Герберт Уэллс - Mr Britling pääsee selvyyteen II

Mutta Carmine'in kasvoilla ei näkynyt jälkeäkään siitä innostuksesta ja isänmaallisesta tyydytyksestä, jota mr Britling olisi pitänyt aivan luonnollisena. Hän oli harmaankalpea kasvoiltaan ikäänkuin ei olisi nukkunut moneen yöhön. "Nähkääs", selitti hän melkein kuin puolustaakseen hihassaan olevaa kolmea tähteä, "minä olin kapteenina eräässä vapaajoukossa". Hän oli saanut johdettavakseen vapaaehtoisen komennuskunnan, joka oli saanut toimekseen siltain, kaasulaitosten, tehtaiden ja rautatietunneleiden vartioimisen sekä joukon muita vähäarvoisempia, mutta välttämättömiä tehtäviä Easinghamptonin seuduilla. "Minun on täytynyt jättää kotini ja muuttaa vuokralle asumaan", virkkoi kapteeni Carmine. "Minä myönnän inhoavani sitä… Mutta eihän se missään tapauksessa voi kestää kuutta kuukautta… Mutta iljettävää se on… Uh!.."

Hänellä tuntui olevan halua ryhtyä lähemmin selvittelemään tuon loppuäännähdyksensä sisältöä, mutta sitten hän muutti mieltään, ja tuota pikaa otti mr Britling keskustelun johdon hoiviinsa.

Ne kaksi päivää, jotka mr Britling oli oleskellut Lontoossa, olivat täyttäneet hänet ainehistolla, ja häntä ilahdutti kun sai puhetoverikseen jonkun muun kuin Hugh'n, Teddyn tai mrs Britlingin. Hän selitti, että se mitä nyt tapahtui Isossa-Britanniassa, oli sopeutumista . Se oli suuren, järjestelemättömän kansakunnan yritystä, nykyhetkellä pikemmin vaistomaista kuin täysin tajuttua, tarkoituksena soveltaa hallituksensa ja varsinkin sotilaallinen järjestyksensä siihen uuteen sodankäynnin mittakaavaan, jonka Saksa oli pakottanut maailman omaksumaan. Kahden vuosikymmenen hellittämättömällä toiminnalla oli brittiläinen laivasto suunnattomasti kasvanut saksalaisten merivarustusten painon alaisena, mutta Englannin maasotalaitosta ei ollut kehitetty lainkaan vastaavassa määrässä. Totta kyllä, että oli ollut olemassa merkityksetöntä, sangen suunnitelmattomasti johdettua yllytystä yleisen asevelvollisuuden hyväksi, mutta mitään sotatarpeita ei ollut kasattu, ei ollut olemassa aseiden valmistuksessa tarvittavia koneita, ei mitään suunnitelmaa eikä perusteita, jotka olisivat helpottaneet maan sotavoimain nopeata lisäämistä ratkaisevalla hetkellä. Sellainen ajatus oli täysin vieras Englannin sotilaskastin henkisille tottumuksille. Saksalainen menetelmä, joka kerää maan kaikki voimat ja varat kansalliseen taistelukoneistoon, oli Englannin sotilaalliselle käsityskannalle aivan outo – toistaiseksi. Vieläpä sittenkin, kun sotaa jo oli käyty kokonainen kuukausi. Sota oli tullut Saksan kansakunnan kaikkinielevän mielenkiinnon esineeksi; englantilaisille se oli satunnainen seikkailu. Saksassa oli kansakunta sotilaallistettu, Englannissa oli armeija erikoinen laitos. Yleensä tuli kansakunta toimeen ilman sitä. Aivan samoin kuin poliittinen elämäkin oli erikoistunut… Nyt me yht'äkkiä tarvitsimme hallitusta, joka kääntyisi kaikkien puoleen, ja koko kansan armeijaa. Mistä me ne löytäisimme.

Mr Britling viipyi tuossa ajatuksessa, että Englannin armeijalla, laivastolla ja hallituksella oli erikoistunut luonne. Siinä hänestä näytti olevan selitys kaikkeen, mikä oli häntä Lontoossa loukannut. Armeija oli ollut jotakin kaukaista, jolla oli oma erikoinen tarkoituksensa. Se oli kehittänyt kaikki kastin tuntomerkit. Oman erikoisuutensa rajoissa se oli hyvinkin korkealla, mutta oli vanhoillinen eikä voinut sopeutua olosuhteisiin. Sen itseensä sulkeutuva luonne ei ollut niinkään paljon harkinnan kuin eristyneen toiminnan tulos. Se joutui koskettamaan tavallista yhteiskunnallista elämää pääasiassa kolmen muun erikoistuneen yhdyskunnan välityksellä, nimittäin hovin, kirkon ja näyttämön. Muuten tuo suuri epävirallinen siviilimaailma näkyi sille vain jonakin epämääräisenä, epämiellyttävänä, mahdollisesti vihamielisenä, ja se virkisti itseään tiuskimalla tuolle oudolle maailmalle milloin uskalsi ja tekemällä sille kepposet milloin voi, koska se lähetti kimppuun parlamentinjäseniä ja kitsasteli raha-asioissa. Kun sai selväksi itselleen kuinka erillään yhteiskunnan tavallisesta elämästä, teollisuusmaailmasta ja taloudellisista vaikeuksista armeija eli, kun sai hyvin ymmärtäneeksi, että suurin osa englantilaisia oli sotaministeristön mielestä samoinkuin johtavan poliittisen joukkokunnankin mielestä vain "sivullisia", niin alkoi käsittää hallituksen ja sotaministeristön täydellisen soveltumattomuuden johtamaan niin suurta kansallista ponnistusta kuin nyt tarvittiin. Tuo väki "tuolla ylhäällä" ei tietänyt mitään suurimmasta osasta Englannin elämää, he eivät tietäneet miten ja missä tarvittavia tavaroita valmistettiin; kun heiltä jotakin puuttui, niin he vain pistäytyivät johonkin myymälään ja saivat mitä halusivat. Tämä oli psykologinen välttämättömyys nurkkakuntaisen hallituksen alaisessa pikku armeijassa. Mitään muuta ei voinut odottaakaan. Mutta nyt – miten olikaan – oli kansakunnan päästävä käsiksi hallitukseen, johon se oli suhtautunut välinpitämättömästi niin kauan…

"Nähkääs", sanoi mr Britling toistaen erään lauseen, joka muuttui yhä keskeisemmäksi hänen ajatuksilleen, "tämä on meidän sotaamme…"

"Näitä asioita", jatkoi hän, "ei tietenkään voida suorittaa ilman ristiriitoja. Me emme voi ottaa käsiimme maamme kohtaloita, joista olemme olleet niin kauan välittämättä, ilman että syntyy melkoinen määrä sisäistä hankausta. Mutta Englannissa me voimme suorittaa tämän uudelleenjärjestelyn ilman vallankumousta. Se on meidän voimamme…"

"Nykyään Englanti on hämmennyksessä – mutta se on terveellistä hämminkiä. Siinä on elämää. Meillä on muutakin voitettavaa kuin Saksa…

"Nuo suuret rekryyttijoukot, – jotka väsyneinä ja laiminlyötyinä piirittävät sotaväenottopaikkoja, ovat kuin vertauskuva… Niistä näkyy, millaiset suunnattomat tahdon ja miehuuden varastot meillä on. Samalla tulee näkyviin meidän melkein uskomaton kykenemättömyytemme asioiden suuntaamiseen…

"Noilla herroilla tuolla ylhäällä ei ole aavistustakaan siitä valtavasta tahdosta, joka on Englannissa nousemassa. He ovat arkoja pieniä manööveriherroja, jotka pelkäävät kaikkea omalaatuista, pelkäävät sanomalehtiä ja pelkäävät ammattiyhdistyksiä. Eivät he johda meitä saksalaisia vastaan, heidät on pakosta työnnetty saksalaisia vastaan…"

Tästä johtui mr Britling tekemään uusia havaintoja siihen ja sangen runsaaseen varastoon, joka käsitti Englannin ja Saksan välisiä vastakohtia. Saksa oli kansakunta, jonka oli niellyt ja liittänyt itseensä armeija ja hallintojärjestelmä; preussilainen sotilasjärjestelmä oli sulattanut itseensä Saksan koko elämän. Se oli kyltymyksen tilassa oleva valtio, valtio, joka oli niellyt oman kansansa. Englanti ei ollut mikään valtio. Sen kansa ei ollut yhdenmukaisiin kaavoihin valettua. Englannin armeija, Englannin sotaministeristö, enempää kuin Englannin hallintokaan, eivät olleet sulattaneet itseensä mitään, vaan olivat pieniä vanhoja erikoislaitoksia. Englannin kansakunta oli niitten ulkopuolella, niitten käsityksen ja perintätavan rajojen tuollapuolen, se oli jonkinlainen muodoton, mutta suuri olio, ja nyt piti tämän Englannin kansan, tämän todellisen kansakunnan, "sivullisten", tarttua aseisiin. Nyt singottiin äkkiä haaste tuon ulkopuolella olevan, politiikasta ja sotapalveluksesta tietämättömän, suuremman Englannin olennaisimmille aatteille, sen suvaitsevalle hyvätuulisuudelle, sen vapaudelle ja vastuuttomuudelle. Vaarassa ei ollut ainoastaan Englannin elämä, vaan kansanvaltaisuus koko laajuudessaan, kaikki vapaamieliset aatteet ja kaikki vapaus. Vaarassa oli sivistys. Vakuuskirjan vailla olevaa vapaamielistä järjestelmää kuristettiin kurkusta; sen oli puolustauduttava tai sorruttava…