Eliel Aspelin-Haapkylä - Suomalaisen teatterin historia IV

Puhumatta heidän toimeensa kuuluvista tavallisista huolista, oli tämä vuosi yksityisestikin raskaanlainen Bergbom-sisaruksille. Heidän sisarensa Augusta af Heurlin oli sairauden takia estetty huoneestaan liikkumasta, eikä Kaarlonkan terveys ollut hyvä, vaikka hän lakkaamatta oli työssä. Näistä seikoista Emilie puhuu miltei joka kirjeessään nti Elfvingille; itse hän kesti jotakuinkin, ollen toisia terveempi, joskin mieleltään alakuloinen.

"Teatterille", hän kirjoittaa 4/1, "tämä vuosi on ollut viimeistä valoisampi. Niinä kolmena iltana, jolloin Ida Aalberg esiintyi, väentulva oli kuulumaton, mutta niitä oli vain kolme. Paitse näitä iltoja 'Rouva Suorasuu' on ollut meidän paras succés sekä itse kappaleen että sen suuren menestyksen tähden, jonka Kirsti Sainio täydellä oikeudella siinä saavutti. Jollei hän pian mene naimisiin, vaan edistyy niinkuin tähän saakka, tulee hänestä luultavasti suuri taiteilija; personallisesti hän on hupainen, totuutta rakastava ja kelpo tyttö, josta me oikein pidämme." Sitten arpajaispuuhista Turussa ja Helsingissä: "Onhan ilahduttavaa että ystävät ovat toimeliaita, mutta en voi olla valittamatta, että asema on semmoinen että se on välttämätöntä." – Vähän myöhemmin Kaarlo kirjoittaa samasta asiasta. Hän on auttava toimikuntaa Turussa järjestämällä sikäläisiä arpajaisia varten keväällä esittämänsä hebrealaiset kuvaelmat ja luettelee kuinka monta ja minkälaisia henkilöitä kuhunkin kuvaelmaan tarvitaan. Hän lupaa tuoda muassaan tarpeellista apua teatterista.

Ohjelmistosta vuoden vaihteella mainitsemme, että Nummisuutarit esitettiin 18/12 Leinon hyväksi ja uudenvuodenpäivänä (Leino taas Eskona ja Lindfors Mikko Vilkastuksena), Tuulispää loppiaispäivänä Olga Poppiuksen lahjanäytäntönä sekä "50 vuotta myöhemmin" Topeliuksen päivänä. – Uusi kappale annettiin 18/1; nimittäin Vasantasena , kuningas Cudrakan muinaisintialainen näytelmä, jonka Irene Mendelin oli suomentanut E. Pohlin saksalaisesta, 5-näytöksisestä mukaelmasta, ja siitä tuli samanlainen kassakappale kuin Rouva Suorasuusta – sekin meni 16 kertaa. Tämän selittää toiselta puolen näytelmän runollisuus, toiselta esityksen etevyys itämaalaisesti värikkään näyttämöllepanon ohella. Päärooleissa esiintyivät: Katri Rautio, sangen viehättävä rakkauden jalostama Vasantasena, Axel Ahlberg – Tsharadutta, Leino – Samsthanaka, Salo – Ariaka.

Runebergin juhlanäytännössä oli järjestelyn puolesta uutta ensimäinen kuvaelma, jossa nähtiin runoilijan seppelöidyn kuvan ympärillä Suomen kansa eri kerroksineen; siitä astui vuorostaan esiin sivistyksen, maanviljelyksen, sodan ja rauhan, opin ja valistuksen edustajat lausuakseen kukin säejaksonsa Maamme-laulusta. – Näytäntökauden ainoa uusi kotimainen alkuteos tuli 15/2. Se oli Martti Wuoren 5-näytöksinen näytelmä Ryöstö . 18 18 Martti Wuori on hyväntahtoisesti käytettäväksemme antanut muistoonpanoja suhteestaan Suomalaiseen teatteriin ja Bergbomiin. Niistä otamme seuraavat kohdat, jotka koskevat hänen ensimäistä näytelmäänsä, Ihmisten tähden (kts III, s. 403), sekä tässä puheena olevaa Ryöstöä . – Keväällä 1891 tekijä oli lähettänyt edellisen kappaleen käsikirjoituksen Bergbomille, ja oli tämä luettuaan sen ilmottanut tulevansa tapaamaan häntä Pietarissa. "Myöhemmin samana keväänä", kertomus jatkuu, "sainkin eräänä päivänä, kotiin tultuani, Bergbomin käymäkortin, jossa hän pyysi minua iltasella tulemaan luokseen 'puhumaan yhteisestä asiastamme'. Pietarissa käydessään hän tavallisesti asui n.s. 'Suomalaisessa kortteerissa' Gontsharnajakadun varrella. Se on sama tonttipaikka, joka luultavasti vieläkin kuuluu Suomen kruunulle ja jossa, paitse ulkohuonerakennuksia, ei ollut muuta kuin jotensakin rappeutunut, pihan oikealle syrjälle rakennettu kaksikerroksinen kartano. Siinä muudan suomalais-venäläinen Abramov piti huokeahintaista majataloa suomalaisille. Koko laitos (muistaakseni on kartanon numero 20), joka ei ole kaukana Nikolain (s.o. Moskovan) rautatien asemalta, mutta kuitenkin jotensakin syrjässä keskikaupungista, ei tee tahi ei ainakaan silloin tehnyt miellyttävää vaikutusta. Mutta tohtorihan ei ollut vaativainen elantotavoissaankaan. 'Suomalaisessa kortteerissa' tuli toimeen suomenkielellä, kaikenlaisten Venäjällä vallitsevien muodollisuuksien suhteen (niinkuin esim. passiin nähden) siellä ei oltu kovin ankaroita, ja kun Bergbom ateriansa luultavasti söi muualla, niin ei hän suurempaa mukavuutta kaivannut, mihin päänsä kallistaa. Niinpä nyt huone, johon hänen luokseen astuin, oli yksi-ikkunainen, kapea, pienehkö kamari, jossa seisoi pöytä ikkunan edessä, pari tuolia, sänky, piironki ja pesulaitos. Piirongin laatikosta, johon matkatavarat olivat sekaisin sullotut, veti tohtori esille sukkaparin, jotka pani jalkaansa, jääden sukkasilleen tallustelemaan, ja käsikirjoitukseni, jota pyysi minun ääneen lukemaan." Todellisesta elämästä (Itä-Suomesta) otettu aihe ja maalaistyypit – kauppias Sipi Rahikainen (Kallio), talollinen Antti Valkeapää (Rautio) ja hänen Sohvi-vaimonsa (nti Lähteenoja), jotka liian herkkäuskoisina joutuvat ensinmainitun, koronkiskurin kynsiin, vanhempiaan sivistyneempi ja hienotunteisempi talontytär Hilma (nti Rängman), kaupungissa uusia tapoja oppinut Siiri- neiti (nti Sainio), kauppias Loikkanen (Närhi), hullu Syrjälän Sanna (rva Kahilainen) y.m. – olivat tosin hyvin näyteltyinä omansa viehättämään, mutta heikonlaisesti sommiteltuna, ilman tarpeellista draamallista vauhtia ja jännittäväisyyttä kappale ei kumminkaan herättänyt suurempaa mielenkiintoa. Se meni vain kolme kertaa.

Joku aika myöhemmin oli samalla näytelmällä parempi menestys Helsingin Työväen teatterissa – sen yleisö näyttää paremmin oivaltaneen kuvauksen todellisuutta, samalla kun se kenties vähemmän välitti heikkouksista. – Toisiakin uusia näytelmiä oli tulossa, mutta ne valmistuivat vasta seuraavaksi näytäntökaudeksi. Siitä saamme tietoa parista Minna Canthin kirjeestä Emilie Bergbomille:

(22/2) "Rakas Emilie! – Minä olen muuten ollut hyvällä kirjoitustuulella tämän vuoden alusta lähtien, vaikka olenkin influensaa potenut. Sanomalehdet ovat niin kärkkäät ottamaan selkoa asioista jo vähää ennen kuin ne tapahtuvatkaan. Niin tiedätte kai jo että minulla on tekeillä kolminäytöksinen kansannäytelmä. Tänä päivänä saan toisen näytöksen loppuun, ja toivoakseni ensi kuussa saan kolmannen kirjoitetuksi. Mutta sitten ehkä kirjoitan kaikki vielä uudestaan, ennenkuin lähetän sen tohtorille kesälektyyriksi. Kiitollinen olisin, jos saisin Tohtorilta taas neuvoja niinkuin ennenkin. Vielä minulla on semmoinenkin tuuma, että tämän näytelmän lopetettuani, tarttuisin heti käsiksi uuteen. Enkä antaisi sen ennakkoluulon tulla esteeksi, etten muka nyt kykenisi, koska juuri olen yhden kirjoittanut. Otan sen toisen sitten porvariselämästä, kun tämä on kansanelämästä.

"Muuten olen tätä kirjoittaessani tullut uudelleenkin siihen päätökseen, että kansan ihmiset ovat paljon draamallisempia kuin nykyaikaiset kultuuri-ihmiset. Luonteet ovat yksinkertaisemmat ja kokonaisemmat. Eikä niitä ehkäise mitkään reflektionit.

"Kyllä olisi hauskaa, jos pääsisin sitte heti kiinni semmoiseen aineeseen, joka innostuttaisi. Ehkä jos tämä tulisi syksyllä näyteltäväksi, se toinen sitten valmistuisi kevääksi." —

(29/3) – "Minä tässä juuri kirjoittelen näytelmääni. Arpajaishommat 19 19 Kuopiossa oli ollut arpajaiset suomalaista yhteiskoulua varten. Tulot tekivät 4,500 mk, josta "sveesit ovat harmissaan. Heidän arpajaisensa yhteiskoulunsa hyväksi ei tuottanut kuin 1.800 mk." veivät aikaa, mutta loppupuolessa kolmas näytös jo on. Se 'loppuklämmi' pitäisi saada hyväksi. En tiedä tuleeko tämä yleisöä miellyttämään, sillä se on raskaanlainen ja jotenkin synkkä. Riippuu paljon siitä, miten pääosa, Anna Liisa, esitetään. Erkon Kullervo kuuluu myöskin valmistuvan ensi vuodeksi. Kyllä kait tämä Anna Liisa pitäisi siinä tapauksessa mennä aikaisemmin, sillä Kullervon jälkeen se ei enää maistuisi miltään. Täälläkin näkee, että yleisön maku on järkiään muuttunut. Ei se enää rakasta realismia, kuta satumaisempaa ja kevyempää, sitä parempi."