Friedrich Schiller - Liukas-kielinen

Narbonne. Oivallisesti!

Selicour (antaen madamille lipun). Teille armollinen madami, minä olen ostanut piljetin sitä uutta komediaa vasten.

Mad. Belmont. Se on minulle hyvin iloista!

Selicour. Ja teille mamseli, tuon tässä huvittavan ja yhtaikaa opettavan kirjan.

Lotta. Lienettehän sen jo lukeneet.

Selicour. Ensimäisen osan siitä katselin läpi.

Lotta. No millainen se teistä on?

Selicour. Siinä löydätte liikuttavan kuvauksen… Onnetoin isä … turmeltu tytär … vanhemmat köyhyydessä, hyljätyt kiittämättömiltä lapsilta … hirveitä tapauksia, joita en ymmärrä … joita en osaa ajatella – sillä palkitseeko koko elin-aikainen kiitollisuus sitä huolta ja murhetta jota vanhemmat ovat näyttäneet meidän lapsuuden heikkoudelle?

Mad. Belmont. No kaikkiin hän saa sitte niin lystiä sanoja vielä, se ankara mies.

Selicour (Narbonnille). Meidän kanselissa on päällikön virka tarpeellinen, se on tärkeä ammatti ja hakioita on paljon.

Narbonne. Minä luotan teihin, te tunnetta jokaisen ansion, palvelus-vuodet, uurauden ja taipumuksen, vaan erinomattain on katsottava heidän rehellisyyttä. Mutta nyt unhotan, minulla on paljon ala-kirjoitettavaa, minun täytyy mennä.

Selicour. Ja minunki täytyy paikalla käydä toimiini.

Narbonne. Odottakaa vähän, meillä on keskenämme vähän puhelemista!

Selicour. Vaan minulla on hirveän paljon tekemistä ennen päivällistä.

Narbonne. Jääkää nyt tänne, tahi joutukaa heti takaisin! Minä tarvitsen teitä. Minä tarvitsen juuri sellaista miestä kuin te, sekä opin että rehellisyyden suhteen. Tulkaa heti, minulla on teille jotain hyvää. (Menee.)

Kuudes kohtaus.

Entiset ilman Narbonnitta.

Mad. Belmont. Te ette voi arvata, herra Selicour, miten paljon poikani teistä pitää. Vaan voisi minullaki nyt olla tekemistä. Meidän sukulaiset ja monjaat ystävät tulevat iltaiselle tänne, olettehan te meidän seurassa?

Selicour. Jos muuten ne monet asiat…

Mad. Belmont. Ettehän toki pois jää, muuten meidän pöytä olisi kuin ilman kruunutta. Te olette meidän seuran henkenä ja Lottaki voisi ottaa sen pahaksi jos te…

Lotta. Minäkö mummo? Vaan teidän ja papan ystävät ovat minunki.

Mad. Belmont. Se on hyvä, se on hyvä. Laittai nyt vaan valmiiksi, aika on käsissä! Tietäkää, herra Selicour, peilin edessä minä olen ensimäinen.

Selicour. Kun ihana taito tulee ihanan luonnon avuksi, ken voipi silloin seista vasten?

Mad. Belmont. Oivallisesti! ken voipi olla rakastamatta sellaista miestä. Hänen suustansa ei kuule muuta kuin ihanaa ja lystiä. (Menee Lotan kanssa.)

Seitsemäs kohtaus.

Selicour ja Mikko.

Mikko. Viimenki he ovat kaikki poikessa. Nyt saan puhua sanaisen! Minä soisin puhutella herra Selicouria.

Selicour (korkeasti). Minä se olen!

Mikko. Suotteko minulle herra?

Selicour. Enkö minä täälläkään nyt saa olla rauhassa? Mitä te tahdotte?

Mikko. Hyvä herra! jos…

Selicour. Se on taas paljasta kerjäämistä, apua? Minulla ei ole mitään…

Mikko. Suokaa anteeksi, herra!

Selicour. Ei mitään, tässä ei ole paikka, tule konttuoriin jos sinulla mitä on!

Mikko. Minä en luullut teitä niin jyrkäksi!

Selicour. Mitä teille pitää?

Mikko. Enhän minä tule pyytämään, … kiittämään vaan minä tulen teitä herra Selicour!

Selicour. Kiittämäänköhän? ja mistä?

Mikko. Että hankitte veljeni pojan…

Selicour. Mitä? Mihin? puhukaa selvemmin.

Mikko. Minä olen vasta toista päivää täällä kun isäntä minun jätti maalle. Minä en teitä tuntenut vielä silloin kun teille kirjoitin herra Selicour!

Selicour. Mitä nyt sanotte? Ystäväni! te sitte olisitte ministerin palveluksessa?

Mikko. Hänen kammar-palveliansa, teidän armonne!

Selicour. Herra Jumala mikä hirveä erheys! herra Mikkel! kammarpalvelia, kammarherra, ministerin uskottu mies! Tuhatkertaa anteeksi herra Mikkel! Minä luulin teitä asiamieheksi.

Mikko. Ja jos sekin olisin?

Selicour. Minun siassani on hirveän paljon tekemistä jokaisen kanssa, ja niitä on niin paljon joita ei tunne.

Mikko. Minä luulin kuitenki että se on keveä jokaista kohdella leppeästi.

Selicour. Vissisti! Totta kaiketi! Se oli vaan se kirottu pikaisuus!

Mikko. Joka minulle kävi hyvin pahasti, herra Selicour!

Selicour. Se oli hyvin tuhmasti, minä kadun sitä ikäni.

Mikko. No annetaan se nyt olla!

Selicour. Noh! te olette nähneet kuin kiivas minä olin teitä auttamaan … se teidän veljenne poika on saanut siansa, vaan miten?

Mikko. Sieltä minä nyt tulenki! Ei se ole kovin järettömästi!

Selicour. Hän on hyvällä tiellä, luottakaa! vaan minuun.

Mikko. Ja kirjoittaa jo, uskotteko miten hän jo kirjoittaa.

Selicour. Hän ei kirjoita puhtaasti.

Mikko. Ja ortograhvin sitte?

Selicour. Se se onki!

Mikko. Vaan kuulkaa herra! Se mitä teille kirjoitin, se on meidän välillä, meidän isäntä kaupunkiin lähteissään kielsi jyrkästi meitä kaikista suplikista ja rukouksista … herra on vähän kummallinen mies niinkuin tunnette!

Selicour. Totta kaiketi! sitä ei voi kieltää, varmaan te hänen hyvin tunnette sen meidän herra ministerin.

Mikko. Minä hänen tunnen ulkoapäin … ja voin teille sanoa millainen hän on.

Selicour. Sen voin uskoa; vaan enpä minä paljon tahdo tiedustella. Sillä näettekö herra Mikkel, minun tapani on sanoa: tee oikein, elä pelkää ketään.

Mikko. Oikein sanottu! herra Selicour!

Selicour. Niin, jatkakaa vaan herra Mikkel! Te sanoitte että se hyvä herra on vähän kummallinen?

Mikko. Se on ihan totinen tosi, hän on kummallinen, mutta hyvä. Hänen sydämensä on kirkas kuin kulta.

Selicour. Hän on rikas, leskimies, iloinen ja paraassa iässään. Tunnustakaa kuitenki … se on työläs sillä iällä vihata toispuolia, sen kunnioitetun miehen, vaan miten?

Mikko. Hänellä on hyvin hyvä sydän, uskokaa se herra Selicour!

Selicour (nauraen). He! he! Pieniä seikkoja toki, eikös niin? herra

Mikkel!

Mikko. Se on mahdollista, vaan missä asioissa hän on…

Selicour. Kyllä minä sen ymmärrän herra Mikkel! te olette uskollinen palvelia ja osaatte peittää missä on tarvis. En minä kysy missään pahassa aikomuksessa, sillä … minä olen vakuutettu ett'ei hänestä voi sanoa muuta kuin joka on hänelle kunniaksi.

Mikko. Niin tosiaan. Nyt minä muistan! kuulkaapas! hän etsii pienoista asuntoa esi-kaupungissa yhdelle.

Selicour. Todella? ja kelle?

Mikko. Sen saatte kuulta. Vaan elkää virkkako, Jumalan tähden … kuulkaa!

Selicour. Varjelkoon minua, herra Mikkel!

Mikko. Nuoruudessaan hän rakasti…

Selicour. Luuletteko että hänellä on nytki…

Mikko. Ei juuri sitä, vaan…

Selicour. Noh! Olkoon se mitä hyvänsä! Te hänen uskollinen palveliansa olette velvollinen sen kristillisesti peittämään, eikös niin Mikkel! Ja miks ei se jota hän salaa voisi olla joku kristillinen työ, miks ei se voi niin olla, herra Mikkel! Minä vihaan kaikkea panettelemista … kuin kuolemaa, niin minä sitä vihaan. Meidän pitää aina ajatella hyvää esi-miehistämme. No, no, se on hyvä herra Mikkel! Annattehan te anteeksi minun erheykseni. Me tapaamme useammin toisiamme. Minua hävettää kun teitä niin kohtelin (Ojentaa hänelle kätensä.)

Mikko (peräytyen). Ohoh! eihän toki, herra Selicour! minä tunnen siani ja tiedän hävetä.

Selicour. Mitä turhia, minä olen teidän ystävänne, antakaa nyt minun, herra Mikkel!

Mikko. Sitä en koskaan rohkene, minä olen paljas palvelia.

Selicour. Ystävä, ystävä! ei mitään eroitusta meidän kesken. Antakaa minun kuitenki … herra Mikkel!