Марк Твен - Prinssi ja kerjäläispoika

Tom sai aina nähdä jotakin tanssiriu'un ympärillä Cheapsidessa ja markkinapaikoilla; ja silloin tällöin hän ja loput Londonista sai tilaisuuden nähdä sotaisen paraadin, kun joku mainehikas onneton vietiin vankina Tower'iin joko maitse tai paatilla. Eräänä kesäpäivänä näki hän, miten tuo Anna Askew parka ja kolme miestä poltettiin kaakinpuulla Smithfield'issa, ja kuuli erään virkaheittopiispan pitävän heille puheen, josta hän ei välittänyt. Niin Tomin elämä oli, kun kaikki kävi ympäri, vaihtelevaista ja mieluista kyllä.

Vähitellen rupesi Tomin lukeminen ja uneksuminen ruhtinaallisesta elämästä tekemään semmoisen vaikutuksen häneen, että hän tietämättänsä alkoi oletella niinkuin prinssi. Hänen puhetapansa ja käytöksensä kävit ihmeellisen kohteliaiksi ja sievisteleviksi, koko hänen seurapiirinsä kummastukseksi ja iloksi. Mutta Tomin vaikutus tähän nuoreen kansaan alkoi nyt päivä päivältä kasvaa; ja lopulta se rupesi katsomaan häneen eräänlaisella kummastelevalla kunnioituksella, kuin johonkin korkeampaan olentoon. Hän näkyi tietävän niin paljon! ja hän osasi tehdä niin paljon merkillistä ja kertoa niin monista merkillisistä jutuista! Ja tuon kaiken ohessa oli hän niin syvämietteinen ja viisas! Mitä Tom sanoi ja mitä hän teki kertoivat pojat vanhemmilleen; ja nämä rupesivatkin pian kyllä puhumaan Tom Cantystä ja katselemaan häntä erittäin lahjakkaana ja tavattomana olemuksena. Täysikasvuiset ihmiset asettivat usein sekavat asiansa Tomille selviteltäviksi ja saivat ihmetellä sitä ymmärrystä viisautta, jolla hän heidän kysymyksensä ratkaisi. Itse teossa hän oli tullut sankariksi kaikille, jotka tunsivat hänet, paitse ei hänen omalle perheelleen – tämä yksinään ei nähnyt mitään hänessä.

Hiljaisuudessa, vähitellen oli Tom järjestänyt itselleen oman kuninkaallisen hovin! Hän oli prinssi; hänen erityiset toverinsa olit henkivartioita, kamariherroja, tallimestareita, passaavia lordia ja ladiesia, sekä kuninkaallinen perhe. Joka päivä tämä valeprinssi vastaanotettiin niillä tekojuhlallisuuksilla, jotka Tom oli lainannut romantillisista kirjoistaan; joka päivä tuon tekokuningaskunnan suuret asiat pohdittiin kuninkaallisessa neuvostossa, ja joka päivä hänen tekokorkeutensa antoi käskyjä luulo-armeijoilleen, laivastoilleen ja varakuninkailleen.

Sen perästä meni hän tiehensä repaleissaan ja kerjäsi kokoon muutaman lantin, söi suuhunsa leipäkannikkansa, sai tavalliset korvapuustit ja haukkumasanat, ojensi sitten itsensä niukoille ja likaisille oljilleen ja palasi tyhjään suuruuteensa unissaan.

Ja hiljoilleen kasvoi hänessä toivomus päästä näkemään oikein oikeaa prinssiä, silmästä silmään, kasvoi päivä päivältä ja viikko viikolta, kunnes se toivomus lopulta tukehutti kaikki muut toivomukset ja tuli hänen elämänsä ainoaksi himoksi.

Eräänä tammikuun päivänä, tavallisella kerjuuretkellään, kulki hän toivottomana ylös- ja alaspäin Mincing Lane'n ja Little East Cheap'en seutukuntaa, tunti tunnin perästä, avojaloin ja viluissaan, katsellen sisään ikkunoista ruokatavarapuoteihin ja halusta himoillen noita pulleita sianlihapiirakkoja ja muita paistitaiteen keksintöjä, joita niissä ylvästeli – hänen mielestään nämä tämmöiset herkkupalat olit vain enkeleitä varten; se on, päättäen hajusta, ne olit sitä – sillä hänellä ei koskaan ollut sitä onnea ollut, että tuommoisen olisi omistanut tai syönyt. Oli jääkylmä vihmasade; ilma oli pimeänpuoleinen, ja päivä oikein mieltä musertava. Illalla tuli Tom kotiin niin märkänä ja väsyneenä ja nälissään, että jopa hänen isänsäkin ja isoäitinsä huomasit pojan hukallisen tilan ja tulit liikutetuiksi – heidän tavallaan; jonka tähden he antoivat hälle pari korvapuustia ja lähettivät hänet makaamaan. Kauvan aikaa hänen kipunsa ja nälkänsä, rakennuksessa kaikuvat kiroukset ja tappelemiset pitivät häntä valveilla; mutta viimein hänen ajatuksensa juoksivat pois kaukaiseen, romantilliseen maahan, ja hän vaipui uneen jalokivestä ja kullasta hohtavien prinssilöiden seurassa, jotka asuivat isoissa palatseissa ja joilla oli palvelijoita kumartelemassa heitä ja juoksemassa sinne tänne heidän käskyjänsä täyttämään. Ja sitten, kuten tavallista, näki hän unessaan että hän itse oli prinssi.

Koko yön loisti tämä kuninkaallisen komeuden sädekehä hänen ylitsensä; hän liikkui suurten lordien ja ladiesien joukossa ja valovirtain hohteessa, hengittäen kukkien tuoksua, juopuen hurmaavaan soitantoon ja vastaten tuon loistavan joukkueen kunnioittavaan kumarrukseen, kun se hajaantui kahden puolen jättääksensä hänelle tietä – vastaten siihen milloin miellyttävällä hymyllä, milloin nyökkäämällä kuninkaallista päätään.

Ja kun hän heräsi aamulla ja katseli kurjuutta ympärillään, oli hänen unellansa ollut tavallinen vaikutus häneen – se oli saattanut hänen ympärystönsä likaisuuden tuhatkertaisesti näkyvämmäksi, ja silloin tuli vain katkeruutta, sydämmensärkyä ja kyyneleitä.

Tomin yhtymys prinssin kanssa.

Tom nousi ylös nälissään, ja nälissään lähti hän ulos kävelemään, mutta hänen ajatuksensa askaroivat ahnaasti hänen yönsä unelmain loistavissa haamuissa. Hän käveli sinne ja tänne pitkin kaupunkia, tuskin tietäen minne hän kulloinkin meni tai mitä tapahtui hänen ympärillään. Ihmiset tyrkkivät häntä ja muutamat jakoivat hänelle kovia sanoja; mutta se oli kaikki turhaa tuohon uneksivaan poikaan. Vähitellen oli hän tullut Temple Bar'in eteen; pisin matka, minkä hän koskaan oli kulkenut tähän suuntaan. Hän pysähtyi ja mietiskeli hetken aikaa, mutta sitten hän vaipui unelmiinsa taas ja jatkoi kävelyänsä Londonin vallien ulkopuolella. The Strand oli jo silloin lakannut olemasta maantienä ja piti itseänsä katuna, vaikka vähän oudonlaisena rakenteeltaan; sillä jos kohta toisella puolen olikin jotenkin yhtenäinen rivi taloja, oli toisella ainoastaan hajallansa suuria rakennuksia, ollen rikkaiden aatelismiesten palatsia, suurilla ja kauniilla puistoilla, jotka ulottuivat jokeen asti – puistoilla, jotka tähän aikaan ovat täyteen pakatut valtavilla kivirakennuksilla.

Tom löysi sitten Charing kylän ja lepäsi siinä sen kauniin ristin juurella, jonka eräs kuningas muinoin oli pystyttänyt siihen. Sitten laahusti hän eteenpäin pitkin hiljaista, kaunista tietä, "suuren kardinaalin" mahtavan palatsin ohi, erästä kaukaista, vielä mahtavampaa ja majesteetillisempaa palatsia kohden sen takana Westminster'ia. Tom tuijotteli iloisesti ihmetellen mahtavaa rakennusta, kauvaskaarehtivine siipineen, jylhine varustuksineen ja tornineen, valtavine kivisine porttihuoneineen, kullattuine aidakkeineen ja loistavine rivineen jättiläiskokoisia graniitileijonia ja muine merkkineen ja vertauskuvineen Englannin kuningasvallasta. Täällä oli todellisuudessa kuninkaallinen palatsi. Eikö hän nyt myöskin voinut saada nähdä prinssiä – prinssiä lihasta ja verestä, jos Taivas soi?

Kummallakin puolen kullattua porttia seisoi elävä kuvapatsas – se on: suora ja komea ja liikkumaton sotamies, kiireestä kantapäähän puettuna kiiltävään teräsvarustukseen. Kunnioittavan etäällä seisoi koko joukko maalaiskansaa ja väkeä kaupungista, odottaen jokaista tilaisuutta saadakseen nähdä vilausta kuninkuudesta. Loistavia vaunuja, joissa vetelehti loistavaa väkeä sisässä ja joiden ulkopuolella loistavaa palvelusväkeä prameili, ajoi sisään ja ulos noista aatelisista porteista, jotka kuninkaalliseen linnaan veivät.

Pikkuinen Tom raukka repaleissaan meni lähemmälle ja hiipi hiljaa ja arasti vartioväen ohi, sykkivällä sydämmellä ja heräävällä toivolla, kun hän yhtäkkiä kultakypärien joukossa sai nähdä ilmiön, joka melkein pani hänet kirkaisemaan ilosta. Siellä oli pulskea poika, ruskettunut iholtaan uutterasta urheilusta ja harjoituksista ulkosalla; hänen vaatteensa olit pelkkää silkkiä ja samettia ja loistivat jalokivistä; hänen lanteillaan riippui pieni, jalokivillä koristettu miekka sekä väkipuukko; kiiltävät kuresaappaat punaisilla kannoilla oli hänellä jalassa; ja hänen päässään oli pieni, tulipunainen hattu, johon riippuva töyhtö oli kiinnitetty isolla, kiiltävällä jalokivellä. Useat loistavat herrat seisoivat hänen vieressään – hänen palvelijoitaan varmaankin. Kas niin! hän oli prinssi – siitä ei ollut epäilyksen varjoakaan; ja köyhän kerjäläispojan sydämmen rukous oli viimeinkin tullut kuulluksi.