F. Brummer - Runoelmia 2

Mut jää jo murtuu allansa.
"Oi, Herran nimeen auta!"
Hän huutaa naapurillensa,
"Tää hirveä on hauta."

Tuo, oitis kun sen oivalsi,
On apuun kiiruhtanna.
Jo kättään hälle tarjosi
Ja ehtii virkkaa: "anna…"

Tää sana korviin saiturin
Se kuuluu kauhealle.
Hän käden hylkää naapurin
Ja vaipuu veden alle.

Oi, jos saisin kuolla
Maailmasta pois!
Haudan tuolla puolla
Auvoisempi ois.
Käy jo kohtaloni
Ratki oudoksi:
Itkuks itselleni,
Muille vaivaksi.

Kaikki mult' on mennyt
Riemu, raikkaus.
Kaikki, kaikki vienyt
Mult' on – rakkaus.
Enpä luullut oisi,
Että toivo mun
Koskaan syöstä voisi
Tilaan sullotun.

Päivän armauskaan
Nyt ei riemuita.
Yön ei hiljaisuuskaan
Mua rauhoita.
Kaikki mult' on mennyt
Riemu raikkaus.
Kaikki, kaikki vienyt
Mult' on – rakkaus.

Oma sulho-kulta
Rikkoi valansa.
Taivas! Tuomen alta
Kuulit sanansa.
Sovitusta hälle
Vainen anelen,
Rauhaa eksyvälle
Sulta rukoilen.

Saisin itse kuolla
Maailmasta pois!
Haudan tuolla puolla
Itkua ei ois.
Varro! Päästön hetki
Kerran kerkeää.
Koska päättyy retki,
Tuska herkeää.

Näytelmätaiteen vieno hengetär
Oil keskessämme outo. Syöjätär
Sen syrjään oilkin syössyt. Murehella
Ja mykkänä se aikakaudet vietti
Ja kyynelsilmin kohtaloaan mietti:
Ei kieltämme se saanut puhuskella.

Vaan vihdoinkin sen Suomi lapsekseen
Jo tunsi, otti orvon huolekseen,
Ja rakkauden tää nyt siltä voitti.
Ja lapsi loihe kohta laulamaanki.
Sai riemusta myös rinnat paisumaanki;
Jos kohta moni myöskin sitä moitti.

Se näyttää meille ihmisluonnetta;
Se suosii hyvää, suomii pahuutta
Ja kertoo elämämme rettelöistä.
Mut nuori on se – lapsukainen vielä.
Siis tue häntä, Suomi, elon tiellä.
Oi, hellästi sa hoida heiveröistä!

Nuori olen neitonen ja ken se mua kohtaa
Ihantelee, kuinka puna poskiltani hohtaa.

Kylän pojat kuiskavatten: "ota kihlat multa!
Palaahan kai sydämmesi? Saanko muiskun sulta?"

Minä heille vastaelen: "niinkuin märkä palaa.
Turhaan mua hulivilit kullaksensa halaa."

En ma huoli pojista, en heidän kihloistansa.
Mut jos tulee Vilho, niin … niin karkaan kaulahansa.

Ystävän' on kaukana, ei taida tänne joutaa.
Mont' on maata välillä; ken hänet sieltä noutaa?

Häntä ajatellessa, oi, kuinka neula luistaa!
Vaan … en tiedä varmaan, jos hän mua enään muistaa.

Eron hetk' oil huimaava. Hän istui vieressäni.
Hiukan, luulen, itkettiinkin, – se on mielessäni.

Tarttuipa hän käteeni; ja nyt en muista muuta
Kuin nää hänen sanansa ja … että annoin suuta:

"Kunhan järvet aukenee, ja kevätpäivä paistaa,
Ensilemmen suloa saan luonasi taas maistaa."

Niin hän lausui lähteissänsä. Häneen minä luotan.
Hunajata huuliltani hänelle vaan juotan.

Kas, kuinka kauniisti
Välkkyen vilkkaasti
Tähdet taas tuikkivat,
Taivaalla tanssivat.

Tuolla on toivoa,
Rauhaa ja riemua.
Täällä vaan vaivoja,
Tunnonkin tuskia.

Tuonnepa toivosin,
Matkata mielisin,
Voimat kun kannattais,
Kurja kun siivet sais.

Kas, kuinka kauniisti
Välkkyen vilkkaasti
Tähdet taas tuikkivat,
Taivaalla tanssivat.

Nyt aurinkokin armainen
Taas nousee taivahalle,
Ja kastehelmi kaunonen
Välähtää hopealle.
Oi, miksi vainen minulle
On olo raskasta?
Ken loisi orjatytölle
Vaan hautaa hiljaista?

Oi, riemurinta käkönen,
Sa syystä helkyttelet,
Kun ilman piirit, miekkonen,
Vapaana vaeltelet.
Ja vapahana immelle
Sa kukut sulhaista.
Oi, kuku orjaneidolle
Vaan hautaa hiljaista!

Nyt luodut kaikki heräjää
Taas elon nautintoihin,
Ja ilon sävel heläjää
Jo kauas laaksoloihin.
Mut mielessäni kolkolle
Vaan tuntuu. – Suloista
Jos tietäis orjatytölle
Se hautaa hiljaista!

En Luojaltani anele
Ma kunniata, valtaa.
En rikkautta rukoile,
Voin köyhyyttäkin kantaa.

Mik' onkaan onni maailman?
Vaan kupla vetten päällä,
Mi häilyy hetken muutaman,
Mut särkyy myrskysäällä.

Vaan tää on harras pyyntöni:
Luo mulle nöyrä mieli.
Tee lempirikkaaks rintani
Ja vilpittömäks kieli.

Ma lakkaamatta horjahdan
Nyt synnin hetteheille.
Suo voimaa, että kiiruhdan
Taas siveöiden teille.

Vaikk' aika muuttuneena
Nyt vastahani käy,
Elooni suuttuneena
En sittekään ma näy.
En etsikkään ma rauhaa,
En tyyntä toivokkaan.
Kun elon myrskyt pauhaa,
Ma nauran vaan.

Kas ystävitten mielet
Kuink' onkin muuttuneet!
Myös parjaajitten kielet
Ei okaa puuttuneet.
Ma isieni maata
Tok' lemmin ainiaan.
En valittaa siis saata,
Oon vaiti vaan.

Oil mulla muinoin kulta
Noin sievänlainenkin.
Oil myöskin lemmen tulta
Ja olis vieläkin.
Nyt yksinäni tulla
Saan illan kuutamaan.
Ei tuskaa tuosta mulla,
Ma laulan vaan.

Kun vanhempani kuoli
Ja maahan mullattiin,
Silloinpa raskas huoli
Poveeni painettiin.
Oi äiti armas! Kenpä
Sun sais unohtumaan.
Ma voisinkohan? Enpä;
Ma itken vaan.

Etsi, etsi, suomalainen,
Järjellesi valoa!
Järki, miss' on siveellinen,
Siin on elo jaloa.

Guttenbergin keksintöä
Pidä aina arvossa.
Monta hyvää mietintöä
Löydät usein kirjassa.

"Mitäpä ma huolisinkaan
Viisauksista maailman.
Järkeni, – jos tylsä onkaan. —
Antama on Jumalan."

Näinkö mietit? Mutta muista:
Monta viittaa varmemmin
Erhetysten erämaista
Kotiin johtaa suoremmin.

Monestapa kukkaisesta
Mehiläinen metensä
Valmistaa, ja pisaroista
Meret saavat vetensä.

Valistushan kaikkialta
Harhaluulot hajoittaa,
Luonnon voimain vallan alta
Sua irti johdattaa.

Etsi, etsi, suomalainen,
Järjellesi valoa!
Järki miss' on siveellinen,
Siin' on elo jaloa.