Eliel Aspelin-Haapkylä - Suomalaisen teatterin historia II

Lopuksi on edellisen yhteydessä kerrottava, että Hertzberg, "protestin" ilmestymisen jälkeen, todella Bergbomille Kiveä varten suoritti 113 markkaa (s.o. kaikki mitä hän itse oli käännöksestään saanut!). Tämä maksu tapahtui siis vähän ennen runoilijan kuolemaa, ja Bergbom antoi rahat vainajan Albert veljelle maahanpanijaisten kustannuksiin. 12 12 Vaikka Albert Stenvallia neuvottiin toimittamaan yksinkertaiset pidot kutsutuille vieraille, tilasi hän Saksan emännältä mitä komeimmat, niin että menoihin tarvittiin lisää 115 mk. Vajaus täytettiin siten että ystävien kesken kerättiin 5 mk mieheltä. Ne jotka täten ottivat osaa Kiven hautauskustannuksiin olivat: A. Almberg, E. Aspelin, J. V. Calamnius, O. W. Churberg, W. Cronström, A. Boehm, K. Elmgren, P. Ervast, W. Forsman, E. A. Forssell, B. F. Godenhjelm, A. Hagman, K. F. Ignatius, A. W. Jahnsson, Y. Koskinen, J. Krohn, V. Löfgren, E. Nervander, F. Perander, Th. Rein, C. G. Svan ja E. E. Åström. – Mitä tulee Karkurien ruotsinnokseen – Flyktingarna – annettiin se ruotsalaisella näyttämöllä 13/12 Ja 15/12 1872 saavuttamatta menestystä; "yleisö vastaanotti sen kylmästi ja myötävaikuttavat taiteilijat näyttelivät saamatta suosionosotusta". Nämä sanat on otettu Bergbomin kirjottamasta arvostelusta (Mbl. n: o 296), jossa pääsyynä huonoon tulokseen pidetään mukaelman kelvottomuutta. "Henkilöt ovat samat, aiheet samat, mutta silti on toimitelma vähintäin kolmannen osan alkuteosta lyhempi." Lyhentäminen oli miltei yksinomaisesti toimitettu pyyhkimällä, josta luonnollisesti kehitys ja luonteet olivat suuresti kärsineet. Kaiken päälliseksi mukailija oli tehnyt draaman päätöksen "onnelliseksi" – kumminkaan muuttamatta traagilliseen ratkaisuun ajavia aiheita ja luonteita. Arvostelija lausuu lopulta, "että Karkurit ruotsalaisessa asussaan ei anna mitään käsitystä, ei kyseessä olevasta näytelmästä eikä tekijän runoudesta ylipäätään". – Tähän liitämme ainoastaan sen huomautuksen, että Hertzbergin mukaelma tähän saakka (35 vuotta myöhemmin!) on ainoa yritys tehdä Suomen suurinta suomenkielistä runoilijaneroa tunnetuksi maamme ruotsalaiselle yleisölle. 13 13 Morgonbladetin alakerrassa painettu Lean ruotsinnos ei mainittavasti vähentäne syytä huomautukseen. Kaukana täällä eletään toisistaan.

Sunnuntaina 2 p. maalisk. 1873 Suomalainen teatteri antoi ensimäisen näytäntönsä Helsingissä – merkkitapahtuma, joka ei suinkaan ole vähäarvoisimpia kansallisen sivistyksemme historiassa. Ohjelma oli: Margareta, Kukka kultain kuusistossa ja Hääilta. Huone oli "aika hyvä" – siis ei täysi; mutta näyttelijät voittivat yleisön odotukset. Kiven näytelmässä olivat esiintyjät: Kallio – Konon, nti Heerman – Margareta, nti Toikka – Kaarina, Himberg – Anian ja Vilho – Matti; toisessa kappaleessa esitti nti Toikka Ainaa ja huudettiin esiin; viimeisessä Lydia Lagus yllätti kuulijoita raikkaalla, heleällä laulullaan ja oli muutenkin viehättävä näyttämöllä. – Kun Viuluniekka oli annettu 6/3, kirjottaa Emilie: "Minä puolestani olen ihmeen tyytyväinen näyttelijäin edistykseen. Lundahl näytteli hämmästyttävän hyvin." Yleisö oli erinomaisen mieltynyt.

Tämän jälkeen annettiin maalis- ja huhtikuun kuluessa kaikkiaan 18 näytäntöä, joissa näyteltiin jo tuntemamme ohjelmisto, niin että toisessa puolessa näytäntöjä esitettiin kolme joskus neljäkin pikku kappaletta, toisessa puolessa joku isompi koko illan näytelmä. Uusia olivat ainoastaan Tuokon kääntämä Conradin 1-näytöksinen laulukappale Sala-ampuja ja karjatyttö sekä E. F. Jahnssonin alkuperäinen, 3-näytöksinen, historiallinen näytelmä Bartholdus Simonis , jonka ensi ilta 30/4 oli näytännöistä viimeinen. Näytännöt tapahtuivat kaikki Arkadia teatterissa, joka nytkin, niinkuin vuosina 1869 ja 1870, oli venäläisiltä vuokrattava ja vasta jonkun vuoden päästä kokonaan tuli Suomalaisen seurueen käytettäväksi. Näytäntöpäivät olivat paitse sunnuntaita maanantai ja torstai; Ruotsalainen teatteri näytteli keskiviikkoisin ja perjantaisin. Näytösten väliaikoina soitti orkesteri, josta enin osa myötävaikuttavia kuului kaartin soittokuntaan.

Helsingissäkin herätti teatterin ensi esiintyminen suurta tyydytystä, joskaan ei semmoista naivista riemua kuin maaseuduilla. Alussa oli yleisö verraten vähälukuinen, mutta sen mielenkiinto kasvoi kasvamistaan, niin että myöhemmin ja lopulta näyteltiin varsin hyville taikka täysille huoneille. Että siitä huolimatta ruotsalainen hienosto vältti suomalaisia näytäntöjä on vähemmän outoa kuin päinvastainen asianlaita olisi ollut. Emilie kertoo, että semmoisetkin "gens de qualité", jotka tavattaessa olivat olevinaan erinomaisen "intreseerattuja", eivät olleet käyneet siellä kertaakaan. Kun joku yksityinen eksyi Arkadiaan, oli se poikkeus säännöstä. Mitä kritiikkiin tulee oli se Morgonbladetissa 14 14 Lehden teatteriarvostelija 1875 vuoden loppuun oli tämän kirjan tekijä. ja U. S: ssa, niinkuin arvata sopii, myötätuntoinen, ilman että se sentään oli muistuttamatta nuoren näyttämön puutteista. Myötätuntoisuus osottautui siinä että ymmärrettiin olot ja ehdot, joista uusi yritys oli riippuvainen. Siten edellisen lehden ensimäisessä arvostelussa sanotaan:

"Alkava Suomalainen teatteri ei ole enää tyhjä kuvitelma, vaan tosiasia, millä silmillä sitä katsotaankin. Tiedämme varsin hyvin, että tämä yritys, niinkuin jokainen muukin, jolla uusi ura on avattavana, monessa herättää epäilystä ja epäluuloa, mainitsematta muita tunteita. Suomalaiselle teatterille ei se ole voinut olla odottamatonta, eikä sen toimella ole lähempää päämäärää kuin voittaa uskottomat epäilijät. Astukoon se vain eteenpäin sillä voitonvarmuudella, jonka jokainen hyvä yritys on omansa synnyttämään." – "Ohjelmistoon nähden on nuori teatteri aluksi pääasiassa rajottunut pieneen huvi- ja laulu- sekä kansannäytelmään. Onhan se aivan luonnollista, sillä ainoastaan vähitellen voi se edistyä korkeamman draaman, suuren komedian ja murhenäytelmän alalle. – Kiven Margareta on tähän saakka annetuista näytelmistä ollut vaikein tehtävä nuorille näyttelijöille. Siinä näet menestys on riippuvainen lausumisen ja liikuntojen plastiikan täydellisyydestä, johon katsoen vastaiseksi ei voida asettaa kovin suuria vaatimuksia näyttelijöihin." – Ymmärrettävästi oli Margareta, vaikkei sitä arvostelussa mainita, otettu ohjelmistoon sentähden että se oli kotimainen kappale. Valitessaan näytelmiä Bergbom tietenkin piti silmällä ei ainoastaan seurueen voimia, kappaleen kirjallista arvoa ja siveellistä nuhteettomuutta, vaan myöskin mikäli mahdollista sen kansallista alkuperää. Oman maan kirjallisuudesta hän siis otti mitä vain saattoi kysymykseen tulla, ja jo ensi vuoden ohjelmistossa kohtaamme toistakymmentä alkuperäistä suomalaista tahi ruotsista suomennettua kotimaista kappaletta. – Näistä oli Kiven Kihlauksella suurin menestys. Helsingissä se tänä ensi keväänä näyteltiin viisi kertaa ja jo ensi illan (13/3) jälkeen sanottiin, että se "mitä uskollisimpana kansanelämän kuvauksena hämmästytti niitäkin, jotka ennestään tunsivat pienen huvinäytelmän. Useita tottumattomia, jotka pyytävät ainoastaan sievää ja siroa, saattoi burleskimainen kuvaelma ehkä ensi hetkessä oudostuttaa, mutta varmaan ei meillä pitkiin aikoihin ole [näyttämöllä] nähty niin tosieläviä ihmisolentoja. Näyttelijät suorittivatkin tehtävänsä varsin hyvin. Kalliolla on siinä parhain osansa (eräs saksalainenkin huudahti 'aber er spielt ja famos!'), mutta oivallisia olivat toisetkin: Vilho, nti Toikka ja Korhonen." Myöhemmin lisättiin vielä samasta kappaleesta, että se "näyteltiin todella mainiosti ja joka kerta oli yleisön mieltymys entistä isompi". – Muista kotimaisista näytelmistä oli tavallaan huomattavin Rosendahlin Ainamo. Täydellisesti menestyäkseen se kyllä olisi vaatinut loistavampia näyttämöllisiä varustuksia, täydellisempää orkesteria ja suurempaa taiturimaisuutta esityksen puolesta kuin nuori teatteri kykeni tarjoamaan, mutta Schantzin musiikki kannatti sitä kuitenkin, niin että se annettiin kaksi kertaa hyvälle huoneelle.