Уильям Шекспир: Paljo melua tyhjästä

CONRAD. Hamaan kuolemaan, armollinen prinssi.

DON JUAN. Mennään siis noihin suuriin pitoihin. Ilo on siellä sitä suurempi, kun minut on nujerrettu. Jospa vain kokki olisi samaa mieltä kuin minä! – Mennäänkö katsomaan, mitä on tehtävää?

BORACHIO. Niinkuin käskette, armollinen herra.

(Menevät.)

(Leonato, Antonio, Hero, Beatrice y.m. tulevat.)

LEONATO. Eikö kreivi Juan ollut täällä illallisella?

ANTONIO. En nähnyt häntä.

BEATRICE. Kuinka happamelta se herrasmies näyttää! Aina kun hänet näen, saan närästystä koko tuntikaudeksi.

HERO. Hänellä on hyvin synkkä mieli.

BEATRICE. Se vasta olisi oivallinen mies, joka olisi hänen ja Benediktin keskivälillä; toinen on niinkuin kuva, ei sano mitään, ja toinen on niinkuin armollisen rouvan vanhin poika: pälpättää yhtenään.

LEONATO. Siis puoli signor Benediktin kieltä Don Juanin suussa, ja puoli Don Juanin synkkyyttä signor Benediktin kasvoissa, —

BEATRICE. Ja kauniit sääret ja somat jalat, setä, ja runsaasti rahaa taskussa; sellainen mies valloittaisi vaikka minkä naisen, – jos vain voittaisi hänen suosionsa.

LEONATO. Toden totta, tyttö, sinä et koskaan saa miestä, jos olet noin paha suustasi.

ANTONIO. Niin tosiaankin, hän on liian häijy.

BEATRICE. Liian häijy on enemmän kuin häijy; tällä tavalla menetän hyvän Jumalan lahjan, sillä sanottu on, että "häijylle lehmälle Jumala antaa lyhyet sarvet"; mutta liian häijylle lehmälle hän ei anna niitä laisinkaan.

LEONATO. Ettäkö, kun olet liian häijy, Jumala ei anna sinulle ollenkaan sarvia?

BEATRICE. Niin aivan, jos ei anna minulle miestä; mutta siitä armosta minä aamuin illoin polvillani rukoilen päästä. Hyvä Jumala, kuinka voisin sietää miestä, jolla on partaa kasvoissa! Parempi karvasäkki pään alla.

LEONATO. Voithan saada miehen, jolla ei ole partaa.

BEATRICE. Mitä sillä tekisin? Pukisinko hänet vaatteisiin ja tekisin kamarineitsyekseni? Parrakas mies on enempi kuin poika, mutta parraton on vähempi kuin mies; joka on enempi kuin poika, se ei kelpaa minulle, ja joka on vähempi kuin mies, sille en minä kelpaa. Siis ennemmin otan kuuden killingin pestin [8] Otan kuuden killingin pestin j.n.e. Vanhat piiat, jotka eläissään inhosivat lapsia, olivat, kansanluulon mukaan, määrätyt kuoltuaan kantamaan apinoita helvettiin. karhunkuljettajalta ja vien hänen apinansa hornaan.

LEONATO. Menet siis hornaan?

BEATRICE. En, portille vain; siinä kohtaa minut paholainen, niinkuin vanha aviomies, sarvet päässä, ja sanoo: "Mene sinä taivaaseen, Beatrice, mene sinä taivaaseen; täällä ei ole sijaa teille tytöille." Ja näin jätän sinne apinani ja menen suoraa päätä Pietarin tykö. Taivasten taivas! Hän osoittaa minulle, missä poikamiehet istuvat, ja siellä me elämme niin hurskaasti kuin päivä on pitkä.

ANTONIO (Herolle). Mutta sinä, tyttöseni, sinä, toivon ma, käyt isäsi ohjain mukaan.

BEATRICE. Niin tietysti; serkkuni velvollisuus on niiata ja sanoa: "niinkuin te tahdotte, isä hyvä"; mutta siinä tapauksessa, serkkuseni, pitää sen olla sievä ja nuori mies, muuten niiaat uudestaan ja sanot: "niinkuin minä tahdon, isä hyvä."

LEONATO. No, no, Beatrice, kyllä vielä koittaa se päivä, jolloin näen sinut miehellisenä.

BEATRICE. Ei ennen kuin Jumala tekee miehet muusta aineesta kuin maasta. Eikö ole häväistys naiselle joutua jäntterän multamöhkäleen vallattavaksi? Tehdä tiliä töistään ja toimistaan ällipäiselle savitönkälle? Ei, setä, minä en miehistä huoli. Aatamin pojat ovat veljiäni, ja, totta puhuen, pidän syntinä mennä naimisiin sukulaiseni kanssa.

LEONATO. Muista, tyttäreni, mitä olen sinulle sanonut. Jos prinssi kosii sinua tuolla tavalla, niin tiedät mitä vastaat.

BEATRICE. Vika on soiton, serkkuseni, jos hänen kosinnassaan ei ole oikeata tahtia; jos prinssi on liian vaatelias, niin sano hänelle, että kaikissa asioissa tulee olla suhtaa ja tahtia, ja näin tanssi pois koko vastaus. Sillä kuule, Hero, kosiminen, naiminen ja katuminen on niinkuin hoppapolkka, minuetti ja enkeliska: kosinta on kiivasta ja tulista kuin hyppypolska ja yhtä hassumaista; naiminen sievää ja säädyllistä kuin vanhanaikainen juhlallinen minuetti; ja sitte tulee katumus ja huonoin säärin tanssii enkeliskaansa yhä raskaammin ja raskaammin, kunnes kaatuu hautaan.

LEONATO. Serkku, sinä katselet asioita kierosti.

BEATRICE. Minulla on hyvät silmät, setä: voin nähdä kirkon keskellä päivää.

LEONATO. Naamiot tulevat, veliseni; tehkää tilaa!

(Don Pedro, Claudio, Benedikt, Balthasar, Don Juan, Borachio, Margareeta, Ursula y.m. tulevat sisään naamioittuina.)

DON PEDRO. Neitiseni, suvaitsetteko käyskennellä ihailijanne kanssa?

HERO. Jos käyskelette kiltisti ja näytätte ystävälliseltä ja olette vaiti, niin lupaan käyskellä kanssanne, varsinkin kun aion käyskellä täältä pois.

DON PEDRO. Minunko seurassani?

HERO. Sen sanon, kun suvaitsen.

DON PEDRO. Ja milloin suvaitsette sen sanoa?

HERO. Kun näkönne minua miellyttää; sillä varjelkoon Jumala, että kannel olisi kotelon näköinen.

DON PEDRO (osoittaen naamariaan). Tää Philemonin katto on, ja Zeus sen asuu alla.

HERO.

Se oljist' on siis.

DON PEDRO.

(Menevät edelleen.)

BALTHASAR. No niin, tahtoisin että rakastaisitte minua.

MARGAREETA. Minä sitä en tahtoisi, teidän itsenne tähden, sillä minussa on paljon huonoja puolia.

BALTHASAR. Esimerkiksi?

MARGAREETA. Luen ääneen rukoukseni.

BALTHASAR. Sitä enemmän teitä rakastan: kuulija voi siihen sanoa aamen.

MARGAREETA. Jumala tuokoon minulle hyvän tanssijan.

BALTHASAR. Aamen!

MARGAREETA. Ja vieköön hänet pois silmistäni, kun tanssi on loppunut. – Vastaa, lukkari!

BALTHASAR. Vaiti nyt; messu on loppunut.

(Menevät edelleen.)

URSULA. Tunnen teidät vallan hyvin: olette signor Antonio.

ANTONIO. Toden totta, en ole.

URSULA. Tunnen teidät vaappuvasta päästänne.

ANTONIO. Totisesti, häntä vain jäljittelen.

URSULA. Ette voisi sitä tehdä niin häijyn hyvin, jos ette olisi hän itse. Tuohan on hänen kuiva kätensä [9] Kuiva käsi merkitsi kylmäkiskoisuutta ja saituutta. ihka ilmeisenä. Olette kuin olettekin Antonio.

ANTONIO. Toden totta, en ole.

URSULA. Olkaa vait! Luuletteko, etten teitä tunne sukkelasta älystänne? Voiko hyve pysyä piilossa? Olette kuin olettekin hän; hengen lahjat pyrkivät ilmi, ja sillä hyvä.

(Menevät edelleen.)

BEATRICE. Ettekö sano, kuka sen on teille sanonut?

BENEDIKT. En, suokaa anteeksi.

BEATRICE. Ettekö myöskään sano, kuka olette!

BENEDIKT. En nyt.

BEATRICE. Ettäkö minä olen kopea ja ammennan parhaat sukkeluuteni hauskoista juttukirjoista! – Sitä ei ole kukaan muu voinut sanoa kuin signor Benedikt.

BENEDIKT. Mikä hän on miehiään?

BEATRICE. Hänet tunnette vallan hyvin, siitä olen varma.

BENEDIKT. En, toden totta.

BEATRICE. Eikö hän koskaan ole teitä naurattanut?

BENEDIKT. Sanokaa toki, kuka hän on.

BEATRICE. No niin, hän on prinssin hovinarri, sangen typerä hölmö, jonka ainoa kyky on keksiä luonnottomia parjauksia. Muut ei häntä ihaile kuin juopporentut, ja näitäkään hän ei viehätä älyllään, vaan rivoudellaan; hän huvittaa ja samalla suututtaa ihmisiä, ja sitten he nauravat hänelle ja pieksevät häntä. Hän on varmaan näillä vesillä; tahtoisin yhdyttää hänet.