Марк Твен - Huckleberry Finnin (Tom Sawyerin toverin) seikkailut

"Hehei, Jim!" ja hyppäsin sinne pensaan takaa.

Hän lensi ylös ja tuijotti minuun, kauhistus naamallaan. Ja sitten lankesi hän polvilleen ja pani kätensä ristiin ja vinkui värisevällä äänellä:

"Älä lyö Jim parkaa, älä lyö! Ei oo Jim koskaan teheny mittään pahhaa aaveille. Min'oon aina tykänny hirveän paljon kuolleista ja ollu hyvä niille. Armaha nyt Jim parkaa ja mee jokkeen jällens, jost' oot kotosin, ja älä pelätä vanhaa Jim parkaa, jok' aina oli niin kiltti sulle."

No, eihän siinä toki kauvan viipynyt, ennenkun sain hänen näkemään, ett'en ollut mikään aave. Ja min'olin niin ilonen, ett'oikein. Eihän ollut ikävä enää. Minä sanoin hänelle, ett'en minä puolestani pelännyt että hän kantelis ihmisille missä minä olin. Juttelin siinä sillä viisin lakkaamatta, mutta hän vain istui ja tirkisteli minuun sanomatta sanaakaan. Viimein sanoin:

"Hoho! johan aurinko on korkealla. Kohennappa tulta, että saadaan aamiaista."

"Eihän se maksa vaivaa, kun ei oo muuta mitä keitettäis ku mansikoita ja mokomaa roskaa. Mutt' onhan sulla pyssy näämmä. Kenties saatais sillä jottai parempaa syyäksemmä ku mansikoita."

"Mansikoita ja mointa roskaa? Silläkö sinä täällä elät?"

"Ei yhtään palaa muuta, ei yhtään."

"No, hyvänen aika! Kauanko sitten olet ollut täällä saarella?"

"Tulin tänne yöllä sen päivän päästä, kun tappovat sinun."

"Hä? Silloin jo?"

"Jaa, jaa, just präsiis."

"Ja tuommosta kananruokaa vain olet saanut syödäkses?"

"Jaa, jaa, just präsiis."

"Silloin mahtaa nälkä tonkia mahaas pahanpäiväisesti?"

"Jaksasin syyä kokonaisen hevosen, luulen ma. Kuin kauvan oot sinä ollu saarella?"

"Siitä illasta asti kuin tappoivat minun."

"Voi, kiesus! No, millä Herran tähen sin'oot eläny? Mutta kas, onhan sulla pyssy. S'on hyvä, se. Mee nyt ja ammu jottai, niin minä laitan tulen."

Me mentiin sinneppäin, missä kanooti oli, ja sill'aikaa kun hän teki tulen ruohoiseen avopaikkaan puiden välissä, juoksin minä noutamaan jauhoja ja läskiä ja paistinpannun ja kahvia ja kahvipannun ja tinakupin. Nähdessään kaiken tämän rikkauden, Jim vallan ällistyi ja luuli, että s'oli noituutta. Mutta sitten istuin onkimaan ja sain kelpo kissakalan, jonka Jim perkkasi linkkuveitsellään ja pani paistumaan.

Pian oli ruoka valmiina, ja me istuttiin ruohoon ja syötiin, ja mainiolta maistui lämmin ateria. Jim parka ahmi kuin nälkäinen susi, ja eihän se kummaa ollutkaan. Kun viimein oli saatu kylliksemme, kallistuttiin me laiskottelemaan ja voitiin paksusti.

Hetken päästä sanoi Jim:

"Mutta kuules, Huck, kuka s'oli ku tapettiin siellä mökissä, kosk'ei s'ollu sinä?"

Kerroin hälle koko juonen, ja hän sanoi, että s'oli saakelin sukkelaa. Tom Sawyerkaan ei olis keksinyt parempaa mukamas. Mutta sitten sanoin minä:

"Mutta mistä se tulee oikeastaan, että sinä oot täällä, Jim?"

Hän näytti hiukan hätääntyneeltä eikä hetkeen hiiskunut sanaakaan.

Mutta sitten hän sanoi:

"Kenties paras, ett' annetaan sen olla."

"Miksikä niin, Jim?"

"Hm, onhan syitä. Mutt' ethän sinä kantele, Huck kulta, jos sanon miten s'oli. Hä? Ethän kantele, Huck?"

"No, johan nyt! Ole huoleti, Jim."

"No, hyvä. Min' uskon sinua, Huck. Katos, s'oli niin, että – että minä karkasin tieheni ."

"No, mutta Jim!"

"Joo, joo, niin s'oli. Mutta sinä lupasit, ett'et kantelis, Huck.

Muistakko, että lupasit ett'et kantelis kellekkään?"

"No, minä lupasin, ja minä pysyn sanassani, s'on vissi se. Hiis vieköön! Haukkukoot minua neekerinvarkaaks ja aplisonisti 1 1 Huck tarkoittaa abolitionist'ia (sanasta abolition, lakkauttaminen), jolla nimellä merkittiin neekeriorjuuden lakkauttamisen harrastajia. Suomentajan muist. roistoksi kuinka paljon tahansa; min'en siitä välitä. Minä en kantele, ja minä en syö sanaani, en kuuna päivänä. No, kas niin. Puhu suus puhtaaks nyt. Anna tulla."

"No niin, s'oli tällä viisin. Vanaha pröökynä – ei, vaan pröökynä Watson – hän toru minua ja jankutti ja nalkutti niin pirusti aamusta iltaan; mutt'ei siitä mittään; hän sano yhtäkaikki aina, ett'ei hän möis minua eteläänpäin, sinne Orleansiin. No, mutta viime aikona näin mä, että siellä kuleksi ja nuuski tommonen orjakauppias nurkissa, ja sillon ma tulin vähä alakuloseks. No, yhtenä iltana myöhäseen, kun pröökynä ja leskirouva jutteli kamarissa, ol' ovi vähä raollaan, ja minä satun olemaan takana. Ja minä kuulin, kun pröökynä sano, että hän aiko myyä minut Orleansiin, vaikka hän ei koskaan ollu sitä toivonu mukamas. Mutta nyt mukamas minusta maksettais kahareksan sattaa dollaria, ja s'oli, sano hän, niin paljo rahhaa, että s'olis melkein jumalan kaittelmuksen ylenkattomista, jos ei hän ottais sitä vastaan. Vanaha prouva, hän koitti saara häntä purkamaan sitä tuumaa; mutta minä en jääny orottamaan ennää mitä he sitte sanois, vaan minä sain kintut alleni ja korjasin siitä luuni, kuin tuulessa.

"Minä lönkötin ensin alas mäkkee ja tuumasin siepata paatin rannasta, yläpuolella kaupunkii, mutta siell'oli vielä liika paljo väkkee liikkeellä, niin että minä piilotin itteni vanhaan tynnyriverstaaseen orottaakseni siks ku kukin olis menny tiehens. No, mutta minä sain jäärä sinne koko yöks, sillä siell'oli aina vain tulijoita ja menijöitä. Ja noin kuuren aikaan aamulla niin rupes paatteja kulkemaan ohi, ja melkein joka paatissa ne jutteli, että sun isä retkus oli tullu yöllä kaupunkiin ja kertonu että n'oli tappanu sinun. Ja viimiset paatit oli täynnä herroja ja prouvia, jotka oli menossa sinne paikalle kattomaan. Ja paljo siellä puhuttiin sinun hirveästä kuolemastas, Huck, ja minä olin niin julumasti pahoillani siitä, mutta nyt en olekkaan yhtään pahoillani ennää, Huck.

"No, minä makasin siellä sahajauhoissa koko päivän. Ja kyllähän mulle tuli aika lailla näläkä, mutta peloissani en mä ollu, kun tiesin, että pröökynä ja vanaha prouva menis raamatunselitykseen varahain aamulla ja että he ei kaipais mua ennenku illalla, kun minä ruukkasin tulla kottii elukkain kanss, ja ne muut palveljat tietysti pittäis friipäivää herrasväen ollessa poissa, niin että ne ei minusta välittäis.

"No, kun tuli pimmee, lähin minä tallustamaan ylöspäin pitkin joen rantaa ja kulin pari virstaa kunnes tulin autiolle paikalle; ja tuumasin mä siinä sitte mitä tekisin. Jos yrittäsin käyrä jalkasin erespäin, niin ne pian tulis jälilleni koirillans, ja jos varastasin paatin, niin ne pian kaipais sitä paattia ja ymmärtäis, että minä olin sen ottanu, nääkkös, ja ne ottas sitte selkoo, miss olisin noussu maihin, ja nuuskis jäläkiäni. Ja niin päätin mä, että uiskenteleva tukkilautta olis paras, se ei tekis mittään jäläkiä.

"No, pian näinkin valon, joka tuli ajaen jokkee alaspäin, ja s'oli valoa tukkilautan lyhyrystä. Minä hyppäsin vetteen ja uin sitä kohoren ja pysytin itteäni ajopuiren seassa, eikä kukkaan minua nähäny, kun oli pimmee. Ja kun lautta ui ohi, kapusin mä ylös sen peräpuolelle ja panin maata siihen. Väki oli kaikki etupuolella, jossa lyhyryt oli. Ja virta oli kova, niin että minä aattelin että sillä viisin ennättäsin parikymmentä virstaa ennen päivän koittoo, ja sitte luiskahtasin vetteen ja uisin rantaan ja pujahtasin mettään siell' Illinoisin puolella.

"Mutta mull'oli paha onni sillä kertaa. Justiin kun me oltiin saaren yläpään kohoralla, niin tuli yks noista pirun miehistä käyren perään päin lyhty käressä. Siin'ei ollu väärtti ruveta orottamaan, vaan minä luiskahin vetteen taas ja uin saareen päin. No, minä luulin pääseväni maalle missä hyväns, mutta mitä vielä! Ranta oli perhanan jyrkkä, ja minä sain uia pitkän matkan ennenkun pääsin maihin. Mutta pääsinpähän viimeinki ja menin sitte mettään ja tuumasin ittekseni, että piru vie en rupeiskaan ennää mihinkään tekemisiin tukkilauttain kanss niinkauvan kun he tolla viisin retustelit ympäri lyhyryins kanss. Mull'oli piippuni ja vähä kessutupakkaa ja tulitikkuja lakissani, ja n'oli pysyny kuivana, niin että mull'oli aika hyvä olla."