Уильям Шекспир: Paljo melua tyhjästä

DON PEDRO. No, no, toinen tunti, toinen tuuma. Sill'aikaa, rakas signor Benedikt, mene Leonaton luo, vie terveisiä minulta ja sano, että kyllä tulen illalliselle; hän on varmaan tehnyt suuria valmistuksia.

BENEDIKT. Sellaisen lähetyksen uskon vielä voivani täyttää, ja nyt jätän teidät —

CLAUDIO. "Herran haltuun; annettu talossani" – jos minulla semmoista olisi, —

DON PEDRO. "Kuudentena heinäkuuta: uskollinen ystävänne Benedikt."

BENEDIKT. No, no, pilkka pois! Koko teidän pakinanne on joskus tilkuilla reunustettua, ja reunus on sangen huonosti kurottu kiinni. Ennenkuin vasta tällaisia rikkikulutettuja pilapätkiä käytätte, tutkikaa ensin omaatuntoanne, ja sillä jätän teidät hyvästi.

(Menee.)

CLAUDIO.

DON PEDRO.

CLAUDIO.

DON PEDRO.

CLAUDIO.

DON PEDRO.

CLAUDIO.

(Menevät.)

(Leonato ja Antonio tulevat.)

LEONATO. No, veli hyvä, missä on poikasi, minun lankoni? – Onko hän hankkinut soittajia?

ANTONIO. Hän sitä täydessä hommassa puuhaa. Mutta, veliseni, voin kertoa sinulle kummia uutisia, joita et olisi ikänäsi saattanut uneksiakaan.

LEONATO. Hyviäkö ovat?

ANTONIO. Riippuu siitä, miksi loppu ne leimaa; kaunis on kuori; hyviltä näyttävät päältäpäin. Eräs minun palvelijani sattui kuulemaan prinssin ja kreivi Claudion keskustelua, kun kävelivät tiheässä lehtokujassa puutarhassani. Prinssi Claudiolle ilmaisi rakastavansa veljentytärtäni, sinun tytärtäsi, ja aikovansa hänelle tunnustaa rakkautensa tänä iltana tanssiaisissa; ja jos huomaisi hänet taipuvaiseksi, niin aikoisi hän ottaa tilaisuudesta vaarin ja heti puhua sinun kanssasi asiasta.

LEONATO. Onko älyä sillä miehellä, joka tätä kertoi?

ANTONIO. Aika sukkela mies. Lähetän häntä noutamaan, niin saat itse häntä kuulustella.

LEONATO. Älä, älä! Pidämme tätä unena, kunnes se ilmenee todellisuutena. Mutta tahdon kuitenkin antaa tästä tiedon tyttärelleni, jotta hän olisi valmiimpi vastaamaan, jos siitä kenties tosi tulisi. Mene sinä ja ilmoita se hänelle. (Useita henkilöitä kulkee näyttämiin poikitse.) Hyvät langot, tiedätte tehtävänne. – Oi, anteeksi, hyvä ystävä, tule kanssani, tarvitsen taitoasi. – Hyvä lanko, ole apunani näissä kiireissä.

(Menevät.)

(Don Juan ja Conrad tulevat.)

CONRAD. Mitä hittoa, prinssi, miksi on mielenne niin ylenmäärin synkkä?

DON JUAN. Siksi, että minulla on niin ylenmäärin syytä siihen, siksi on synkkyyteni niin määrää vailla.

CONRAD. Teidän tulisi kuulla järkeänne.

DON JUAN. Ja jos sitä kuulisinkin, niin mitä siunausta siitä?

CONRAD. Jos ei heti kohta apuakaan, niin ainakin kestävyyttä kärsimään.

DON JUAN. Ihmettelen, että sinä, joka – niinkuin itse sanot – olet syntynyt Saturnuksen turvissa, [6] Syntynyt Saturnuksen turvissa . Saturnusta pidettiin alakuloisen luonteensävyn synnyttäjänä. huolit esittää siveellistä lääkettä kuolettavaan vammaan. En voi salata, mikä olen; minun täytyy olla synkkä, kun minulla on siihen syytä, ja olla nauramatta kenenkään sukkeluuksille; syödä, kun minun on nälkä, ja olla katsomatta kenenkään mieliä; nukkua, kun minun on uni, ja olla kenenkään toimiin sekaantumatta; nauraa, kun olen iloinen, ja olla sukoilematta muiden mielipidettä.

CONRAD. Niin kyllä; mutta teidän ei pitäisi noin sitä tuoda näkyviin, ennenkuin voitte sen tehdä joutumatta pulaan. Olette äskettäin ollut riidassa veljenne kanssa, ja hän on vastikään ottanut teidät jälleen armoonsa; ja siihen on teidän mahdoton oikein juurtua, jos ette itse tee itsellenne kaunista ilmaa; on välttämätöntä, että itse kypsytätte elonne.

DON JUAN. Ennemmin olisin orjantappurana pensasaidassa kuin ruusuna hänen armossaan; ja minun verelleni on mukavampi olla kaikkien ylenkatseena kuin sievistelyillä ja kursauksilla luikerrella ihmisten suosioon. Siis, jos ei voidakaan sanoa, että olen imarteleva kunnon mies, niin ei myöskään voida kieltää, että olen rehellinen konna. Kun minulla on kuonokoppa, niin minuun luotetaan, ja puntit jaloissa saan vapaana juosta; senvuoksi olenkin päättänyt olla laulamatta häkissäni. Jos saisin käyttää hampaitani, niin purisin, ja jos minulla olisi vapaus, niin tekisin mitä tahtoisin. Siihen asti suo minun olla mikä olen; älä koeta minua muuttaa.

CONRAD. Ettekö voisi tyytymättömyyttänne johonkin käyttää?

DON JUAN. Käytän sitä niin paljon kuin voin, sillä mitään muuta en käytä. Kuka tulee tuossa? Mitä uutta, Borachio?

(Borachio tulee.)

BORACHIO. Tulen juuri noista suurista iltapidoista. Leonato kuninkaallisesti kestitsee veljeänne, prinssiä; ja voin teille ilmoittaa, että on tekeillä naimiskauppa.

DON JUAN. Olisiko tuossa jotakin pohjaa, jolle voisi rakentaa onnettomuutta? Kuka on se narri, joka kihlaa itselleen kotiristin?

BORACHIO. Veljenne oikea käsi.

DON JUAN. Kuka? Tuo erinomainen Claudioko?

BORACHIO. Sama mies.

DON JUAN. Soma veitikka! Ja kehen? Kehen hän on silmänsä iskenyt?

BORACHIO. He, Heroon Leonaton tyttäreen ja perijään.

DON JUAN. Vai siihen kananpoikaseen! Kuinka sait sen tietää?

BORACHIO. Minun toimenani on huoneiden hajuttaminen, ja paraikaa kun suitsuttelin ummehtunutta suojaa, tulivat prinssi ja Claudio käsityksin ja vakavasti keskustellen. Pujahdin seinäverhon taakse [7] Pujahdin seinäverhon taakse . Seinäverhot olivat Sh: n aikaan irtonaiset ja ripustettiin jonkin matkan päähän seinästä, jotta niiden taakse voi piiloutua. ja sinne kuulin, kuinka sopivat siitä, että prinssin tulisi kosia Heroa itselleen ja, kun oli hänet saanut, antaa hänet kreivi Claudiolle.

DON JUAN. Tule pois, mennään sinne! Tuosta saa mielikarvauteni ravintoa. Tuo nuori tulokas saa kaiken kunnian kukistumisestani; jos voin tehdä hänelle joinkin tavoin kiusaa, niin olen kaikin tavoin onnellinen. Voinko luottaa teihin kumpaankin? Tahdotteko auttaa minua!