Alexandre Dumas - Bragelonnen varakreivi eli Muskettisoturien viimeiset urotyöt I

"Missä on alus, jolla tulitte tänne, monsieur?" kysyi Kaarle muskettisoturilta.

"Tuolla, sire, missä tuli pilkottaa, – seitsemän miestä ja luutnanttini odottavat minua siellä veneen luona."

"Niin, vene on vedetty hietikolle, ja näenkin sen; mutta ette kaiketi ole tuommoisella purrella tulleet Newcastlesta?"

"Emme tosiaankaan, sire; minulla on vuokrattuna jaala, joka on ankkurissa kanuunankantaman päässä hietikolta. Sillä me saavuimme ulapan yli."

"Herra kenraali", virkkoi kuningas Monkille, "te olette vapaa."

Niin lujatahtoinen kuin Monk olikin, ei hän saanut pidätetyksi huudahdusta. Kuningas nyökkäsi vahvistukseksi ja jatkoi:

"Herätämme erään täkäläisen kalastajan, joka vielä tänä yönä laskee aluksensa merelle ja vie teidät minne käskette. Herra d'Artagnan saa saattaa teidän korkea-arvoisuuttanne. Asetan herra d'Artagnanin teidän oikeamielisyytenne turviin, herra Monk."

Monk murahti kummastuneena, ja d'Artagnan huokasi raskaasti. Olematta mitään huomaavinansa kuningas koputti sisimmän kalastajamökin honkaiseen oveen.

"Laivuri Keyser!" hän huusi; "havahdu!"

"Kuka kutsuu?" kysyi kalastaja.

"Minä, Kaarle, kuningas."

"Ah, mylord", huudahti Keyser nousten täysissä pukeissa purjeesta, jossa hän oli maannut kuin riippumatossa, "miten voin palvella teitä?"

"Laivuri Keyser", sanoi Kaarle, "lähdet heti purjehtimaan. Tässä on matkustaja, joka vuokraa haaksesi. Sinulle maksetaan hyvin; palvele häntä hyvin."

Ja kuningas peräytyi muutamia askeleita, antaakseen Monkin puhella vapaasti kalastajan kanssa.

"Tahdon lähteä Englantiin", virkkoi Monk, joka osasi hollanninkieltä juuri sen verran, että kykeni selittämään asiansa.

"Hetikohta", vastasi laivuri; "ihan suoraa päätä, jos tahdotte."

"Mutta meneehän valmistuksiin aikaa?" kysyi Monk.

"Ei puolta tuntia, teidän armonne. Vanhin poikani on juuri selvittelemässä purjeita, kun olimme lähdössä kalastamaan kello kolmelta."

"No, onko asia sovittu?" tiedusti Kaarle lähestyen jälleen.

"On muun paitsi hinnan puolesta, sire", vastasi kalastaja.

"Se jää minun huolekseni", sanoi Kaarle; "tämä herra on ystäviäni."

Monk säpsähti ja katsoi Kaarleen.

"Hyvä, mylord!" vastasi Keyser.

Ja samassa kuultiin Keyserin vanhimman pojan löräyttävän häränsarvella rannalta.

"Lähtekäähän siis, hyvät herrat", virkkoi kuningas.

"Sire", vastasi d'Artagnan, "suvaitseeko teidän majesteettinne suoda minulle pari minuuttia aikaa? Olen palkannut miehistön; nyt lähden matkalle ilman väkeäni, ja minun on ilmoitettava heille siitä."

"Viheltäkää heille", neuvoi Kaarle hymyillen.

D'Artagnan vihelsi tosiaankin, samalla kun laivuri Keyser vastasi pojalleen, ja neljä Mennevillen johtamaa miestä riensi paikalle.

"Tässä toki kunnollinen suoritus tilillenne", sanoi d'Artagnan luovuttaen heille massin, joka sisälsi puolikolmattatuhatta livreä kullassa. "Lähtekää nyt odottamaan minua Calaisissa, missä tiedätte paikan."

D'Artagnanilta pääsi syvä huokaus, hänen laskiessaan kukkaron Mennevillen käteen.

"Mitä! Jätättekö meidät?" huudahtivat miehet.

"Vähäksi aikaa", vastasi d'Artagnan, "tai ken tietääkään, kuinka pitkäksi? Mutta näillä viidelläkolmattasadalla livrellä ennen saamanne samansuuruisen erän lisänä tulen jo maksaneeksikin teille alkuperäisen sopimuksen mukaan. Erotkaamme siis, toverit."

"Entä alus?"

"Älkää siitä huolehtiko."

"Tavaramme ovat jaalassa."

"Käykää noutamassa ne ja laittautukaa sitten oitis taipaleelle."

"Kyllä, kapteeni."

D'Artagnan palasi Monkin luo ja sanoi hänelle:

"Odotan määräyksiänne, monsieur, sillä me lähdemme nyi liikkeelle yhdessä, ellei seurani ole teille liian vastenmielinen."

"Päin vastoin, monsieur", virkahti Monk.

"Kas niin, hyvät herrat, haakseen!" huusi Keyserin poika.

Kaarle tervehti kenraalia ylevästi ja arvokkaasti, sanoen samalla:

"Te annatte minulle kyllä anteeksi kokemanne vastoinkäymisen ja väkivallan, kun joudutte varmuuteen siitä, että minä en niitä aiheuttanut."

Monk kumarsi syvään, vastaamatta mitään. Kaarle puolestaan vältti virkkamasta ainoatakaan sanaa yksityisesti d'Artagnanille, mutta kaikkien kuullen hän lopuksi lausui tälle:

"Kiitän teitä vielä kerran, herra chevalier, – kiitos palveluistanne! Ne kyllä palkitsee teille taivas, joka toivoakseni antaa minun yksin kokea vastukset ja vaivat."

Monk seurasi kalastajaparia ja astui haakseen heidän kanssaan.

D'Artagnan asteli perässä jupisten: "Voi, Planchet-parka, pelkään pahasti, että rupesimme kannattamattomaan keinotteluun!"

Merellä ei Monk puhutellut d'Artagnania muutoin kuin mikäli kävi aivan välttämättömäksi. Niinpä ranskalaisen viivähtäessä saapumasta niukalle aterialle, joksi tarjottiin suolakalaa, laivakorppuja ja katajanmarjaviinaa, Monk saattoi kutsua häntä vain sanoilla:

"Pöytään, monsieur!"

D'Artagnan ei tästä harvapuheisuudesta saanut mitään suotuisaa ennettä lähetystoimensa tulokselle. Mutta kun hänellä nyt oli runsaasti aikaa, vaivasi hän alituiseen aivojansa aprikoimalla, miten Atos oli tullut tavanneeksi Kaarle II: n, kuinka he olivat suunnitelleet matkan Englantiin, kuinka hän oli lopuksi tullut Monkin leiriin, ja soturiparka nyhtäisi karvan viiksistään joka kerta kun hän ajatteli, että Atos oli epäilemättä ollut se aatelismies, joka kulki Monkin mukana juuri ennen kuin tämä yön turvissa siepattiin kiinni.

Purjehdusta oli kestänyt kaksi vuorokautta, kun laivuri Keyser läheni sitä paikkaa, missä Monk, joka oli matkalla antanut kaikki määräykset, oli käskenyt poiketa maihin. Tienoo oli juuri sen pikku joen suulla, jonka läheisyydessä Atos asui.

Oli tulossa ilta; hehkutettuna teräskilpenä säihkyvä aurinko painoi jo kiekkonsa alareunan meren sinijuovan alle. Haaksi oli vielä purjehtimassa ylös virtaa, joka tällä kohdalla oli jokseenkin leveä, kun Monk kärsimättömänä käski laskea alas veneen, jolla hänet sitten d'Artagnanin keralla soudettiin kaislaiselle liejurannalle.

Kuuliaisuuteen alistunut d'Artagnan seurasi Monkia ihan kuin kahlittu karhu herraansa, mutta hänkin tunsi asemansa kovin nöyryyttäväksi ja nurkui itsekseen, että kuninkaitten palvelus oli raskasta, parhaittenkin.

Kenraali harppaili pitkin askelin. Olisi voinut luulla, että hän ei ollut vielä oikein varma siitä, polkiko hän kotoista maaperää. Näkyi jo selvästi muutamia merimiesten ja kalastajien majoja hajallaan pitkin tämän vaatimattoman sataman laitaa, kun d'Artagnan äkkiä huudahti:

"Kas Herra armahtakoon, tuollahan on rakennus tulessa!"

Monk kohotti katseensa. Edessäpäin oli tosiaan valkea päässyt valloilleen eräässä talossa, alkaneena seinustalta pienestä vajasta ja juuri levinneenä päärakennuksen kattoon. Raikas iltatuuli antoi vauhtia tulipalolle.

Molemmat matkalaiset jouduttivat askeleitaan, kuulivat äänekkäitä huutoja ja näkivät lähemmäksi päästessään sotamiesten viuhtovan aseillaan ja puivan nyrkkiään palavaa rakennusta kohti. Tämä uhkailu varmaankin oli saanut heidät laiminlyömään merkkien vaihdon haaksen kanssa.

Monk pysähtyi äkkiä hetkiseksi ja lausui nyt ensi kertaa ajatuksensa ääneen.

"Kas", hän virkahti, "eiväthän ne kenties olekaan minun sotamiehiäni, vaan Lambertin!"

Nämä sanat ilmaisivat yhdellä kertaa tuskaa, huolestusta ja nuhdetta, jonka d'Artagnan hyvin tajusi. Olihan Lambert kenraalin poissaollessa tosiaan voinut ryhtyä taisteluun, lyödä hajalle parlamentin joukot ja asettua väkineen Monkin armeijan sijalle, joka nyt oli ollut varminta tukeaan vailla. Tämän epätietoisuuden tarttuessa Monkista d'Artagnaniinkin järkeili jälkimmäinen itsekseen: