Сэмюэл Ричардсон - Pamela vainottuna

Rouva Jervis sanoo hänen kysyneen, osasinko minä hillitä tungettelijoita, kun muka olin hyvin sievä ja antautuminen mihinkään turhanaikaiseen seurusteluun voisi saattaa minut turmioon sekä ennen pitkää kärsimyksiin ja kurjuuteen. Sydämellinen taloudenhoitajattaremme ei milloinkaan lyö laimin tilaisuutta hyvän sanan lausumiseen minusta ja alkoi nytkin ylistellä minua, kertoi hän. Mutta toivottavasti ei hän ole taannut enempää kuin minä yritän täyttää, vaikka tällä haavaa en sitä kaikkea ansainnekaan. Varmastikin minä rakastan häntä aina lähinnä sinua ja armainta äitiäni, ollen teidän aina kuuliainen tyttärenne .

RAKAS ISÄ,

Viime kirjeeni jälkeen antoi herrani minulle lisää koruja. Hän kutsui minut rouva-vainajani vaatekaapille, veti auki laatikoita ja lahjoitti minulle kaksi hienoa pitsinauhaista hilkkaa, kolme paria parhaita silkkikenkiä, – kaksi vain vähän käytettyjä ja aivan sopivia minulle (kun hänen armollaan oli hyvin pieni jalka) ja toisessa taotut hopeasoljet, moniväriset nauhat ja ruusukkeet, – neljä paria valkoisia puuvillasukkia, kolme paria hienoja silkkisiä ja kaksi paria muhkeita kureliivejä. Minä olin ihan hämmästyksissäni ja kykenemätön puhumaan vähään aikaan; mutta kuitenkin minua ajatuksissani hävetti ottaa vastaan sukat, sillä rouva Jervis ei ollut mukana: jos hän olisi ollut, niin siinä ei olisi ollut mitään. Lienen korjannut ne haltuuni kovin kömpelösti, sillä hän hymyili epävarmuudelleni ja sanoi: "Älä punastu, Pamela; etkö luule minun tietävän, että sievillä neitosilla täytyy olla kengät ja sukat?"

Olin niin hämilläni näistä sanoista, että minut olisi voinut lyödä maahan höyhenellä. Sillä teidän on ajateltava, että tällaiseen ei ollut mitään vastattavana, ja niinpä minä hupsun tavoin olin herahtaa itkuun ja läksin pois niiaten ja varmastikin korvia myöten punehduksissa; sillä vaikka hänen huomautuksessaan ei ollut mitään pahaa, en kuitenkaan tiennyt miltä kannalta sen ottaisin. Mutta minä menin ja kerroin kaikki rouva Jervisille, joka sanoi, että Jumala on saattanut hänen sydämensä hyväksi minua kohtaan ja että minun tulee ahkeroida kaksin verroin. Hänestä näytti, hän sanoi, kuin aikoisi nuoriherra varustaa minulle soveliaat vaatetustarpeet armollisen rouva Daversin yksityisen kamarineidon paikkaan.

Mutta vieläkin tulivat mieleeni teidän sydämelliset isälliset varoituksenne, niin että kaikki nämä lahjat eivät olleet minulle lähimainkaan sellaisen mielihyvän aihe kuin ne olisivat muutoin olleet. Kuitenkaan ei huolestuksella ole toivoakseni mitään perustetta, sillä mitä hyvää hänelle koituisi tällaisen yksinkertaisen tytön vahingoittamisesta? Sitäpaitsi, varmaan ei yksikään vallasnainen päästäisi häntä näkyviinsä, jos hän niin itsensä häpäisisi. Sentähden häädän painostuksen mielestäni, enkä tosiaan olisi mitään ahdistusta koskaan tuntenutkaan, jollette te olisi johdattanut ajatuksiani tuollaiseen mahdollisuuteen, oman menestykseni tähden, sen hyvin tiedän. Mutta kukaties minä liiaksi pöyhistyisin, jollei moisia levottomuuden puuskauksia sekaantuisi kokemiini suosiollisuuden osoituksiin: päättelen siis, että kaikki tapahtuu meidän parhaaksemme. Ja Jumala siunatkoon teitä, rakas isä ja äiti; tiedän että te alituiseen rukoilette siunausta minulle, joka ainiaan olen teidän kuuliainen tyttärenne .

RAKAS PAMELA,

En voi muuta kuin uudistaa varoitteluni herrasi ystävällisyydestä ja hänen vapaapuheisuudestaan sukkien suhteen. Kuitenkin on mahdollista, että asiassa ei ole mitään, ja näin toivon ilmenevän. Mutta kun ajattelen, että siinä saattaa olla ja että jos olisi, siitä ei ole uhattuna sen vähempää kuin lapseni iäinen onni tässä maailmassa ja tulevaisessa, niin se riittää tekemään mielen pelokkaaksi sinun tähtesi. Varustaudu, rakas lapseni, pahimpaan, ja päätä menettää pikemmin henkesi kuin hyveellisyytesi. Vaikkakin epäilykset, joita olen sinussa herättänyt, vähentävät mielihyvää, jota muutoin olisit herrasi suosiollisuudesta saanut, niin mitä kuitenkaan merkitsevät hyvän omantunnon rinnalla ilahdukset, joita muutamat hienot vaatekappaleet tuottavat?

Perin anteliaasti hän sinulle osoittaa hyväntahtoisuuttansa, mutta sitä enemmän tämä aiheuttaa aavistelua; ja kun sanot hänen näyttäneen niin herttaiselta ja enkelimäiseltä, niin pahemminpa pelkään noiden lahjojen vaikuttavan sinuun liiaksi! Sillä vaikka sinulla onkin järkevyyttä ja ymmärtäväisyyttä yli ikävuosiesi, niin vapisen kuitenkin ajatellessani, millainen surullinen uskallus on vasta viisitoista täyttäneen köyhän neitosen asettua tämän maailman kiusauksia ja salakavalaa herrasmiestä vastaan – jos hän sellaiseksi osoittautuisi —, jolla on niin paljon mahtia pakoitteluun ja jonkunlainen käskyvalta isäntänäsi.

Lasken sydämellesi, rakas lapseni, meidän siunaustemme nimessä, niin köyhiä kuin olemmekin, että pysyt varuillasi: siitä ei voi olla mitään vahinkoa. Ja koska rouva Jervis on niin hyvä säätyläisnainen ja sinulle niin ystävällinen, niin tunnen siitä paljon huojennusta, samoin kuin äitisi; ja me toivomme, että sinä et salaa mitään häneltä, vaan noudatat hänen neuvojaan kaikessa. Toivottaen sinulle siis siunausta ja vakuuttaen rukoilevamme sinun puolestasi enemmän kuin omastamme me olemme sinun rakastava isäsi ja äitisi .

Pidä huoli siitä, että ihmisten mairitellessa sinua sieväksi et anna sijaa turhamaisuudelle, sillä sinä et ole tehnyt itseäsi, joten et ansaitse siitä mitään kiittelyä. Ainoastaan hyveellisyys ja sydämen hyvyys luovat todellisen kauneuden. Muista se, Pamela.

RAKAS ISÄ JA ÄITI,

Pahoilla mielin ilmoitan teille, että toiveeni armollisen rouva Daversin kamarineidoksi pääsemisestä ovat lopullisesti rauenneet. Hänen armonsa olisi kyllä ottanut minut, mutta herrani ei kuulu suostuneen siihen. Hän oli sanonut, että loordin veljenpoika saattaisi mieltyä minuun ja minä houkuttaa häntä tai joutua hänen houkuteltavakseen, ja koska hänen äitinsä rakasti minua ja uskoi minut hänen huolenpitoonsa, niin hän oli mielestään velvoitettu pitämään minua edelleen taloudessansa ja rouva Jervis olisi minulle äitinä.

Rouva Jervis kertoo hänen armonsa pudistaneen päätänsä ja sanoneen: "Ah, veli!" ja siinä kaikki. Ja kun te olette tehneet minut pelokkaaksi varoituksillanne, niin sydämeni joutuu toisin ajoin ahdistuksen valtaan. Mutta minä en sano vielä mitään teidän muistutuksistanne tai omasta levottomuudestani rouva Jervisille; luottaahan saan häneen, mutta minua pidättää pelko, että hän saattaisi pitää minua havittelevana, turhamaisena ja itseluuloisena, kun saan sellaista päähänikään, tuollaisen aatelismiehen ollessa niin toisella tasolla kuin köyhä palvelustyttö. Mutta rouva Jervis tuntui sentään perustavan jotakin armollisen rouva Daversin päänpudistukseen ja lyhyeen sanelmaan.

Jumala varmaan antaa minulle armonsa, ja niinpä tahdon välttää liikanaista rauhattomuutta, mikäli voin sitä auttaa, sillä toivoakseni ei siihen ole aihetta. Mutta teen teille selvää pienimmästäkin seikasta, mitä sattuu, jotta sieltä voidaan edelleen suoda minulle hyvää neuvontaanne ja sulkea rukouksiinne murheellinen

PAMELA.

RAKAS ÄITI,

Te ja isä-hyvä varmaan oudostelette, kun ette ole näin moneen viikkoon saaneet minulta kirjettä; mutta siihen on ollut syynä surkea, hyvin surkea kohtaus. Sillä nyt on toki liiankin selvää, että kaikki teidän varoituksenne olivat täysin oikeutettuja. Voi, rakas äiti! Minä olen onneton, todella onneton! – Mutta älkää kuitenkaan säikähtykö, olen kunniallinen – Jumala laupeudessaan säilyttäköön minut sellaisena!