Honoré Balzac - Laakson lilja

Здесь есть возможность читать онлайн «Honoré Balzac - Laakson lilja» — ознакомительный отрывок электронной книги совершенно бесплатно, а после прочтения отрывка купить полную версию. В некоторых случаях можно слушать аудио, скачать через торрент в формате fb2 и присутствует краткое содержание. Жанр: foreign_antique, foreign_prose, на финском языке. Описание произведения, (предисловие) а так же отзывы посетителей доступны на портале библиотеки ЛибКат.

Laakson lilja: краткое содержание, описание и аннотация

Предлагаем к чтению аннотацию, описание, краткое содержание или предисловие (зависит от того, что написал сам автор книги «Laakson lilja»). Если вы не нашли необходимую информацию о книге — напишите в комментариях, мы постараемся отыскать её.

Laakson lilja — читать онлайн ознакомительный отрывок

Ниже представлен текст книги, разбитый по страницам. Система сохранения места последней прочитанной страницы, позволяет с удобством читать онлайн бесплатно книгу «Laakson lilja», без необходимости каждый раз заново искать на чём Вы остановились. Поставьте закладку, и сможете в любой момент перейти на страницу, на которой закончили чтение.

Тёмная тема
Сбросить

Интервал:

Закладка:

Сделать

Tällainen on tuo lupaamani epätäydellinen luonnos. Hänen sielunsa pysyvä vaikutus hänen omaisiinsa, se ravitseva ydinmehu, joka hänestä vuoti, kuten aurinko vuodattaa valoansa, hänen sisin olemuksensa, hänen mielialansa kirkkaina hetkinä, hänen alistuvaisuutensa pilvisinä päivinä, sanalla sanoen kaikki nuo elämän käänteet, joissa luonne tulee julki, riippuvat, kuten taivaan ilmiöt, odottamattomista ja häilyvistä seikoista, joilla ei ole muuta yhteistä keskenänsä kuin perusta, josta ne saavat alkunsa. Niiden kuvaus liittyy välttämättömästi tähän kertomukseen, josta on tuleva todellinen perhe-epopea, yhtä suuriarvoinen viisaalle, kuin mitä murhenäytelmät ovat kansalle. Se tulee kiinnittämään teidän mieltänne niin hyvin sen osan vuoksi, mikä minulla siinä on, kuin yhtäläisyydellään niin monien naiskohtaloiden kanssa.

Kaikella Clochegourde'ssa oli oikein englantilaisen säädyllisyyden leima. Sali, jossa kreivitär istui, oli täydelleen paneloitu ja maalattu kaksivärisellä harmaalla. Uunia koristi mahonkijalustaisen lasikuvun sisään asetettu kello ja kaksi kultajuovaista, kanervankukilla täytenä valkoista maljaa. Peilipöydällä oli lamppu. Vastapäätä uunia oli lautapeli. Kaksi leveätä puuvillaista uutimenpidintä kiinnitti ripsuttomia, valkeasta puuvillakankaasta tehtyjä ikkunaverhoja. Harmaat, vihreällä nauhalla reunustetut päälliset peittivät istuimia. Tuossa yksinkertaisuudessa oli suuruutta. Ei mikään sittemmin näkemäni huoneusto ole vaikuttanut minussa niin hedelmällisiä, niin versovia tunteita, kuin ne, mitä minä sain tuossa Clochegourdje'n salissa. Se oli rauhallinen ja hillitty, kuten kreivittären elämä, ja siitä saattoi aavistaa hänen toimiensa luostarimaista säännöllisyyttä. Suurin osa aatteistani, vieläpä kaikkein rohkeimmat tieteen tai politiikan alalta, ovat syntyneet siellä, kuten tuoksut lähtevät kukista. Siellä viheriöitsi tuo tuntematon kasvi, joka siroitti minuun hedelmällistä pölyään, siellä säteili auringon lämpö, joka kehitti minun hyviä ja ehkäisi minun huonoja ominaisuuksiani. Ikkunasta näkyi laakso, sitten kukkula, jolla Pont-de-Ruan levitteleikse, aina Azay'n linnaan asti vastaisen rannan kaarrelmia myöten, joille Frapesle'n tornit antoivat vaihtelua; lisäksi vielä kirkko, kauppala ja Saché'n vanha aatelishovi, jonka rakennuksilta oli laaja näköala ruohokenttien yli. Sopusoinnussa tuon rauhallisen elämän kanssa, jota eivät häirinneet muut kuin perheen aiheuttamat liikutukset, nuo seudut välittivät hänen sieluunsa omaa kirkkauttaan. Jos minä olisin ensimäistä kertaa kohdannut hänet täällä kreivin ja lapsiensa keskuudessa, tapaamatta häntä häikäisevänä tanssiaispuvussa, en olisi häneltä ryöstänyt tuota huimaa suudelmaa, jota minä nyt kaduin, luullen että se hävittäisi rakkauteni tulevaisuuden. Ei, synkässä tilassani, johon onnettomuus minut oli asettanut, minä olisin taivuttanut polveni, olisin suudellut hänen kenkiänsä, jättänyt niihin ehkä muutamia kyyneleitä ja mennyt heittäytymään Indre'en. Mutta kun minä olin tuntenut hänen ihonsa raikkaan jasminituoksun ja juonut maitoa tästä rakkauden täyttämästä maljasta, sain minä sieluuni ihmisnautintojen maun ja toivon. Minä tahdoin elää ja odottaa nautinnon hetkeä, kuten villi vaanii koston hetkeä. Minä tahdoin riippua puissa, madella viinitarhoissa, lymytä Indre'ssa. Minä tahdoin rikostovereikseni yön äänettömyyden, elämän väsymyksen, auringon kuumuuden syödäkseni loppuun tuon hurmaavan omenan, josta minä jo olin maistanut. Jos hän olisi pyytänyt minulta laulavaa kukkaa tai Morgan hävittäjän seuralaisten kätkemiä rikkauksia, minä olisin ne tuonut hänelle saadakseni pysyväisen aarteen ja äänettömän kukan, jota minä toivoin. Kun lakkasi tuo unelma, johon epäjumalani pitkä katseleminen oli minut saattanut ja jonka aikana eräs palvelija saapui ja puhui kreivittärelle, kuulin minä hänen kysyvän kreiviä. Olin siihen aikaan yksinomaisesti sitä mieltä että naisen tuli kuulua puolisolleen. Tuo ajatus pyörrytti minua. Sitten minut valtasi raivokas ja synkkä uteliaisuus nähdä tämän aarteen omistaja. Kaksi tunnetta oli minussa vallitsevana, viha ja pelko; viha, joka ei tuntenut mitään esteitä, joka arvioi ne kaikki pelkäämättä niitä, ja epämääräinen mutta todellinen pelko taistelua, sen päättymistä ja etenkin häntä kohtaan. Selittämättömien aavistusten valtaamana minä pelkäsin noita käden puristuksia, jotka ovat häpeäksi, minä näin kimmoisia vaikeuksia, joihin voimakkaimmatkin tahdot kilpistyvät ja menettävät tehonsa; minä pelkäsin tuota jatkuvaisuuden voimaa, joka ryöstää yhteiskunnalliselta elämältä intohimoisten sielujen etsimät loppuratkaisut.

– Tuolla on herra de Mortsauf, sanoi kreivitär.

Minä käännähdin jaloillani kuin pelästynyt hevonen. Vaikka tuo liike ei jäänyt herra de Chessel'ilta yhtä vähän kuin kreivittäreltäkään huomaamatta, en minä joutunut minkään äänettömän huomion esineeksi, sillä tämän johti pois nuori, luullakseni kuusivuotias tyttö, joka astui sisään lausuen: – Tuolla on isä.

– Mitä nyt, Madeleine? kysyi hänen äitinsä.

Lapsi ojensi herra de Chessel'ille kätensä, jota tämä pyysi, ja silmäili minua hyvin tarkkaavasti kohdistettuaan minuun suurta hämmästystä ilmaisevan pikku tervehdyksensä.

– Oletteko tyytyväinen hänen terveyteensä? kysyi herra de Chessel kreivittäreltä.

– Se on parempi, vastasi hän, sivellen hänen helmaansa jo vetäytyneen pikku tyttösen tukkaa.

Eräs herra Chessel'in kysymys ilmaisi minulle, että Madeleine oli yhdeksän vuotias; minä osoitin hiukan hämmästystä erehdyksestäni, ja se kokosi pilviä äidin otsalle. Esittelijäni loi minuun yhden noita merkitseviä katseita, joilla hienon maailman ihmiset parantavat meidän kasvatustamme. Tässä oli epäilemättä joku arka äidillinen haava, jonka sidettä ei saanut koskea. Kivuloisena lapsena, jonka silmät olivat raukeat, jonka iho oli valkoinen kuin valaistu porsliini, Madeleine epäilemättä ei olisi voinut elää kaupungin ilmakehässä. Maaseudun ilma ja huolenpito, jolla äiti näytti hänet peittävän, piti elämää yllä tuossa ruumiissa, joka oli yhtä hento, kuin kasvi, joka vieraan ilmaston ankaruudesta huolimatta on tuotu ansariin. Vaikka Madeleine ei missään muistuttanut äitiään, näytti hän kuitenkin saaneen äidin sielun, ja tuo sielu piti häntä yllä. Hänen ohut, musta tukkansa, hänen syvälle painuneet silmänsä, hänen kuoppaiset poskensa, hänen laihtuneet käsivartensa ja hänen kapea rintansa ilmaisivat elämän ja kuoleman taistelua, loputonta kamppailua, jossa kreivitär tähän asti oli voiton puolella. Madeleine epäilemättä tekeytyi elämänhaluiseksi ollakseen tuottamatta surua äidilleen, sillä muutamina hetkinä, kun hän ei ottanut itsestänsä vaarin, hänellä oli kyynelpajun asento. Te olisitte sanoneet häntä pikku kulkijattareksi, joka kärsii nälkää ja joka on tullut kerjäten maastaan tyhjänä, mutta rohkeana ja koristettuna yleisöänsä varten.

– Minne sinä olet jättänyt Jacques'in? kysyi äiti häneltä suudellen häntä tuolle valkealle juovalle, joka jakoi hänen hiuksensa kahteen, korpin siipiä muistuttavaan suortuva-nauhaan.

– Hän tulee isän kanssa.

Tällöin astui kreivi sisään taluttaen kädestä poikaansa. Jacques, joka oli todellinen sisarensa kuva, osoitti aivan samoja heikkouden merkkejä. Kun näki nuo kaksi hentoa lasta niin suurenmoisesti kauniin äitinsä vieressä, oli mahdotonta olla aavistamatta lähdettä tuohon suruun, joka hellytti kreivittären ohimoita ja saattoi hänet vaieten kätkemään yhden noista ajatuksista, joiden uskottuna on ainoastaan Jumala, mutta jotka jättävät otsaan peloittavia merkkejä. Tervehtiessään minua loi herra de Mortsauf minuun silmäyksen, joka ei ilmaissut niin paljon tarkkaavaa katselijaa kuin joutavanlevotonta miestä, jonka epäilys johtuu hänen vähäisestä tottumuksestaan arvostella ihmisiä. Esitettyään hänet ja lausuttuaan minun nimeni hänen vaimonsa luovutti hänelle paikkansa ja jätti meidät. Lapset, joiden silmät kiintyivät äidin silmiin ikäänkuin he niistä olisivat saaneet valonsa, tahtoivat seurata häntä, mutta hän sanoi heille: – Jääkää, rakkaat enkelini! ja asetti sormensa huulilleen. Lapset tottelivat, mutta heidän katseensa himmenivät. Mitäpä ei olisi tehnyt saadakseen kuulla lausuttavan tuon sanan rakkaat? Kuten lapsilla niin minullakin oli vähemmän lämmintä, kun häntä ei enää ollut huoneessa. Nimeni sai aikaan muutoksen kreivin suhtautumisessa minuun. Kylmyys ja ynseys hävisi ja hän tuli, jolleikaan sydämelliseksi, niin ainakin kiihkeän kohteliaaksi. Hän osoitti minulle kunnioitusta ja näytti onnelliselta saadessaan minut vieraakseen. Isäni oli kerran uhrautunut hallitsijahuoneen puolesta ottaen suoritettavakseen suuren, mutta hämärän tehtävän, vaarallisen, mutta ehkä tehokkaan. Kun kaikki oli menetetty Napoleonin tultua asioiden ylimmäksi johtajaksi, oli hän, kuten monet salaliittolaisista, paennut maaseudun ja yksityiselämän hiljaisuuteen saaden osakseen syytöksiä, jotka olivat yhtä ankaria kuin ansaitsemattomia. Sehän on välttämätön palkka niille, jotka panevat kaikki alttiiksi kaikki voittaakseen ja sortuvat palveltuaan poliittisen pyörän akselina. Minä en tiennyt mitään perheemme vaiheista, sen entisyydestä tai sen tulevaisuudesta yhtä vähän kuin yksityiskohtaisemmin tuosta karille ajautuneesta tarkoitusperästäkään, jonka kreivi de Mortsauf muisti. Mahdollisesti nimen vanhuus, joka hänen silmissään oli ihmisen arvokkain ominaisuus, saattoi selittää tuon minua niin hämmästyttävän vastaanoton, todellisen syyn siihen sain minä kuitenkin tietää vasta myöhemmin. Tällä hetkellä oli tämä äkillinen muutos minulle mitä tervetullein. Kun nuo kaksi lasta näkivät meidän kolmen ryhtyneen keskusteluun, taivutti Madeleine pois päänsä isänsä käsistä, vilkaisi aukinaiselle ovelle ja puikahti ulos kuten ankerias ja Jacques seurasi häntä. Molemmat he liittyivät äidin seuraan, sillä minä kuulin heidän äänensä ja liikkeensä, jotka etäältä muistuttivat mehiläisten surinaa rakkaan pesän ympärillä.

Читать дальше
Тёмная тема
Сбросить

Интервал:

Закладка:

Сделать

Похожие книги на «Laakson lilja»

Представляем Вашему вниманию похожие книги на «Laakson lilja» списком для выбора. Мы отобрали схожую по названию и смыслу литературу в надежде предоставить читателям больше вариантов отыскать новые, интересные, ещё непрочитанные произведения.


Отзывы о книге «Laakson lilja»

Обсуждение, отзывы о книге «Laakson lilja» и просто собственные мнения читателей. Оставьте ваши комментарии, напишите, что Вы думаете о произведении, его смысле или главных героях. Укажите что конкретно понравилось, а что нет, и почему Вы так считаете.

x