Carl Gottlund - Sampo

Murheet oil meillä muinon, suru suuri Suomessa.
Laa, lii, lu lii-lu, lii-lu, laa-li, laa-li, laa.
Itkulla moni Isä istui muinon huolessaan.
Laulanma Savon-lapsi, korvessamme kotonain,
Siitäpä so'asta kuin piettiin Kyrön pellolla.
Laulakee työkin lapset, pojat pitkin Pohjanmoan!
Suur' oli miesten murha muinon muka Suomessa.
Talvella, tanhualla, tapeltiin ja tapettiin,
Lumella, pakkaisella, lämmee verta vuotattiin.

Armfelti tappeli kuin poika kyllä puolestaan;
Mutt' oli koiruus kuitenk' hevoismiesten puolessa.
Kahestin vihollisten viistot moahan viskattiin,
Kahestik heijän joukot syrjihin jo sysättiin.
Kylmäksi moni syän kylän alla kyhnistiin;
Monelta Jeäkäriltäik jäsenet ne jäykistiin.
Silloin niin miehet meijän olivat jo voitollaan,
Pakkopa pani vihollisten parvet painumaan.

Kuin oli De la Barre tepastellut tiehensä,
Ja oli viekas vienyt hevoismiehet myötänsä,
Silloin niin Suomen sulhot surkeasti surmattiin.
Monikin kannus-jalka kaunihisti murhattiin.

Venäjän hevois-väki kiersi kylän ketoja:
Niinpä nuo keihäs-miehet peäsi meijän takana.
Siitäpä vasta puuha syntyi joka puolelta;
Siinäpä monen liha lämmit'tiin ja leikattiin,
Siinäpä miehet monet miekan kanssa muokattiin.
Niinpä nuo Suomen pojat piirit'tiin ja piiskattiin,
Pahoinpa tässä heitä hakattiin ja hoaskattiin.

Vieläpä kerran tässä toistaan kovast' koiteltiin,
Vieläpä kalpoin kanssa Kasakoita voiteltiin,
Paj'netin kanssa heitä painettiin ja paiskattiin.
Veri se roiskui kyllä heijän roima-housuiltaan,
Tihjästi tippui heijän lihavilta lihoiltaan.

Kuin oli vähennyt jo väki meijän puolella,
Eik' ollut enemmänkään jälellä jos puoliaan.
Silloin niin pakko pani meijän pojat painumaan,
Sep' oli mies kuin peäsi Venäläisten miekoilta.
Herrat ne tässä kaikki heittivätten henkensä:
Freudenfelt ammuttiin, jok' oli koko kauhia.

Vieläpä Kyrön kankas kahtojansa karvastaa,
Vieläpä Napon-notkot Suomen verta hijottaa.
Ei ole luita kaikki peitettynnä turpeessa,
Ei ole miesten kallot kaikki vielä mullassa.

Joki kuin juoksi tässä (Kyrön kymiks' kuhutaan)
Lainehti kesäkauen miehiä ja miekkoja.
Suvella suot ja korvet rupeisi jo sulamaan,
Nyt vasta vaimorukat löys'vät Ukko-vainoitaan.
Emät ne ehtivätten tässä kukiin lapsiaan,
Neijot ne kuulusteli tässä kuhik kultoaan.

Vaikk' oli muoto musta, kasvot kaikki lahoina,
Vaikk' oli hanken alla kaiket talvet hautoina,
Kuitenkin voattehista tunsivatten tuttujaan.
Monikin veli tässä vieretteli veikkojaan.

Ilmolan isännistä monta tässä itkettiin,
Laihelan lapsistakin toista tässä kaivattiin,
Tästäpä Vöyriläiset veihti-vyöllä vyörättiin,
Tässäpä Kyröläiset kynsillähän kyyryllään.

Muinoisat muistojamme murehella muistellaan,
Vanhoja aikojamme aina vielä arvellaan.
Lakkaan jo laulamasta, lausujani lopetan,
Taijatkos paremmin, niin rupeeppas siit' panemaan.
Laa, lii, lu lii-lu, lii-lu, laa-li, laa-li, laa.

Hyvä tapa tappelussa,
Se lyö joka ennättää.

Sota on syttynynnä,
Linna on piirit'tynä;
Rauhat on purettuna,
Rajat on murrettuna;
Miehet, mänkee sinn',
– johon teitä tarvitaan!

Joutuke pojat välleen,
Noutake maitanne jälleen;
Miesten miekkoja myöten,
Viha-miestänne lyöten,
Miehet, mänkee sinn',
– jopa teitä tarvitaan!

Pyssyt jo laukiavat,
Tykit jo paukahtaavat,
Kassarat heiluu käissä,
Rautaiset lakit päissä;
Miehet, tehkee työ
– mitä teiltä voaitaan!

Viholliset, tuolla,
Rypäilöövät suolla;
Pelkeävät meitä,
Mutta emme heitä.
Miehet, malttakaa,
– vielä heitä tavataan!

Haakkaa hyväst' heitä!
Nakkaa poikki päitä!
Jotta suonet rippuu,
Jotta suolet tippuu:
Miehet, muistakaa
– mitä teiltä voaitaan!

Lyö, niin kaulat katkii!
Lyö, niin kalvat ratkii!
Lyö, ett' luut ne luskaa!
Lyö, ett' rustot ruskaa!
Miehet, seälii heit'
– jotk' on teijän armossa!

Jopa ne karkoavat,
Huutaa ja parkuavat,
Juoksoovat kaikki korpeen.
Saroihin ja kortteih'n;
Miehet, tulkaa tänn',
– että teitä kostellaan!

Urot ootten uljaat,
Suomen parhaat Sulhat!
Autuas ja ankar',
Suomen suurin Sankar',
Tule sinä tänn',
– että sua siunataan!

Tulkee meijän syliin!
Tulkee meijän kyliin!
Tulkee vaimoin huohmiin!
Tulkee lasten suojiin!
Suomalaiset kaikk',
– työpä meijän kunnia!

Niin poika, jos sull' syän lie,
Vanhojais nouvata!
Niin jouvuk tähän hätään, sie;
Ja moamme pelasta!

Niin mieluisa ei lähti lie,
Kukkaisten liepeella, —
Niin suloinen ei päivä viel',
Kuin kuolla moallensa.

Sun voipa-töitäis kuultuiksi-
pa aina tulla sais'.
Ja laulettaisiin ijäksi
Ylistös-runojais.

Nimeisi meitä muistuttaa! —
Nuorikin neitopa
Hään kukkaisillaan kostuttaa
Ja hautais kaunistaa.

"Kuules mun Emoini, kultasein – kuuleppas,
Laskek minun keollen käymään!"
" Vieläpä niin!
Pie suus kiin!
Olithansa keolla öyläin ." —

"Kuules mun Emoini, kultasein – kuuleppas,
Laskek minun kukissa käymään!"
" Vieläpä niin!
Pie suus kiin!
Olithansa kukissa öyläin ." —

"Kuules mun Emoini, kultainen – kuuleppas,
Laskek minun marjassa käymään!"
" Vieläpä niin!
Pie suus kiin!
Olithansa marjassa öylöin ." —

"Kuules mun Emoini, kultainen – kuuleppas,
Laskek minun karjassa käymään!"
" Vieläpä niin!
Pie suus kiin!
Olithansa marjassa öylöin ." —

"Kuules mun Emoini, kultainen – kuuleppas,
Laskek minun kylässä käymään!"
" Määppäs jos! –
Luuletkos
Ettäsä kotihis löyvät ?"

Piikapa läksi: ja keollen hän kävi.
Ja pitkin Pohjan-maita hän juoksi.
Mitäs hään tei?
Ja mitä hään vei
Emonsa kultansa luokse?

Piikapa läksi: ja keollen hään kävi,
Ja Karjalassa kauvas hän juoksi.
Mitäs hään tei?
Ja mitä hään vei
Emonsa kultansa luokse?