskummallinen kääpiö katseli molempia nuorukaisia nurjaa mieltä ja suuttumusta ilmaisevin silmin, kunnes Earnscliff, joka tahtoi lepyttää häntä suopeammaksi, sai sanotuksi: "Teillä on kova työ, hyvä ystävä, sallikaa meidän auttaa teitä!"

Elliot ja Earnscliff nostivat nyt yhteisin voimin kiven kohoavalle muurille. Kääpiö katseli heidän työtänsä kuin työnantaja ainakin, ja ilmaisi kiivaalla liikkeellä maltittomuutensa, kun he muka kovin nahjustelivat sovitellessaan kiveä paikoilleen. Hän osoitti sitten toista kiveä – senkin he nostivat – sitten kolmatta, neljättä. – Yhä vielä he tekivät hänelle mieliksi, vaikkakin hiukan vaivalloisesti, sillä hän osoitti heille aina, ikäänkuin sattumalta, kaikkein raskaimpia lähellä olevia kallionlohkareita.

"Mutta nyt, hyvä ystävä", virkkoi viimein Elliot, kun mieletön kääpiö taas osoitti kiveä, joka oli suurempi kaikkia entisiä, "Earnscliff tehköön mitä tahtoo. Mutta – olittepa ihminen tai jotain pahempaa, ykskaikki, – piru vieköön sormeni, jos rupean kauemmin muurarin tavoin vaivaamaan selkäpiitäni tuommoisten kivien nostamisessa, saamatta edes kiitosta vaivastani."

"Kiitostako!" huudahti kääpiö tehden liikkeen, joka ilmaisi kaikkein syvintä ylenkatsetta. "Heh tuossa – ota pois, ja liho niistä! Ota ne, ja olkoot ne sinulle yhtä suureksi hyödyksi kuin ne ovat minulle olleet – kuin ne ovat olleet jokaiselle kuolevalle, joka sen sanan koskaan on kuullut kyykäärme-veljensä suusta! Pois täältä – tee työtä, taikka korjaa luusi!"

"Onpa se korea palkka, Earnscliff, jonka saimme temppelin rakentamisesta paholaisen kunniaksi, ja kukapa tiesi vaikka päällepäätteeksi olisimme saattaneet vaaraan sielumme autuuden."

"Meidän läsnäolomme", vastasi Earnscliff, "näkyy vain kiihoittavan hänen hurjuuttansa; parempi lienee, jos lähdemme pois ja lähetämme jonkun tuomaan hänelle ravintoa ja muuta välttämätöntä."

Niin tehtiin. Paikalle lähetetty palvelija tapasi kääpiön yhä vielä muuria rakentamassa, mutta ei saanut hänestä irti ainoatakaan sanaa. Renki, jonka pää oli täynnä seudulla vallitsevaa taikauskoa, kyllästyi pian turhaan yritykseensä, kun hänen ei onnistunut saada tuota eriskummallista olentoa vastaamaan kysymyksiin eikä ottamaan vastaan neuvoja. Hän asetti kääpiötä varten tuomansa tavarat kivelle vähän matkan päähän ja jätti ne siihen ihmisvihaajan käytettäviksi.

Kääpiö jatkoi työtänsä päivästä toiseen niin uutterasti, että sitä tuskin saattoi uskoa muuksi kuin yliluonnolliseksi. Päivässä hän näytti usein saavan tehdyksi kahden miehen työn, ja hänen rakennuksensa alkoi tulla pian mökin näköiseksi. Se oli tosin pieni ja vain kivistä ja turpeista tehty sekä ilman savea kokoonpantu, mutta sittenkin, kun sen seinissä oli suunnattoman suuria kiviä, se näytti paljoa vahvemmalta kuin miltä noin ahdas ja kömpelösti kokoonkyhätty maja tavallisesti olisi näyttänyt. Earnscliff, joka yhä piti silmällä hänen töitänsä, lähetti sinne heti, kun älysi, mitä tarvittiin, kuormallisen katokseksi kelpaavia parruja. Hän oli käskenyt jättää ne jonnekin lähelle aikoen seuraavana aamuna lähettää työmiehiä panemaan niitä paikoilleen. Mutta ennen kun tuo aikomus kerkesi tulla täytetyksi, oli kääpiö illalla, koko yön ja aamulla varhain tehnyt työtä niin uutterasti ja taitavasti, että parrut olivat jo melkein paikoillaan. Sen jälkeen hän ensi töikseen leikkasi kaisloja, joista laittoi majaansa ulkokaton, ja senkin työn hän sai valmiiksi erinomaisen nopeasti.

Koska kaikki apu, paitsi se, minkä hän silloin tällöin sai joltakin kulkijalta, näkyi olevan hänelle vastenmielinen, niin heitettiin hänelle vain lähipaikoille hänen hankkeillensa soveliaita aineita ja työaseita, joiden käyttämisessä hän osoitti hyvää taitoa. Hän naulasi kokoon kotansa oven ja ikkunan, hän nikkaroi itselleen kömpelön vuoteen sekä muutamia hyllyjä, ja näkyi lauhtuvan hiukan leppeämmäksi sitä myöten kuin hänen asuntonsa edistyi.

Sitten hän rakensi vahvan kiviaidan ja rupesi kaikin voimin viljelemään maata sen sisäpuolella, kunnes hän osaksi penkomalla ennestään paikalla olevaa multaa, osaksi tuomalla lisää multaa, sai muokatuksi pienen kasvitarhan. Tietysti tämä erakko sai, niinkuin jo sanottiin, silloin tällöin apua matkalaisilta, jotka sattuivat kulkemaan tämän kankaan poikki, sekä myös niiltä monilta, jotka uteliaisuudesta kävivät hänen työtään katsomassa. Aivan mahdotonta olikin tosiaan olla hetkeksi seisahtumatta ja vähän auttamatta, kun näki tämmöisen ihmisolennon, joka ensisilmäyksellä näytti niin kykenemättömältä kovaan työhön ja kuitenkin raatoi niin uupumattoman uutterasti. Ja koska ei kukaan hänen satunnaisista apumiehistään voinut tietää, minkä verran apua kääpiö oli muilta saanut, niin hänen työnsä nopea edistyminen tuntui heidän mielestään hyvin ihmeelliseltä. Tuo luja ja vahva rakennus, jonka niin vaivainen työmies oli niin lyhyessä ajassa saanut valmiiksi sekä kääpiön erinomainen kätevyys ja taitavuus, herätti naapurien mielessä epäluuloja. He väittivät, että, jollei hän ollutkaan mikään haamu – siitä luulosta oli heidän jo täytynyt luopua, koska hän silminnähtävästi oli lihaa ja luuta aivan kuin muutkin – niin hän epäilemättä kuitenkin oli likeisessä liitossa näkymättömän maailman kanssa ja oli valinnut itselleen tämän yksinäisen paikan, voidakseen häiritsemättä seurustella henkien kanssa. He väittivät – käyttäen väitettä ihan toisessa merkityksessä kuin muinoinen filosofi – ettei hän koskaan ollut vähemmän yksin, kuin juuri yksinään ollessaan. Ja kauempana kankaanlaidalla kohoavilta harjuilta matkamiehet muka olivat usein nähneet toisen henkilön työskentelevän tämän aution paikan asukkaan kanssa, henkilön, joka aina heti katosi, kun joku lähestyi mökkiä. Samanlaisen henkilön nähtiin myös toisinaan istuvan hänen vieressään mökin kynnyksellä tai kävelevän hänen rinnallaan kankaalla, tai kantavan hänen kanssaan vettä lähteestä. Earnscliff selitti, että tämä henkilö oli kääpiön varjo.

"Piru se on eikä varjo", vastasi Hobbie Elliot, joka oli ylen kiivas yleisen mielipiteen puolustaja. "Hän on siksi likeisessä liitossa 'Sen vanhan' 7 7 Siksi sanotaan Skotlannissa paholaista. kanssa, ettei hänellä voi olla varjoa. Paitsi sitä", lisäsi hän, tuoden esiin vähän järkevämmän syyn, "kukapa on koskaan nähnyt varjoa ihmisen ja auringon välillä? Ja tämä olento, olkoon se mikä hyvänsä, on paljon pitempi ja kapeampi kääpiötä, ja sen on nähty pujahtavan tämän ja auringon väliin useamminkin kuin kerran tai kahdesti."

Nämä epäilykset, jotka jossakin toisessa osassa Skotlantia olisivat voineet tuottaa noidaksi epäillylle henkilölle hiukan kiusallisia tiedusteluja, aiheuttivat täällä vain sen, että häntä kohdeltiin pelolla ja kunnioituksella. Erakkoa vain huvitti kunnioittava arkuus, jonka vallassa ohikulkija lähestyi hänen asuntoaan, tuo ällistelevä kummastus, jota osoittaen tämä katseli häntä ja hänen tavaroitaan, sekä kiireiset askeleet, joita ottaen hän korjasi luunsa päästäkseen peloittavan paikan ohitse. Ainoastaan kaikkein rohkeimmat seisahtuivat ja uteliaisuuttansa tyydyttääkseen pikaisesti tarkastelivat hänen kotinsa seiniä sekä hänen kasvitarhaansa pyytäen sitten kohteliaasti anteeksi, mihin erakko joskus armollisesti vastasi jollakin sanalla tai päännyökkäyksellä. Earnscliff kulki usein sitä tietä, tiedustellen melkein aina, miten majan yksinäinen asukas voi. Tämä näytti nyt saaneen asuntonsa elinajakseen kuntoon.

Mahdotonta oli saada häntä puhumaan omista asioistaan. Hän ei myöskään ruvennut pitemmälti juttelemaan eikä kuuntelemaan toisen puhetta muistakaan asioista, vaikka hänen raivoisa ihmisvihansa näyttikin suuresti lauhtuneen. Ainakin ne hulluuden puuskat, jotka hänessä ilmenivät, sattuivat nyt harvemmin. Kaikista taivutteluista huolimatta ei häntä voitu saada vastaanottamaan muuta kuin kaikkein välttämättömimmät tavarat, vaikka Earnscliff armeliaisuudesta, ja hänen taikauskoisemmat naapurinsa muista syistä monesti tarjosivatkin hänelle enemmän. Jälkimmäisille hän antoi vastalahjana neuvojansa, kun he vähitellen alkoivat tulla hänen luokseen tiedustelemaan, miten voisivat parantaa karjansa ja omat tautinsa. Usein he saivat häneltä myös lääkkeitä, ja hänellä näkyi olevan, paitsi omasta maasta saatuja, myös ulkomaisiakin lääkekasveja. Näille avunpyytäjille hän sanoi olevansa nimeltään Elshender erakko. Mutta kansan kesken hän sai liikanimekseen "Viisas Elshie" taikka "Mucklestane-Moorin älykäs vanhus." Muutamat eivät rajoittaneet kyselyjänsä vain ruumiin vaivoihin, vaan pyysivät neuvoa muissakin asioissa. Hän vastasi aina oraakkelin kaltaisella älykkyydellä, joka suuresti vahvisti sitä luuloa, että hänellä muka oli yliluonnollinen taito. Neuvonpyytäjät jättivät tavallisesti jonkin lahjan jollekin kivelle, vähän matkan päähän kääpiön asunnosta. Mutta jos se oli rahaa tai jotain muuta tavaraa, jota hän ei tahtonut ottaa vastaan, niin hän viskasi sen pois tai jätti paikoilleen kajoamatta siihen. Käytökseltään hän oli aina tyly ja epäkohtelias. Sanoja hän tuhlasi juuri sen verran kuin hänen sanottavansa selittäminen lyhimmällä mahdollisella tavalla vaati. Ja hän vältti kaikkea puhetta, mikä hiukankin olisi poikennut puheena olevasta asiasta. Kun hänen puutarhassaan talven kuluttua alkoi kasvaa vihanneksia ja kaaliksia, niin hän ei juuri ensinkään puuttunut mihinkään muihin ravintoaineisiin. Kuitenkin hän otti vastaan pari Earnscliffin lahjoittamaa vuohta, jotka hakivat ruokansa kankaalta ja antoivat hänelle maitoa.