Carl Gottlund - Sampo

Ja pilvet kaikki peittäköön,
Niin moata, että merta;
Ja raju-ilmat heittäköön,
Jos vettä ei – niin verta;

Niin täss' ei ketään pelätäk,
Jos oisik Tursas ihte;
Jos kuollaan tahi eletään,
Niin se on muka yhtä.

Sill' minä miesi merellä,
Jos suinkin toinen löytyy;
Ja seison surman eärellä.
Jos kohta kuolla täytyy.

Niin laskem' laivat irroilleen,
Ja purjeet puihin pankee,
Jos Turri-Tursas kiroilee,
Niin luontoini ei lankee.

Sill' minä hampain pureilen.
Ja torjun häntä vastaan;
Ja jos ma mitä suruilen,
Niin se on tupakastain.

Suomessa muinonkin juotiinpa nuon!
Voitettiin maitapa kaukana tuonn'.
Nytkipä viel',
Samakin miel';
Kukapa mies?
Häänpä nyt käyköönki muihenki e'es!

Suomessa juotiinpa nuon! —
Voitettiin maita, vieraisten luonn'.
Kukapa nyt meistä mies,
Häänpä nyt käyköönki muihenki e'es!

Muinon oli tapa, meijän moassakin, ett' laulaissamme juuva pulloimme
– ja siitten, kuin urotpa vanhat, tapeltiin nuon… Pulloini juon!
Nytkin viel',
Meill' on sama miel';
Niin uskon mie.
Miehet! kyll' löytyypi ne, jotka juuvakin voi.
Niin Sankaripa, tuo,
Hään onki mies;
Hään viep meit' ies.

Paha sanoa,
Kipiä kärsiä.

Minä laulan laiha poika, miten täss' on laita;
Laulakohon laveampi, joka paremp' taitaa!

Totuutta on tottumatoin puhua ja kuulla;
Kehumista köyhkiämpi uskoa ja luulla.

Paljon teäll' on pahojakin, pakanoita paitti;
Vallattomuus valloillaan, ja – Laki ompi vaitti.

Kaikki teällä surkutteloo, suuret että pienet;
Vaivaisilt' on varoansa varakkaammat vieneet.

Rikkaat teällä riitelöövät, köyhät verot maksaa;
Mies on, joka lahjoillansa lakitointa jaksaa.

Puheet tästä juoksutetaan sinne että tänne;
Moni miesi huikenteloo, jok' oil vaka ennen.

Viran soap' kuin vilpistelee, kunnian kuin petteä;
Kuuluisa on jokainen kuin kunniansa jätteä.

Koiria teäll' koroitetaan, palvellaan ja kuullaan;
Uskollist' ei uskotak, ja rehellisiä luullaan.

Surma seisoo suun ovella, jos puhutaan totta,
Onni kova kohtajaa, jos tuosta selvän ottaa.

Vielä pojat poloiset hyö turvallansa uottaa,
Miehet rievut valittaa; – voan kuka heihin luottaa?

Min'en taijak taijollani heijän huolet auttaa;
Enkä taijak omin neuvoin, enkä toisen kautta.

Laulanmahan lapsillemme miten tavat taipuu;
Mutta kohta ite kuolen, ja mun eäni vaipuu.

Laulakoon siitt' lapset meijän, lapsenlasten lässä
Kuinka muinon, murheen kanssa, elivätten tässä.

Ennen eli jokainen kuin asian oil laita ;
Nyt on kukiin kelvotoin, ja itara, ja saita .

Ennen piti meijän miehet kunniansa suurin;
Nyt on rahat rakkaammat, ja kallihimmat juurin.

Ennen oli miehen sana lujempi kuin rauta;
Nyt on lupa luikkia, ja valat tuskin auttaa.

Ennen miehet hikoilivat työssä kaiket päivät;
Nyt niin viina viivyttää, ja juoksuttaa nuo räivät.

Ennen joivat jonkun kerran ystävinsä kanssa ;
Nyt niin juopi joka miesi, yksin, kotonansa .

Ennen löytyi aitoissamme pellavaa ja liinaa ;
Nyt ei löyvyk talossa – kuin velkoa ja viinaa .

Ennen löytyi huoneessamme tarpeheita aina;
Nyt, jos mitä tarvitaan, niin täytyy kohta lainaa .

Ennen sovun aviossa, toverit ne toivat;
Nyt ne toruu toisinaan, ja tappeloo kuin koirat.

Ennen seurais' akka aina ukkoansa myötä;
Nyt hän vieraan vuotehella viettelöökin yötä.

Ennen oli neijot nöyrät, tyynneet tytöt vainoot;
Nyt on likat ilkiät, ja ylpiät on vaimot .

Ennen kävi poika kerran tyttöänsä luokse;
Nyt hän muihin muksihinkin yö-jalassa juoksee.

Ennen anto piika tuskin sulhaiselleen suuta;
Nyt hän muillen muikarillen antaa vieläik muuta.

Ennen lapset kasvatettiin kurihissa Herran;
Nyt niin kurittaa he vanhemmansa monen kerran.

Ennen oli Pappi paras ystävä ja tuttu;
Nyt on sillä, laissa, joka miehen kanssa juttu.

Ennen laulo Lukkair ite, kirkossa ja häissä;
Nyt hään toista laulattaa, ja ite ompi päissä.

Ennen tutki Tuomair aina mikä oli totta;
Nyt hään ensin taskun-pohjat tarkoin kaikilt' ottaa.

Ennen oli Lautamieskin laissa hyvin norkko;
Nyt hään istuu pöyvän-peässä kontallaan – ja torkkuu.

Ennen Vouti tilin teki veroista ja muusta;
Nyt hään heitteä rästiksi ja panttoo kustaik kuusta.

Nimismiesi ennenkin hän toimessansa suitti;
Nyt ei vielä vuuen peästä hänestä ouk kuitti.

Ennen Mittair puikon pisti juuri rajan-selkään;
Nyt hään rajat rakenteloo tikkuihensa jälkeen.

Ennen oli Kauppamiehet rehelliset vielä;
Nyt ei muuta luonistu kuin kielletyllä tiellä.

Ennen oli Sotamiehet tappelussa tuimat;
Nyt hyö pauhaa pavossaan, ja juovat niin kuin huimat.

Virkamiesi ennen oli virassansa nöyrä;
Nyt on jalka jäykkä jo, ja selkä-ranko köyrä.

Mitenkäs siitt' minä olin? – Elin niin kuin Herra;
Nyt on kaikki kaonna, voan – laulan vielä kerran:

"Joka kiitteä vanhoja , hään nykyjähän moittii;
Ajat oli kiistallaan, voan – vanhatpa nuo voitti."