Aleksey Tolstoy - Ruhtinas Serebrjani - Kertomus Iivana Julman ajoilta

Usein syntyi tappeluita ilvehtijöiden ja niiden kerjäläisjoukkojen välillä, jotka yltympäri kaupungeista ja luostareista riensivät slobodaan, elääksensä tsaarin almuista.

Myöskin sokeita guslinsoittajia 10 10 Eräs harpunlaji. ja satujenkertojia kuleksi, guslit olkapäillä ja pitäen toinen toisestaan kiinni.

Tässäpä oli hälinää, laulua ja torailua. Hevoset, ihmiset, karhut – hirnuivat, huusivat, kiljuivat. Tie kulki tiheän metsän halki. Huolimatta tästä ihmispaljoudesta, tapahtui toisinaan, että aseellisia rosvoja hyökkäsi kauppiasten kimppuun ja ryöstivät ne putipuhtaiksi.

Rosvoilemiset Moskovan seuduissa lisääntyivät erittäinkin siitä ajoin, kun opritshnikit alkoivat ahdistaa kokonaisia talonpoikaiskyliä ja kokonaisia porvarien asumia pikkukaupungeita. Kun näiltä ihmisiltä ryöstettiin heidän asuntonsa ja toimeentulonsa, liittyivät he rosvoparviin, varustautuivat murroksiin ja tulivat lukuisuutensa vuoksi hyvinkin vaarallisiksi opritshnikoille. Opritshnikit, vangittuaan rosvoja, hirttivät heidät armotta; sentähden eivät rosvotkaan jääneet heille velkaa, kun sattuivat saamaan opritshnikeitä kynsiinsä. Muutoin eivät rosvot yksistään ryöstäneet teillä. Ilvehtijät ja kerjäläiset, kohdattuaan illansuussa huonosti suojellun kuormaston, säästivät usein rosvoilta vaivannäöt. Kauppiaiden oli pahin kaikista. Heitä ryöstivät sekä rosvot että ilvehtijät, kerjäläiset ja juopuneet opritshnikit. Mutta he lohduttivat itseään sananlaskulla, että tappio ja voitto asuvat nurkittain, eivätkä herenneet matkustamasta slobodaan, sanoen: "Jumala on armollinen, kenties pääsemme perille". Ja tuntematonta on, miten se tapahtui, mutta tiliä tehdessä kävi aina selville, että kauppiaat jäivät voitolle.

Troitskaja Laurassa Serebrjani kävi ripillä ja Herranehtoollisella.

Saman tekivät hänen seuralaisensa. Ottaessaan jäähyväiset Nikita Romanovitshilta, siunasi arkkimandriitta hänet kuten sitä, joka menee varmaan kuolemaan.

Noin kolmen virstan päässä slobodasta seisoi puomin luona sotilasvahti ja pysäytti matkustavaiset, kysyen jokaiselta: kuka hän on ja min tähden matkustaa njevoljaan (orjuuteen)? Tähän nimitykseen oli kansa pilalla jumittanut sanan: sloboda , joka muinaiseen aikaan oli merkitykseltään sama kuin svoboda (vapaus). Myöskin Serebrjani ja hänen orjansa saivat kestää tarkan tutkinnon heidän matkansa tarkoituksesta. Sitten päällysmies otti heidän aseensa, ja neljä opritshnikkiä istui hevosen selkään saattaakseen matkustajia. Pian näkyivät kaukana tsaarinlinnan maalatut kuvut ja eriskummaiset, kullatut katot. Kas tässä, mitä sanoo tästä linnasta historiankirjoittajamme, 11 11 Venäläinen historiankirjoittaja Karamsin. Iivanan aikuisten ulkomaalaisten todistusten mukaan.

"Tässä kamalan hupaisessa asunnossa Iivana pyhitti suurimman osan aikaansa kirkonmenoihin. Tahtoipa hän vielä muuttaa linnan luostariksi ja lemmikkinsä munkeiksi: hän valitsi opritshnikeistä 300 miestä, kaikista pahimmat, nimitti heidät veljeskunnaksi, itsensä apotiksi, ruhtinas Afanasi Vjasemskin taloudenhoitajaksi ja Maljuta Skuratovin lukkariksi, antoi heille patalakit eli kalotit, ja mustat messukasukat, joiden alla heillä oli kullanhohtavat, sopulinnahalla reunustetut kauhtanat; laati heille luostarisäännöt ja oli itse esimerkkinä niiden noudattamisessa. Näin kuvaillaan tätä Iivanan luostarielämää. Aamulla kellon neljättä käydessä hän poikineen ynnä Maljuta Skuratov menivät kellotorniin soittamaan huomenmessuun, veljet kiiruhtivat kirkkoon; ken ei saapunut, rangaistiin kahdeksan päivän vankeudella. Kirkonmenoa jatkettiin kello kuuteen tahi seitsemään saakka. Tsaari veisasi, luki ja rukoili niin hartaasti, että hänen otsaansa joka kerta jäi merkki voimakkaista, maahan asti ulottuvista kumarruksista. Kello kahdeksan kokoonnuttiin taas jumalanpalvelukseen, ja kello kymmenen istuttiin veljespöytään, kaikki, paitsi Iivanaa, joka seisoen luki ääneen mieltäylentäviä opetuksia. Sillävälin veljet söivät ja joivat, minkä jaksoivat: joka päivä näytti juhlalta: ei viiniä eikä olutta säästetty; ruoantähteet kannettiin linnasta torille, köyhille jaettaviksi. Apotti, se on tsaari, söi jälestäpäin, haasteli lemmikkiensä kanssa uskonnonasioista, nukahti vähän, tahi meni vankilaan, kiduttamaan jotakin onnetonta. Tämä kauhistava näytelmä näkyi ilahuttavan häntä; hän palasi sydämellisesti tyytyväisennäköisenä, laski leikkiä ja puhui tavallista iloisemmin. Kello kahdeksan mentiin iltamessuun; kymmenettä käydessä Iivana läksi makuuhuoneesensa, missä kolme sokeata kertoeli hänelle satuja; hän kuunteli niitä ja nukkui, mutta ei pitkäksi aikaa: puoliyössä nousi, ja hänen päivänsä alkoi rukouksella. Toisinaan esitettiin hänelle kirkossa valtioasioita; toisinaan Iivana antoi julmimmat käskynsä aamu- tahi puolipäivämessussa. Tämän elämän yksitoikkoisuuden keskeytti hän tarkastusmatkoillaan, kävi luostareissa, sekä läheisissä että etäisissä, tarkasteli rajalinnoituksia, pyydysti petoeläimiä metsissä ja erämaissa; eritoten hän rakasti karhunpyyntiä, mutta siitä huolimatta hän aina ja joka paikassa käsitteli valtakunnan asioita, sillä maalaisbojarit, jotka tosin nimeksi olivat valtuutettuja valtakunnan hallitsijoita, eivät uskaltaneet mitään päättää, kysymättä tsaarin tahtoa."

Tultuaan kaupunkiin Serebrjani huomasi, että tsaarin linna eli luostari oli erotettu toisista rakennuksista syvällä kaivoksella ja vallilla. Vaikeata on kuvata tämän asumuksen komeutta ja vaihtelevaisuutta. Ei yksikään akkuna ollut toisensa kaltainen, ei yksikään pilari ollut muodoltaan ja väriltään samannäköinen kuin toinen.

Paljous kupukattoja koristi kuin ruunu koko rakennusta. Ne tunkeutuivat toinen toisensa viereen, kiipesivät toinen toisensa päälle, ja näyttivät leijailevan juuri kuin tuulenhengen kohottamat kuplat. Kulta, hopea, moniväriset tiilet peittivät kuin kimaltelevat suomukset linnaa, huipusta aina maahan asti. Kun aurinko sitä valasi, ei etäältä voinut päättää, linnako se oli, vai jättiläiskukkain pensas, vai kasuaarilinnutko lentää löyhöttivät taajassa parvessa ja levittivät päivänpaisteessa tulenhohtavia höyheniään.

Ei kaukana linnasta, oli kirjapaino ynnä siihen kuuluvat kirjasinvalimo, latojain asunto ja eri rakennus ulkomaalaisille mestareille, joita Iivana oli kutsuttanut Englannista ja Saksasta. Kauempana sijaitsivat lukemattomat hovipalvelijain huoneet, joissa asuivat ylimmäiset ja alemmat huoneenhaltijat, vanteenpanijat, kokit, leipojat, tallirengit, koirien hoitajat, haukanpitäjät ja kaikenlaiset muut hoviammattilaiset.

Slobodan kirkot loistivat myöskin rikkaudellaan. Kuuluisa Jumalan äidin temppeli oli ulkoapäin peitetty kirkkailla maalauksilla; joka tiilikivellä kiilsi risti, ja kirkko näkyi pukeutuneen kultaiseen verhoon.

Tämä viehättävä näky karkoitti ajaksi synkät mietteet, jotka eivät olleet jättäneet Serebrjania koko matkalla. Mutta väleen vastenmielinen näytelmä muistutti ruhtinasta asemastaan. He kulkivat muutamain hirsipuiden ohitse, jotka seisoivat toinen toisensa vieressä. Siellä oli myös mestauslavoja pölkkyineen ja valmiine kirveineen. Lavat ja hirsipuut, maalatut mustalla värillä, olivat rakennetut lujiksi ja kestäviksi, eivät yhtä päivää, yhtä vuotta varten, vaan moneksi vuodeksi.

Kuinka pelvoton ihminen lieneekin, ei hän milloinkaan ole mielessään välinpitämätön, kun häntä odottaa läheinen kuolema, ei kunniakas kuolema keskellä miekkain kalsketta tahi tykistön jyrinää, vaan salainen, häpeällinen kuolo halveksitun pyövelin kädestä. Näkyi, ettei Serebrjani, ajaessaan mestauspaikan ohitse, osannut tukahuttaa sisällistä liikutustaan, vaan että se väkisin kuvastui hänen tuntehikkaissa kasvoissaan; saattajat katselivat ruhtinasta ja nauraa virnistelivät.