Alexandre Dumas - Bragelonnen varakreivi eli Muskettisoturien viimeiset urotyöt I

Cropole kääntyi katsomaan, huomasi vasta nyt vanhuksen ja auttoi hänet pääsemään esille.

Ikkuna sulkeutui.

Pittrino osoitti tien tulokkaalle, joka astui sisälle sanaakaan virkkamatta.

Muukalainen odotti porrassiltamalla, avasi sylinsä vanhukselle ja vei hänet istuimen luo, mutta toinen vastusteli.

"Voi, ei toki, ei, mylord", sanoi hän. "Minäkö istuutuisin teidän edessänne, en koskaan!"

"Parry", huudahti aatelismies, "minä pyydän… tulethan Englannista… niin kaukaa! Oi, ei sinun iälläsi saisikaan joutua sellaisiin rasituksiin kuin minun palvelemiseni tuottaa! Levähdä."

"Minun on ennen kaikkea ilmoitettava teille vastaus, mylord."

"Älä sano mitään, Parry, rukoilen sinua… sillä jos uutisesi olisi ollut hyvä, et aloittaisi kertomista tuolla tavoin. Sinä kiertelet, ja sanomasi on niin ollen ikävää laatua."

"Mylord", virkkoi vanhus, "älkää tuskastuko ennenaikaisesti. Kaikki ei toivoakseni ole hukassa. Tarvitaan tahtoa, sitkeyttä, olletikin alistuvaisuutta."

"Parry", vastasi nuori mies, "olen tullut tänne yksin tuhansia ansoja ja vaaroja uhmaten: uskotko, että minulla on tahtoa! Olen miettinyt tätä matkaa kymmenen vuotta, vastoin kaikkia varoituksia ja vaikeuksista välittämättä; onko minulla sitkeyttä? Olen tänä iltana myynyt isäni viimeisen timantin, kun minulla ei enää ollut yösijani hintaa ja isäntä tuli minua hätyyttämään."

Parry teki suuttuneen liikkeen, johon nuori mies vastasi kädenpuristuksella ja hymyllä.

"Minulla on vielä kaksisataaseitsemänkymmentäneljä pistolia, ja katson olevani rikas; en ole toivoton: myönnätkö, että olen alistuvainen?"

Vanhus kohotti vapisevat kätensä taivasta kohti.

"No nyt", jatkoi muukalainen, "älä peittele minulta mitään: miten kävi?"

"Selvitykseni on lyhyt, mylord; mutta, taivaan tähden, älkää vapisko noin!"

"Se on kärsimättömyyttä, Parry. No, mitä kenraali sanoi?"

"Ensiksikään kenraali ei tahtonut ottaa minua vastaan."

"Hän luuli sinua vakoojaksi."

"Niin, mylord, mutta minä kirjoitin hänelle."

"No?"

"Hän sai kirjeen ja luki sen, mylord."

"Kirje antoi selvän käsityksen asemastani, pyrkimyksistäni?"

"Oh, kyllä", vastasi Parry murheellisesti hymyillen; "se esitti uskollisesti mielialanne."

"Sitten, Parry?.."

"Sitten kenraali palautti minulle kirjeeni adjutantin mukana, joka oli saanut toimekseen ilmoittaa, että minut vangittaisiin, jos vielä seuraavana päivänä oleskelisin hänen käskyvaltansa piirissä."

"Vangittaisiin!" mutisi nuori mies; "vangittaisiin sinut, uskollisin palvelijani!"

"Niin, mylord."

"Ja kirjeesi allekirjoituksena oli kuitenkin Parry ."

"Kaikin kirjaimin, mylord; ja adjutantti tunsi minut aikoinaan St.

Jamesin hovissa ja" – vanhus lisäsi huoaten – "Whitehallissa".(12] Nuori mies kumarsi mietteisiin vaipuneena ja synkeänä.

"Sen hän teki väkensä nähden", hän virkahti koettaen pettää itseänsä; "mutta syrjäteitse… ilman välittäjiä… miten hän menetteli? Vastaa."

"Voi, mylord, hän lähetti luokseni neljä ratsumiestä, ja nämä lahjoittivat minulle hevosen, jolla näitte minun palaavan. Ratsumiehet veivät minut suoraa päätä Tenbyn pieneen satamakaupunkiin ja jättivät minut heti kun olin astunut kalastajapurteen, joka oli lähdössä Bretagneen, ja tässä nyt olen."

"Oh!" huokasi nuori mies jäntevällä kädellään kouristuneesti puristaen kurkkuansa, johon nousi nyyhkäys; "siinäkö kaikki, Parry, siinäkö kaikki?"

"Niin, mylord, muuta en tiedä."

Parryn lyhyttä vastausta seurasi pitkällinen äänettömyys; kuului vain nuoren miehen kantapään raju koputus lattiaan.

Vanhus tahtoi yrittää puheenaineen vaihtamista, saadakseen kovin synkät aatokset häädetyksi.

"Mylord", hän virkkoi, "mitä meteliä kuulinkaan edelläni? Huudettiin alinomaa: Eläköön kuningas!.. Mistä kuninkaasta on kysymys, ja mikä aiheutti juhlavalaistuksen?"

"Ah, Parry, etpä tiedäkään", vastasi nuori mies ivallisesti, "että Ranskan kuningas on poikennut Bloisin uskolliseen kaupunkiin. Hänelle ovat torvet raikuneet, kultalankaiset satulavaipat loistelleet, aatelismiesten kupeilla säilät heiluneet. Äiti kulkee edellä uhkeissa kullalla ja hopealla silatuissa kaleeseissa! Onnellinen äiti! Ministeri kokoaa hänelle miljoonia ja vie hänet noutamaan rikkaan morsiamen. Niinpä riemuitseekin koko kansa, se rakastaa kuningastaan, se tervehtii häntä suosionosoituksilla ja huutaa: Eläköön kuningas! eläköön kuningas!"

"Riittää, riittää, mylord!" huudahti Parry enemmän huolestuneena tästä käänteestä kuin edellisestä keskustelusta.

"Sinä tiedät", pitkitti tuntematon, "että sillaikaa kun kaikki tämä tapahtuu kuningas Ludvig XIV: n kunniaksi, minun äidilläni ja sisarellani ei ole rahaa, ei leipää; tiedät, että minä olen kahden viikon kuluttua häpeään syösty hylkiö, kun koko Eurooppa kuulee mitä minulle vastikään kerroit… Onko ennen nähty, Parry, että minun säätyasemaani kuuluva mies on…"

"Mylord, Luojan nimessä!"

"Olet oikeassa, Parry, minä olen saamaton, ja jollen tee mitään puolestani, niin auttaako minua Jumala? Ei, ei, minulla on kaksi käsivartta, Parry, minulla on miekka…"

Ja hän löi voimakkaasti käsivarteensa kädellään ja tempasi miekkansa, joka oli ripustettu seinälle.

"Mitä aiotte tehdä, mylord?"

"Mitäkö teen, Parry? Mitä koko perheenikin: äitini elää yleisen armeliaisuuden varassa, sisareni kerjää äidilleni, minulla on jossakin veljiä, jotka samaten kulkevat mierolla; minä, suvun päämies, minä tahdon menetellä kuten hekin – menen anomaan almua!"

Ja hermostuneeseen ja kamalaan nauruun purskahtaen nuori mies sitoi miekan kupeelleen, otti hattunsa ja kiinnitti hartioilleen mustan viitan, jota hän oli käyttänyt koko matkustuksensa ajan. Vanhuksen silmäillessä häntä levottomasti aatelismies puristi hänen molempia käsiään ja sanoi:

"Hyvä Parry, toimita itsellesi tulta, juo, syö, nuku, ole hyvällä mielellä. Olkaamme tyytyväisiä, uskollinen ystäväni, ainoa ystäväni: olemmehan rikkaita kuin kuninkaat!"

Hän napautti nyrkillään pistolimassia, joka raskaasti kierähti lattialle, puhkesi jälleen nauramaan siihen kaameaan tapaan, joka oli säikäyttänyt Parrya, ja koko talon hälistessä, hoilottaessa ja valmistautuessa vastaanottamaan ja tiloittamaan lakeijain ilmoittamia matkalaisia hän pujahti ison salin kautta kadulle, missä vanhus ikkunaan siirtyneenä menetti hänet näkyvistään minuutin kuluttua.

On nähty selostuksesta, jonka olemme yrittäneet laatia, että kuningas Ludvig XIV: n tulo Bloisin kaupunkiin oli ollut riemukas ja loistava, ja nuori majesteetti olikin näyttänyt tyytyväiseltä vastaanottoonsa.

Valtionlinnan porttiholviin saapuessaan kuningas tapasi henkivartion ja aatelismiesten ympäröimänä hänen kuninkaallisen korkeutensa, Orléansin herttuan Gastonin, jonka luonnostaan jokseenkin majesteettiset kasvot olivat tilanteen juhlallisuudesta saaneet uutta säihkyä ja arvokkuutta.

Madame puolestaan odotti komeaan juhla-asuunsa pukeutuneena eräällä sisemmällä ulokkeella sukulaisensa tuloa. Muulloin niin aution ja kolkon vanhan linnan kaikki ikkunat säteilivät nyt naisista ja kynttilöistä.

Rumpujen päristessä, torvien raikuessa ja eläköön-huutojen kajahdellessa siis nuori kuningas astui linnaan, jossa Henrik III oli seitsemänkymmentäkaksi vuotta sitten ottanut avukseen salamurhan ja kavalluksen, säilyttääkseen päässään ja suvussaan kruunun, joka jo alkoi luisua häneltä toiselle hallitsijahuoneelle. 12 12 Lotrinkilaisen hallitsijasuvun nuoremman haaran päämies Henri de Guise pyrki muuttamaan Ranskan vallanperimystä omaksi hyväkseen; Henrik III surmautti hänet vieraspidoissaan 1588. Suom .