Жан-Батист Мольер - Saituri

ELISE. Näen hänet kylliksi siitä mitä sanot, ja millainen hän on, ymmärrän kyllä siitä että sinä häntä rakastat.

CLEANTE. Olen salaa tullut huomaamaan, ett'ei heillä juuri ole hyvä toimeentulo. Ajatteleppas sisareni, kuinka iloista olisi toimittaa onnea ihmisille, joita rakastaa, ja ymmärräthän kuinka ikävää on, että isän itaruuden tähden minun on mahdoton maistaa tätä iloa ja osottaa rakkauttani tälle kaunottarelle.

ELISE. Oi, veljeni, ymmärrän kyllä, minkälainen sinun surusi on.

CLEANTE. Voi, sisar kulta, se on suurempi kuin uskoa saattaa. Sillä mikä on hirveämpää kuin tämä tyly säästäväisyys, jota meitä kohtaan osotetaan, tämä kamala ikävyys, jossa meitä kuihdutetaan? Mikä hyöty meillä on omaisuudestamme, jos sen saamme vasta kun olemme liian vanhat, ja jos tullaksemme toimeen, minun nyt täytyy lainata joka haaralta; jos minä niinkuin sinäkin olen pakoitettu etsimään vierailta apua voidakseni edes käydä kunnollisissa vaatteissa. Sentähden, sisar kulta, auta minua tutkistelemaan isää näiden tuumien suhteen, ja jos hän panee vastaan, olen päättänyt muuttaa armahaiseni kanssa toiseen paikkaan. Minä koen kaikkialta lainata rahaa tätä yritystä varten, ja jos sinun asiasi, sisareni, ovat samanlaiset kuin minun ja isämme vastustaa toivomuksiamme, niin jättäkäämme hänet molemmat ja vapauttakaamme itsemme inhoittavasta itaruudesta.

ELISE. Se on kyllä tosi, että hän joka päivä antaa meille syytä kaipaamaan äiti-vainajaamme ja että – CLEANTE. Minä kuulen hänen äänensä, poistukaamme hetkeksi puhumaan mitä meillä on toisillemme uskottavana ja koetetaan sitten yhdistetyin voimin taivuttaa hänen itsepintaisuuttansa.

Harpagon. La Fleche.

HARPAGON. Ulos paikalla, niinkuin olisit jo! Kas niin, korjaa luus täältä, sinä lemmon konna, sinä hirtehinen.

LA FLECHE (erikseen). En ikinä ole nähnyt niin ilkeää ihmistä kuin tuo riivattu äijä, ja luulenpa todellakin, että hänessä on itse piru.

HARPAGON. Mitä mutiset?

LA FLECHE. Miksi ajatte minut ulos?

HARPAGON. Kysytkö vielä syitä, sinä lurjus. Pois paikalla, muuten lyön sinut murskaksi.

LA FLECHE. Mitä olen teille tehnyt?

HARPAGON. Sinä olet tehnyt sen, että minä tahdon sinut ovesta ulos.

LA FLECHE. Minun isäntäni, teidän poikanne käski minun häntä odottaa.

HARPAGON. Mene odottamaan häntä kadulle, äläkä ole mun talossani, sinä koira, joka nuuskit joka nurkan ja viet mitä saat. Minä en tahdo lakkaamatta nähdä silmieni edessä vakoojaa, joka urkkii kaikki asiani, ja jonka riivatut silmät tirkistelevät kaikkia töitäni ja toimiani, nuuskien yltympäri nähdäkseen olisiko mitään varastettavaa.

LA FLECHE. Perhana! Kuinka teiltä saattaa varastaa, kun pidätte kaikki lukkojen takana, ja itse vartioitte yöt ja päivät.

HARPAGON. Minä pidän lukkojen takana mitä minä tahdon ja vartioin ihan mieleni mukaan (itsek.). Pelkäänpä hänen saaneen vihiä minun rahoistani. (Ääneen.) Sinähän kyllä olet mies levittämään huhuja että minulla on rahoja kätkössä.

LA FLECHE. Onko teillä rahoja kätkössä?

HARPAGON. Ei, sinä konna, sitä en sano, minä julmistun. Minä kysyn oletko sinä ilkeydessäsi levittänyt huhuja että minulla niitä on?

LA FLECHE. No, mitäpä se meihin tulisi, onko teillä sitä vai ei! Sehän on meille yhdentekevää.

HARPAGON (koroittaa kättään antaaksensa La Flechelle korvapuustin). Vai rupeat sinä tässä viisastelemaan. Siitä korvilles. Ulos, sanon minä.

LA FLECHE. No niin, minä menen.

HARPAGON. Odota: vietkö mitään mukanasi?

LA FLECHE. Mitä minä veisin?

HARPAGON. Hä, tule tänne, että minä näen. Näytä minulle kätesi.

LA FLECHE. Tuoss' on.

HARPAGON. Toinen.

LA FLECHE. Toinen?

HARPAGON. Niin.

LA FLECHE. Tuoss' on.

HARPAGON (tunnustellen hänen housujaan ylhäältä). Etkö ole pistänyt mitään tänne?

LA FLECHE. Katsokaa itse.

HARPAGON (tunnustellen hänen housujaan alaalta). Nämät suuret housut ovat aivan sopivat varkaan kätköiksi.

LA FLECHE (erikseen). Voi kuinka tuommoinen ihminen ansaitsisi mitä hän pelkää! ja kuinka hupaista olisi häneltä varastaa.

HARPAGON. Hä?

LA FLECHE. Mitä?

HARPAGON. Mitä puhut sinä varastamisesta?

LA FLECHE. Sanon, että te nuuskitte joka paikan tutkiaksenne olenko teiltä varastanut.

HARPAGON. Sitäpä juuri tahdonkin tehdä. (Harpagon kaivaa hänen housun taskuissaan.)

LA FLECHE. Saakeli vieköön saituuden ja saiturit.

HARPAGON. Hä? Mitä sanot?

LA FLECHE. Mitäkö mä sanon?

HARPAGON. Niin. Mitä puhut sinä saituudesta ja saitureista.

LA FLECHE. Sanon, että saakeli vieköön saituuden ja saiturit.

HARPAGON. Kenestä sinä puhut?

LA FLECHE. Saitureista.

HARPAGON. Ja kutka ne ovat nuo saiturit.

LA FLECHE. Ahnaat ja itarat.

HARPAGON. Mutta ketä sinä sillä tarkoitat?

LA FLECHE. Minkätähden tuskaannutte?

HARPAGON. Kyllä onkin syytä tuskaantua.

LA FLECHE. Luuletteko että puhun teistä?

HARPAGON. Luulen mitä luulen, mutta minä tahdon että sanot kenelle näin puhut?

LA FLECHE. Minä puhun – minä puhun lakilleni.

HARPAGON. Ja minä, minäpä pian puhun korvillesi.

LA FLECHE. Kiellättekö te minua kiroilemasta saitureita?

HARPAGON. En, mutta mä kiellän sinua lörpöttelemästä ja olemasta hävytön. Pidä suusi kiini.

LA FLECHE. Enhän nimitä ketään.

HARPAGON. Mutta minä pieksän sinut pahan päiväiseksi, jos puhut!

LA FLECHE. Siihen luuhun koira tarttuu, joka sille viskataan.

HARPAGON. Oletko vaiti.

LA FLECHE. Olen vaikk'en tahtoisikaan.

HARPAGON. Ai, ai.

LA FLECHE (näyttää hänelle alustakkinsa taskun). Kas tässäpä vielä yksi lakkari, joko nyt riittää?

HARPAGON. Kas niin, anna se tänne, tutkimatta.

LA FLECHE. Mitä?

HARPAGON. Mitä olet minulta vienyt.

LA FLECHE. Minä en ole teiltä mitään vienyt.

HARPAGON. Oikeinko totta?

LA FLECHE. Oikein totta.

HARPAGON. Hyvästi. Mene hiiteen.

LA FLECHE (erikseen). No, nyt olen kunnollisesti saanut passini.

HARPAGON (yksin). Tuo palvelija lurjus on minun surmani, enkä tahdo enää tuota hävytöntä koiraa nähdä. Totta tosiaan! Löytyneekö suurempaa tuskaa kuin vartioida suurta rahasummaa. Onnellinen se, jonka omaisuus on varmasti lainattu, ja joka ei tallenna tykönänsä enemmän kuin mitä juuri käsirahana tarvitsee! On kerrassaan työlästä kun omassa talossaan pitää keksiä luotettavia kätköpaikkoja; rauta-arkkujani minä näet epäilen enkä voi niihin milloinkaan luottaa. Ne ovat todellakin oikeita varkaan syöttejä, joihin aina ensiksi tartutaan.

Harpagon. Elise ja Cléante (puhuvat keskenänsä näyttämön perällä).

HARPAGON (luullen olevansa yksin). Mutta enpä tiedä sittenkään oliko tuo oikein viisaasti, kun kaivoin puutarhaan nuo kymmenen tuhatta taaleria, jotka eilen sain. Kymmenen tuhatta kultarahaa on liian suuri summa kotona säilytettäväksi. (Erikseen, huomaten Elisen ja Cléanten.) Herra hallitkoon, olinpa puhua itseni kiikkiin! Intoni oli minut vallata, ja luulenpa ajatuksissani puhuneeni aivan kovaan. (Cléantelle ja Eliselle.) Mitä nyt?

CLEANTE. Ei mitään isä.

HARPAGON. Oletteko seisoneet siinä kauankin?

ELISE. Vast'ikään tulimme.

HARPAGON. Te kuulitte?

CLEANTE. Mitä isä?

HARPAGON. Tuossa – ELISE. Mitä?

HARPAGON. Mitä äsken sanoin.

CLEANTE. Emme.

HARPAGON. Kuulittehan – ELISE. Emme, antakaa anteeksi.

HARPAGON. Näenhän minä, että kuulitte jonkun sanan. Asia on se, että tässä mietiskelin itsekseni, kuinka tukalaa on näihin aikoihin saada rahaa, ja minä sanoin onnelliseksi sitä, jolla on kymmenen tuhatta taaleria.