Antero Warelius - Vekkulit ja kekkulit

AATAMI (taputtaen Paloviinusta olkapäälle): Vai tiedät sinäkin; ja minä luulin ettei semmoinen hulivili ollenkaan taitaisi rakastaa muita, kuin jos juuri Noakin eukkoa.

PALOVIINUS: Ai, et sinä tiedä – Min' olen kumminkin kymmenen kertaa ollut varsin naimisen kieppeissä. Esimerkiksi – — —

VARONEN: Älä sinä rupee naima-retkiäsi kertomaan. Tiedämmehän muutenkin, että ne ovat kuin sinä itsekin.

RINNUSTELIAIN: Niin aina: parempi jos minä rupeaisin illan kuluksi puhumaan, kuinka monta kertaa olen puotiherroille ja merimiehille selkään antanut —

PALOVIINUS: Ja kuinka monta kuhloa saanut omaan otsaasi.

VARONEN (menee Aatamin kanssa vähän erilleen toisista, jotka jäävät lasejansa holhoomaan): Kylläpä sinun näkyy aika lailla työtä saaneen tässä talossa tehdyksi, vaikka vuoden vasta olet ollut; mutta koskas ruvennet uljaampia huoneita laittamaan, että edes nähtäisiin herroja tässä asuvan? Sitten kaiketi vasta, kun emäntää aiot tuoda.

AATAMI (surullisesti): Emännän tuomista taidetaan liian kauvan saada odottaa.

VARONEN: Älä pahaksu, vaikka taas tulin ajatuksesi surullisiin asioihin johdattaneeksi. Mutta, veikkoseni! puhu edes minulle kahdenkesken, kuinka laitasi on: jos vaan jotenkin voin auttaa tai taidan edes lohduttaa sinua, niin teen mitä hyvänsä. Ja nuo kumppaninikaan eivät suinkaan ole niin peräti hulivilejä, kuin kukaties luulet, ja kuin nyt näyttävät, kosk' on kaksi lakkia päässä.

AATAMI: Mitäs hullujasi! Tottahan minäkin tunnen Helsingin ylioppilasten luontoa. Näyttäivät kyllä välisti vallattomiksi, mikä milläkin lailla, vaan sentään eivät koskaan, jos asiat vaativat, kiellä apuansa, missä sitä tarvitaan johonkin hyvään. Mutta min' en luule juuri tarvitsevani apua enkä lohdutustakaan, kosk' en ole missään hädässä. Kuitenkin jos tahdot, juttelen kyllä, että – — —

VARONEN: Että emäntä on tältä talolta kuollut peräti varhain?

AATAMI: Ei maar; jos olisikin kuollut, mutta pahempi – — —

VARONEN: Pahempi kuin, vaikka elääkin, ei tule näin vähäiseen taloon.

AATAMI: Niin taikk'ei päästetä. Isän sana on kanssa jotakin.

PALOVIINUS: Sorvi! tuolla tuodaan sinulle kirjettä – — No, sinun ei tarvitse peljätä nuhde-saarnoja isältä eikä karhun myrinöitä ravintoherroilta, niinkuin meitin raukkojen Helsingissä.

(Täll'aikaa lähtee Aatami kirjettänsä ottamaan).

Entiset, paitsi Aatamia.

VARONEN: Jopa sain tietää, mikä isäntäämme surettaa. Morsiamensa isä – — —

RINNUSTELIAIN: Isää ei pitäisi yhdelläkään naitavalla tytöllä oleman.

PALOVIINUS: Oikein sanottu (rupee laulamaan, ja toiset yhdistyvät.

Sävel: "Joachim uti Babylon").

Entiset. Pietari von Sorvi.

PIETARI: Vai niin, vai niin! Terveeksi (kätellään). – Hyvä kun ei minulla kumminkaan ole tyttäriä eikä tarvitse ollani kenellekään vääränä hirtenä. Mutta, paha polvi kun pitää tässä vielä vanhanakin rupeemani nuorten kanssa vekkuloitsemaan!

PALOVIINUS: Kas se on hyvä! Sitä hauskempi jota usiampi; täss' on lasi teitille.

PIETARI: Mitäs? En suinkaan minä laseja pitelemään mielestäni vanha ole.

VARONEN: Aa! vai aiotte tekin vasta ruveta likkoja naiskentelemaan ja isiä suututtelemaan; mutta mitä teitistä? – kun on tuo Peltolan kartano puhemiehenänne; jos pyytäisitte yhtä tytärtä, taritsisi isä vaikka neljää.

PIETARI: Niin eik' ole velkoja, joiden lauloitte yhtä rakkaasti liittyvän morsiusperintöön, kuin sulo neito jaloon nuorukaiseen.

VARONEN: Niin sepä pääyhdistys onkin koko naimisessa.

RINNUSTELIAIN: Kumminkin niinkauvan kunnes naiset vapauttamisen [emancipation] kautta saadaan kaikin tavoin miesten kaltaisiksi, että kukin saa akkansa kanssa vaikka väkikapulaa vetää.

PALOVIINUS: Ja kilistää totilasiakin. (Juodaan; Pietari Aatamin lasista; Paloviinus pohjaan). Kas sitten vasta olisi vaimosta miehelle apua.

PIETARI: Jouduttepa kyllä akattakin, toisten vasta puolivälissä ollen.

– Mutta unohdan asiani! Missä Aatami ollee?

PALOVIINUS: Minä menen ja käsken hänen toista totivettä tuomaan.

PIETARI: Ei; käskekää hänen kiiruusti pukeutua renkinsä vaatteisiin, ja muuten muuttaa muotonsa niin, ettei tuttunsakaan häntä tuntisi. Teitin, hyvät herrat! pitää kutsuman häntä Sipiläksi.

VARONEN: Ai! kas siitä tulee jotain lystiä; kyllä minä menen toimeen.

(Juoksee pois).

Pietari von Sorvi. Paloviinus. Rinnusteliain.

PIETARI: Katsokaas, herrat, asia on semmoinen: Aatamilla on olevanansa morsian tuolla puolen Päijänteen; mutta sen isä, varatuomari Kekkuli, ei suvaitse ollenkaan koko hankkeita. Pahat kielet puhuvat sen, paitsi toria, antaneen selkäänkin tyttärellensä, ja Aatamin ajoi kerran pois talostansa oikein ajamalla (Rinn. pusertaa nyrkkiänsä). – Surkeeni minun tulee tyttö raukkaa ja Aatamiakin, joka, niinkuin muutkin nuoret, panee kaikkia rakkausvehkeitä sydämellensä. Kovemmin kun mikään muu kävi Aatamin sapelle äijän herjaus-sanat ja poisajaminen; tietenkin on hänessä vielä vähän aatelismiehellisen ylpeyden jäännöksiä, perittyjä muinaisajoilta, vaikka minusta on tämä Hämeen vilpas ilma jo aikaa poistanut semmoiset esi-isäin epäuskot. – Nyt ovat ylioppilaat Kirjaliini ja Mikkeli Kekkuli, mainitun varatuomarin poika, (jotka molemmat arvaten tuntenette) täällä metsästämässä, ja edellinen, haluava näkemään nepaani uutta taloa, vaan ei tahtova antamaan toverinsa tietää, että ovat vihattavilla Sorveilla vieraisilla, sai minun valehtelemaan itseni ryöstöriivariksi Keräjewskiksi ja Aatamin Sipiläksi. Tällä haavaa tulevat tänne Kirjaliini ja nuori Kekkuli.

RINNUSTELIAIN: Jos tulisi vanha isä Kekkulikin, niin antaisimme isällisen kurituksen hänelle, taikka vääntäisimme niskansa nurin.

PALOVIINUS: Emme maar! muuta kuin sanoisimme: "ukko! annas tyttäresi Aatamille, niin saat suureksi kunniakses' juoda sedänmaljan meitin kanssamme".

PIETARI: Hiljaa, hiljaa, herrat! Tuolla tullaan jo.

Entiset. Kirjaliini. Mikkeli Kekkuli (vaatetettuna kuin Ruckus Pumpenickel; hohto silmillä).

KIRJALIINI: Kah! Kaikkia täällä kohdataan, kun teitäkin. Terve tultua, terve tultua (kätellään).

MIKKELI: Se ilahuttaa minua suuresti, että saan tavata herroja, joiden tuttavuutta minull' oli kunnia – — —

PALOVIINUS: No, niin saa herra Kekkuli kyllä kunniaa, usein liiemmaksikin.

MIKKELI (iloisesti) Mitäs kunniasta? Hm, kyllä kai minullakin on Soiluksia [Zoilus, Homeromastix], jotka panettelevat; mutta ompa niitäkin, jotka pitävät jotain vähästä taidostani eli luonnonlahjoistani. – Mitä Helsingistä nyt kuuluu – — minusta, hm – hm?

PALOVIINUS: Hyvää vaan. Akseli Ingelius on säveltänyt uuden tarinalaulusi "Kalojen tappelusta".

MIKKELI (ihastuksissa): Ai! Onko se kaunis sävel?