Уильям Шекспир - Turhaa lemmen touhua

Se maine, jota elo tavoittaa,
Saa vaskikirjoiss' elää haudoillamme,
Somentain meitä kalman rumentaissa,
Jos korpin-ahnaan ajan uhalla
Sen kunnian voimme elämässä ostaa,
Mi kuolon tuiman odan tylsentää
Ja perinnöks suo meille ijäisyyden.
Siis, uljaat urhot, – uljait' olette,
Kun sotaa käytte omaa hehkua
Ja mailman koko himolaumaa vastaan —
Lujana pysyy viime säädöksemme:
Navarra tulee mailman ihmeeksi,
Hovimme pikku-akatemiaksi
Ja tyynen mietiskelyn tyyssijaksi.
Te kolme, Longaville, Biron, Dumaine,
Vannoitte kanssain elää kolme vuotta
Kuin koululaiset tämän ohjeen mukaan,
Jonk' olen tähän paperille pannut.
Jo valan teitte, nyt vain nimet alle,
Jott' omin käsin kunniansa kumois
Se, joka tästä rikkoo rahdunkaan.
Yht' uljaasti nyt allekirjoittakaa,
Kuin vannoitte, jott' oisi vala vakaa.

Sen teen, se kolmen vuoden vain on paasto;
Jos ruumis kärsiikin, niin juhlii sielu.
Suur' vatsa – tyhjät aivot! Herkkusuu
Kyll' ihraa saa, mut äly surkastuu.

Lihaansa kurittaa Dumainekin tahtoo;
Tään mailman raa'at himoaineet heittää
Hän raa'an mailman palkkaorjille.
Komeus, lempi, rikkaus nyt on mennyt,
Ma viisauden mailla elelen nyt.

Voin noiden lupaukseen yhdistyä
Vain siinä, mitä olen vannonut,
Siis, kolme vuotta täällä opiskella.
Mut tuossa mont' on muuta kovaa kohtaa;
Kuin: ettei saa sill' aikaa naista nähdä,
– Niin toivoakseni ei säännöiss' ole —
Ja syömätt' olla yksi viikonpäivä
Ja muinakin vain kerran ruokailla,
– Niin toivoakseni ei säännöiss' ole —
Ja öisin nukkua vain kolme tiimaa
Ja päivin vähääkään ei uinahtaa —
Minä kun kiltist' aina yöni nukun,
Lisäten yöhön vielä puolen päivää —
Niin toivoakseni ei säännöiss' ole.
Kovalle ottaa tää: ei nähdä naista,
Paastoilla, oppia eik' unta maistaa.

Mut teitte valan tehdä kaiken sen.

Ei, anteeks suokaa, sit' en tehnyt, en;
Tääll' olla lupasin vain kolme vuotta
Ja teidän kanssa opiskella suotta.

Sen vannoitte ja kaiken muunkin näin.

Ma vannoin "niin" ja "ei" vain pilan päin.
Mut mikä siit' on hyöty? – soisin tietää.

Se tietää, mit' ei muuten saisi tietää.

Mik' arkiälyltäkö salaan jää?

Niin, opin taivainen on palkka tää.

No, semmoinen on opiskelu hupa,
Kun tietää saa, mit' ei ois muuten lupa,
Kuin esimerkiks, miss' on hyvä syödä,
Kun syömingit on kiellettyä työtä,
Tai miss' on soma tyttö verraton,
Kun tytöt ei lie arkiälyn alaa,
Tai miten välttää kiusallista valaa
Lupaustaan rikkomatta, – tuo jos on
Opinnon hyöty, niin kuin totta lie,
Niin siihen, mit' ei tiedä, tieto vie,
Ja silloin vannon: paras opin tie.

Tuo opintomme tuiki turmeleisi
Ja turhaan iloon ajatukset veisi.

Kaikk' ilot turhat on, mut turhin aivan
Se, joka vaivan palkaks tuo vain vaivan
Mies vaivoin kirjoistansa tutkaisee
Totuuden valoa; sill' aikaa hältä
Lumeillaan totuus näön huikaisee,
Vie valon valo valon-etsijältä;
Ennenkuin valon löytää pimeässä,
On omain silmäin valo menemässä.
Ei, suuremman se huvin silmä saa,
Jos silmään kauniimpaan se katsahtaa;
Jos näin se huikeneekin, uuden palon
Saa silmästä, jok' otti siltä valon.
On viisaus niinkuin kirkas aurinko:
Sit' ei saa julkein silmin tutkiskella;
On pieni kirjatoukan tuotanto:
Vain pöyhkeilyä lainaverhoimella.
Nuo tähtitaivaan kummit maalliset,
Jotk' ovat nimitelleet tähtilöitä,
Ei enemp' arvostaa voi valoöitä
Kuin tavalliset arki-ihmiset.
Ken paljon tietää, turhaa taakkaa kantaa;
Jokainen kummi osaa nimen antaa.

Kuink' oppineesti oppia hän manaa!

Opillaan yksin loistaa, muill' ei sanaa.

Hän ruuhkan säästää, mutta viljan lanaa.

Jo joutuu kesä: muna huutaa kanaa.

S'ei sovi tähän.

Hyvin tällä erää.

Ei siinä pontta.

Mut on sentään perää.

Biron on niinkuin kade hallan pesä,
Tuhota kevään esikoiset sois.

Niin, mutta miksi pöyhkeilisi kesä,
Ennenkuin lauluun syytä linnull' ois?
Ken keskoisesta lapsest' ilakoisi?
Ken jouluks toivois ruusuja? Ken voisi
Lumia nähdä Vapun hemmuissa?
Ei, joka asiall' on aikansa.
Opinnot teilt' on jääneet: yli katon
Kuljette, vaikk' on ovi sulkematon.

Hyvästi, Biron! Joudat menemään.

Ei, kuningas; tein valan että jään.
Vaikk' opittomuutt' enemmänkin lienen
Nyt puoltanut, kuin puoltaa voisitte
Tuot' enkeliä tiedettänne te,
Niin toki valani ma pitää tiennen:
Jään tänne kolme vuotta kitumaan.
Tuon paperin ma lukeako saan?
Nimeni piirrän, vaikk' ois siinä mitä.

Näin säilyt häpeästä; sanas pidä.

Minä ehdotin sen siksi.

Ja, hyvä herra, miksi?

Se ankaraks on tehty pelätiksi.

Ja kaiken höyliyden sortimiksi.

Pian itse rikotte tuon säädöksenne;
On Ranskan maalta, niinkuin tiedätten,
Kuninkaan tytär tullut pateillenne —
Sorea tyttö, majesteettinen.
Isänsä, sairas, rampa, vuoteen oma,
Guiennen tahtois vapaaks lunastaa;
Siis, joko on tuo säädös joutavaa,
Tai tuli suotta tänne impi soma.